Kalmarin unioni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kalmarunionen (tansk.,norj., ruot.)
Kalmarin unioni (suomi)
Kalmarsambandið (islanti)
Kalmarsamveldið (fääri)
Unio Calmariensis (latina)
1397 – 1523
Flag of the Kalmar Union.svg   Erik av Pommern 2000px.png
lippu Erik Pommerilaisen vaakuna
Kalmar Union ca. 1500.svg
Kalmarin unioni 1400-luvun alussa ennen Orkneysaarista ja Shetlandista luopumista. Grönlannin autioituvien siirtokuntien yhteydet unioniin olivat käytännössä varsin nimellisiä
Valtiomuoto feudaalinen personaaliunioni monarkia
monarkki Margareeta I (13871412 (Tanska)
13881389 (Norja)

(13891412 (Ruotsi)
Eerik XIII Pommerilainen (13891442) (Norja)
13961439 (Ruotsi)

Hannu I (14811513 (Tanska)
14831513 (Norja)

Kristian II (15131523) (Tanska & Norja)
15201521 (Ruotsi)
Fredrik I (15241533)
Pääkaupunki Kööpenhamina
Uskonnot roomalaiskatolilaisuus
Historia
 –perustettu
 –Tukholman verilöyly
 –Kustaa Vaasa kruunataan Ruotsin kuninkaaksi
 –Tanskan rigsråd ottaa Norjan haltuunsa
 –Kielin rauha

17. kesäkuuta,1397
marraskuu 1520
6. kesäkuuta,1523
1523
14. tammikuuta,1814
Seuraaja(t) Ruotsin lippu Ruotsi
Tanskan lippu Tanska-Norja

Kalmarin unioni oli Pohjoismaiden valtioliitto vuosina 13971523. Unioniin kuuluivat aikoinaan Tanskan, Norjan ja Ruotsin valtakunnat. Näiden valtakuntien alueisiin kuuluivat myös suuri osa Suomesta, Islanti ja Färsaaret, pieni osa Pohjois-Saksaa ja aina 1470-luvulle asti sittemmin Skotlannille siirtyneitä saaria, kuten Shetlanti ja Orkneysaaret. Teoriassa myös Grönlanti oli unionin aluetta. Unionin jäsenvaltakunnat säilyttivät erilliset lakinsa ja valtaneuvostonsa, mutta niillä oli yhteinen kuningas.

Unioni syntyi, kun Tanskan ja Norjan kuningatar Margareeta valittiin vuonna 1389 Ruotsin hallitsijaksi. Kalmarin unionin katsotaan kuitenkin varsinaisesti alkaneen Eerik XIII Pommerilaisen kruunajaisista 1397, jolloin kuningatar Margareeta laaditutti unionikirjeen. Kirjeen sitovuudesta on kuitenkin kiistelty, sillä siitä puuttuvat monien osanottajien sinetit. Vaikka Eerik XIII Pommerilainen kruunattiin kuninkaaksi, käytti Margareeta todellisuudessa valtaa kuolemaansa asti.

Unionin päätökset tehtiin etupäässä Tanskassa. Unionista oli Suomelle hyötyä, sillä Tanska oli kaukana, eivätkä sikäläiset kuninkaat ja ylimykset olleet kovin kiinnostuneita Suomen asioista. Suomalaiset saivat hoitaa omia asioitaan rauhassa.lähde? Unioni aiheutti kuitenkin lopulta ristiriitoja, sillä Ruotsi oli politiikassaan kiinnostunut idästä, "Venäjän"suunnasta (Novgorod, Moskovan Venäjä joka syntyi 1500-luvulla), kun taas Tanskan intressit suuntautuivat enemmän etelää kohti (Hansaliitto).

Kalmarin unioni pysyi koossa vuoteen 1412 asti, jolloin kuningatar Margareeta kuoli. Tämän jälkeen osa ruotsalaisista kapinoi uutta unionikuningasta vastaan. Unioni palautettiin lopulta, mutta tämän jälkeenkin 1400-luvun historiaa leimasivat Ruotsissa esiintyneet jatkuvat pyrkimykset irrottautua unionista pysyvästi. Tämä johti väkivaltaisuuksiin sekä Ruotsin sisällä että Tanskan ja Ruotsin välillä.[1]

Vuonna 1520 Tanskan kuningas Kristian II hyökkäsi Ruotsiin ja valloitti samalla Tukholman. Kruunajaisjuhlissaan uusi kuningas teloitutti korkea-arvoisia ruotsalaisia. Tapahtumaa kutsutaan Tukholman verilöylyksi. Pian tämän jälkeen Kalmarin unioni hajosi lopullisesti ja Ruotsin kuninkaaksi nousi Kustaa Vaasa.[2] Norja kuitenkin pysyi Tanskan yhteydessä vielä tämän jälkeen vuoteen 1814 saakka.

Kalmarin unionin muisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvun keskivaiheilla esiintynyt skandinavistinen aate sai innoitusta Kalmarin unionin muistosta.

Uutta Kalmarin unionia ehdotettiin Ruotsissa vuonna 2009, kun ruotsalainen historiantutkija Gunnar Wetterberg ehdotti Pohjolan liittovaltion perustamista. Dagens Nyheter -lehteen kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa Wetterberg perustelee liittovaltiota monilla synergiaeduilla. Uudessa valtiossa olisi 25 miljoonaa asukasta, ja se olisi maailman kymmenenneksi suurin talousmahti; se jättäisi jälkeensä muun muassa Venäjän ja Brasilian. [3] Suomessa lahtelainen apulaispoliisipäällikkö Aimo Ojanen esitti Kalmarin unionin henkiinherättämistä vuonna 2006 kirjassaan "Eilispäivää ei ole"[4]. Unionin pääkaupungiksi hän esitti Maarianhaminaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kalmarin unioni ja Suomi Opetushallitus: Etälukio.
  2. Pohjoismainen yhteistyö Norden: Pohjoismainen ministerineuvosto.
  3. Ruotsissa ehdotetaan pohjoismaista liittovaltiota Yle: Ulkomaat, Dagens Nyheter.
  4. Ojanen, Aimo (2006). Eilispäivää ei ole. Pilot-Kustannus Tampere, ISBN 952-464-504-1.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.