Uudenmaan maakunta

Wikipedia
Ohjattu sivulta Uusimaa
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Uusimaa” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan Uusimaa (täsmennyssivu).
Uudenmaan maakunta
Landskapet Nyland
Uusimaa.vaakuna.svg Uusimaa.sijainti.suomi.2011.svg

vaakuna

sijainti

Historialliset läänit Uudenmaan ja Hämeen lääni (1634–1831)
Uudenmaan lääni (1831–1996)
Etelä-Suomen lääni (1997–2009)
Maakuntakeskus Helsinki
Maakuntajohtaja Ossi Savolainen[1]
Pinta-ala ilman merialueita 9 567,71 km²
11:nneksi suurin 2012 
Kokonaispinta-ala 16 057,88 km²
10:nneksi suurin 2012 [2]
– maa 9 096,36 km²
– sisävesi 471,35 km²
– meri 6 490,17 km²
Väkiluku 1 601 526
 suurin 31.10.2014 [3]
väestötiheys 176,1 as/km² (31.10.2014)
Maakuntalaulu Uusmaalaisten laulu
Nimikkolajit  
– eläin Siili
– järvi Tuusulanjärvi
– kala Kuha
– kasvi Valkovuokko
– kivi Sarvivälke
– lintu Mustarastas
Lyhenne FI-18

Uusimaa (ruots. Nyland) on Suomen maakunta, joka sijaitsee Suomenlahden rannikolla. Uudenmaan historiallinen maakunta käsittää laajemman alueen, joka jakautuu Uudenmaan ja (läntisen) Kymenlaakson nykymaakuntiin. Uudenmaan maakuntaa ympäröivät Varsinais-Suomi lännessä, Kanta-Häme ja Päijät-Häme pohjoisessa sekä Kymenlaakso idässä. Etelässä lähin naapuri on Viro, jonka erottaa Uudestamaasta noin 60...80 kilometriä leveä Suomenlahti.

Uudenmaan maapinta-ala on 9 096,36 km² (3,0 % Suomen maa-alasta). Maakunnan makeavesiala on 471,35 km² (1,4 % Suomen makeavesialasta) ja merivesiala vastaavasti 6 490,17 km² (12,4 % Suomen merivesialasta).[2] Koko pinta-alasta merialueet pois luettuna sisävesien osuus on 5,2 % eli noin puolet Suomen keskiarvosta. Uusimaa on ylivoimaisesti Suomen runsasväkisin ja tiheimmin asuttu maakunta: 2014-10-31 31. lokakuuta 2014 sen väkiluku oli 1 601 526 henkeä.[3] Lähes 30 % suomalaisista asuu Uudellamaalla. Maakunnan väestötiheys on kymmenisen kertaa korkeampi kuin Suomen keskiarvo. Uudenmaan väkilukua kasvattaa sekä syntyneiden enemmyys että muuttovoitto Suomesta ja ulkomailta.

Uudenmaan rannikko on ollut perinteisesti ruotsinkielistä seutua. Kun Helsinki virallistettiin Suomen pääkaupungiksi vuonna 1812 suomen kieli alkoi yleistyä Helsingissä ja sen ympäristössä. Nykyisin suomi on enemmistön äidinkieli suurimmassa osassa maakuntaa.

Uudellamaalla tuotetaan yli kolmannes Suomen bruttokansantuotteesta. Elinkeinorakenne on palveluvaltainen.

Itä-Uudenmaan maakunta liitettiin kokonaisuudessaan Uudenmaan maakuntaan vuoden 2011 alussa.[4] Käytännössä uuden Uudenmaan maakunnan rajat vastaavat vuonna 1997 lakkautetun Uudenmaan läänin rajoja Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluvaa Orimattilan kaupunkia lukuun ottamatta.

Aluejako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa jakaantuu neljään seutukuntaan ja 26:een kuntaan, joista kolmetoista on kaupunkeja. Viisitoista kuntaa on kaksikielisiä.

Helsingin seutukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa kunnat.svg

Raaseporin seutukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvoon seutukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loviisan seutukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entisiä kuntia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaperä ja pinnanmuodostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Maisemissa vaihtelevat viljelysalueet kallioitten, moreenikumpujen ja pienten järvien kanssa. Läntinen Uusimaa muistuttaa miltei Järvi-Suomea harjuineen (Lohjanselkä) ja suurehkoine järvineen (Lohjanjärvi, Hiidenvesi).” Kuvaus Uudenmaan luonnosta 1970-luvun tietosanakirjassa.[5]
Inkoon Degerby.
Upinniemen karua rantaviivaa.

Uudenmaan maaperä on peruskalliota: graniittia, gneissejä ja erilaisia seoskivilajeja. Alueen länsiosan kallioperälle ovat tyypillisiä liuskeisissa gneisseissä olevat kalkkikivijuonteet. Lohjan alueella on rikas kalkkikivivyöhyke ja kalkkikiven louhinnalla on siellä vuosisataiset perinteet. Lohjanjärven rannoille on kehittynyt omintakeisesti muodostuneita kalkkikivikallioita, kuten Ämmänuuneiksi kutsutut kalkkikivionkalot. Järvenpään ja Keravan alueella kallioperä on mikrokliinigraniittista. Alueella on myös metamorfisia ja migmaatiittisia kivilajeja sekä granodioriittisten ja kvartsidioriittisten kivilajien nauha. Pohjois-Espoossa on laajoilla alueilla vallitsevana kivilajina mikrokliinigraniitti.

Pinnanmuodoltaan Uusimaa on yhtenäistä sisämaasta Suomenlahtea kohti viettävää rannikkomaata. Pienissä piirteissä maakunnan pinnanmuodot sen sijaan vaihtelevat runsaastikin. Keski- ja Itä-Uudellemaalle ovat ominaisia savikkomaat, joita halkovat Salpausselän rinteen lähteistä ja pikkujärvistä alkunsa saavat rannikkojoet. Rannikon tuntumassa on jyrkkäpiirteisiä avokalliomaastoja. Maakunnan korkeimmat mäet ja vuoret sijaitsevat alueen länsiosissa, esimerkiksi Keinumäki (162 m) ja Mankoolin kukkula (161 m). Nummi-Pusulassa sijaitseva Lintukiimanvuori (153 m) on tunnettu näköalapaikka. Voimakas murtumasysteemi tekee Uudenmaan mäistä ja vuorista jyrkkäseinäisiä. Hiidenkirnuja esiintyy muun muassa Hangossa ja Vihdissä. Itämeri-vaiheiden muinaisrannat ovat jättäneet maisemaan jälkensä paikoittaisina törminä.

Uudenmaan maalajit muodostuivat mannerjään sulaessa. Kun mannerjää pysähtyi paikoilleen sadoiksi vuosiksi, syntyivät salpausselät ja Lohjanselkä. Niiden eteläreunoille kerrostui karkeampaa maa-ainesta hienojakoisemman aineksen kulkeutuessa kauemmaksi synnyttäen silloisen meren pohjaan nykyiset viljavat savikot. Kun jään reuna alkoi Salpausselkävaiheen jälkeen vetäytyä, Lohjanselkä salpasi luoteispuolelleen läntisen Uudenmaan järviseudun. Siellä on maakunnan laajin yhtenäinen vesistö, Lohjan reitti, johon kuuluvat Uudenmaan suurimmat järvet Lohjanjärvi (122 km², josta saaria 31 km²) ja Hiidenvesi (29 km²).

Rannikkovyöhyke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hangon ja Pellingin välinen rannikko kuuluu läntiseen Suomenlahteen, Pellingin itäpuolinen rannikko puolestaan itäiseen Suomenlahteen. Veden suolapitoisuus on alhainen, lännessä noin 6,5 promillea ja laskee itään mentäessä.[6][7]

Jääkauden jälkeinen maankohoaminen on muuttanut Uudenmaan rantaviivaa. Vedenpinnan ollessa korkeimmillaan koko nykyinen Uudenmaan alue sijaitsi veden alla, lähimmät vedenkoskemattomat alueet sijaitsevat maakunnan luoteisosan kupeessa.[8] 2000-luvulla maa kohoaa Uudellamaalla noin 20−30 senttimetriä vuosisadassa ja vauhti on hidastumassa. Lännessä kohoaminen on nopeampaa kuin idässä.[9]

Uudenmaan rannikkovyöhyke on erittäin rikkonainen. Merenrannikon lahdet kuten myös sisämaan kapeat järvet ja joet kulkevat usein kallioperän suorissa, jyrkkärinteisissä murroslinjoissa. Useat merenlahdet työntyvät syvälle sisämaahan, kuten Espoonlahti ja Pohjanpitäjänlahti. Niemistä pisimpiä ovat Hankoniemi, Upinniemi ja Porkkalanniemi. Etenkin läntisen Uudenmaan ulkosaaristossa on lukuisia pieniä kalliosaaria, luotoja ja kareja. Sisäsaaristossa saaret ovat isompia, kapeiden salmien toisistaan erottamia. Maanviljelyn ja asutuksen osuus kasvaa mantereen läheisyydessä. Huomattavimpia saaristoalueita ovat Tammisaaren saaristo sekä Porvoon ja Pellingin saaristot. Porkkalan ja Sipoon välisellä rantavyöhykkeellä on runsaimmin avoimia selkiä, Helsingin edustan saaristovyöhyke on verrattain kapea.[10]

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tervaleppälehtoa Strömsinlahden rannalla Helsingin Roihuvuoressa.

Uusimaa sijaitsee pohjoisen havumetsävyöhykkeen eteläosassa, ja sen alavyöhykkeistä hemiboreaalisen alavyöhykkeen ja eteläboreaalisen alavyöhykkeen rajalla. Lounaisen Uudenmaan hemiboreaalinen kasvillisuusvyöhyke ulottuu linjalle Nummi-Pusula–Helsinki. Hemiboreaalisella alueella yleisin metsätyyppi on käenkaali-mustikkatyyppi. Keski- ja Itä-Uusimaa kuuluvat eteläboreaaliseen alavyöhykkeeseen, jossa vallitsee mustikkatyyppi. Kasvillisuus on Uudellamaalla pohjoisempaan Suomeen verrattuna rehevää. Suurin osa Suomen laajoista lehtoalueista sijaitsee joko Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa. Tammi ja saarni kasvavat luonnossa harvinaisina Uudellamaalla, jossa ne ovat levinneisyytensä pohjoisrajalla. Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson maakuntien puolella niitä ei juurikaan tapaa. Laajoja lehtoalueita jaloine lehtipuineen on erityisesti Uudenmaan hemiboreaalisilla seuduilla. Tammi muodostaa laajahkoja sekametsiä lähinnä maakunnan länsiosan hemiboreaalisella alueella sekä muutamin paikoin pääkaupunkiseudulla, kuten Vantaalla Tammiston luonnonsuojelualueella. Myös pähkinäpensas on yleinen Uudenmaan lehdoissa. Arat hedelmäpuut, kuten kirsikka, päärynä ja luumu menestyvät Uudenmaan puutarhoissa.

Valkovuokko on maakunnan nimikkokasvi ja se on yleinen koko Uudellamaalla. Huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa Uudenmaan runsaat lehdot peittyvät valkovuokkomereen. Koilliseen mentäessä kasvillisuus muuttuu karummaksi, mutta myös Itä-Uudellamaalla on etenkin savikkoalueilla varsin rehevää kasvillisuutta. Kaskenpolton seurauksena ja muuta Suomea lauhkeamman ilmaston vuoksi koivu ja leppä ovat yleistyneet, vaikkakin valtapuita ovat yhä kuusi ja mänty. Sisäsaaristossa kasvillisuus on samantyyppistä kuin mantereella, mutta ulkosaariston kallioilla on karua. Rannikon vesialueita leimaavat laajat ruoko- ja kaislakasvustot. Ulkosaarien ympärillä on rakkolevä- ja ulompana punalevävyö. Soita on Uudenmaan pinta-alasta alle kymmenesosa. Pääkaupunkiseudun luoteisosassa sijaitsee tuhansien hehtaarien laajuinen luonnonsuojelualue Nuuksion kansallispuisto karuine kalliomäkineen ja kosteine kuusivaltaisine rotkoineen ja rämeineen.

Sisävedet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan maakuntajärvi Tuusulanjärvi Halosenniemestä pohjoiseen. Taustalla Järvenpään keskustaajamaa.

Pääosa Uudestamaasta sijaitsee Salpausselkien ja Suomenlahden välisellä vähäjärvisellä vyöhykkeellä. Eritoten savikkoseuduilla vedenkokoumat ovat matalia ja harvalukuisia. Maakunnan länsiosassa Lohjan ja Vihdin seudulla järvisyys on sen sijaan melko runsasta. Nuuksion järviylänköalue Espoossa tunnetaan monista lammistaan.[11] Kaikkiaan Uudellamaalla on 1 009 järveä.[12]

Maakunnan suurin järvi sekä pinta-alaltaan että vesitilavuudeltaan on Lohjanjärvi. Se on suomalaisittain syvä: keskisyvyys on 12,7 metriä ja syvin kohta 55 metriä. Lohjanjärven kryptodepressio eli merenpinnan alapuolinen vesitilavuus on Suomen suurin, 85 miljoonaa kuutiometriä.[13] Uudenmaan toiseksi laajin järvi on Hiidenvesi Vihdissä. Vesimäärältään toiseksi suurin on Artjärven Pyhäjärvi, jonka keskisyvyys on Suomen järvien toiseksi suurin. Pyhäjärvi sijaitsee pääosin Päijät-Hämeen puolella.[12] Harvinaista harjualueiden nuottaruohotyypin järveä edustava parinsadan hehtaarin laajuinen Simijärvi Fiskarin lähellä on keskisyvyydeltään Suomen kolmas: 20 metriä.[14]

Uudenmaan viisitoista suurinta järveä (pinta-alan mukaisesti):[12]

Sija Järvi Pinta-ala
(km²)
Vesitilavuus
(km³)
Keskisyvyys
(m)
Syvin kohta
(m)
1. Lohjanjärvi 88,2 1,12 12,7 54,9
2. Hiidenvesi 29,1 0,195 6,7 29,4
3. Pyhäjärvi 13,0 0,27 20,8 68
4. Enäjärvi (Sammatti) 12,7 0,0652 5,1 19,6
5. Tammijärvi 9,8 0,0245 2,5 12,7
6. Määrjärvi 7,4 0,086 11,6 34,1
7. Iso-Kisko 6,7 0,069 10,3 32,8
8. Puujärvi 6,4 0,0537 8,3 21,7
9. Hopjärvi 6,2 0,0137 2,2 6,3
10. Tuusulanjärvi 5,9 0,0187 3,2 9,8
11. Degersjön 5,5 0,0441 8,1 21,3
12. Lapinjärvi 5,2 0,0101 2,0 2,6
13. Hormajärvi 5,0 0,0365 7,3 19,9
14. Enäjärvi (Vihti) 4,9 0,0159 3,2 9,1
15. Vitträsk 4,9 0,0447 9,2 21,7

Kansallispuistot ja luonnonpuistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallispuisto

Luonnonpuisto

Kunta Pinta-ala km² Perustettu
Karkalin luonnonpuisto Karjalohja (Lohja) 1,0 1964
Liesjärven kansallispuisto Karkkila/Somero/Tammela 21,0 1956
Nuuksion kansallispuisto Espoo/Kirkkonummi/Vihti 45,0 1994
Sipoonkorven kansallispuisto Helsinki/Sipoo/Vantaa 23,0 2011
Tammisaaren saariston kansallispuisto Raasepori 52,0 1989

Kansallismaisemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tinaamo Fagervikissä

Uudellamaalla sijaitsee viisi kansallismaisema-aluetta, jotka Suomen ympäristöministeriön asettama työryhmä määritteli vuonna 1992.[15]

  • SnappertunaFagervik on keskiaikainen kulttuurialue Lounais-Uudellamaalla. Muun muassa Raaseporin linna sijaitsee alueella.
  • Pohjan ruukkialue on osa Suomen teollista historiaa. Alue oli 1600-luvulla Suomen merkittävin teollisuuskeskus. Raskas teollisuus poistui alueelta 1900-luvulla. Nykyisin Pohjan ruukkialueella harjoitetaan käsityöläisyyttä.
  • Tapiola edusti toisen maailmansodan jälkeen uutta vehreää kaupunkirakentamista. Etelä-Espoossa sijaitsevan Tapiolan asemakaava laadittiin 1950-luvulla ja siellä on muun muassa Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia.
  • Merellinen Helsinki alkoi kehittyä 1600-luvulla, kun kaupunki siirrettiin Vironniemelle. Alueella sijaitsee muun muassa 1700-luvun puolessavälissä perustettu Suomenlinna, joka merkittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1991.
  • Porvoonjokilaakso ja Vanha Porvoo ovat vanhaa kulttuuriseutua Itä-Uudellamaalla. Vanhan Porvoon epäsäännöllinen asemakaava ja tuomiokirkko ovat keskiajalta. Porvoonjokilaakso tunnetaan myös lukuisista kartanoistaan ja Porvoon muinaislinnasta.

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lämpötilat ja sademäärät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa kuuluu eteläisimmiltä osiltaan sekä Lohjanjärven alueella hemiboreaaliseen ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeeseen. Pääosin ilmasto on kuitenkin eteläboreaalista kuusivyöhykettä. Maakunta sijaitsee manner- ja meri-ilmaston välissä, joten paikalliset erot lämpötiloissa ja sademäärissä ovat sangen suuret. Itämeri vaikuttaa ilmastoon koko maakunnan alueella, rannikolta pohjoista ja koillista kohti väheten. Meri viilentää päivälämpötiloja rannikolla keväisin ja kesäisin. Syksyisin ja talvisin vaikutus on päinvastainen. Vuoden keskilämpötila vaihtelee Hangon seudun kuudesta asteesta maakunnan pohjoisosan runsaaseen neljään asteeseen. Kylmin kuukausi on tyypillisesti helmikuu: keskilämpötila −3...−6 °C ja lämpimin vastaavasti heinäkuu: 16...18 °C. Vuoden keskilämpötila vaihteli Helsingissä vuosina 1900–2013 välillä 2,7 °C...7,6 °C. Vähintään 7 °C vuosikeskiarvo on 1970-luvun puolenvälin jälkeen mitattu vuosina 1975, 1989, 2000, 2007, 2008 ja 2011. Alle 4 °C keskiarvo mitattiin puolestaan 1978, 1985 ja 1987. Maaliskuusta 2007 joulukuuhun 2008 Helsingissä tilastoitiin 22 kuukauden yhtämittainen jakso, jona yhdenkään kuukauden keskilämpötila ei pudonnut nollan alapuolelle.[16][17]

Terminen kevät saapuu Uudellemaalle keskimäärin maaliskuun lopulla, eli noin kuukautta aiemmin kuin esimerkiksi Lappiin. Terminen kesä alkaa sisämaan suotuisimmilla alueilla toukokuun puolessavälissä, rannikolla ja saaristossa viidestä kymmeneen vuorokautta myöhemmin. Terminen syksy saapuu sisämaahan syyskuun puolenvälin paikkeilla, rannikolle ja saaristoon kymmenisen vuorokautta myöhemmin. Maakunnan pohjoisille seuduille saapuu terminen talvi keskimäärin marraskuun puolessavälissä, Hankoniemelle ja saaristoon joulukuun alussa.[18]

Terminen kasvukausi kestää Uudellamaalla keskimäärin puoli vuotta. Kasvukauden tehoisa lämpösumma on suotuisimmilla seuduilla lähes 1 400 °Cvrk ja viileimmillä seuduilla noin 1 250 °Cvrk. Rannikkoseudulla kasvukausi alkaa ja päättyy myöhemmin kuin sisämaassa.[18]

Vuotuinen sademäärä on Uudellamaalla keskimäärin 600–700 mm. Etenkin Lohjanharju ja Nuuksio tunnetaan runsassateisuudestaan. Sademääriin ja lumioloihin vaikuttaa meren läheisyyden lisäksi maanpinnan kohoaminen rannikolta sisämaahan mentäessä. Sisämaahan pysyvä lumipeite saapuu joulukuun alkupäivinä, rannikolle nelisen viikkoa myöhemmin. Lumi häviää Hangosta keskimäärin 25. maaliskuuta, luoteisen Uudenmaan ylängöiltä kolmisen viikkoa myöhemmin. Merellisyys tekee rannikon lumioloista oikulliset.[18]

Meren pintaveden lämpötila Uudellamaalla on korkeimmillaan elokuun alussa, jolloin se Harmajassa on keskimäärin 16,3 °C ja Tvärminnessä 17,1 °C. Helsingissä havaittiin 22. tammikuuta 1907 korkein Suomessa mitattu ilmanpaine: 1 065,7 hPa.[19]

Keskilämpötiloja (°C) ja sademääriä (mm) Uudenmaan mittausasemilla kaudella 1981–2010.[20]

Mittausasema Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Keskiarvo Vuotuinen
sademäärä
Sadepäivät
(väh. 1,0 mm)
Hanko (Tvärminne) −2,8 −4,0 −1,3 3,2 9,0 13,7 17,2 16,3 11,9 7,2 2,5 −0,8 6,0 634 111
Helsinki (Kaisaniemi) −3,9 −4,7 −1,3 3,9 10,2 14,6 17,8 16,3 11,5 6,6 1,6 −2,0 5,9 655 111
Hyvinkää (Hyvinkäänkylä) −5,9 −6,6 −2,5 3,6 10,1 14,3 17,0 15,0 9,9 4,8 −0,3 −3,9 4,6 660 112
Inkoo (Bågaskär) −3,3 −4,5 −1,8 2,6 8,5 13,5 17,1 16,3 11,9 7,1 2,3 −1,2 5,7 517 98
Lohja (Porla) −4,5 −5,4 −1,8 3,9 10,5 14,8 17,6 15,8 10,9 6,1 0,9 −2,7 5,5 723 116
Vantaa (Helsinki-Vantaan lentoasema) −5,0 −5,7 −1,9 4,1 10,4 14,6 17,7 15,8 10,7 5,6 0,4 −3,2 5,3 682 115
Vihti (Maasoja) −5,6 −6,5 −2,6 3,5 9,8 14,0 16,7 14,8 9,8 5,0 0,0 −3,8 4,6 647 110

Keskilämpötilat (°C) ja vuotuiset sademäärät (mm) vertailujaksoittain Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla.[21][22][23][24][25]

Vertailujakso Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Keskiarvo Vuotuinen
sademäärä
1901–1930 −5,5 −5,8 −2,7 2,2 8,2 13,0 16,8 15,0 10,6 5,3 0,5 −3,4 4,5 (699)¹
1931–1960 −5,4 −6,0 −3,1 2,9 9,3 14,5 17,8 16,5 11,7 6,1 1,8 −1,9 5,4 647
1961–1990 −5,7 −5,7 −2,1 3,1 9,7 15,0 17,0 15,7 11,1 6,4 1,4 −2,9 5,3 621
1981–2010 −3,9 −4,7 −1,3 3,9 10,2 14,6 17,8 16,3 11,5 6,6 1,6 −2,0 5,9 655

¹Kausi 1886–1935

Auringon kulkureitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan etelä–pohjoissuuntainen ulottuvuus on noin 115 kilometriä. Etelässä maakunnan manneralue ulottuu leveysasteelle 59°48 ja pohjoisessa vastaavasti leveysasteelle 60°50. Maakunnan eteläisimmässä osassa auringon korkeus keskipäivällä on talvipäivänseisauksessa noin 6,9° ja kesäpäivänseisauksessa noin 53,6°. Pohjoisessa luvut ovat ääripäissään 5,9° ja 52,6°. Päivän pituus pimeimpänä vuodenaikana on kuutisen tuntia ja valoisimpana aikana noin 19 tuntia. Auringon säteilyteho on etelässä talvipäivänseisauksen aikaan 68 W/m2 keskipäivällä. Kesäpäivänseisauksen aikaan luku on 968 W/m2. Pohjoisessa vastaavat luvut ovat 50 ja 953 wattia.[26][27]

Aurinkotunteja on rannikolla ja saaristossa enemmän kuin sisämaassa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli kaudella 1981–2010 keskimäärin 1 780 aurinkotuntia vuodessa eli noin 41 % teoreettisesta maksimista. Noin 59 % mittausaseman aurinkotunneista havaittiin touko–elokuussa.[28] Globaalisäteilyn (auringosta saapuva laajakaistainen lyhytaaltosäteily) määrä oli kaudella 1971–2000 keskimäärin 3 387 MJ/m2 vuodessa.[29]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Tarinan mukaan kolme meren takaa tullutta mahtavaa viikinkiveljestä Helsing, Sibbe ja Borg saapuivat Uudenmaan rannikolle ja päättivät jäädä asumaan tänne, ja näin Uudenmaan ruotsalaisasutus olisi saanut alkunsa. Kukin veli rakensi tänne itselleen linnan. Veljeksistä Helsing asettui Helsingin Vartiokylään, Sibbe Sipoon Sibbesborgiin ja Borg Porvoon Linnamäelle. Samantapaisia kertomuksia kerrotaan kaikkialla maailmalla perustuen Raamatun tarinaan, jossa Nooan kolme poikaa asuttivat maan vedenpaisumuksen jälkeen.” [30]
Raaseporin linna Tammisaaressa.
Tammisaaren Vanhaa kaupunkia.

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivikausi alkoi noin 8 600 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja kesti seitsemän tuhatta vuotta.[31] Uudenmaan alueella arvioidaan olleen asutusta ennen vuotta 7000 eaa. Tähän viittaavat löydöt Askolasta sekä erinäiset suolöydöt.

Pronssikausi ja rautakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pronssikauden (1500500 eaa.) aikana rannikon yhteydet länteen lisääntyivät edelleen. Nykyinen Uusimaa kuului läntisen pronssikulttuurin piiriin. Viljelykselle suotuisa verraten lämmin ilmasto alkoi viilentyä. Vanhemman rautakauden ajalta 1 eaa.200 jaa. Uudenmaan alueelta on löydetty muutama kalmisto. Uusimaa sijaitsi Idäntien varrella.[32] On spekuloitu, että Idäntien varrelle kehittyi kauppapaikkoja todennäköisesti muun muassa Hankoniemelle ja Helsingin edustalle.[32] Teorian mukaan sisämaan hämäläiset kävivät niissä kauppaa viikinkien kanssa.[32] Jaakko Masosen mukaan Uudenmaan rannikon kauppapaikat ovat kuitenkin myytti, koska yhteydet Uudenmaan ja Hämeen välillä olivat hyvin vaikeakulkuisia.

Etenkin Uudenmaan länsiosassa on tehty rautakautiseen asutukseen liittyviä löytöjä:[33] Karjaalta on löydetty useita kalmistoja, hautoja ja linnavuoria vuosilta 300–1000, Tenholassa on asunut talonpoikaisväestöä noin vuosina 500–800.[34] Myös Lohjan alueella on asuttu ennen viikinkiaikaa, todennäköisesti 400–700-luvuilla. Länsi-Uudenmaan rautakautinen asutus lienee ollut (varsinais)suomalaisen asutuksen jatketta. Uusimaa sai väkeä myös Vanajan Hämeestä ja Hollolan Hämeestä.[35] Nykyisen Uudenmaan itäiset ja pohjoiset alueet lienevät olleet rauta-aikana eränkäyntialuetta vailla pysyvää asutusta.[33]

Vaikka Uudenmaan ilmasto ja maaperä ovat yhtä suotuisia viljelylle kuin Varsinais-Suomen ja Vanajan Hämeen, sieltä ei ole löydetty vastaavassa määrin rautakaudelta nykyaikaan jatkuvaan katkeamattomaan asutukseen viittavia löytöjä.[36] Karjaan Läppträskistä tehty siitepölyanalyysi tosin kertoo rautakaudelta nykyaikaan ulottuvasta maanviljelystä, joka viikinkien aikaan oli vieläpä melko voimallista.[37] 1100-luvulle asti asutus oli enimmäkseen tilapäistä, rannikko oli tuolloin virolaisten ja hämäläisten nautinta-aluetta. Näin sitä ehkä pidettiin Hämeen rantamaana.

Uudellamaalla sijaitsee useita rautakautisia tai keskiaikaisia muinaislinnoja:[38]

  • Bonaträskin saari (Tenhola)
  • Grabbacka Borgberget (Karjaa)
  • Haveråkersberget (Karjaa)
  • Porvoon Linnamäki (Porvoo)
  • Pöykäri (Karjalohja)
  • Sannäs Borgberget (Karjaa)
  • Sibbesborg (Sipoo)
  • Slottsbacken (Vartiokylän muinaislinna, Helsinki)
  • Uuspyöli (Karjalohja)

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan yhteiskunnallinen kehitys alkoi 1000-luvulla saaristosta ja rannikolta. Tanskalaisessa itineraarissa noin vuodelta 1250 mainitaan suomenkielisiä rannikkopaikkojen nimiä, kuten Hangethe, Lowicsund ja Karienkaskae. Sen perusteella suomalainen asutus on saattanut ulottua 1200-luvulla Uudenmaan rannikolle. 1300-luvulla maakunnan rannikolla lienee ollut jo vankka kyläasutus, dokumenteissa on ensimmäisiä mainintoja esimerkiksi pitäjistä Kariis (1326), Borga (1327) ja Tenalum (1329).[39]

Ristiretkien aikana (noin 1249 ja 1293) Ruotsi alkoi saada jalansijaa nykyisen Suomen alueella. Rannikolle tuli uudisasutusta Ruotsista ja maanviljelyskulttuuri vakiintui Uudellemaalle ennen kaikkea Ruotsin Hälsinglandista muuttaneiden siirtolaisten vaikutuksesta. Uudiskyliä kasvoi Vantaanjoen ja Keravanjoen alajuoksujen vehmaille rantaseuduille. Näin saivat nimensä Helsinki ja Uusimaa, joka pysyvän asutuksen kannalta oli verraten uutta maata. Maakuntana varhaisin maininta Uudestamaasta (Nyland) on vuodelta 1310, nimitys lienee vastannut lähinnä asutus- ja kulttuurialuetta, joka muodostui Suomen ja Hämeen Suomenlahden puoleisesta alueesta.[40]

Läntisen Uudenmaan eli Raaseporin läänin taloluvun on arvioitu olleen noin tuhat vuosina 1250–1300. Itäisen Uudenmaan taloluku oli noin 300, josta se kasvoi noin 800:aan 1300-luvun puoliväliin mennessä. Lännessä kasvu oli maltillisempaa.[41] 1100-luvulla alkanut ruotsalaisten muuttovirta Uudellemaalle tyrehtyi 1300-luvulla. Ruotsalainen asutus oli levinnyt rannikolta paitsi saaristoon, myös sisämaahan. Vanha suomalainen asutus oli ajan mittaan sulautunut ruotsalaiseen.[33]

Ensimmäisenä kaupunkioikeudet Uudellamaalla sai Porvoo 1380-luvulla. Kaupungin väkiluku oli keskiajalla noin 200. Porvoon suurpitäjä oli syntynyt 1200-luvun lopulla ja siihen kuului laajoja alueita Porvoon molemmin puolin.[42] Läntiselle Uudellemaalle perustettiin Raaseporin linna 1300-luvulla. Linnoitus hylättiin 1550-luvulla ja se raunioitui. Uudenmaan alueelta tunnetaan yksitoista keskiaikaisiksi tulkittua muinaislinnaa.[32] Ne ovat jääneet paikannimistöön Linnavuori- tai Linnamäki-nimisinä. Esimerkkinä mainittakoon Porvoon Linnamäki rautakautisine kalmistoineen ja keskiaikaisine linnoitusjäänteineen sekä luonnonsuojelullisine perinnebiotooppeineen.[43]Keskiajalla Uudellemaalle rakennettiin yhteensä neljätoista kivikirkkoa joista kolmetoista on säilynyt nykypäivään. Säilyneitä kirkkoja ovat muun muassa Porvoon tuomiokirkko, Espoon tuomiokirkko ja Vantaan Pyhän Laurin kirkko sekä Lohjan Pyhän Laurin kirkko, joka on Suomen suurin keskiaikainen pitäjänkirkko.[44] Vihdin kirkko on raunioina.[45]

Keskiajan uusmaalaisille vesireitit olivat tärkein liikennemuoto. Maaliikenne oli vähäistä ja puolustuksellisistakin näkökohdista hankalaa.[32] Muinainen purjehdusväylä Tanskasta ja Ruotsista Tallinnaan ja Novgorodiin seuraili Uudenmaan rannikkoa. Tallinna oli uusmaalaisten tärkein kauppapaikka aina 1700-luvun alkuun saakka. Tuolloin Viro siirtyi Ruotsilta Venäjälle. Sisäsaaristossa kulkevia väyliä oiottiin rakentamalla niin kutsuttuja vetokannaksia (ruots. drag, ede), joita pitkin veneet voitiin vetää. Näin vältettiin pitkät purjehdusmatkat niemien ympäri. Vetokannaksia sijaitsi muun muassa Porkkalanniemellä. Keskiajalla merenpinta oli huomattavasti korkeammalla kuin 2000-luvun alussa. Maankohoaminen on vuosisatojen kuluessa muuttanut rannikkoseutua ja madaltanut vanhoja vesiväyliä, joista monet ovat kasvaneet umpeen.[46]

Suuri rantatie eli Kuninkaantie Turusta Viipuriin oli Uudenmaan maaliikenteen valtaväylä vuosisatojen ajan 1300-luvulta alkaen. Tie kulki Perniön ja Tenholan rajalta Karjaanjoen yli Siuntion Pikkalaan. Reitti jatkui Kirkkonummen, Espoon ja Sipoon kautta Mäntsälänjoen yli Porvoon kautta Kymijoelle. Postiliikenne tiellä alkoi 1630-luvulta. Säännöllisiä postireittejä olivat Turku–Helsinki–Viipuri sekä Helsinki–Porkkala. 1600-luvulla Rantatien varrella edellytettiin olevan kievareita parin peninkulman välein. Sekä kievareiden palvelutasolle että tienpidolle asetettiin tarkkoja määräyksiä. Enin osa vanhasta tielinjauksesta on edelleen käytössä.

Rannikon elinkeinot eivät juuri muuttuneet vuosisatojen kuluessa: tärkeimpiä olivat kaupankäynti, maanviljely ja karjanpito. Lisäksi rakennettiin veneitä ja laivoja sekä pyydettiin hylkeitä ja harjoitettiin kalastusta.[47]

Uusi aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaa Vaasa perusti Tammisaaren 1546 ja Helsingin 1550. Hän oli aikeissa myöntää Espoolle kaupunkioikeudet 1559, mutta suunnitelma kariutui hänen kuolemaansa 1560.[48]

Vuonna 1560 Uudenmaan väestö keskittyi lähinnä jokivarsille ja rannikkoseudulle. Myös harjut houkuttelivat asujaimistoa. Kiinteä asutus oli tuolloin levinnyt jo maakunnan pohjoisimpiin kolkkiin saakka. Väestön painopiste oli vahvasti Länsi-Uudellamaalla, asumattomia alueita oli lähinnä Keski-Uudenmaan pohjoisosassa. Maakunnassa oli seitsemän kuninkaankartanoa ja 78 säterikartanoa. Kyliä ja yksittäistaloja oli 1 031. Uusmaalaiskylät olivat yleensä pieniä ja tiiviitä ryhmäkyliä, taloluvultaan korkeintaan viisi. Itään mentäessä kyläkoko suureni: Itä-Uudellamaalla oli muutama 20 talon suurkylä.[32][33][49][50]

Uudenmaan teollisuus sai alkunsa 1500-luvulla, kun maakuntaan perustettiin Suomen ensimmäinen rautaruukki, Suitian ruukki. 1600–1800-luvuilla rautaruukkeja perustettiin kaikkiaan neljätoista, muun muassa Mustion (1616), Fagervikin (1646) ja Fiskarsin (1649) ruukit.[51][52] Ruukkien myötä Uudellemaalle muutti ulkomaista ammattityöväkeä.[53]

1570-luvulla venäläiset ja tataarit hyökkäilivät Uudenmaan rannikolle jäitse Viron puolelta. Hyökkäykset johtivat sotaväen uudelleensijoitteluun ja merialueiden vartioinnin tehostamiseen.[54] Nuijasota 1590-luvulla ei ulottunut Uudenmaan alueelle, konfliktin eteläisimmät kahakat käytiin Asikkalassa.[55]

1600-luvulla Uudenmaan keskiaikainen kylärakenne alkoi muuttua: vanhojen aateliskartanoiden maille perustettiin torppia. Ruotsin nousu suurvallaksi vaikeutti Uudenmaan asemaa: jatkuvat sotaväenotot ja linnaleirien ylläpito rasittivat talouselämää.[56] 1400-luvulla alkaneen nelisensataa vuotta kestäneen viileän kauden kylmin jakso koettiin 1690-luvulla. Suomea ja koko Pohjois-Eurooppaa koettelivat niin sanotut suuret kuolonvuodet 1695–1697. Nälänhätä ja kulkutaudit tappoivat suuren osan väestöstä, rannikolla tuhot tosin jäivät pienemmiksi kuin sisämaassa.[57][58] Toinen sokki koitti pian: 1710-luvun venäläismiehityksen aikana eli isonvihan vuosina Uudenmaan kehitys pysähtyi.[59]

Ruotsin ja Venäjän välisten sotien aikana 1700-luvulla Venäjän luoteisraja siirtyi lännemmäksi aina Kymijoelle asti. Uudenmaan rannikolle rakennettiin linnoitusketju Loviisasta Hankoon. Päälinnoitus oli Sveaborg eli Suomenlinna. Degerbyn ratsutilan maille 1745 perustetun Loviisan oli määrä korvata valtakunnanrajan itäpuolelle jääneet Hamina ja Viipuri.[60] Loviisa jäi Uudenmaan viimeiseksi Ruotsin vallan aikana perustetuksi kaupungiksi.

Venäjän vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panoramakuva Porvoon ranta-aitoista.
Gavril Sergejevin maalaus Loviisan satamasta (1808).

Suomen sodan aikana keväällä 1808 Venäjän joukot piirittivät Viaporin linnoitusta. Piiritys päättyi linnoituksen antautumiseen toukokuussa.[61] Porvoossa pidettiin valtiopäivät vuonna 1809. Sota oli tuolloin vielä käynnissä.[62] Suomen pääkaupunki siirrettiin Varsinais-Suomesta Uudellemaalle Helsinkiin Venäjän vallan myötä. Uusimaa lakkasi olemasta rajamaakunta, kun Vanha Suomi liitettiin muun autonomisen Suomen yhteyteen 1812.[63]

Helsingin voimakas kasvu ja suomenkielistyminen alkoi. Vuonna 1815 Helsinki oli Suomen toiseksi suurin ja Uudenmaan suurin kaupunki. Asukkaita Helsingissä oli noin 4 800. Loviisan väkiluku oli noin 2 400 ja Porvoon noin 2 200. Pienin uusmaalaiskaupunki oli Tammisaari: 1 095 asukasta. Vuosisadan kuluessa Helsingin väkiluku kasvoi yli 90 000 asukkaaseen muiden rannikon vanhojen kaupunkien jäädessä pikkukaupungeiksi.[64]

Krimin sodan aikana englantilais-ranskalainen laivasto hyökkäsi Suomen rannikolle. Hankoniemen linnoitukset vallattiin ja tuhottiin kesäkuussa 1855.[65] Samana kesänä laivasto pommitti Viaporia ja tuhosi Svartholman merilinnoituksen.[66][67]

Teollinen vallankumous ennätti 1800-luvulla myös Uudellemaalle. Uusi tehdasteollisuus perustui usein vanhojen ruukkien varaan, lisäksi syntyi kokonaan uusia teollisuusympäristöjä. Satamien merkitys kasvoi ulkomaankaupan lisääntyessä. Talviliikenteelle suotuisa Hangon satama perustettiin 1873 ja seuraava vuonna Hanko sai kaupunkioikeudet viidentenä Uudenmaan kaupunkina.[68] Rautatieliikenne alkoi 1862, ensin Helsingistä Hämeenlinnaan. Rautatieverkko laajeni ja ratojen varteen syntyi teollisuutta ja taajamia. Rautatieyhteys Helsingistä Pietariin avattiin 1870 ja Tampereelle pääsi rautateitse 1876. Vuonna 1873 avattu Hyvinkää–Hanko-rata vauhditti paitsi Hangon, myös Lohjan seudun ja Nurmijärven Rajamäen kylän teollistumista. Kerava–Porvoo-rata avattiin 1874. Porvoon seudulle syntyi saha- ja selluteollisuutta. Teollistuminen ja uudet liikenneyhteydet vaikuttivat ratkaisevasti myös Helsingin kasvuun.[51] Höyryvoima mullisti energiantuotannon, teollisuutta ei tarvinnut enää keskittää vesivoiman ääreen koskien rannoille. Helsingin lähelle alkoi muodostua toisaalta pienituloisten henkilöiden asuttamia esikaupunkialueita, toisaalta varakkaan väen huvilakaupunkeja.[69][70][71]

Suomen itsenäisyyden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa oli Suomen sisällissodan aikana punaisten hallussa. Virallisesti sota myös alkoi Uudeltamaalta punaisten miehitettyä Helsingin keskeiset kohteet tammikuussa 1918. Helmikuun alussa Siuntio ja Kirkkonummi sekä Porvoo ja Sipoo olivat valkoisten hallinnassa, mutta punaiset valtasivat pian kyseiset alueet. Pellinkiin hyökkäsi kahden tuhannen punakaartilaisen joukko, joka vei valkoisten johtohenkilöt teloitettaviksi Helsinkiin.[72]Vihdissä tehtiin helmikuun alussa niin sanotut Vihdin teloitukset, joissa punaiset murhasivat kahdeksantoista valkoisten puolelle pyrkinyttä miestä. Valkoiset valtasivat Uudenmaan saksalaisten joukkojen avulla huhtikuussa 1918. Helsingin ympäristön sotatoimissa kaatui noin 200 saksalaista ja 20 valkoista suomalaista. Punaisia kaatui noin 300. Helsingin valtauksen yhteydessä vangitut punaiset vietiin Suomenlinnaan.[73] Tammisaaren vankileirillä kuoli tuhansia punavankeja. Valkoisten voitonparaati pidettiin Helsingissä 16. toukokuuta 1918.

Maailmansotien välillä Uudenmaan nopea kasvu jatkui. Rautatieverkko oli pääosin nykyisellään ja voimavaroja suunnattiin tieverkon kehittämiseen. Linja-autoliikenne mahdollisti asutuksen leviämisen Helsingistä alueille, jotka olivat rataverkon ulottumattomissa. Yhteydet muualle Eurooppaan kohenivat lentoliikenteen kehittymisen myötä: Helsingin Malmille avattiin lentokenttä 1936. Sitä ennen oli käytetty Katajanokan siviililentosatamaa.[74]

Helsingin ympärille syntyneet huvilayhdyskunnat saivat itsenäisen kauppalan tai kunnan aseman 1920-luvun alkupuoliskolla. Maakunnan ensimmäinen kauppala oli Kauniainen, joka erotettiin Espoosta vuonna 1920. Sisämaassa rautateiden ja teollisuuden myötä syntyneistä taajamista perustettiin kauppaloita: Kerava 1924, Hyvinkää 1926 ja Karjaa 1930. Puunjalostuksen ja kaivosteollisuuden varassa kasvanut Lohja muutettiin kauppalaksi 1926. Kauppala erotettiin keskiaikaisesta Lohjan emäpitäjästä. Karkkila syntyi metalliteollisuuden ympärille, se erotettiin kauppalaksi Pyhäjärvi Ul:n kunnasta 1932.[75]

Talvisodan aikana 1939–1940 Neuvostoliitto pommitti paitsi Helsinkiä, myös Hankoa, Kirkkonummea, Loviisaa, Nurmijärveä, Porvoota, Ruotsinpyhtäätä ja Tammisaarta. Jatkosodan aikana 1941–1944 Neuvostoliiton pommitusten kohteina olivat osapuilleen samat paikkakunnat.[76] Talvisodan jälkeen Suomi vuokrasi Neuvostoliitolle Hankoniemen 30 vuodeksi. Neuvostoliitto veti joukkonsa alueelta kuitenkin jo loppuvuodesta 1941. Jatkosodan jälkeen Neuvostoliitolle vuokrattiin Porkkala 50 vuodeksi. Alueeseen kuului valtaosa Degerbystä sekä laajat alueet Kirkkonummea, Siuntiota ja Inkoota. Myös Espoon saaristoa kuului vuokra-alueeseen. Vuokratun alueen pinta-ala oli noin tuhat neliökilometriä, josta suurin osa oli merialuetta. Neuvostoliitto palautti Porkkalan vuokra-alueen Suomelle alkuvuodesta 1956.[77]

Toisen maailmansodan jälkeen Uudenmaan itäiset kunnat liitettiin Viipurin läänin länsiosasta muodostettuun Kymen lääniin. Uudenmaan voimakas väestönkasvu jatkui. Helsingin olympiavuonna 1952 läänin henkikirjoitettu väkiluku oli 693 000, kaksi kolmasosaa väestöstä asui kaupungeissa ja kauppaloissa.[78] Tavanomaisen muuttoliikkeen lisäksi Uuttamaata kasvatti karjalainen siirtoväki. Uudenmaan keskiosaan Suomenlahden rannalta maakunnan pohjoisrajalle muodostui 1900-luvun jälkipuoliskolla Helsingin suurkaupunkialue, jonka länsi- ja itäpuoliset alueet puolestaan kasvoivat maltillisemmin. 2010-luvun kaupunki–maaseutu-luokituksessa suurin osa Uudestamaasta luettiin kaupunkialueeksi tai kaupungin kehysalueeksi. Harvaan asuttua maaseutua oli paikka paikoin Uudenmaan saaristossa ja maakunnan läntisimmässä osassa.[79]

Helsingin suuri alueliitos tammikuussa 1946 moninkertaisti kaupungin hallinnollisen alueen. Haagan kauppalan ja Kulosaaren huvilakaupungin kaltaiset hallinnolliset yksiköt muuttuivat Helsingin kaupunginosiksi. Rautatien myötä kasvaneesta Järvenpäästä tuli kauppala vuonna 1951 ja kaupunki 1967. Hyvinkään kauppalasta tuli virallisesti Uudenmaan ensimmäinen sisämaan kaupunki 1960. Espoon maalaiskunta muutettiin kauppalaksi 1963 ja kaupungiksi 1972. Helsingin maalaiskunnasta puolestaan tehtiin Vantaan kauppala 1972 ja Vantaan kaupunki kaksi vuotta myöhemmin.[75] 1920- ja 1930-luvulla perustetut kauppalat virallistettiin kaupungeiksi 1960- ja 1970-luvuilla. Kaupunkien keskustaajamat kasvoivat kuntarajojen yli niiden maalaiskuntien alueille, joista ne oli aikoinaan erotettu. Lopulta kaupungit ja niitä ympäröivät maalaiskunnat liitettiin jälleen toisiinsa. 2000-luvulla myös kaupunkikuntia alkoi liittyä toisiinsa, Tammisaari ja Karjaa muodostivat Raaseporin kaupungin tammikuussa 2009.[80]

Hallinnon historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa jaettiin 1370-luvulla läntiseen Raaseporin linnalääniin ja itäiseen Porvoon linnalääniin. Kirkollinen pitäjäjako oli kehittynyt saman vuosisadan alussa. Kirkolliset ja hallinnolliset pitäjärajat erosivat jossain määrin toisistaan, etenkin Itä-Uudellamaalla.[49]

Keskiaikaiset linnaläänit olivat ensisijaisesti sotilashallintoa varten. Siviilihallinnon järjestelmä oli sekava; sitä hoitivat muun muassa laamannit, voudit ja käräjät. Tilannetta selkeytettiin vuoden 1634 hallitusmuodossa, jolloin nykyisen Suomen alueelle perustettiin läänilaitos. Uudestamaasta ja Hämeestä muodostettiin maaherrakunta.[81] Sen ensimmäiseksi maaherraksi nimitettiin Arvid Göransson Horn af Kanckas. Uudenmaan lääni erotettiin omaksi hallintoalueekseen vuonna 1831. Vuonna 1997 siitä tuli osa Etelä-Suomen lääniä, joka lakkautettiin läänilaitoksen mukana 2009. Niin ikään vuonna 1997 perustettiin Uudenmaan maakunta sekä Itä-Uudenmaan maakunta, jotka liitettiin jälleen toisiinsa vuonna 2011.[4]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvoota 1900-luvun alussa Näsinmäeltä nähtynä.

Väestöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan lääni oli 1800-luvulla kolmisen kertaa tiheämmin asuttu kuin Suomi keskimäärin.[82] 1900-luvulla Uusimaa alkoi erottua muista lääneistä ja maakunnista yhä selvemmin väestömäärän ja väestötiheyden suhteen. Vuosisadan päättyessä Uusimaa oli kymmenisen kertaa tiheämmin asuttu kuin Suomi keskimäärin.

Vuonna 1840 silloisen Uudenmaan läänin väkiluku oli 150 000 asukasta eli 10,4 % Suomen suuriruhtinaskunnan väestöstä. Alueen väkiluku kasvoi suunnilleen samaa tahtia kuin koko valtakunnan aina vuosisadan vaihteeseen asti. 1900-luvun alussa Uudenmaan läänin väkiluku oli 281 000 eli yhdeksäsosa Suomen väestöstä. Suomen itsenäistyessä 1917 Uudenmaan väestöosuus oli kohonnut kahdeksasosaan.[83]

1930-luvun puoliväliin tultaessa Uudenmaan väkiluku oli puolisen miljoonaa eli seitsemäsosa Suomen väestöstä. Uusimaa oli kolmanneksi runsasväkisin Viipurin ja Vaasan läänien jälkeen.[83] Tuolloinen Uudenmaan lääni oli nykyistä Uudenmaan maakuntaa laajempi, joten luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia nykyiseen Uudenmaan maakuntaan. Vanhaan Uudenmaan lääniin kuului noin 70 000 asukkaan Pernajan kihlakunta, josta vain pieni osa kuuluu nykyiseen Uudenmaan maakuntaan.[84]

Vuonna 1950 Uudenmaan väkimäärä oli 667 000 eli kuudesosa maan väestöstä. Väkiluku ylitti miljoonan rajan 1970-luvun alussa ja puolentoista miljoonan rajan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella. Syyskuussa 2014 väkimäärä ylitti 1,6 miljoonan rajan.[85] 1950-luvun jälkeiset väkiluvut on ilmoitettu 2010-luvun maakuntajaon mukaisesti, sitä vanhemmat lukemat kulloisenkin lääninjaon mukaan.

Väestön maantieteellinen jakautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäntsälän keskustaa.
Uusmaalaista esikaupunkialuetta Vantaan Pakkalassa helmikuussa 2008.

Uudenmaan runsaasta 1,6 miljoonasta asukkaasta taajamissa asuu noin 95 %.[86] Suurin taajama on Helsingin keskustaajama 1,2 miljoonalla asukkaallaan.[87] Hyvinkään, Porvoon ja Lohjan suurehkot taajama-alueet sijaitsevat Helsingin keskustaajaman välittömässä läheisyydessä. Sekä taajama-aste että väestötiheys ovat maakunnan länsi- ja itäosissa huomattavasti matalammat kuin Helsingin seudulla ja Keski-Uudellamaalla.[88][86]

Uudenmaan itäisimpien ja läntisimpien alueiden osuus väkiluvusta on laskenut vuodesta 1960. Myös Helsingin väestöosuus on pienentynyt: vuonna 1960 se oli noin 55 %, vuonna 1990 noin 40 %; sittemmin pääkaupungin väestöosuus on pysynyt melko vakaana. Espoon, Vantaan ja pääkaupunkiseudun kehyskuntien osuus on vastaavasti kasvanut: vuonna 1960 se oli noin 27 % ja vuonna 2013 noin puolet koko Uudenmaan väestöstä. 2010-luvulla kehyskuntien väestönkasvu on ollut hitaampaa kuin pääkaupunkiseudun. Espoon ja Vantaan väestönkasvu on ollut tasaisempaa kuin Helsingin, jonka väkiluku laski toisen maailmansodan jälkeisen voimakkaan kasvuvaiheen jälkeen 1970-luvulla, pysyi vajaassa puolessa miljoonassa 1980-luvun ja alkoi jälleen kasvaa 1990-luvulle tultaessa. 2010-luvulla Helsingin väestönkasvu on jopa ohittanut maakunnallisen keskiarvon.

Ikärakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ikärakenteeltaan Uusimaa on nuorempaa kuin Suomi keskimäärin. Pääkaupunkiseutu on leimallisesti nuorten aikuisten aluetta, Keski-Uudellamaalla taasen lasten ja nuorten väestöosuus on korkea. Kuten länsimaissa yleensäkin, myös Uudellamaalla väestön keski-ikä kohoaa ja maahanmuuttajien osuus väestöstä kasvaa.[89][90]

Väestömuutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodenvaihteessa 2013/2014 Uudenmaan maakunnan väkiluku oli 1 585 473 (Tilastokeskus). Vuonna 2013 väestömäärän muutos oli +18 638 henkeä (+1,19 %). Väkilukua kasvattivat aiempien vuosien tapaan sekä luonnollinen väestönkasvu että muuttovoitto.[91]

Taulukossa on mainittu väkiluku vuoden viimeisenä päivänä Tilastokeskuksen mukaan.[92]

Vuosi Väkiluku Osuus
Suomen
väestöstä
Muutos Muutos-%
1960 816 747 18,4 %
1970 989 945 21,5 % +173 198 +21,2 %
1980 1 113 307 23,3 % +123 362 +12,5 %
1990 1 232 236 24,7 % +118 929 +10,7 %
2000 1 394 199 26,9 % +161 963 +13,1 %
2010 1 532 309 28,5 % +138 110 +9,9 %
2013 1 585 473 29,1 % +53 164 +3,5 %

Vuosina 2000–2009 Uudenmaan maakunnan (ml. Itä-Uusimaa) muuttovoitto Suomen muista maakunnista oli 31 979 henkeä ja nettosiirtolaisuus +36 322 henkeä[93] eli maahanmuuttajien määrä oli maastamuuttoa suurempi. Syntyvyys on Uudellamaalla selvästi korkeampi kuin kuolleisuus. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnissa syntyi 176 523 henkeä (30,5 % Suomen syntyneistä) ja kuoli 107 362 henkeä (22,0 % Suomen kuolleista).

Uudenmaan maakunnan kokonaishedelmällisyysluku nousi 2000-luvun ensikymmenluvulla 1,60:stä 1,70:een. Samana ajanjaksona Suomen keskimääräinen luku kohosi 1,73:sta 1,87:ään.[94] Uudenmaan lukua laskee Helsingin alhainen kokonaishedelmällisyys. Muualla pääkaupunkiseudulla hedelmällisyys on samaa tasoa kuin Suomessa keskimäärin ja kehyskunnissa Suomen keskiarvoa korkeampi. Samankaltainen ilmiö on havaittavissa myös Tampereen ja Turun seuduilla.[95] Uudenmaan muuta Suomea korkeampi syntyvyys johtuu hedelmällisessä iässä olevien naisten suuresta väestöosuudesta.

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty maakunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1. tammikuuta 2013 tilanteen mukainen.

Uudenmaan väestönkehitys 1980–2010
Vuosi Asukkaita
1980
  
1 113 307
1985
  
1 172 605
1990
  
1 232 236
1995
  
1 310 680
2000
  
1 394 199
2005
  
1 452 083
2010
  
1 532 309
Lähde: Tilastokeskus.[96]

Kieliryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 9 000 asukkaan Hanko on Uudenmaan lounaisin kunta. Hankolaisista puhuu äidinkielenään suomea 54 % ja ruotsia 44 %.[97]

Suomi, ruotsi ja saame[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Itä-Uudenmaan luvut on laskettu Uudenmaan maakunnan lukuihin myös niiltä vuosilta, jolloin se oli itsenäinen hallintoyksikkönsä.)

Uudenmaan puhutuin kieli on suomi. Vuonna 2013 sitä puhui äidinkielenään lähes 1,3 miljoonaa henkeä eli noin 82 % maakunnan väestöstä.[98] Suomenkielisten osuus nousi aikoinaan voimakkaan muuttoliikkeen johdosta, sittemmin heidän osuutensa on laskenut maahanmuuton seurauksena. Vuosina 1990–2013 Uudenmaan väkiluku kasvoi noin 353 000 henkeä. Suomenkielisten määrä kasvoi noin 214 000 henkeä. Valtakunnallisesti suomenkielisten määrä kasvoi samana ajanjaksona noin 194 000 henkeä.[98]

Ruotsinkielisten osuus väestöstä on laskenut voimakkaasti muuttoliikkeen myötä. Myös heidän absoluuttinen lukumääränsä on vähentynyt hieman. Vuonna 2013 maakunnassa ruotsia puhui äidinkielenään noin 134 000 henkilöä eli 8,4 % väestöstä. Ruotsinkielisten määrä korostuu etenkin vanhimmissa ikäryhmissä, tosin vähenevässä määrin. Vuonna 2013 noin seitsemäsosa Uudenmaan yli 75-vuotiaasta väestöstä puhui ruotsia äidinkielenään, kun vuonna 1990 heidän osuutensa oli noin viidesosa.[98][98] Saamea puhui Uudellamaalla äidinkielenään 111 henkilöä vuonna 2013.[98] Suomen kolmea kansalliskieltä äidinkielenään puhuvat muodostavat yhteensä noin 90 % Uudenmaan väestöstä.

Muut kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli puolet Suomen "vieraskielisistä" asuu Uudellamaalla. Muita kieliä kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuu äidinkielenään noin 158 000 henkilöä eli 10,0 % väestöstä (2013).[98] "Vieraskielisten" osuus korostuu alle kymmenvuotiaiden ikäryhmässä sekä 20–44-vuotiaiden ryhmässä. 25–29-vuotiaista kuudesosa puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea. Uudenmaan kolmanneksi puhutuin kieli on venäjä, vuonna 2013 sitä käytti äidinkielenään noin 31 000 henkilöä.[98]

Kielitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taulukossa on mainittu kielet, joita puhuu Uudenmaan maakunnassa asuvista äidinkielenään vähintään 3 000 henkilöä. Sijaluku viittaa taulukon viimeisimpään vuoteen.

Sija Kieli 1990 Väestöosuus 1990 2000 Väestöosuus 2000 2010 Väestöosuus 2010 2013 Väestöosuus 2013
1. suomi 1 078 835 87,6 % 1 204 122 86,4 % 1 275 831 83,3 % 1 293 255 81,6 %
2. ruotsi 139 323 11,3 % 136 202 9,8 % 133 611 8,8 % 133 764 8,4 %
3. venäjä 2 211 0,18 % 12 690 0,91 % 24 891 1,62 % 30 570 1,93 %
4. viro 705 0,06 % 5 890 0,42 % 17 767 1,16 % 27 984 1,77 %
5. somali 0 0 % 5 653 0,41 % 10 040 0,66 % 11 777 0,74 %
6. englanti 2 037 0,17 % 4 143 0,30 % 7 781 0,51 % 9 456 0,60 %
7. arabia 739 0,06 % 2 352 0,17 % 5 323 0,35 % 6 999 0,44 %
8. kiina 587 0,05 % 1 959 0,14 % 4 598 0,30 % 5 796 0,37 %
9. kurdi 74 0,01 % 1 261 0,09 % 3 814 0,25 % 4 978 0,31 %
10. albania 0 0 % 1 454 0,10 % 4 011 0,26 % 4 715 0,30 %
11. vietnam 889 0,07 % 2 071 0,15 % 3 338 0,22 % 4 089 0,26 %
12. espanja 549 0,04 % 1 186 0,09 % 2 779 0,18 % 3 592 0,23 %
13. turkki 563 0,05 % 1 440 0,10 % 2 833 0,18 % 3 370 0,21 %
14. persia 120 0,01 % 550 0,04 % 2 209 0,14 % 3 094 0,20 %
15. saksa 1 249 0,10 % 1 628 0,12 % 2 701 0,18 % 3 018 0,19 %
16. thai 150 0,01 % 749 0,05 % 2 390 0,16 % 3 009 0,19 %

Suomen kielen murteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksis Kivi (1834–1872) oli kotoisin etelähämäläiseen murrealueeseen kuuluvasta Nurmijärven pitäjästä.

Uudenmaan maakunta - sekä historiallinen että nykyinen - kuuluu kokonaisuudessaan länsimurteiden vyöhykkeeseen. Maakunnan länsiosa on lounaisten välimurteiden alueeseen kuuluvaa Länsi-Uudenmaan murrealuetta. Alue käsittää muun muassa Espoon, Kirkkonummen, Lohjan ja Vihdin. Keski- ja Itä-Uusimaa kuuluu hämäläismurteiden alueeseen. Keski-Uusimaa on etelähämäläisten murteiden aluetta, kyseinen alue käsittää muun muassa Hyvinkään, Nurmijärven, Tuusulan ja Vantaan. Itä-Uusimaa Mäntsälästä Ruotsinpyhtäälle kuuluu kaakkoishämäläisten murteiden Porvoon ryhmään.[99][100]

Helsingissä puhuttavaa Stadin slangia ei pidetä varsinaisena murteena, vaan se on ennen kaikkea sanaston määrittämää puhekieltä, joka noudattaa suomen yleiskielen lause- ja muoto-oppia.[101] Stadin slangiin on lainattu huomattava määrä sanoja vieraista kielistä, ennen kaikkea ruotsista. Päinvastoin kuin useimmissa suomen murteissa, Stadin slangissa käytetään runsaasti pehmeitä konsonantteja.

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bruttokansantuote ja työllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liike-elämän toimitiloja Helsingin Ruoholahdessa. Kuvassa 66-metrinen Itämerentorni.
Maataloutta Vihdissä.
Kirkniemen paperitehdas sijaitsee Lohjalla.
Sm2-junien saneerausta VR:n Hyvinkään konepajalla.

Vuonna 2011 Uudenmaan maakunnan bruttokansantuote oli 71,3 miljardia euroa (37,8 % Suomen bruttokansantuotteesta). BKT asukasta kohden oli 46 293 euroa eli 132 % Suomen keskiarvosta. Toimialarakenteen lisäksi Uudenmaan korkeaan bruttokansantuotteeseen vaikuttavat yritysten liiketoiminnalliset ja kirjanpidolliset järjestelyt.[102] Yksityisen sektorin työtunneista joka kolmas tehtiin Uudellamaalla.[103]

Uudenmaan osuus Suomen työvoimasta on noin kolmannes ja maakunnan työpaikkaomavaraisuus on yli sata prosenttia.[104] [105] Työmatkaliikenne suuntautuu ensisijaisesti pääkaupunkiseudulle kehyskunnista ja Itä-Uudeltamaalta. Työllisyysaste on Uudellamaalla Suomen keskiarvoa korkeampi ja työttömyysaste puolestaan Suomen keskiarvoa alempi. Vuonna 2013 työttömyysaste oli Työ- ja elinkeinoministeriön tilaston mukaan 8,7 % (Suomi 11,3 %). Työttömyys oli korkeinta maakunnan reuna-alueilla ja matalinta pääkaupunkiseudun kehyskunnissa, joiden työpaikkaomavaraisuus on alhainen.[104][106][107]

Julkisen sektorin osuus työpaikoista on Uudellamaalla Suomen keskiarvoa matalampi.[108]

Elinkeinorakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan elinkeinorakenne on vahvasti palveluvaltainen. Erityisesti yksityisen palvelusektorin osuus on huomattava: se työllistää yli puolet Uudenmaan työllisestä työvoimasta. Kaupan osuus yksityisestä palvelusektorista on merkittävä. Yhteiskunnalliset palvelut, kuten julkinen hallinto ja koulutus, työllistävät niin ikään merkittävän osan Uudenmaan työvoimasta, mutta niiden osuus arvonlisäyksestä jää huomattavasti työllisyyden osuutta vähäisemmäksi.[109] Kaikkiaan palvelualojen osuus Uudenmaan työpaikoista on runsaat neljä viidesosaa.[108]

Suomalainen peliteollisuus ja muu viihdeteollisuus ovat keskittyneet Uudellemaalle.[110]

Jalostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan teollisuustuotannon osuus Suomen teollisuustuotannosta on noin viidennes.[111] Metalliteollisuudella on maakunnassa pitkät perinteet. Uudellamaalla on myös paperi-, kemian- ja elektroniikkateollisuutta. Teollisuus on keskittynyt Kehä III:n ja pääradan varrelle sekä Lohjan seudulle ja rannikolle. Maakunnan itäiset ja läntiset osat ovat teollistuneempia kuin Suomi keskimäärin, Helsingissä teollisuuden osuus työpaikoista on sen sijaan verrattain alhainen. Vuonna 2011 teollisuuden ja rakentamisen päätoimialoilla työskenteli noin kuudesosa Uudenmaan työllisistä.[112]

Alkutuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suhteellisen eteläisen sijainnin ja hedelmällisen maaperän ansiosta maatalouden edellytykset Uudellamaalla ovat suomalaisittain hyvät. Verraten tiheän asutuksen johdosta kuluttajat ovat lähellä tuottajia, toisaalta lisääntyvä väestö kasvattaa peltomaan kysyntää ja hintaa sekä aiheuttaa vaatimuksia maankäytön kohdentamisesta kasvavien taajamien virkistysalueiksi.[113]

Alkutuotannossa työskentelee alle sadasosa työllisistä.[109] Eräissä pienissä itäisen Uudenmaan kunnissa alkutuotannon osuus työllisistä kohoaa kuitenkin yli 15 prosentin (2011).[114] Uudenmaan maatilojen tuotanto painottuu vahvasti kasvinviljelyyn. Maatilojen lukumäärä on laskussa ja keskimääräinen tilakoko kasvussa, kuten kaikkialla Suomessa.[113]

Uusimaa ja muut maakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan osuus Suomen bruttokansantuotteesta on nousi vuosina 1980–2010 noin kolmanneksen. Saman ajanjaksona BKT-osuuttaan kasvattivat Uudenmaan ohella vain Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Ahvenanmaa. Taulukossa on mainittu Suomen maakuntien BKT-osuudet vuodesta 1980 alkaen.[102]

1980 1990 2000 2010 2011
Uusimaa 28,0 % 31,9 % 36,8 % 38,8 % 37,8 %
Pirkanmaa 8,2 % 7,8 % 8,0 % 8,5 % 8,6 %
Varsinais-Suomi 8,2 % 8,5 % 8,4 % 7,6 % 7,9 %
Pohjois-Pohjanmaa 5,7 % 6,0 % 6,1 % 6,3 % 6,2 %
Keski-Suomi 4,6 % 4,6 % 4,3 % 4,0 % 4,1 %
Satakunta 5,2 % 4,5 % 4,1 % 3,9 % 3,9 %
Pohjois-Savo 4,6 % 4,4 % 3,7 % 3,8 % 3,9 %
Pohjanmaa 3,9 % 3,3 % 3,2 % 3,5 % 3,4 %
Päijät-Häme 4,0 % 3,6 % 3,1 % 3,0 % 3,0 %
Kymenlaakso 4,2 % 4,1 % 3,8 % 2,8 % 2,9 %
Etelä-Pohjanmaa 3,2 % 3,1 % 2,7 % 2,8 % 2,9 %
Lappi 3,9 % 3,5 % 3,2 % 2,9 % 2,9 %
Kanta-Häme 3,3 % 3,1 % 2,5 % 2,5 % 2,6 %
Etelä-Karjala 3,1 % 2,7 % 2,6 % 2,3 % 2,5 %
Pohjois-Karjala 3,1 % 2,8 % 2,4 % 2,2 % 2,4 %
Etelä-Savo 3,0 % 2,7 % 2,2 % 2,1 % 2,1 %
Keski-Pohjanmaa 1,3 % 1,2 % 1,1 % 1,2 % 1,2 %
Kainuu 1,8 % 1,5 % 1,1 % 1,1 % 1,1 %
Ahvenanmaa 0,5 % 0,6 % 0,6 % 0,6 % 0,6 %

Tiedonvälitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan ja koko Suomen tiedonvälitys ja mediateollisuus ovat kasautuneet pääkaupunkiseudulle. Uudenmaan suurilevikkisin seitsenpäiväinen sanomalehti on Helsingin Sanomat. Lehden levikkialueena on koko Suomi, kuten myös Helsingissä julkaistavan Maaseudun tulevaisuuden. Muita uusmaalaisia sanomalehtiä ovat muun muassa:

Molemmat suomalaiset iltapäivälehdet - Iltalehti ja Ilta-Sanomat - pitävät päämajaansa Uudellamaalla. Useimmat suomalaiset puoluepoliittisesti sitoutuneet lehdet, kuten Nykypäivä ja Uutispäivä Demari, julkaistaan Helsingissä. Lahtelaisen Etelä-Suomen Sanomien levikkialue ulottuu Uudenmaan koillisiin kuntiin.[115]

Uudellamaalla julkaistavia yleissanomalehtityyppisiä ilmaisjakelulehtiä ovat muun muassa Kaupunkilehti Vartti, Länsiväylä, Metro ja Vartti Itä-Uusimaa. Helsingissä ilmestyy useita aihepiiriltään spesifioituneita ilmaisjulkaisuja. Pääkaupunkiseudun kaupunginosalehdet ovat niin ikään ilmaisjakelussa.

YLE Uutiset tuottaa maakunnallisen Uudenmaan uutiset -televisiolähetyksen. Yleisradion ylläpitämiä maakunnallisia radiokanavia ovat Radio Itä-Uusimaa[116] ja Ylen läntinen.[117] Uudellamaalla toimii useita kaupallisia radiokanavia, kuten Metro Helsinki ja Radio Helsinki.[118]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sm4-juna Nuppulinnan seisakkeella Tuusulassa.
Länsiväylää Helsingin Ruoholahdessa ja metsätietä Vihdissä.
Talvinen lentoasema Vantaalla.
Uudenmaan ja Viron välinen meriliikenne on vilkasta. M/S Viking XPRS matkalla Helsingistä Tallinnaan.

Uudenmaan liikennejärjestelmä on osa kolmea kansainvälistä liikennekäytävää: Pohjolan kolmio, Itämeren moottoritie ja Baltian reitti. Ensin mainittu yhdistää Pohjolan pääkaupungit toisiinsa sekä Keski-Euroopan ja Venäjän liikenneverkkoihin. Itämeren moottoritien tarkoitus on parantaa meriliikenteen kilpailukykyä merikuljetusten logistiikkaa kehittämällä. Yhteydet Helsingistä Keski-Euroopan satamiin ovat osa Itämeren moottoritietä.

Raideliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin keskustasta on rautatieyhteys Turkuun, Tampereelle ja Pietariin. Helsinki–Turku-yhteys eli rantarata kulkee Karjaan kautta. Se sähköistettiin vasta 1990-luvulla, vaikkakin yhteyden itäinen osuus Helsinki–Kirkkonummi on Suomen ensimmäinen sähköistetty rataosuus. Pääradaksi kutsuttu Helsinki–Tampere-yhteys kulkee Keravan, Järvenpään ja Hyvinkään kautta Kanta-Hämeen puolelle Riihimäelle ja Hämeenlinnaan. Pirkanmaan Toijalassa Tampereen eteläpuolella päärata yhdistyy Turku–Jyväskylä-rataan. Rata on koko matkaltaan sähköistetty ja vähintään kaksiratainen. Pääradan Helsinki–Hämeenlinna-osuus avattiin 1862 Suomen ensimmäisenä henkilöliikenteelle tarkoitettuna rautatienä.

Niin kutsuttu oikorata Keravalta Mäntsälän kautta Lahteen avattiin 2006. Ratayhteys on kaksiratainen ja sähköistetty, sen suurin sallittu nopeus on 220 km/h. Oikorata lyhensi Helsinki–Pietari-junayhteyttä. 2010-luvun alussa käyttöönotettu suurnopeusjuna lyhensi matka-ajan Helsingistä Pietariin noin kolmeen ja puoleen tuntiin. Helsinki–Viipuri-yhteys lyheni samassa yhteydessä kahteen ja puoleen tuntiin. Uudenmaan halki kulkee 1873 avattu 149 km pitkä sähköistämätön Hanko–Hyvinkää-rata, jolla on lähinnä tavaraliikennettä.[119] Taajamajunia kulkee osuudella Hanko–Karjaa; Karjaan asemalla Hanko–Hyvinkää-rata risteää Turku–Helsinki-radan kanssa. Helsingistä Keravan kautta Porvooseen kulkeva rata puolestaan on museokäytössä. Helsingin paikallisliikenne ulottuu Karjaalle, Riihimäelle ja Lahteen. Pääkaupunkiseudulla on lisäksi Helsingin keskustasta Länsi-Vantaalle johtava Vantaankosken rata. Tätä rataosuutta täydennetään 18-kilometrisellä Kehäradalla, jonka reitti kulkee Vantaankoskelta itään Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja yhdistyy edelleen päärataan.[120]

Suomen ainoat metro- ja raitiotielinjat sijaitsevat Helsingissä. Metroliikennettä ollaan jatkamassa myös Espoon puolelle.

Maantieliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan tieverkko on Suomen tihein. Vuonna 2013 maanteitä oli 9 138 kilometriä, josta kaksiajorataisia teitä oli 586 kilometriä. Moottoriteitä oli 421 kilometriä.[121] Maakuntaa halkovat Helsingistä Turkuun (valtatie 1/E18), Tampereelle (valtatie 3/E12) ja Lahteen (valtatie 4/E75) johtavat moottoritiet. Pietarin suuntaan vievä valtatie 7/E18 kulkee moottoritienä Itä-Uudenmaan halki Helsingistä Loviisan kautta Haminaan. Valtatie 1:stä erkanee Vihdissä Poriin johtava yksiajoratainen valtatie 2. Helsingistä lähteviä valtaväyliä yhdistää Hangosta Lohjan, Hyvinkään ja Mäntsälän kautta Porvooseen kulkeva valtatie 25/kantatie 55. Helsingistä Karjaalle johtaa kantatie 51, jonka moottoritieosuutta Espoon ja Kirkkonummen alueella kutsutaan Länsiväyläksi.

Meriliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan satamien kautta kulkee suuri osa Suomen viennistä ja tuonnista. Tärkeimmät satamat idästä länteen lueteltuina ovat Loviisan satama (väyläsyvyys 8,5 metriä), Tolkkisten satama (7,0 m), Sköldvikin satama (15,3 m), Helsingin Satama (11,0 m), Kantvikin satama (10,0 m), Inkoon satama (13,0 m), Pohjankurun satama (4,9 m), Lappohjan satama (9,4 m), Koverharin satama (12,0 m) ja Hangon satama (13,0 m).[122] Vuonna 2002 purettuja ja lastattuja tavaroita oli yhteensä 37 625 miljoonaa tonnia. Tavaravolyymiltaan suurimpia olivat Helsinki ja Sköldvik. Henkilöliikenne on keskittynyt Helsingin satamaan, josta on autolauttayhteydet Tallinnaan, Maarianhaminan kautta Tukholmaan sekä suora yhteys Rostockiin. Tallinnaan on myös pika-alusyhteyksiä.

Helsingin ja Porvoon välillä on kesäaikaan päivittäistä reittiliikennettä vuonna 1912 valmistuneella M/S J. L. Runeberg -pienoisristeilijällä.[123] Muutoin Uudenmaan rannikkoristeilyt ovat lähinnä tilausliikennepohjaisia; liikenteessä on moottorialusten ohella purjelaivoja.

Ilmailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan päälentoasema on Helsinki-Vantaan lentoasema, jolla on kolme kiitotietä ja kaksi terminaalia. Suoria lentokohteita Helsinki-Vantaalta eri puolille maailmaa on 130.[124] Lentoasema otettiin käyttöön lokakuussa 1952. Noin 15,3 miljoonan henkilön vuotuisella matkustajamäärällään (2013) se on Suomen vilkkain lentoasema.[125] Maakunnan pieniin lentoasemiin kuuluvat Helsinki-Malmin, Hangon, Hyvinkään ja Nummelan lentokentät. Mäntsälässä on nurmipintainen Mäntsälän yksityinen lentokenttä ultrakevyille lentokoneille. Helsingissä sijaitsee Helikopterikeskus Oy:n ylläpitämä Hernesaaren helikopterikenttä.

Kevyt liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan kevyen liikenteen verkosto käsittää Liikenneviraston ylläpitämät yleisten teiden varsilla sijaitsevat väylät sekä kuntien hallinnoimat lähinnä taajamien katuverkolla sijaitsevat kevyen liikenteen väylät. Yleisten teiden varsilla lähinnä taajamissa on noin 672 kilometriä kevyen liikenteen väyliä.[126] Ne täydentävät kunnallisia kevyen liikenteen verkostoja. Tyypillistä verkostolle on katkonaisuus. Maakunnalliset taajamia yhdistävät kevyen liikenteen väylät ovat vähäisiä.[127]

Kehittämishankkeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtatie 25:n varrella sijaitsevat kunnat ovat käynnistäneet Kehä V -nimisen yhteistyöhankkeen, jonka tavoitteisiin kuuluu valtatie 25:n parantaminen ja Hanko–Hyvinkää-radan sähköistäminen.[128] Helsinkiä kiertävä Kehä 3 on jatkuvien parannushankkeiden kohteena.[129]

Koulutustaso ja kirjastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan väestön koulutustaso on varsin korkea. Runsaalla kahdella kolmasosalla yli 15-vuotiaista on tutkinto. Erityisesti korkeakoulututkintojen osuus on maan keskiarvoa korkeampi.[130] Maakunnan korkeakoulutus on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Laurea-ammattikorkeakoululla on toimipaikkoja pääkaupunkiseudun lisäksi Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla ja Lohjalla. Tammisaaressa toimii ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Sydväst. Lukioita Uudellamaalla (ml. Itä-Uusimaa) on yli sata, niistä ruotsinkielisiä on kuusitoista.

Uudellamaalla on noin sata kunnallista kirjastotoimipistettä. Kirjastot ovat verkottuneet kuuteen haku- ja varausjärjestelmään: Helmet, Kirkes, Lukas, Lukki, Porsse ja Ratamo. Suurin on pääkaupunkiseudun kirjastot yhdistävä Helmet, johon kuuluu noin 60 kirjastoa, sekä potilaskirjastoja, kirjastoautoja ja erikoiskirjastoja, kuten Kirjasto 10. Keski-Uudellamaalla toimii Kirkes, johon kuuluu Järvenpään, Keravan, Mäntsälän ja Tuusulan kirjastot. Raaseporin alueen eli Tammisaaren, Hangon, Inkoon, Karjaan, Pohjan ja Siuntion viisitoista kirjastotoimipistettä ja kirjastoautot kuuluvat Lukas-järjestelmään. Lukki-järjestelmä käsittää Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin yksitoista toimipistettä sekä kirjastoautot. Porvoon seudun Porsse-järjestelmään kuuluu Pornaisten kirjasto ja Itä-Uudenmaan puolelta Askolan, Porvoon sekä Sipoon kirjastot. Ratamo-järjestelmään kuuluu Hyvinkään ja Nurmijärven kuusi toimipistettä sekä kirjastoautot. Hämeen maakunnan puolelta Ratamoon kuuluu Hausjärven ja Riihimäen kirjastot. Kirkkonummen kunnankirjastolla on kolme kiinteää toimipistettä sekä kirjastoauto.

Uskonnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sammatin kirkko rakennettiin 1754 ja 1755.

Uudenmaan väestö on maallistuneempaa kuin muualla Suomessa.[131] Evankelisluterilaisen kirkon osalta maakunta jakautuu Helsingin hiippakuntaan, Porvoon hiippakuntaan ja vuonna 2004 perustettuun Espoon hiippakuntaan. Kirkkoon kuuluvien osuus väestöstä alittaa maan keskiarvon. Ortodokseja on noin prosentti väestöstä.[132] Ortodoksit jakautuvat karjalaisten Konstantinopolin ja venäläisten Moskovan patriarkaattiin. Helsingissä on katolinen piispanistuin ja seurakunnat Meilahdessa sekä Kaivopuistossa.

Suojeluala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Medihelin EC135 lääkärihelikopteri.

Pelastuslaitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliisitoimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanpuolustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maavoimien osalta Uudenmaan maakunta kuuluu Etelä-Suomen sotilaslääniin, jolla on kolme sotilasaluetta.

Helsingin sotilasalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Uudenmaan sotilasalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan sotilasalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien joukko-osastoista Kaartin Jääkärirykmentti sijaitsee Santahaminassa Helsingissä. Se kouluttaa asutuskeskustaisteluun erikoistuneita joukkoja pääkaupunkiseudun puolustukseksi. Suomenlahden Meripuolustusalue Upinniemellä vastaa merivalvonnasta ja Suomenlahden alueellisesta koskemattomuudesta. Siviilien virkistysalueena ja historiallisena turistikohteena tunnetun Suomenlinnan vuosisataisia sotilaallisia perinteitä jatkaa Merisotakoulu. Uudenmaan Prikaati eli Nylands Brigad Tammisaaren Dragsvikissa on Suomen ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto. Espoossa toimii Merivoimien teknisestä ja luonnontieteellisestä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta vastaava Merivoimien Tutkimuslaitos. Pääesikunta toimii Helsingissä.[133]

Terveydenhuolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa kuuluu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin HUSiin. Se on jaettu viiteen sairaanhoitoalueeseen:

HYKSin alueella toimii seitsemäntoista yliopistollista sairaalaa, muun muassa Meilahden, Jorvin ja Peijaksen sairaalat sekä useita erikoissairaaloita. Hyvinkään sairaanhoitoalueeseen kuuluu Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Tuusula. Alueella on kaksi sairaalaa: Hyvinkään sairaala ja psykiatrinen Kellokosken sairaala. Lohjan alueeseen kuuluu Karjalohja, Karkkila, Lohja, Nummi-Pusula, Sammatti, Siuntio ja Vihti. Alueella on kaksi sairaalaa: Lohjan sairaala ja sen psykiatrisena yksikkönä toimiva Paloniemen sairaala. Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueeseen kuuluu Hanko, Inkoo, Karjaa, Pohja ja Tammisaari. Alueella on niin ikään kaksi sairaalaa: somaattista hoitoa antava Länsi-Uudenmaan sairaala ja psykiatriseen hoitoon erikoistunut Tammiharjun sairaala. Porvoon sairaanhoitoalueeseen Itä-Uudellamaalla kuuluu Pornainen sekä Askola, Lapinjärvi, Liljendal, Loviisa, Pernaja, Porvoo ja Sipoo. Porvoon sairaala tarjoaa erikoissairaanhoitoa ja on vastuussa alueen erikoissairaanhoidon päivystyksestä.[134]

Helsingissä on myös lukuisia yksityisiä sairaaloita, kuten Eiran sairaala, Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Sairaala Mehiläinen.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loviisan kaupungintalo valmistui 1856.

Uudenmaan maakunta on jaettu Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireihin. Helsingin vaalipiiri perustettiin vuonna 1952. Sen osuus eduskuntapaikoista oli vuoden 2011 eduskuntavaaleissa 21 paikkaa 200:sta. Vuosina 1954–2011 määrä on vaihdellut 19–22 välillä. Korkeimmillaan osuus oli vaaleissa 1970 ja 1972. Uudenmaan vaalipiirin osuus eduskuntapaikoista oli vuoden 2011 eduskuntavaaleissa 35 paikkaa. Maakunnan väestöosuuden kasvaessa määrä on kohonnut vähintään yhdellä edustajapaikalla jokaisissa vaaleissa 1950-luvulta lähtien. Yhteensä Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireistä valituilla edustajilla oli 56 kansanedustajapaikkaa vuoden 2011 vaaleissa (28 % paikoista).

Merkittävä ero Suomen keskiarvoon puoluekannatuksessa on Suomen Keskustan alhainen kannatus. Vuoden 2011 vaaleissa sen osuus koko maakunnan edustajista oli 3/56. Kokoomukselle Uusimaa on ydinaluetta, puolueen osuus maakunnan edustajista oli 17/56. SDP:n kannatus on jonkin verran alempi kuin Suomessa keskimäärin. Puolueen osuus paikkajaosta oli 11/56. Perussuomalaisten osuus paikkajaosta oli 10/56. Vihreiden osuus paikoista oli 7/56. Erityisesti Helsinki on vihreille keskeinen vaalipiiri. RKP:n osuus koko maakunnan edustajapaikoista oli 4/56.

Vuonna 1954 Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireistä valittiin yhteensä 34 edustajaa. Tuolloin sosialististen puolueiden osuus oli yli puolet, 18 paikkaa. Vuonna 2011 sosialistiset puolueet saivat yhteensä neljänneksen paikoista eli 14 paikkaa 56:sta.

Perinneruoat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fiskari valittiin vuoden uusmaalaiseksi kyläksi vuonna 2000.

Uudellamaalla kuten muuallakin Suomessa kylätoiminta maaseudulla on virinnyt viime vuosikymmeninä. Kunniamainintana esimerkillisestä toiminnasta yhdelle uusmaalaiselle kylälle myönnetään vuosittain Vuoden uusmaalainen kylä -kunniamaininta. Vuoden uusmaalainen kylä on valittu vuodesta 1988 lähtien. Myös Itä-Uudellamaalla valittiin sen muodostaessa oman maakuntansa 1997–2010 vuosittain vuoden itäuusmaalainen kylä.

Valinta ei ole aina kohdistunut tavallisiin maaseutukyliin, vaan myös samat kriteerit täyttäviin kaupunginosiin vuoden 2012 valintaan saakka. Vuoden 2013 valinnasta syksyllä 2012 lähtien valinta on kohdennettu vuorovuosin kaupunginosaan ja kylään.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maakuntajohtaja johtaa toimiston työskentelyä uudenmaanliitto.fi. 1.12.2012. Helsinki: Uudenmaan liitto. Viitattu 3.3.2012.
  2. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2012 1.1.2012. Maanmittauslaitos. Viitattu 28.2.2012.
  3. a b Väestön ennakkotilasto, lokakuu 2014 31.10.2014. Tilastokeskus. Viitattu 20.11.2014.
  4. a b http://yle.fi/alueet/helsinki/uusimaa/2009/10/ita-uudenmaan_maakunta_lakkautetaan_1100759.html
  5. Koululaisen uusi tietosanakirja 7, artikkeli "Uusimaa", WSOY 1975
  6. Aaltojenalla.fi
  7. Aaltojenalla.fi
  8. Geologia.fi
  9. Länsi-Uudenmaan historiaa, pdf, s. 5
  10. Uudenmaanliitto.fi, s. 13
  11. Aino - Suuri Suomen kartasto, s. 63
  12. a b c http://www.jarviwiki.fi/wiki/Toiminnot:Kysy/-5B-5BLuokka:J%C3%A4rvi-5D-5D-5B-5BMaakunta::Uudenmaan-20maakunta-5D-5D/-3FPinta-2Dala/-3FSyvyys/-3FKunta/order%3DDESC/sort%3DPinta-2Dala
  13. http://www.jarviwiki.fi/wiki/Lohjanj%C3%A4rvi_%2823.021.1.001%29
  14. http://www.jarviwiki.fi/wiki/Simij%C3%A4rvi_eli_Iso-Simi_%2882.002.1.031%29
  15. Aino - Suuri Suomen kartasto, s. 63
  16. Yliopiston almanakat 1996 (s. 47) ja 2013 (s. 49), Helsingin Yliopisto
  17. Ilmatieteenlaitos.fi
  18. a b c http://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/suomen-muuttuva-ilmasto/-/artikkeli/fi/08848977-fd1a-4e85-8389-7ecf3ca7de7d/uusimaa-avomerelta-lohjanharjulle.html
  19. http://www.fmi.fi/saa/tilastot_5.html
  20. http://ilmatieteenlaitos.fi/c/document_library/get_file?uuid=184123e9-06fe-4c48-9827-06c4652ad32c&groupId=30106
  21. http://www.tekniikka.oamk.fi/~kimmoi/talrakjatko/3_ilmasto_lampotila_10426.pdf
  22. Pikku Jättiläinen 1958, s. 452 ja 454, WSOY
  23. Mitä missä milloin 1970, s. 78, Kustannusosakeyhtiö Otava 1969
  24. Yliopiston almanakka 2002, s. 46 ja 50, Helsingin Yliopisto 2001
  25. Yliopiston almanakka 2013, s. 48 ja 52, Helsingin Yliopisto 2012
  26. http://www.kemi.fi/kk021498/aurinko.html
  27. http://wiki.naturalfrequency.com/wiki/Solar_Position_Calculator
  28. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/35880/2012nro1.pdf;jsessionid=D8E2666A672C5A12B3D1202AD4DEF16B?sequence=1
  29. http://ilmatieteenlaitos.fi/c/document_library/get_file?uuid=c016ca9a-e0b6-477c-a5d7-bad4c52d5854&groupId=30106
  30. http://www.juhasinivaara.fi/mlinnat/uusiml.htm
  31. Yle.fi, Elämää kivikaudella
  32. a b c d e f Finlandia – Otavan iso maammekirja 1: Uusimaa, luku "Historia"
  33. a b c d Uudenmaanliitto.fi, pdf, s. 23
  34. Uuteen maahan, s. 11
  35. Uuteen maahan, s. 12
  36. Uuteen maahan, s. 10 ja 11
  37. Uuteen maahan, s. 14
  38. Uuteen maahan, s. 11 ja 12
  39. Uuteen maahan, s. 15
  40. Uuteen maahan, s. 15
  41. Uuteen maahan, s. 16
  42. Katajala.net
  43. http://www.nba.fi/fi/mjhporvoo
  44. Gardberg 2002, s. 87
  45. Gardberg 2002, s. 85
  46. Kylä - Keskiaikaa Itämeren rannalla, sivu 87
  47. Uudenmaanliitto.fi, s. 28
  48. Kuninkaankartanosta kaupungiksi, s. 15
  49. a b Uudenmaanliitto.fi, pdf, s. 29
  50. Uudenmaanliitto.fi, pdf, s. 27
  51. a b Rakennusperintö.fi, Uusimaa
  52. Fiskarsvillage.fi
  53. Vallonia-finland.com
  54. Hel.fi
  55. Asikkalanhistoriaa.fi
  56. Uudenmaanliitto.fi, s. 23 ja 24
  57. http://www.ennenjanyt.net/?p=646
  58. Mtv.fi
  59. Uudenmaanliitto.fi, s. 23
  60. http://www.jukkajoutsi.com/loviisa.html
  61. http://www.romppainen.net/susoviapori08rev.pdf
  62. Eduskunta.fi
  63. http://www.karjalatk.fi/historia/
  64. Suomen tilastollinen vuosikirja 1932, pdf, s. 11
  65. Länsi-Uudenmaan historiaa, pdf, s. 77
  66. Suomenlinna.fi
  67. Museovirastorestauroi.nba.fi
  68. Länsi-Uudenmaan historiaa, pdf, s. 39
  69. Uudenmaanliitto.fi, s. 23 ja 27
  70. Maakuntien Suomi 1, s. 278
  71. Suomen leveäraiteiset rataosat
  72. Palasuomenhistoriaa.net
  73. Palasuomenhistoriaa.net
  74. Uudenmaanliitto.fi, s. 31
  75. a b Aino - Suuri Suomen kartasto, s. 64 ja 65
  76. Veteraanienperintö.fi
  77. Kirkkonummi.fi
  78. Suomen tilastollinen vuosikirja 1953, s. 9
  79. Ympäristö.fi
  80. Raasepori.fi
  81. Lääninhallitus.fi
  82. Suomen tilastollinen vuosikirja 1932, s. 6
  83. a b Suomen tilastollinen vuosikirja 1936, s. 10
  84. Suomen tilastollinen vuosikirja 1936, s. 14–16
  85. Uudenmaanliitto.fi, väestö
  86. a b Uudenmaanliitto.fi, taajama-aste
  87. http://tilastokeskus.fi/til/vaerak/2012/01/vaerak_2012_01_2013-09-27_tie_001_fi.html
  88. Uudenmaanliitto.fi, väestötiheys
  89. Tem.fi, s. 7
  90. Uudenmaanliitto.fi, väestön ikärakenne
  91. http://www.tilastokeskus.fi/til/vaerak/2013/vaerak_2013_2014-03-21_tie_001_fi.html
  92. http://tietopalvelu.uudenmaanliitto.fi/vaesto/fi_FI/vaesto_johdanto/
  93. http://pxweb2.stat.fi/Dialog/Saveshow.asp
  94. http://www.stat.fi/til/synt/2010/synt_2010_2011-04-15_tau_001_fi.html
  95. http://www.stat.fi/til/synt/2010/synt_2010_2011-04-15_kuv_003_fi.html
  96. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2013.
  97. http://www.hanko.fi/tietoa_hangosta
  98. a b c d e f g http://193.166.171.75/Dialog/varval.asp?ma=030_vaerak_tau_102_fi&ti=Kieli+i%E4n+ja+sukupuolen+mukaan+maakunnittain+1990+%2D+2013&path=../Database/StatFin/vrm/vaerak/&lang=3&multilang=fi
  99. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=368
  100. http://www.gaudeamus.fi/suomenmurrekirja/
  101. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1375502107304
  102. a b http://www.stat.fi/til/altp/2011/altp_2011_2013-12-11_tie_001_fi.html
  103. EVA Fakta: Tästä Suomi elää 12.6.2014. EVA.
  104. a b http://www.tem.fi/files/38575/elykun2013.pdf
  105. http://tietopalvelu.uudenmaanliitto.fi/Tyomarkkinat/tyopaikkaomavaraisuus/
  106. Uudenmaanliitto.fi, työllisyyskehitys, s. 11
  107. Uudenmaanliitto.fi, työllisyyskehitys, s. 17
  108. a b Uudenmaanliitto.fi, työllisyyskehitys, s. 13
  109. a b Uudenmaanliitto.fi, aluetalous
  110. Tekes.fi
  111. Stat.fi
  112. Uudenmaanliitto.fi, työllisyyskehitys, s. 14
  113. a b Uusimaaseutu.fi, pdf
  114. Uudenmaanliitto.fi, työllisyyskehitys, s. 12
  115. http://www.mediataloesa.fi/mediatiedot
  116. http://yle.fi/ohjelmat/radio/radiosuomi/itauusimaa
  117. http://yle.fi/alueet/helsinki/ylen-lantinen/
  118. http://www.radiofakta.se/public/fi_lr.asp
  119. http://koti.mbnet.fi/hyundai/rata.htm
  120. http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/hankkeet/kaynnissa/keharata/tietoa_keharadasta
  121. http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lti_2014-04_tietilasto_2013_web.pdf
  122. http://web.archive.org/web/20110716075445/http://www.uudenmaanliitto.fi/files/435/Liiteraportti_3_Liikenneselvitys.pdf
  123. http://www.msjlruneberg.fi/fi/aikataulu.html
  124. https://www.finavia.fi/fi/helsinkivantaa/lyhyesti/
  125. http://www.visithelsinki.fi/sites/visithelsinki.fi/files/files/Tilastot/FI/helsinginmatkailuntilastoraportti2013.pdf
  126. http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lti_2014-04_tietilasto_2013_web.pdf
  127. http://web.archive.org/web/20110716075445/http://www.uudenmaanliitto.fi/files/435/Liiteraportti_3_Liikenneselvitys.pdf
  128. http://www.kehav.fi/
  129. http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/hankkeet/kaynnissa/keha3
  130. http://web.archive.org/web/20110524065206/http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/bb18d67661105a63c22572f400378f22/$file/tutkinnon_suorittaneet_maakunnittain_1998_ja_2005.pdf
  131. http://www.evl.fi/kkh/ktk/uskonnol.htm
  132. III Kirkon kehityssuunnat (Internet Archivessa, tallennettu 27.11.2004) 24.11.2004. Kirkon tutkimuskeskus. Viitattu 21.9.2014.
  133. http://www.mil.fi/index.dsp
  134. http://www.hus.fi/?path=1

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]