Nimismies

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Nimismies (ruots. länsman) oli historiallinen luottamustoimi. Nimismies oli talonpoika, joka oli valittu pitäjän luottamusmieheksi. Myöhemmin nimismiehiksi kutsuttiin poliisitoimesta maaseudulla vastanneita virkamiehiä.

Talonpoikaiset nimismiehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimismies (alkuperäinen merkitys: nimitetty mies) tarkoitti talonpoikaa, joka oli valittu pitäjän luottamusmieheksi. Suomessa nimismiehiä alettiin nimittää virkoihin 1400-luvulla, kun maa jaettiin kihlakuntiin. Pitäjien asukkaat valitsivat nimismiehensä itse keskuudestaan 1600-luvulle saakka, jolloin nimitysoikeus siirtyi maaherralle. Tässä yhteydessä nimismiehistä tuli säätyläisvirkamiehiä, ja välimatka tavallisiin talonpoikiin kasvoi.

Nimismiehen tehtävät näyttävät keskittyneen pitäjissä sukupolvesta toiseen samoille, vauraille taloille ja suvuille.[1]

Nimismiehille kuului hollikyydeistä ja kuljetuksista (esimerkiksi rikollisten kuljettamisesta) vastaaminen. Hänen tehtäviinsä kuului myös käräjien järjestäminen, verojen kokoaminen ja kruunun virkamiesten majoittaminen ja kyydittäminen. Ennen erityisen jahtivoudin nimittämistä nimismies järjesti myös yhteiset suurpetojahdit karhujen ja susien kurissa pitämiseksi.[2][3]

Juhana III myönsi nimismiehille verovapauden, jolloin tehtävästä tuli entistä houkuttelevampi.[4]

Nimismiehen tehtävien myöhempi kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin nimismies oli virkamies, jonka tehtäviin kuului toimiminen poliisipäällikkönä, ulosottomiehenä, yleishallintovirkamiehenä sekä yleisenä syyttäjänä. Nimismiehen toimialueena oli aiemmin nimismiespiiri ja myöhemmin kihlakunta. Varsinkin ennen aikaan nimismiestä kutsuttiin myös ruotsin kielestä tulleella nimellä "vallesmanni". Nimismiesten virat lakkasivat vuoden 1996 kihlakuntauudistuksessa, ja tehtävät jakaantuivat poliisipäällikön, voudin tai kihlakunnansyyttäjän tehtäviksi. Uudistuksen jälkeen nimismiehiä toimi ainoastaan Pohjois-Suomen harvaan asutuilla seuduilla.[5]

Ennen 1990-luvun kihlakuntauudistusta niin sanotut vanhat kaupungit muodostivat kukin oman poliisipiirinsä, jonka johdossa oli poliisimestari. Näissä kaupungeissa, jotka käsittivät kaikki suurimmat Suomen kaupungit, alioikeutena toimi raastuvanoikeus ja syyttäjän tehtävää hoiti kaupunginviskaali. Väestökirjanpitoa ja ulosottotointa varten kaupungeissa oli maistraatti. Samaan aikaan maaseudun kunnat, entiset kauppalat ja muut niin sanotut uudet kaupungit kuuluivat kihlakuntarajojen mukaan muodostettuihin nimismiespiireihin, joitten johdossa oli nimismies. Hänen tehtävänään oli johtaa nimismiespiirin poliisilaitosta ja toimia aika ajoin istuttavilla käräjillä yleisenä syyttäjänä. Lisäksi hän hoiti ulosottotointa ja muita valtion paikallishallinnon asioita.[6] Seurakunnat hoitivat suurimman osan väestökirjanpidosta.

Kihlakuntauudistuksessa maaseudun ja kaupunkien ero poistettiin. Kaupungit yhdistettiin yleensä ympäröiviin kihlakuntiin ja kihlakuntien poliisilaitoksien johtoon nimitettiin poliisipäälliköt. Syyttäjinä toimivat kihlakunnansyyttäjät ovat päätoimisia. Raastuvanoikeudet ja kihlakunnanoikeudet lakkautettiin ja korvattiin käräjäoikeuksilla. Väestökirjanpito keskitettiin maistraatteihin. Tavoitteena uudistuksessa oli tehokkuuden ja oikeusturvan parantaminen. Erityisesti syyttäjälaitoksen eriyttäminen poliisista ajoi tätä tarkoitusta.[5]

Tämän päivän nimismies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kihlakunnannimismies on sen virkamiehen arvonimi, joka on nimitetty kihlakunnan kihlakunnanviraston päälliköksi.[7] Kihlakunnannimismiehenä voi siis toimia yleinen syyttäjä, poliisipäällikkö, henkikirjoittaja (maistraatin päällikkö) tai kihlakunnanvouti (ulosottoyksikön päällikkö). Pohjois-Lapin kihlakunnissa nimismiehen tehtävä on kuitenkin säilytetty entisellään, sillä näillä seuduilla tarvittavan henkilökunnan määrä on niin pieni, ettei ole järkevää eriyttää tehtäviä toisistaan. Ne virkamiehet, jotka ennen uudistusta toimivat nimismiehen tai apulaisnimismiehen viroissa saavat edelleen käyttää nimismiehen titteliä, jos toimivat kihlakunnanvirastojen viroissa.[8]

Nimismiehet nimitti lääninhallitus. Kelpoisuusehtona oli oikeustieteen kandidaatin tutkinto sekä kokemus hallintotoimesta. Käytännössä kelpoisuusehdoksi muovautui varatuomarin arvo, jotta nimismies olisi kelvollinen syyttäjäksi. Lisäpisteitä sai valinnassa siitä, että tutkinnon pakollisena cum laude -työnä oli arvosana hallinto- tai prosessioikeudesta.

Aina 1980-luvulle saakka oli tyypillistä, että nimismiehen kesälomasijaisena toimi oikeustieteen ylioppilas, joka sai näin kokemusta valtionhallinnosta ja poliisityöstä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yhteistä rahvasta, mutta ei tasapäistä. Teoksessa: Weilin + Göös: Suomen historia, osa 2, s. 198
  2. Yksilö ja yhteiskunta. Teoksessa: Weilin + Göös: Suomen historia, osa 2, s. 221
  3. Metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Teoksessa: Weilin + Göös: Suomen historia, osa 2, s. 371
  4. Takamaa hallinnolliseksi keskusalueeksi. Teoksessa: Weilin + Göös: Suomen historia, osa 2, s. 275
  5. a b Valtioneuvoston selonteko kihlakuntauudistuksen toteutumisestaHaVM 6/2000 vp - VNS 1/1999 vp (Edilex)
  6. Asetus poliisin hallinnosta 359/1992
  7. Asetus kihlakunnanvirastosta A 859/1994 5§
  8. Asetus poliisin hallinnosta 15.3.1996/158 30 § (13.3.1998/183)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietoa nimismiesten asiakirjojen tutkimisesta (Arkistolaitos)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ylikangas, Heikki: Wallesmanni : kuusi vuosisataa kansan ja esivallan välissä. Kauhava: Suomen nimismiesyhdistys. ISBN 952-90-7438-7.