Nuijasota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nuijasota
Osa Sigismundin ja Kaarlen valtataistelua
Päivämäärä:

25. marraskuuta 1596–
24. helmikuuta 1597

Paikka:

Kyrön kirkko, Ulvila, Nokia[1]

Lopputulos:

Talonpoikien häviö, noin 2 500–3 000 kuolee.[2][3][4] Abraham Melkiorsson teloittaa päälliköt teilaamalla: Pentti Pirin, Yrjö Kontsaan, Aabraham Pernun, Jaakko Ilkan, Winick Mångsin ja Olli Ollinpojan.[5]

Osapuolet

Talonpojat

Aatelisto ja sotaväki
Santavuoren taistelussa ruotsinkieliset talonpojat siirtyivät Flemingin puolelle.

Komentajat

Jaakko Ilkka,
Pentti Pouttu,
Israel Laurinpoika,

Klaus Fleming
Gödik Fincke
Iivari Tavast

Vahvuudet

1 000–4 000+

1 500–3 300+

Vahvuudet vaihtelivat taisteluissa ja osassa ne ovat arvioita

Nuijasota oli suomalaisten talonpoikien kapina aatelistoa ja sotaväkeä vastaan 15961597. Se päättyi verisesti armeijan kukistaessa heikosti varustetut talonpojat.

Historiantutkimuksen keskeisiä selityksiä nuijasodan puhkeamiselle ovat olleet muun muassa "sota-ajan ja ankarien katovuosien aiheuttamat rasitukset, sotaväsymyksen aiheuttama tyytymättömyyden purkautuminen, poliittinen kiihotus sekä lukumäärässä ja vauraudessa kasvaneen aatelin harjoittama talonpoikien riisto".[6]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin valtataistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sigismund, joka oli jo vuodesta 1587 ollut Puolan vaalikuningas, peri Ruotsin kuninkuuden isänsä Juhana III:n kuoltua 1592. Sigismund kuitenkin vietti aikaansa Puolassa, jolloin Ruotsissa käytännön valtaa pitivät valtaneuvosto ja Sigismundin setä (Juhanan nuorempi veli) Kaarle-herttua. Uskonpuhdistusta kannattaneen Kaarle-herttuan ja katolisen Sigismundin välille ilmaantui varsin pian erimielisyyksiä.

Sotarasitukset johtavat levottomuuksiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän sodan aikana, erityisesti 1590-luvulla, alkoi jo esiintyä alueellisia talonpoikaiskapinoita muun muassa Marttilassa, Huittisissa, Loimaalla, Halikossa, Pöytyällä, Paimiossa ja Rautalammilla. Rautalammilla vuosina 1592–1593 raskaiden sotaväen pakko-ottojen vuoksi noussut kapina oli näistä suurimittaisin.[7]. Venäjän sodan päätyttyä eivät sotarasitukset kaikilta osin poistuneetkaan talonpoikien odotusten vastaisesti ja ärtymys lisääntyi heidän keskuudessaan. Syypääksi rasituksiin koettiin Suomessa Sigismundin edustajana toiminut marski Klaus Fleming.[8]

Väärinkäytöksistä ja rasituksista valitetaan Ruotsiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talonpojat, jotka kärsivät ylempien säätyjen (rälssi eli aateli, ratsutilalliset sekä muut sotilaat) väärinkäytöksistä, joutuivat viemään valituksensa Ruotsiin Kaarle-herttualle. Fleming kielsi valitusretket Ruotsiin, mutta se ei estänyt niitä, pikemminkin lisäsi talonpoikaissäädyn katkeruutta ylempiä säätyjä kohtaan. Väärinkäytöksiin luetaan muun muassa liian suuren linnaleirin (sotilaiden elatusmaksu, joka lankesi armeijan majoitusalueen talonpojille) kantaminen, kyyditysten ja muiden etujen liiallinen käyttö, joka aiheutti talonpojille kohtuuttoman suurta vaivaa. Linnaleiriin liittyi myös raskaita väärinkäytöksiä: sotilaat saattoivat käyttäytyä majoituksessa kuin vihollismaassa ja ryöstää talonpoikia ilman mitään rangaistusta.

Nuijasodan kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuijakivi Nyystölän kylässä Padasjoella

Jaakko Ilkka nousee kapinaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen nuijasotaan liittynyt selkkaus tapahtui Etelä-Pohjanmaalla vuoden 1596 alussa. Sen aloittaja oli rikas ratsutilallinen ja nimismies Jaakko Ilkka. Huovit löivät Ilkan ilmeisen vähälukuisen joukon ja Ilkka itse vietiin vangiksi Turun linnaan. Vuoden 1596 aikana Pohjanmaan linnaleirejä Flemingin toimesta edelleen vahvistettiin. Jaakko Ilkka valittiin johtajaksiselvennä, koska hänellä oli sotakokemusta.lähde?

Kaarle-herttuan viesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samaan aikaan Kaarle-herttua yritti saada valtiopäiviltä luvan aloittaa sota Klaus Flemingiä vastaan. Sen epäonnistuttua herttua vihjasi pohjalaisille, että nämä voisivat hakea oikeutta itsekin ("Onhan teitä niin paljon, että pystytte karistamaan huovit päältänne, jos ei muuten niin aidanseipäillä ja nuijilla!"). Tämä Kaarle-herttuan viesti lienee nuijasodan varsinainen alkusysäys, vaikka sen tarkoituksena ei ehkä ollutkaan talonpoikien lietsominen kapinaan.

Nuijasota syttyy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapinamieli sai lisää tuulta alleen, kun Jaakko Ilkka ilmestyi Pohjanmaalle karattuaan Turun linnasta, mahdollisesti Kaarle-herttuan avulla. Marraskuussa 1596 tapahtui selkkaus, jossa juopuneet talonpojat surmasivat huovin. Tämä toimi sytykkeenä, ja Etelä- ja Keski-Pohjanmaan tiheästi asutetuista pitäjistä koottiin joukko, joka aseistautui kirvein, karhukeihäin ja varsijousin. Ajatus lienee alun perin ollut vain oman maakunnan puolustaminen, mutta kun Satakunnan tiedustelijat lupasivat nuijamiehille kannatusta, tehtiin suunnitelma etelään hyökkäämisestä.

Tämän jälkeen kyse ei enää ollut satunnaisista vastarinnan ryöpsähdyksistä linnaleirijärjestelmää vastaan, vaan tutkija Mirkka Lappalaisen sanoin nuijasota oli "suhteellisen hyvässä asemassa olevien miesten johtama talonpoikaissota, jonka tavoitteena oli Turun ja Viipurin valtaaminen ja Flemingin hallinnon kaataminen".[9][10]

Etelä- ja Keski-Pohjanmaan nuijamiehet lyödään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukko jaettiin kolmeen osaan. Ilkan johtaman pääjoukon oli määrä marssia Pirkkalaan, ja sieltä saatujen lisävoimien kanssa Turkuun. Pienemmän joukon oli tarkoitus kulkea Ulvilaan ja yrittää saada talonpoikien oikeudenmukaisena pitämä Anolan kartanon isäntä Akseli Kurki kapinallisten puolelle. Pienin osasto lähti hakemaan tukea Rautalammilta ja Savosta. Akseli Kurki kukisti Ulvilan osaston, ja Flemingin noin 2 500 miehen osasto kohtasi Ilkan ehkä tuhannen miehen joukon Pirkkalassa (nyk. Nokialla) vuoden 1596 lopussa. Klaus Flemingin ratsusotilaat tappoivat satoja pakenevia nuijasotilaita hangelle. Päivän taistelun jälkeen nuijamiehet olivat menettäneet toivonsa ja suostuivat Flemingin vaatimukseen antautumisesta ja johtajien luovuttamisesta. Jaakko Ilkka pakeni, mutta vouti Abraham Melkiorinpoika vangitsi hänet Ilmajoella. Pidätyksen suorittivat mahdollisesti Ilkan paikalliset vastustajat Mauno Peltoniemen kannattajien johdolla. Ilkka oli nuijasodan alkuvaiheessa vaimentanut kapinaliikkeen sisäisen vallankaappausyrityksen teloittamalla Mauno Peltoniemen. Abraham Melkiorinpoika teloitti Ilkan hätäisesti Kyrön (nykyinen Isokyrö) kirkolla eikä ehtinyt saada Flemingin kirjettä, jossa käskettiin toimittaa vangit Turkuun.[11]

Keski-Suomen ja Savon nuijasota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuijasodan muistomerkki Padasjoella

Nuijamiesten kolmas osasto onnistui lietsomaan Rautalammilla kansannousun, jonka johtajaksi tuli pitäjän nimismies Matti Leinonen. Rautalammin joukko jakautui kahtia ja lähti kulkemaan etelään molemmin puolin Päijännettä. Länsipuolen joukon huovit pysäyttivät tammikuun 1597 puolivälissä Padasjoella. Nuijamiehet houkuteltiin ilmeisesti antautumaan, mutta tähän suostuttuaan heidät petollisesti surmattiin. Surmansa sai ilmeisesti 300-400 nuijamiestä. Itäpuolen joukko marssi Sysmän kautta Suur-Savoon (nyk. lähinnä Mikkeli ja Savilahti) ja onnistui nostamaan useita kansannousuja, jotka olivat kuitenkin hajanaisia ja vailla sotilaallista tavoitetta. Useita nuijamiesjoukkoja lyötiin. Suur-Savon pappilan luona (nyk. Mikkelin Kenkäveronniemi) surmattiin vuoden 1597 tammikuussa 200 nuijamiestä samalla tavoin kuin Padasjoella, petollisen antautumissuostuttelun jälkeen. Olavinlinnan päällikkö Gödik Fincke oli luvannut antautuville ja aseistaan luopuneille armahduksen. Kuohunta jatkui Savossa hiipuvana vuoden 1597 kevättalveen.

Nuijasodan loppunäytös: Pohjois-Pohjanmaan kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle-herttuan Ouluun lähettämä vouti Israel Laurinpoika sai vielä alkuvuodesta 1597 osan Pohjois-Pohjanmaan talonpojista nousemaan kapinaan. Oulun seudulta ja Kemistä koottu joukko, jolla oli mukanaan muutama Oulun linnasta haettu tykki ja jota johti Hannu Krankka, eteni Kokkolaan, ja sieltä Flemingin joukon kanssa käydyn kahakan jälkeen Kyröön. Pohjoispohjalaiset olisivat siellä jo luovuttaneet, mutta Israel Laurinpoika valehteli Ruotsista saapuvista suurista apujoukoista. Kyrönjoella käydyssä Santavuoren taistelussa Flemingin joukot kukistivat nuijamiehet, joista noin 500 vangittiin. Kaatuneiden määrästä ei ole tietoa. Kevättalvella 1597 hiipuivat nuijasodan viimeisetkin lieskat.

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaisarviot nuijasodan uhrien määrästä vaihtelivat 1 500:stä 11 000:een. Viime aikojen tutkimuksissa on päädytty 2 500−3 000:een. Uhrit olivat lähinnä nuijamiehiä.[2][3][4]

Nuijasodan yhteenotot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuijasodan selityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisiä nuijasotaa koskevia tutkimuksia oli Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen väitöskirja vuodelta 1858, jossa hän esitti, että kapinoivat talonpojat taistelivat perinteisestä talonpoikaisvapaudestaan.

1900-luvun alkupuolen kansallismielisessä historiankirjoituksessa nuijasota usein nostettiin suomalaisuuden symboliksi. Se on esitetty suomalaisten nousuksi vierasta sortajaa edustanutta aatelistoa vastaan. Toisaalta Pentti Renvall näki asian käänteisestä kansallismielisestä näkökulmasta: nuijasota oli kehittymättömän väestönosan harmittava hyökkäys puoli-itsenäistä "Suomen valtiota" vastaan. Tämän psykologisen tulkinnan mukaan Pohjois- ja Itä-Suomen kapinalliset talonpojat olivat väsyneitä sotaan ja henkisesti alikehittyneitä suhteessa Etelä-Suomen talonpoikiin. Renvallin teoria oli 1930-luvulta aina 1970-luvulle asti vallitseva historiantulkinta.

Psykologisoivien näkemysten sijaan nykytutkijat korostavat sodan yhteiskunnallista taustaa. Näiden näkemysten mukaan nuijasota syntyi Ruotsissa raivonneen sisällissodan, Suomen kiristyvien säätyvastakohtaisuuksien ja pitkällisen Venäjän sodan aiheuttaman väsymyksen takia.

Professori Heikki Ylikangas on osoittanut useissa tutkimuksissa, että kapinan syyt löytyvät kasvaneesta säätyjen vastakkainasettelusta, joka johtui aatelin kasvusta ja talonpoikien köyhtymisestä. Yhdysvaltalainen tutkija John P. Maarbjerg esitti 1992, että kapina syttyi Etelä-Pohjanmaalla siksi, koska se oli eniten riippuvainen kaupasta ja tuonnista ja aikakauden hintakehitys oli ollut epäedullinen pohjalaisille tuottajille. Tämän vuoksi perinteiset talonpoikaisjohtajat ja köyhemmät talonpojat yhdistivät voimansa ja ryhtyivät kapinoimaan.[13]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nokian retki 1596 (20.12. Pentti Pouttu ja 200 miestä saapuvat Ulvilaan. Axel Kurki ottaa Poutun vangiksi, ja hänet viedään Turun linnaan, missä hän myöhemmin kuolee "syöpäläisten syömänä". Tommolan kohtalosta ei ole tietoa. 31.12. Vouti Melkiorsson esittää talonpojille Flemingin tarjoamaa mahdollisuutta lähteä kotiin, kunhan nämä luovuttavat päällikkönsä. Talonpojat lähtevät pakoon, ja noin 500–600 talonpoikaa tapetaan (lähinnä Kyrön, Lapuan ja Ilmajoen miehiä).) Viitattu 6.7.2012.
  2. a b Lappalainen, Mirkka. Susimessu. 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa. Siltala, 2009, s. 181.
  3. a b Katajala, Kimmo. Suomalainen kapina. Talonpoikaislevottomuudet ja poliittinen kulttuuri Suomessa Ruotsin ajalla (n. 1150−1800). Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2002, s. 190.
  4. a b Karonen, Petri. Pohjoinen suurvalta. Ruotsi ja Suomi 1521−1809. WS Bookwell OY, 2008, s. 112.
  5. Nokian retki 1596 (23.1.–29.1. Näinä päivinä Abraham Melkiorsson teloittaa Kontsaansaaressa (kuva) Isonkyrön kirkon (kuva) lähellä nuijamiesten päälliköt: Pentti Pirin, Yrjö Kontsaan, Aabraham Pernun, Jaakko Ilkan, Winick Mångsin (Maunu Winick) Kaarlelasta ja Olli Ollinpojan Lohtajalta. Päälliköt teilataan: ensin murskataan kädet ja jalat, sitten katkaistaan kaula ja osat laitetaan heinäseipäitten varaan.) Viitattu 6.7.2012.
  6. Kimmo Katajala: "Miksi nuijasota syttyi Pohjanmaalla?", Tieteessä Tapahtuu 3/2003, s. 12–17.
  7. Reino Kallio, Vanhan Saarijärven historia. Jyväskylä 1972, s. 209–210.
  8. Seppo Zetterberg, toim.: Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
  9. Lappalainen 2009, s. 167−169. Katajala 2008, s. 188−189.
  10. Kirby, David. Northern Europe in the Early Modern Period. The Baltic World 1492−1772. Longman, 1990, s. 152.
  11. Kokkola.fi - Nuijasota: Jaakko Pentinpoika Ilkka
  12. a b c d e f g Jaakko Ilkka – Suomen kyseenalaisin julkkis, Tiede 12.07.2010
  13. Kokkola.fi -Nuijasota: Nuijasodan tutkimus

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Finne, Jalmari: Nuijasota: Historiallinen kuvaus vuosien 1596 ja 1597 kapinasta. Helsinki: Otava, 1945.
  • Haavikko, Paavo: Nuijasota: Sisällissodan vuodet 1596–1599. Helsinki: Art House, 1996. ISBN 951-884-206-X.
  • Kallio, Reino, Vanhan Saarijärven historia. Gummerus, Jyväskylä 1972.
  • Katajala, Kimmo: Suomalainen kapina: Talonpoikaislevottomuudet ja poliittisen kulttuurin muutos Ruotsin ajalla (n. 1150–1800). Historiallisia tutkimuksia 212. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-306-5.
  • Lappalainen, Mirkka: Susimessu. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2009. ISBN 978-952-234-016-0.
  • Luukko, Armas: Etelä-Pohjanmaan nuijapäälliköt ja heidän paikalliset vastustajansa. Kytösavut III. 1947.
  • Perälä, Väinö: Mynämäki 1260–1960. Auraprint, Turku 1963.
  • Renvall, Pentti: Kuninkaanmiehiä ja kapinoitsijoita. Tammi 1962, Helsinki.
  • Ylikangas, Heikki: Nuijasota. 3. ajanmukaistettu painos. Helsingissä: Otava, 1996 (6. painos 2005). ISBN 951-1-14253-4.
  • Yrjö-Koskinen, Yrjö-Sakari: Nuijasota, sen syyt ja tapaukset. 2p. Helsinki 1877.
  • Virrankoski, Pentti: Suomen historia. Ensimmäinen osa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 846. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-341-3.