Uudenmaan maakunta

Wikipedia
Ohjattu sivulta Uusimaa
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Uusimaa” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan Uusimaa (täsmennyssivu).
Uudenmaan maakunta
Landskapet Nyland
Uusimaa.vaakuna.svg Uusimaa.sijainti.suomi.2011.svg

vaakuna

sijainti

Historialliset läänit Uudenmaan ja Hämeen lääni (1634–1831)
Uudenmaan lääni (1831–1996)
Etelä-Suomen lääni (1997–2009)
Maakuntakeskus Helsinki
Maakuntajohtaja Ossi Savolainen[1]
Pinta-ala ilman merialueita 9 567,71 km²
11:nneksi suurin 2012 
Kokonaispinta-ala 16 057,88 km²
10:nneksi suurin 2012 [2]
– maa 9 096,36 km²
– sisävesi 471,35 km²
– meri 6 490,17 km²
Väkiluku 1 595 699
 suurin 30.6.2014 [3]
väestötiheys 175,4 as/km² (30.6.2014)
Maakuntalaulu Uusmaalaisten laulu
Nimikkolajit  
– eläin Siili
– järvi Tuusulanjärvi
– kala Kuha
– kasvi Valkovuokko
– kivi Sarvivälke
– lintu Mustarastas
Lyhenne FI-18

Uusimaa (ruots. Nyland) on Suomen maakunta, joka sijaitsee Suomenlahden rannikolla. Uudenmaan historiallinen maakunta käsittää laajemman alueen, joka jakautuu Uudenmaan ja (läntisen) Kymenlaakson nykymaakuntiin. Uudenmaan maakuntaa ympäröivät Varsinais-Suomi lännessä, Kanta-Häme ja Päijät-Häme pohjoisessa sekä Kymenlaakso idässä. Etelässä lähin naapuri on Viro, jonka erottaa Uudestamaasta noin 60...80 kilometriä leveä Suomenlahti.

Uudenmaan maapinta-ala on 9 096,36 km² (3,0 % Suomen maa-alasta). Maakunnan makeavesiala on 471,35 km² (1,4 % Suomen makeavesialasta) ja merivesiala vastaavasti 6 490,17 km² (12,4 % Suomen merivesialasta).[2] Koko pinta-alasta merialueet pois luettuna sisävesien osuus on 5,2 % eli noin puolet Suomen keskiarvosta. Uusimaa on ylivoimaisesti Suomen runsasväkisin ja tiheimmin asuttu maakunta: 2014-06-30 30. kesäkuuta 2014 sen väkiluku oli 1 595 699 henkeä.[3] Lähes 30 % suomalaisista asuu Uudellamaalla. Maakunnan väestötiheys on kymmenisen kertaa korkeampi kuin Suomen keskiarvo. Uudenmaan väkilukua kasvattaa sekä syntyneiden enemmyys että muuttovoitto Suomesta ja ulkomailta.

Uusimaa ja etenkin sen rannikko on ollut perinteisesti ruotsinkielistä seutua. Kun Helsinki virallistettiin Suomen pääkaupungiksi vuonna 1812 suomen kieli alkoi yleistyä Helsingissä ja sen ympäristössä. Nykyisin suomi on enemmistön äidinkieli suurimmassa osassa maakuntaa. Suomen kielen asema vahvistui 1900-luvulla, kun seudulle muutti väestöä muualta Suomesta, ja monissa kunnissa ruotsinkieliset jäivät vähemmistöksi. 2000-luvulla maahanmuutto on hiljalleen pienentänyt suomenkielisten väestöosuutta, joskin heidän absoluuttinen lukumääränsä on edelleen kasvanut.

Uudellamaalla tuotetaan yli kolmannes Suomen bruttokansantuotteesta. Elinkeinorakenne on palveluvaltainen.

Itä-Uudenmaan maakunta liitettiin kokonaisuudessaan Uudenmaan maakuntaan vuoden 2011 alussa.[4] Käytännössä uuden Uudenmaan maakunnan rajat vastaavat vuonna 1997 lakkautetun Uudenmaan läänin rajoja Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluvaa Orimattilan kaupunkia lukuun ottamatta.

Aluejako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa jakaantuu neljään seutukuntaan ja 28:aan kuntaan, joista kolmetoista on kaupunkeja. Viisitoista kuntaa on kaksikielisiä.

Helsingin seutukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa kunnat.svg

Raaseporin seutukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvoon seutukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loviisan seutukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entisiä kuntia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaperä ja pinnanmuodostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Maisemissa vaihtelevat viljelysalueet kallioitten, moreenikumpujen ja pienten järvien kanssa. Läntinen Uusimaa muistuttaa miltei Järvi-Suomea harjuineen (Lohjanselkä) ja suurehkoine järvineen (Lohjanjärvi, Hiidenvesi).” Kuvaus Uudenmaan luonnosta 1970-luvun tietosanakirjassa.[5]
Siuntion Degerby.

Uudenmaan maaperä on peruskalliota: graniittia, gneissejä ja erilaisia seoskivilajeja. Alueen länsiosan kallioperälle ovat tyypillisiä liuskeisissa gneisseissä olevat kalkkikivijuonteet. Lohjan alueella on rikas kalkkikivivyöhyke ja kalkkikiven louhinnalla on siellä vuosisataiset perinteet. Lohjanjärven rannoille on kehittynyt omintakeisesti muodostuneita kalkkikivikallioita, kuten Ämmänuuneiksi kutsutut kalkkikivionkalot. Järvenpään ja Keravan alueella kallioperä on mikrokliinigraniittista. Alueella on myös metamorfisia ja migmaatiittisia kivilajeja sekä granodioriittisten ja kvartsidioriittisten kivilajien nauha. Pohjois-Espoossa on laajoilla alueilla vallitsevana kivilajina mikrokliinigraniitti.

Pinnanmuodoltaan Uusimaa on yhtenäistä sisämaasta Suomenlahtea kohti viettävää rannikkomaata. Pienissä piirteissä maakunnan pinnanmuodot sen sijaan vaihtelevat runsaastikin. Keski- ja Itä-Uudellemaalle ovat ominaisia savikkomaat, joita halkovat Salpausselän rinteen lähteistä ja pikkujärvistä alkunsa saavat rannikkojoet. Rannikon tuntumassa on jyrkkäpiirteisiä avokalliomaastoja. Maakunnan korkeimmat mäet ja vuoret sijaitsevat alueen länsiosissa, esimerkiksi Keinumäki (162 m) ja Mankoolin kukkula (161 m). Nummi-Pusulassa sijaitseva Lintukiimanvuori (153 m) on tunnettu näköalapaikka. Voimakas murtumasysteemi tekee Uudenmaan mäistä ja vuorista jyrkkäseinäisiä. Hiidenkirnuja esiintyy muun muassa Hangossa ja Vihdissä. Itämeri-vaiheiden muinaisrannat ovat jättäneet maisemaan jälkensä paikoittaisina törminä.

Uudenmaan maalajit muodostuivat mannerjään sulaessa. Kun mannerjää pysähtyi paikoilleen sadoiksi vuosiksi, syntyivät salpausselät ja Lohjanselkä. Niiden eteläreunoille kerrostui karkeampaa maa-ainesta hienojakoisemman aineksen kulkeutuessa kauemmaksi synnyttäen silloisen meren pohjaan nykyiset viljavat savikot. Kun jään reuna alkoi Salpausselkävaiheen jälkeen vetäytyä, Lohjanselkä salpasi luoteispuolelleen läntisen Uudenmaan järviseudun. Siellä on maakunnan laajin yhtenäinen vesistö, Lohjan reitti, johon kuuluvat Uudenmaan suurimmat järvet Lohjanjärvi (122 km², josta saaria 31 km²) ja Hiidenvesi (29 km²).

Uudenmaan rannikkovyöhyke on erittäin rikkonainen. Merenrannikon lahdet kuten myös sisämaan kapeat järvet ja joet kulkevat usein kallioperän suorissa, jyrkkärinteisissä murroslinjoissa. Useat merenlahdet työntyvät syvälle sisämaahan, kuten Espoonlahti ja Pohjanpitäjänlahti. Niemistä pisimpiä ovat taasen Hankoniemi, Upinniemi ja Porkkalanniemi. Uudenmaan ulkosaaristossa on lukuisia pieniä kalliosaaria, luotoja ja kareja. Sisäsaaristossa saaret ovat isompia, kapeiden salmien toisistaan erottamia. Maanviljelyn ja asutuksen osuus kasvaa mantereen läheisyydessä. Huomattavimpia saaristoalueita ovat Tammisaaren saaristo sekä Porvoon ja Pellingin saaristot.

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tervaleppälehtoa Strömsinlahden rannalla Helsingin Roihuvuoressa.

Uusimaa sijaitsee pohjoisen havumetsävyöhykkeen eteläosassa, ja sen alavyöhykkeistä hemiboreaalisen alavyöhykkeen ja eteläboreaalisen alavyöhykkeen rajalla. Lounaisen Uudenmaan hemiboreaalinen kasvillisuusvyöhyke ulottuu linjalle Nummi-Pusula–Helsinki. Hemiboreaalisella alueella yleisin metsätyyppi on käenkaali-mustikkatyyppi. Keski- ja Itä-Uusimaa kuuluvat eteläboreaaliseen alavyöhykkeeseen, jossa vallitsee mustikkatyyppi. Kasvillisuus on Uudellamaalla pohjoisempaan Suomeen verrattuna rehevää. Suurin osa Suomen laajoista lehtoalueista sijaitsee joko Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa. Tammi ja saarni kasvavat luonnossa harvinaisina Uudellamaalla, jossa ne ovat levinneisyytensä pohjoisrajalla. Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson maakuntien puolella niitä ei juurikaan tapaa. Laajoja lehtoalueita jaloine lehtipuineen on erityisesti Uudenmaan hemiboreaalisilla seuduilla. Tammi muodostaa laajahkoja sekametsiä lähinnä maakunnan länsiosan hemiboreaalisella alueella sekä muutamin paikoin pääkaupunkiseudulla, kuten Vantaalla Tammiston luonnonsuojelualueella. Myös pähkinäpensas on yleinen Uudenmaan lehdoissa. Arat hedelmäpuut, kuten kirsikka, päärynä ja luumu menestyvät Uudenmaan puutarhoissa.

Valkovuokko on maakunnan nimikkokasvi ja se on yleinen koko Uudellamaalla. Huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa Uudenmaan runsaat lehdot peittyvät valkovuokkomereen. Koilliseen mentäessä kasvillisuus muuttuu karummaksi, mutta myös Itä-Uudellamaalla on etenkin savikkoalueilla varsin rehevää kasvillisuutta. Kaskenpolton seurauksena ja muuta Suomea lauhkeamman ilmaston vuoksi koivu ja leppä ovat yleistyneet, vaikkakin valtapuita ovat yhä kuusi ja mänty. Sisäsaaristossa kasvillisuus on samantyyppistä kuin mantereella, mutta ulkosaariston kallioilla on karua. Rannikon vesialueita leimaavat laajat ruoko- ja kaislakasvustot. Ulkosaarien ympärillä on rakkolevä- ja ulompana punalevävyö. Soita on Uudenmaan pinta-alasta (ml. Itä-Uusimaa) alle kymmenen prosenttia. Pääkaupunkiseudun luoteisosassa sijaitsee tuhansien hehtaarien laajuinen luonnonsuojelualue Nuuksion kansallispuisto karuine kalliomäkineen ja kosteine kuusivaltaisine rotkoineen ja rämeineen.

Sisävedet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan maakuntajärvi Tuusulanjärvi Halosenniemestä pohjoiseen. Taustalla Järvenpään keskustaajamaa.

Pääosa Uudestamaasta sijaitsee Salpausselkien ja Suomenlahden välisellä vähäjärvisellä vyöhykkeellä. Eritoten savikkoseuduilla vedenkokoumat ovat matalia ja harvalukuisia. Maakunnan länsiosassa Lohjan ja Vihdin seudulla järvisyys on sen sijaan melko runsasta. Nuuksion järviylänköalue Espoossa tunnetaan monista lammistaan.[6] Kaikkiaan Uudellamaalla on 1 009 järveä.[7]

Maakunnan suurin järvi sekä pinta-alaltaan että vesitilavuudeltaan on Lohjanjärvi. Se on suomalaisittain syvä: keskisyvyys on 12,7 metriä ja syvin kohta 55 metriä. Lohjanjärven kryptodepressio eli merenpinnan alapuolinen vesitilavuus on Suomen suurin, 85 miljoonaa kuutiometriä.[8] Uudenmaan toiseksi laajin järvi on Hiidenvesi Vihdissä. Vesimäärältään toiseksi suurin on Artjärven Pyhäjärvi, jonka keskisyvyys on Suomen järvien toiseksi suurin. Pyhäjärvi sijaitsee pääosin Päijät-Hämeen puolella.[7] Harvinaista harjualueiden nuottaruohotyypin järveä edustava parinsadan hehtaarin laajuinen Simijärvi Fiskarin lähellä on keskisyvyydeltään Suomen kolmas: 20 metriä.[9]

Uudenmaan viisitoista suurinta järveä (pinta-alan mukaisesti):[7]

Sija Järvi Pinta-ala
(km²)
Vesitilavuus
(km³)
Keskisyvyys
(m)
Syvin kohta
(m)
1. Lohjanjärvi 88,2 1,12 12,7 54,9
2. Hiidenvesi 29,1 0,195 6,7 29,4
3. Pyhäjärvi 13,0 0,27 20,8 68
4. Enäjärvi (Sammatti) 12,7 0,0652 5,1 19,6
5. Tammijärvi 9,8 0,0245 2,5 12,7
6. Määrjärvi 7,4 0,086 11,6 34,1
7. Iso-Kisko 6,7 0,069 10,3 32,8
8. Puujärvi 6,4 0,0537 8,3 21,7
9. Hopjärvi 6,2 0,0137 2,2 6,3
10. Tuusulanjärvi 5,9 0,0187 3,2 9,8
11. Degersjön 5,5 0,0441 8,1 21,3
12. Lapinjärvi 5,2 0,0101 2,0 2,6
13. Hormajärvi 5,0 0,0365 7,3 19,9
14. Enäjärvi (Vihti) 4,9 0,0159 3,2 9,1
15. Vitträsk 4,9 0,0447 9,2 21,7

Kansallispuistot ja luonnonpuistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallispuisto

Luonnonpuisto

Kunta Pinta-ala km² Perustettu
Karkalin luonnonpuisto Karjalohja (Lohja) 1,0 1964
Liesjärven kansallispuisto Karkkila/Somero/Tammela 21,0 1956
Nuuksion kansallispuisto Espoo/Kirkkonummi/Vihti 45,0 1994
Sipoonkorven kansallispuisto Helsinki/Sipoo/Vantaa 23,0 2011
Tammisaaren saariston kansallispuisto Raasepori 52,0 1989

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lämpötilat ja sademäärät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa kuuluu eteläisimmiltä osiltaan sekä Lohjanjärven alueella hemiboreaaliseen ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeeseen. Pääosin ilmasto on kuitenkin eteläboreaalista kuusivyöhykettä. Maakunta sijaitsee manner- ja meri-ilmaston välissä, joten paikalliset erot lämpötiloissa ja sademäärissä ovat sangen suuret. Itämeri vaikuttaa ilmastoon koko maakunnan alueella, rannikolta pohjoista ja koillista kohti väheten. Meri viilentää päivälämpötiloja rannikolla keväisin ja kesäisin. Syksyisin ja talvisin vaikutus on päinvastainen. Vuoden keskilämpötila vaihtelee Hangon seudun kuudesta asteesta maakunnan pohjoisosan runsaaseen neljään asteeseen. Kylmin kuukausi on tyypillisesti helmikuu: keskilämpötila -3...-6 °C ja lämpimin vastaavasti heinäkuu: 16...18 °C. Vuoden keskilämpötila vaihteli Helsingissä vuosina 1974–2011 välillä 3,3 °C...7,6 °C. Vähintään 7 °C vuosikeskiarvo mitattiin 1975, 1989, 2000, 2007, 2008 ja 2011. Alle 4 °C keskiarvo mitattiin puolestaan 1978, 1985 ja 1987. Maaliskuusta 2007 joulukuuhun 2008 Helsingissä tilastoitiin 22 kuukauden yhtämittainen jakso, jona yhdenkään kuukauden keskilämpötila ei pudonnut nollan alapuolelle.[10]

Terminen kevät saapuu Uudellemaalle keskimäärin maaliskuun lopulla, eli noin kuukautta aiemmin kuin esimerkiksi Lappiin. Terminen kesä alkaa sisämaan suotuisimmilla alueilla toukokuun puolessavälissä, rannikolla ja saaristossa viidestä kymmeneen vuorokautta myöhemmin. Terminen syksy saapuu sisämaahan syyskuun puolenvälin paikkeilla, rannikolle ja saaristoon kymmenisen vuorokautta myöhemmin. Maakunnan pohjoisille seuduille saapuu terminen talvi keskimäärin marraskuun puolessavälissä, Hankoniemelle ja saaristoon joulukuun alussa.[11]

Terminen kasvukausi kestää Uudellamaalla keskimäärin puoli vuotta. Kasvukauden tehoisa lämpösumma on suotuisimmilla seuduilla lähes 1 400 °Cvrk ja viileimmillä seuduilla noin 1 250 °Cvrk. Rannikkoseudulla kasvukausi alkaa ja päättyy myöhemmin kuin sisämaassa.[11]

Vuotuinen sademäärä on Uudellamaalla keskimäärin 600–700 mm. Etenkin Lohjanharju ja Nuuksio tunnetaan runsassateisuudestaan. Sademääriin ja lumioloihin vaikuttaa meren läheisyyden lisäksi maanpinnan kohoaminen rannikolta sisämaahan mentäessä. Sisämaahan pysyvä lumipeite saapuu joulukuun alkupäivinä, rannikolle nelisen viikkoa myöhemmin. Lumi häviää Hangosta keskimäärin 25. maaliskuuta, luoteisen Uudenmaan ylängöiltä kolmisen viikkoa myöhemmin. Merellisyys tekee rannikon lumioloista oikulliset.[11]

Meren pintaveden lämpötila Uudellamaalla on korkeimmillaan elokuun alussa, jolloin se Harmajassa on keskimäärin 16,3 °C ja Tvärminnessä 17,1 °C. Helsingissä havaittiin 22. tammikuuta 1907 korkein Suomessa mitattu ilmanpaine: 1 065,7 hPa.[12]

Keskilämpötiloja (°C) ja sademääriä (mm) Uudenmaan mittausasemilla kaudella 1981–2010.[13]

Mittausasema Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Keskiarvo Vuotuinen
sademäärä
Sadepäivät
(väh. 1,0 mm)
Hanko (Tvärminne) -2,8 -4,0 -1,3 3,2 9,0 13,7 17,2 16,3 11,9 7,2 2,5 -0,8 6,0 634 111
Helsinki (Kaisaniemi) -3,9 -4,7 -1,3 3,9 10,2 14,6 17,8 16,3 11,5 6,6 1,6 -2,0 5,9 655 111
Hyvinkää (Hyvinkäänkylä) -5,9 -6,6 -2,5 3,6 10,1 14,3 17,0 15,0 9,9 4,8 -0,3 -3,9 4,6 660 112
Inkoo (Bågaskär) -3,3 -4,5 -1,8 2,6 8,5 13,5 17,1 16,3 11,9 7,1 2,3 -1,2 5,7 517 98
Lohja (Porla) -4,5 -5,4 -1,8 3,9 10,5 14,8 17,6 15,8 10,9 6,1 0,9 -2,7 5,5 723 116
Vantaa (Helsinki-Vantaan lentoasema) -5,0 -5,7 -1,9 4,1 10,4 14,6 17,7 15,8 10,7 5,6 0,4 -3,2 5,3 682 115
Vihti (Maasoja) -5,6 -6,5 -2,6 3,5 9,8 14,0 16,7 14,8 9,8 5,0 0,0 -3,8 4,6 647 110

Keskilämpötilat (°C) ja vuotuiset sademäärät (mm) vertailujaksoittain Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla.[14][15][16][17][18]

Vertailujakso Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Keskiarvo Vuotuinen
sademäärä
1901–1930 -5,5 -5,8 -2,7 2,2 8,2 13,0 16,8 15,0 10,6 5,3 0,5 -3,4 4,5 (699)¹
1931–1960 -5,4 -6,0 -3,1 2,9 9,3 14,5 17,8 16,5 11,7 6,1 1,8 -1,9 5,4 647
1961–1990 -5,7 -5,7 -2,1 3,1 9,7 15,0 17,0 15,7 11,1 6,4 1,4 -2,9 5,3 621
1981–2010 -3,9 -4,7 -1,3 3,9 10,2 14,6 17,8 16,3 11,5 6,6 1,6 -2,0 5,9 655

¹Kausi 1886–1935

Auringon kulkureitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan etelä–pohjoissuuntainen ulottuvuus on noin 115 kilometriä. Etelässä maakunnan manneralue ulottuu leveysasteelle 59°48 ja pohjoisessa vastaavasti leveysasteelle 60°50. Maakunnan eteläisimmässä osassa auringon korkeus keskipäivällä on talvipäivänseisauksessa noin 6,9° ja kesäpäivänseisauksessa noin 53,6°. Pohjoisessa luvut ovat ääripäissään 5,9° ja 52,6°. Päivän pituus pimeimpänä vuodenaikana on kuutisen tuntia ja valoisimpana aikana noin 19 tuntia. Auringon säteilyteho on etelässä talvipäivänseisauksen aikaan 68 W/m2 keskipäivällä. Kesäpäivänseisauksen aikaan luku on 968 W/m2. Pohjoisessa vastaavat luvut ovat 50 ja 953 wattia.[19][20]

Aurinkotunteja on rannikolla ja saaristossa enemmän kuin sisämaassa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli kaudella 1981–2010 keskimäärin 1 780 aurinkotuntia vuodessa eli noin 41 % teoreettisesta maksimista. Noin 59 % mittausaseman aurinkotunneista havaittiin touko–elokuussa.[21] Globaalisäteilyn (auringosta saapuva laajakaistainen lyhytaaltosäteily) määrä oli kaudella 1971–2000 keskimäärin 3 387 MJ/m2 vuodessa.[22]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Tarinan mukaan kolme meren takaa tullutta mahtavaa viikinkiveljestä Helsing, Sibbe ja Borg saapuivat Uudenmaan rannikolle ja päättivät jäädä asumaan tänne, ja näin Uudenmaan ruotsalaisasutus olisi saanut alkunsa. Kukin veli rakensi tänne itselleen linnan. Veljeksistä Helsing asettui Helsingin Vartiokylään, Sibbe Sipoon Sibbesborgiin ja Borg Porvoon Linnamäelle. Samantapaisia kertomuksia kerrotaan kaikkialla maailmalla perustuen Raamatun tarinaan, jossa Nooan kolme poikaa asuttivat maan vedenpaisumuksen jälkeen.” [23]
Raaseporin linna Tammisaaressa.
Tammisaaren Vanhaa kaupunkia.
Panoramakuva Porvoon ranta-aitoista.
Gavril Sergejevin maalaus Loviisan satamasta (1808).

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan alueella arvioidaan olleen asutusta ennen vuotta 7000 eaa. Tähän viittaavat löydöt Askolasta sekä erinäiset suolöydöt. Suomusjärven kulttuurin aikana 65004200 eaa. verraten tiheää asutusta oli muun muassa nykyisen Kirkkonummen ja Porvoon alueilla. Suomenlahden rantaviiva oli tuolloin 30–50 metriä korkeammalla kuin 2000-luvun alussa. Kampakeraamisena aikana nykyisen Uudenmaan alueelta lienee ollut kulttuurisia yhteyksiä Baltian maihin ja Uraliin päin. Myöhäiskampakeramiikka noin 32002500 eaa. oli lähinnä rannikkoseutujen keramiikkaa. Vasarakirveskulttuuri noin vuosina 32002000 eaa. toi alkeellisen maatalouden nykyiseen Lounais- ja Länsi-Suomeen. Kivikauden loppuvaiheessa eli Kiukaisten kulttuurin aikana asutuksen painopiste siirtyi kohti rannikkoa ja yhteydet länteen vakiintuivat.

Pronssikauden aikana rannikon yhteydet länteen yhä lisääntyivät. Nykyinen Uusimaa kuului läntisen pronssikulttuurin piiriin. Ilmasto kylmeni. Vanhemman rautakauden ajalta 1 eaa.200 jaa. Uudenmaan alueelta on löydetty muutama kalmisto. Uusimaa sijaitsi Idäntien varrella.[24] On spekuloitu, että sen varrelle kehittyi kauppapaikkoja todennäköisesti muun muassa Hankoniemelle ja Helsingin edustalle.[24] Teorian mukaan sisämaan hämäläiset kävivät niissä kauppaa viikinkien kanssa.[24] Jaakko Masosen mukaan Uudenmaan rannikon kauppapaikat ovat kuitenkin myytti, koska yhteydet Uudenmaan ja Hämeen välillä olivat hyvin vaikeakulkuisia.

Vaikka Uudenmaan ilmasto ja maaperä ovat yhtä suotuisia viljelylle kuin Varsinais-Suomen ja Vanajan Hämeen, sieltä ei ole löydetty vastaavassa määrin rautakaudelta nykyaikaan jatkuvaan katkeamattomaan asutukseen viittavia löytöjä.[25] Karjaan Läppträskistä tehty siitepölyanalyysi tosin kertoo rautakaudelta nykyaikaan ulottuvasta maanviljelystä, joka viikinkien aikaan oli vieläpä melko voimallista.[26] 1100-luvulle asti asutus oli enimmäkseen tilapäistä, rannikko oli tuolloin virolaisten ja hämäläisten nautinta-aluetta. Näin sitä ehkä pidettiin Hämeen rantamaana.

Uudellamaalla sijaitsee useita rautakautisia tai keskiaikaisia muinaislinnoja:[27]

  • Bonaträskin saari (Tenhola)
  • Grabbacka Borgberget (Karjaa)
  • Haveråkersberget (Karjaa)
  • Porvoon Linnamäki (Porvoo)
  • Pöykäri (Karjalohja)
  • Sannäs Borgberget (Karjaa)
  • Sibbesborg (Sipoo)
  • Slottsbacken (Vartiokylän muinaislinna, Helsinki)
  • Uuspyöli (Karjalohja)

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ristiretkien aikana (noin 1249 ja 1293) Ruotsi alkoi saada jalansijaa nykyisen Suomen alueella. Rannikolle tuli uudisasutusta Ruotsista ja maanviljelyskulttuuri vakiintui Uudellemaalle ennen kaikkea Ruotsin Hälsinglandista muuttaneiden siirtolaisten vaikutuksesta. Uudiskyliä kasvoi Vantaanjoen ja Keravanjoen alajuoksujen vehmaille rantaseuduille. Näin saivat nimensä Helsinki ja Uusimaa, joka pysyvän asutuksen kannalta oli verraten uutta maata. Maakuntana varhaisin maininta Uudestamaasta (Nyland) on vuodelta 1310, nimitys lienee vastannut lähinnä asutus- ja kulttuurialuetta, joka muodostui Suomen ja Hämeen Suomenlahden puoleisesta alueesta.[28]

Ensimmäisenä kaupunkioikeudet Uudellamaalla sai Porvoo 1380-luvulla. Läntiselle Uudellemaalle perustettiin Raaseporin linna 1300-luvulla. Linnoitus hylättiin 1550-luvulla ja se raunioitui. Uudenmaan alueelta tunnetaan yksitoista keskiaikaisiksi tulkittua muinaislinnaa.[24] Ne ovat jääneet paikannimistöön Linnavuori- tai Linnamäki-nimisinä. Esimerkkinä mainittakoon Porvoon Linnamäki rautakautisine kalmistoineen ja keskiaikaisine linnoitusjäänteineen sekä luonnonsuojelullisine perinnebiotooppeineen.[29]Keskiajalla Uudellemaalle rakennettiin yhteensä neljätoista kivikirkkoa joista kolmetoista on säilynyt nykypäivään. Säilyneitä kirkkoja ovat muun muassa Porvoon tuomiokirkko, Espoon tuomiokirkko ja Vantaan Pyhän Laurin kirkko sekä Lohjan Pyhän Laurin kirkko, joka on Suomen suurin keskiaikainen pitäjänkirkko.[30] Vihdin kirkko on raunioina.[31]

Keskiajan uusmaalaisille vesireitit olivat tärkein liikennemuoto. Muinainen purjehdusväylä Tanskasta ja Ruotsista Tallinnaan ja Novgorodiin seuraili Uudenmaan rannikkoa. Tallinna oli uusmaalaisten tärkein kauppapaikka aina 1700-luvun alkuun saakka. Tuolloin Viro siirtyi Ruotsilta Venäjälle. Sisäsaaristossa kulkevia väyliä oiottiin rakentamalla niin kutsuttuja vetokannaksia (ruots. drag, ede), joita pitkin veneet voitiin vetää. Näin vältettiin pitkät purjehdusmatkat niemien ympäri. Vetokannaksia sijaitsi muun muassa Porkkalanniemellä. Keskiajalla merenpinta oli huomattavasti korkeammalla kuin 2000-luvun alussa. Maankohoaminen on vuosisatojen kuluessa muuttanut rannikkoseutua ja madaltanut vanhoja vesiväyliä, joista monet ovat kasvaneet umpeen.[32]

Suuri rantatie eli Kuninkaantie Turusta Viipuriin oli Uudenmaan maaliikenteen valtaväylä vuosisatojen ajan 1300-luvulta alkaen. Tie kulki Perniön ja Tenholan rajalta Karjaanjoen yli Siuntion Pikkalaan. Reitti jatkui Kirkkonummen, Espoon ja Sipoon kautta Mäntsälänjoen yli Porvoon kautta Kymijoelle. Postiliikenne tiellä alkoi 1630-luvulta. Säännöllisiä postireittejä olivat Turku–Helsinki–Viipuri sekä Helsinki–Porkkala. 1600-luvulla Rantatien varrella edellytettiin olevan kievareita parin peninkulman välein. Sekä kievareiden palvelutasolle että tienpidolle asetettiin tarkkoja määräyksiä. Enin osa vanhasta tielinjauksesta on edelleen käytössä.

Uusi aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin ja Venäjän välisten sotien aikana 1700-luvulla Venäjän luoteisraja siirtyi lännemmäksi aina Kymijoelle asti. Uudenmaan rannikolle rakennettiin linnoitusketju Loviisasta Hankoon. Päälinnoitus oli Sveaborg eli Suomenlinna. Suomen pääkaupunki siirrettiin Varsinais-Suomesta Uudellemaalle Helsinkiin Venäjän vallan myötä. Helsingin kehitys voimistui ja suomenkielisen väestön määrä ja osuus alkoi kasvaa nopeasti.

Uudestamaasta ja Hämeestä muodostettiin maaherrakunta vuonna 1620. Uudenmaan lääni erotettiin omaksi hallintoalueekseen vuonna 1831. Vuonna 1997 siitä tuli osa Etelä-Suomen lääniä, joka lakkautettiin läänilaitoksen mukana 2009. Niin ikään vuonna 1997 perustettiin Uudenmaan maakunta sekä Itä-Uudenmaan maakunta, jotka liitettiin jälleen toisiinsa vuonna 2011.[4]

Uudenmaan kaikki ennen 1900-lukua kaupunkioikeudet saaneet paikkakunnat sijaitsevat rannikolla. Vanhin kaupunki on Porvoo, joka perustettiin noin 1347. Kustaa Vaasa perusti Tammisaaren 1546 ja Helsingin 1550. Loviisa sai kaupunkioikeudet vuonna 1745 ja Hanko vuonna 1874. Sisämaassa kauppalat ja kaupungit ovat kehittyneet pitkälti niin, että vanhasta emäpitäjästä on aikoinaan erotettu tiheään asuttu, rautatieliikenteen ja teollisuuden kasvattama keskustaajama itsenäiseksi kauppalaksi. Sittemmin kaikki kauppalat on muutettu kaupungeiksi, jotka väkiluvun kasvun myötä ovat laajentuneet ympäröivän maalaiskunnan alueelle. Lopulta kaupungit ja niitä ympäröivät maalaiskunnat on jälleen liitetty toisiinsa. Lisäksi Helsingin ympärille syntyi huvilayhdyskuntia, jotka saivat itsenäisen kauppalan tai kunnan aseman 1920-luvun alkupuoliskolla. Vuonna 1946 ne liitettiin osaksi Helsingin kaupunkia. Maakunnan vanhin kauppala on Kauniainen, joka erotettiin Espoosta vuonna 1920. Se sai kaupunkioikeudet 1972.[33]

Maailmansotien välillä sisämaahan rautateiden risteyksiin syntyi useita kauppaloita: Kerava 1924 (kaupungiksi 1970), Hyvinkää 1926 (kaupungiksi 1960) ja Karjaa 1930 (kaupungiksi 1977). Niin ikään rautatien myötä kasvoi Järvenpää, josta tuli kauppala vuonna 1951 ja kaupunki 1967. Vuonna 1926 perustettu Lohjan kauppala puolestaan kasvoi puunjalostuksen ja kaivosteollisuuden varaan. Kauppala erotettiin keskiaikaisesta Lohjan emäpitäjästä, myöhempinä aikoina emäpitäjän alueelle perustetut kunnat on jälleen liitetty yhteen. Karkkila syntyi metalliteollisuuden ympärille, se erotettiin kauppalaksi Pyhäjärvi Ul:n kunnasta 1932. Vuonna 1969 Pyhäjärvi Ul puolestaan liitettiin Karkkilaan, ja näin syntyi Karkkilan kaupunki. Espoon maalaiskunta muutettiin kauppalaksi 1963 ja kaupungiksi 1972. Helsingin maalaiskunnasta puolestaan tehtiin Vantaan kauppala 1972 ja Vantaan kaupunki kaksi vuotta myöhemmin. Sekä Espoo että Vantaa kuuluvat kiinteästi Helsingin suurkaupunkialueeseen, vaikka ne tilastoissa kategorisoidaan erillisiksi kaupunkikunnikseen.[33]

Asutushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvoota 1900-luvun alussa Näsinmäeltä nähtynä.

Etenkin Uudenmaan länsiosassa on tehty rautakautiseen asutukseen liittyviä löytöjä. Karjaalta on löydetty useita kalmistoja, hautoja ja linnavuoria vuosilta 300–1000, Tenholassa on asunut talonpoikaisväestöä noin vuosina 500–800.[34] Myös Lohjan alueella on asuttu ennen viikinkiaikaa, todennäköisesti 400–700-luvuilla. Länsi-Uudenmaan rautakautinen asutus lienee ollut (varsinais)suomalaisen asutuksen jatketta. Uusimaa sai väkeä myös Vanajan Hämeestä ja Hollolan Hämeestä.[35]

Vanhin todennäköisesti Uuttamaata koskeva dokumentti on Olavi Pyhän saaga noin vuodelta 1000. Tanskalaisessa itineraarissa noin vuodelta 1250 mainitaan suomenkielisiä rannikkopaikkojen nimiä, kuten Hangethe, Lowicsund ja Karienkaskae. Sen perusteella suomalainen asutus on saattanut ulottua 1200-luvulla Uudenmaan rannikolle. 1300-luvulla maakunnan rannikoilla lienee ollut jo vankka kyläasutus, dokumenteissa on ensimmäisiä mainintoja esimerkiksi pitäjistä Kariis (1326), Borga (1327) ja Tenalum (1329).[36]

Läntisen Uudenmaan eli Raaseporin läänin taloluvun on arvioitu olleen noin tuhat vuosina 1250–1300. Itäisen Uudenmaan taloluku oli noin 300, josta se kasvoi noin 800:aan 1300-luvun puoliväliin mennessä. Lännessä kasvu oli maltillisempaa.[37]

Vuonna 1560 Uudenmaan väestö keskittyi lähinnä jokivarsille. Kyliä ja yksittäistaloja oli 1 031. Maakunnassa oli tuolloin seitsemän kuninkaankartanoa ja 78 säterikartanoa. Liikenne tapahtui pääasiassa vesireiteillä. Maaliikenne oli vähäistä ja puolustuksellisistakin näkökohdista hankalaa. Satamien merkitys kasvoi 1800-luvulla ulkomaankaupan lisääntyessä. Rautatieliikenne alkoi 1860-luvulla, ensin Helsingistä Hämeenlinnaan. Asutus kasvoi liikenteen solmukohdissa ja rautateiden lähellä.[24] 1900-luvun alussa silloisen Uudenmaan läänin väkiluku oli 297 813 eli yhdeksäsosa Suomen väestöstä. Vuonna 1950 väkiluku oli 667 459 eli kuudesosa maan väestöstä. Suomen väkiluvun kasvusta vuosina 1960–2010 noin kolme neljäsosaa tapahtui nykyisen Uudenmaan maakunnan alueella.

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäntsälän keskustaa.
Uusmaalaista esikaupunkialuetta Vantaan Pakkalassa helmikuussa 2008.

Uudenmaan väkiluku vuodenvaihteessa 2013/2014 oli 1 585 473 (Tilastokeskus). Vuonna 2013 väestömäärän muutos oli +18 638 henkeä (+1,19 %).[38] Syntyvyys oli 11,5 promillea, eli Suomen keskiarvoa (10,7 promillea) korkeampi, kuolleisuus oli 7,2 promillea eli huomattavasti valtakunnallista keskiarvoa (9,4 promillea) matalampi. Maakunnan osuus koko valtakunnan väestömäärän lisäyksestä oli noin kolme neljäsosaa.[38]

Uudenmaan väestöstä kaksi kolmasosaa asuu pääkaupunkiseudulla eli Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. 30. huhtikuuta 2014 Helsingin osuus maakunnan väestöstä (1 591 120) oli 38,7 % (615 249 asukasta). Muun pääkaupunkiseudun osuus oli 30,2 % (479 737). Pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Uudenmaan väestöosuus oli 31,2 % (496 134).[39] Helsingin osuus maakunnan väkiluvusta 1960-luvulla oli noin 55 %.

Vuodesta 1960 vuoteen 2011 erityisesti Loviisan ja Raaseporin seutujen osuus Uudenmaan väkiluvusta laski. Myös Porvoon ja Lohjan seuduilla sekä Helsingissä väestönkasvu oli hitaampaa kuin maakunnassa keskimäärin. Espoon, Vantaan ja Helsingin seudun kehysalueen osuus väestöstä kasvoi. Kirkkonummen väkiluku kasvoi yli viisinkertaiseksi, Espoon ja Vantaan yli nelinkertaiseksi. Loviisan seutu oli Uudenmaan ainoa osa-alue, jonka absoluuttinen väestömäärä väheni kyseisenä aikana. Vuonna 1960 maakunnan itäisimmässä osassa asui 2,7 % koko väkiluvusta, puoli vuosisataa myöhemmin enää 1,2 %.[40] Epätasaisinta väestökehitys on ollut Helsingissä, jonka väkiluku väheni toisen maailmansodan jälkeisen nopean kasvuvaiheen jälkeen viitisen prosenttia 1970-luvulla. Kaupungin väkiluku pysytteli hieman alle puolessa miljoonassa 1980-luvun aikana. Vuosikymmenen lopulla väestömäärä alkoi jälleen kasvaa. Vuoteen 2014 mennessä helsinkiläisten tilastoitu lukumäärä lisääntyi yli 20 % vuodesta 1990.

Väestömuutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan maakunnan osuus Suomen väestöstä nousi vuosina 1960–2014 yli puolitoistakertaiseksi. Taulukossa on mainittu väkiluku vuoden viimeisenä päivänä Tilastokeskuksen mukaan.[41]

Vuosi Väkiluku Osuus
Suomen
väestöstä
Muutos Muutos-%
1960 816 747 18,4 %
1970 989 945 21,5 % +173 198 +21,2 %
1980 1 113 307 23,3 % +123 362 +12,5 %
1990 1 232 236 24,7 % +118 929 +10,7 %
2000 1 394 199 26,9 % +161 963 +13,1 %
2010 1 532 309 28,5 % +138 110 +9,9 %
2013 1 585 473 29,1 % +53 164 +3,5 %

Vuosina 2000–2009 Uudenmaan maakunnan (ml. Itä-Uusimaa) muuttovoitto Suomen muista maakunnista oli 31 979 henkeä ja nettosiirtolaisuus +36 322 henkeä[42] eli maahanmuuttajien määrä oli maastamuuttoa suurempi. Syntyvyys on Uudellamaalla selvästi korkeampi kuin kuolleisuus. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnissa syntyi 176 523 henkeä (30,5 % Suomen syntyneistä) ja kuoli 107 362 henkeä (22,0 % Suomen kuolleista).

Uudenmaan maakunnan kokonaishedelmällisyysluku nousi 2000-luvun ensikymmenluvulla 1,60:stä 1,70:een. Samana ajanjaksona Suomen keskimääräinen luku kohosi 1,73:sta 1,87:ään.[43] Uudenmaan lukua laskee Helsingin alhainen kokonaishedelmällisyys. Muualla pääkaupunkiseudulla hedelmällisyys on samaa tasoa kuin Suomessa keskimäärin ja kehyskunnissa Suomen keskiarvoa korkeampi. Samankaltainen ilmiö on havaittavissa myös Tampereen ja Turun seuduilla.[44] Uudenmaan muuta Suomea korkeampi syntyvyys johtuu hedelmällisessä iässä olevien naisten suuresta väestöosuudesta.

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty maakunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1. tammikuuta 2013 tilanteen mukainen.

Uudenmaan väestönkehitys 1980–2010
Vuosi Asukkaita
1980
  
1 113 307
1985
  
1 172 605
1990
  
1 232 236
1995
  
1 310 680
2000
  
1 394 199
2005
  
1 452 083
2010
  
1 532 309
Lähde: Tilastokeskus.[45]

Kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 9 000 asukkaan Hanko on Uudenmaan lounaisin kunta. Hankolaisista puhuu äidinkielenään suomea 54 % ja ruotsia 44 %.[46]

Suomi, ruotsi ja saame[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Itä-Uudenmaan luvut on laskettu Uudenmaan maakunnan lukuihin myös niiltä vuosilta, jolloin se oli itsenäinen hallintoyksikkönsä.)

Uudenmaan puhutuin kieli on suomi. Vuonna 2013 sitä puhui äidinkielenään lähes 1,3 miljoonaa henkeä eli noin 82 % maakunnan väestöstä.[47] Suomenkielisten osuus nousi aikoinaan voimakkaan muuttoliikkeen johdosta, sittemmin heidän osuutensa on laskenut maahanmuuton seurauksena. Vuosina 1990–2013 Uudenmaan väkiluku kasvoi noin 353 000 henkeä. Suomenkielisten määrä kasvoi noin 214 000 henkeä. Valtakunnallisesti suomenkielisten määrä kasvoi samana ajanjaksona noin 194 000 henkeä.[47]

Ruotsinkielisten osuus väestöstä on laskenut voimakkaasti muuttoliikkeen myötä. Myös heidän absoluuttinen lukumääränsä on vähentynyt hieman. Vuonna 2013 maakunnassa ruotsia puhui äidinkielenään noin 134 000 henkilöä eli 8,4 % väestöstä. Ruotsinkielisten määrä korostuu etenkin vanhimmissa ikäryhmissä, tosin vähenevässä määrin. Vuonna 2013 noin seitsemäsosa Uudenmaan yli 75-vuotiaasta väestöstä puhui ruotsia äidinkielenään, kun vuonna 1990 heidän osuutensa oli noin viidesosa.[47][47] Saamea puhui Uudellamaalla äidinkielenään 111 henkilöä vuonna 2013.[47] Suomen kolmea kansalliskieltä äidinkielenään puhuvat muodostavat yhteensä noin 90 % Uudenmaan väestöstä.

Muut kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli puolet Suomen "vieraskielisistä" asuu Uudellamaalla. Muita kieliä kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuu äidinkielenään noin 158 000 henkilöä eli 10,0 % väestöstä (2013).[47] "Vieraskielisten" osuus korostuu alle kymmenvuotiaiden ikäryhmässä sekä 20–44-vuotiaiden ryhmässä. 25–29-vuotiaista kuudesosa puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea. Uudenmaan kolmanneksi puhutuin kieli on venäjä, vuonna 2013 sitä käytti äidinkielenään noin 31 000 henkilöä.[47]

Kielitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taulukossa on mainittu kielet, joita puhuu Uudenmaan maakunnassa asuvista äidinkielenään vähintään 3 000 henkilöä. Sijaluku viittaa taulukon viimeisimpään vuoteen.

Sija Kieli 1990 Väestöosuus 1990 2000 Väestöosuus 2000 2010 Väestöosuus 2010 2013 Väestöosuus 2013
1. suomi 1 078 835 87,6 % 1 204 122 86,4 % 1 275 831 83,3 % 1 293 255 81,6 %
2. ruotsi 139 323 11,3 % 136 202 9,8 % 133 611 8,8 % 133 764 8,4 %
3. venäjä 2 211 0,18 % 12 690 0,91 % 24 891 1,62 % 30 570 1,93 %
4. viro 705 0,06 % 5 890 0,42 % 17 767 1,16 % 27 984 1,77 %
5. somali 0 0 % 5 653 0,41 % 10 040 0,66 % 11 777 0,74 %
6. englanti 2 037 0,17 % 4 143 0,30 % 7 781 0,51 % 9 456 0,60 %
7. arabia 739 0,06 % 2 352 0,17 % 5 323 0,35 % 6 999 0,44 %
8. kiina 587 0,05 % 1 959 0,14 % 4 598 0,30 % 5 796 0,37 %
9. kurdi 74 0,01 % 1 261 0,09 % 3 814 0,25 % 4 978 0,31 %
10. albania 0 0 % 1 454 0,10 % 4 011 0,26 % 4 715 0,30 %
11. vietnam 889 0,07 % 2 071 0,15 % 3 338 0,22 % 4 089 0,26 %
12. espanja 549 0,04 % 1 186 0,09 % 2 779 0,18 % 3 592 0,23 %
13. turkki 563 0,05 % 1 440 0,10 % 2 833 0,18 % 3 370 0,21 %
14. persia 120 0,01 % 550 0,04 % 2 209 0,14 % 3 094 0,20 %
15. saksa 1 249 0,10 % 1 628 0,12 % 2 701 0,18 % 3 018 0,19 %
16. thai 150 0,01 % 749 0,05 % 2 390 0,16 % 3 009 0,19 %

Suomen kielen murteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksis Kivi (1834–1872) oli kotoisin etelähämäläiseen murrealueeseen kuuluvasta Nurmijärven pitäjästä.

Uudenmaan maakunta - sekä historiallinen että nykyinen - kuuluu kokonaisuudessaan länsimurteiden vyöhykkeeseen. Maakunnan länsiosa on lounaisten välimurteiden alueeseen kuuluvaa Länsi-Uudenmaan murrealuetta. Alue käsittää muun muassa Espoon, Kirkkonummen, Lohjan ja Vihdin. Keski- ja Itä-Uusimaa kuuluu hämäläismurteiden alueeseen. Keski-Uusimaa on etelähämäläisten murteiden aluetta, kyseinen alue käsittää muun muassa Hyvinkään, Nurmijärven, Tuusulan ja Vantaan. Itä-Uusimaa Mäntsälästä Ruotsinpyhtäälle kuuluu kaakkoishämäläisten murteiden Porvoon ryhmään.[48][49]

Helsingissä puhuttavaa Stadin slangia ei pidetä varsinaisena murteena, vaan se on ennen kaikkea sanaston määrittämää puhekieltä, joka noudattaa suomen yleiskielen lause- ja muoto-oppia.[50] Stadin slangiin on lainattu huomattava määrä sanoja vieraista kielistä, ennen kaikkea ruotsista. Päinvastoin kuin useimmissa suomen murteissa, Stadin slangissa käytetään runsaasti pehmeitä konsonantteja.

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinkeinorakenne ja bruttokansantuote[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liike-elämän toimitiloja Helsingin Ruoholahdessa. Kuvassa 66-metrinen Itämerentorni.
Maataloutta Vihdissä.
Kirkniemen paperitehdas sijaitsee Lohjalla.
Sm2-junien saneerausta VR:n Hyvinkään konepajalla.

Uudenmaan elinkeinorakenne on vahvasti palveluvaltainen. Erityisesti yksityisen palvelusektorin osuus on huomattava. Valtion pääkaupungin ympärille on kerääntynyt kouluja, pääomaa ja työvoimaa. Uudenmaan teollisuustuotannon osuus koko Suomen teollisuustuotannosta on noin viidennes. Teollisuus on keskittynyt Kehä III:n ja pääradan varrelle, Lohjan seudulle ja rannikolle. Teollistuneimmat kunnat ovat Hanko, Lohja ja Raasepori. Uudenmaan teollisuus sai alkunsa 1600-luvulla kun Suomen ensimmäinen rautaruukki Mustio aloitti toimintansa 1616. Tämän jälkeen Länsi-Uudellemaalle perustettiin lukuisia rautaruukkeja, muun muassa Fagervikin ja Fiskarsin ruukit. Suhteellisen eteläisen sijainnin ja hedelmällisen maaperän ansiosta maataloudenkin edellytykset ovat hyvät. Vuonna 2004 maaseutuyrityksiä oli 4 542.[51]

Vuonna 2007 alkutuotannossa (maa-, metsä-, riista- ja kalatalous) työskenteli 0,6 % työllisistä, jalostuselinkeinoissa 18,1 % ja palveluelinkeinoissa 80,4 %.[52] Palveluelinkeinojen merkitystä kuvaa se, että esimerkiksi vuonna 2009 Uudenmaan maakunnan (ml. Itä-Uusimaa) osuus koko Suomen jalostusarvosta oli kaupan toimialalla 49,7 %, majoitus- ja ravitsemistoiminnassa 42,2 %, informaation ja viestinnän toimialalla 62,9 % ja liike-elämän palveluissa 49,7 %.[53]

Vuonna 2011 Uudenmaan maakunnan bruttokansantuote oli 71,3 miljardia euroa (37,8 % Suomen bruttokansantuotteesta). BKT asukasta kohden oli 46 293 euroa eli 132 % Suomen keskiarvosta. Toimialarakenteen lisäksi Uudenmaan korkeaan bruttokansantuotteeseen vaikuttavat yritysten liiketoiminnalliset ja kirjanpidolliset järjestelyt.[54]

Yritykset ja työpaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudellamaalla muodostuu noin puolet Suomen yritysten liikevaihdosta. Vuonna 2011 maakunnassa oli noin 100 000 yritysten toimipaikkaa ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 184 miljardia euroa.[55] Useimpien suomalaisten pörssiyhtiöiden kotipaikka on pääkaupunkiseudulla.

Uudenmaan osuus Suomen työllisestä väestöstä on noin kolmannes. Vuonna 2010 maakunnassa oli työllisiä noin 783 000.[56] Uudenmaan työpaikkaomavaraisuus on yli sata prosenttia.[57] Työmatkaliikennettä on ennen kaikkea pääkaupunkiseudun suuntaan kehyskunnista ja Itä-Uudeltamaalta. Työttömyys on Uudellamaalla Suomen keskiarvoa alempi. Vuonna 2012 työttömyysaste oli Työ- ja elinkeinoministeriön tilaston mukaan 7,2 % (Suomi 9,8 %).[58]

Uusimaa ja muut maakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan osuus Suomen bruttokansantuotteesta nousi vuodesta 1980 vuoteen 2011 runsaan kolmanneksen. Samana ajanjaksona maakunnan osuus Suomen väestöstä kasvoi viidesosan verran. Esimerkiksi Satakuntaan verrattuna Uudenmaan BKT markkinahintaan oli vuonna 1980 noin viisinkertainen ja vuonna 2011 noin kymmenkertainen. Kymenlaaksoon verrattuna Uudenmaan BKT oli 1980 noin seitsenkertainen ja 2011 noin kolmetoistakertainen.[54]

Taulukossa on mainittu Suomen maakuntien BKT-osuudet viitenä vuotena.[54]

1980 1990 2000 2010 2011
Uusimaa 28,0 % 31,9 % 36,8 % 38,8 % 37,8 %
Pirkanmaa 8,2 % 7,8 % 8,0 % 8,5 % 8,6 %
Varsinais-Suomi 8,2 % 8,5 % 8,4 % 7,6 % 7,9 %
Pohjois-Pohjanmaa 5,7 % 6,0 % 6,1 % 6,3 % 6,2 %
Keski-Suomi 4,6 % 4,6 % 4,3 % 4,0 % 4,1 %
Satakunta 5,2 % 4,5 % 4,1 % 3,9 % 3,9 %
Pohjois-Savo 4,6 % 4,4 % 3,7 % 3,8 % 3,9 %
Pohjanmaa 3,9 % 3,3 % 3,2 % 3,5 % 3,4 %
Päijät-Häme 4,0 % 3,6 % 3,1 % 3,0 % 3,0 %
Kymenlaakso 4,2 % 4,1 % 3,8 % 2,8 % 2,9 %
Etelä-Pohjanmaa 3,2 % 3,1 % 2,7 % 2,8 % 2,9 %
Lappi 3,9 % 3,5 % 3,2 % 2,9 % 2,9 %
Kanta-Häme 3,3 % 3,1 % 2,5 % 2,5 % 2,6 %
Etelä-Karjala 3,1 % 2,7 % 2,6 % 2,3 % 2,5 %
Pohjois-Karjala 3,1 % 2,8 % 2,4 % 2,2 % 2,4 %
Etelä-Savo 3,0 % 2,7 % 2,2 % 2,1 % 2,1 %
Keski-Pohjanmaa 1,3 % 1,2 % 1,1 % 1,2 % 1,2 %
Kainuu 1,8 % 1,5 % 1,1 % 1,1 % 1,1 %
Ahvenanmaa 0,5 % 0,6 % 0,6 % 0,6 % 0,6 %

Tiedonvälitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan ja koko Suomen tiedonvälitys ja mediateollisuus ovat kasautuneet pääkaupunkiseudulle. Uudenmaan suurilevikkisin seitsenpäiväinen sanomalehti on Helsingin Sanomat. Lehden levikkialueena on koko Suomi, kuten myös Helsingissä julkaistavan Maaseudun tulevaisuuden. Muita uusmaalaisia sanomalehtiä ovat muun muassa:

Molemmat suomalaiset iltapäivälehdet - Iltalehti ja Ilta-Sanomat - pitävät päämajaansa Uudellamaalla. Useimmat suomalaiset puoluepoliittisesti sitoutuneet lehdet, kuten Nykypäivä ja Uutispäivä Demari, julkaistaan Helsingissä. Lahtelaisen Etelä-Suomen Sanomien levikkialue ulottuu Uudenmaan koillisiin kuntiin.[59]

Uudellamaalla julkaistavia yleissanomalehtityyppisiä ilmaisjakelulehtiä ovat muun muassa Kaupunkilehti Vartti, Länsiväylä, Metro ja Vartti Itä-Uusimaa. Helsingissä ilmestyy useita aihepiiriltään spesifioituneita ilmaisjulkaisuja. Pääkaupunkiseudun kaupunginosalehdet ovat niin ikään ilmaisjakelussa.

YLE Uutiset tuottaa maakunnallisen Uudenmaan uutiset -televisiolähetyksen. Yleisradion ylläpitämiä maakunnallisia radiokanavia ovat Radio Itä-Uusimaa[60] ja Ylen läntinen.[61] Uudellamaalla toimii useita kaupallisia radiokanavia, kuten Metro Helsinki ja Radio Helsinki.[62]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sm4-juna Nuppulinnan seisakkeella Tuusulassa.
Länsiväylää Helsingin Ruoholahdessa ja metsätietä Vihdissä.
Talvinen lentoasema Vantaalla.
Uudenmaan ja Viron välinen meriliikenne on vilkasta. M/S Viking XPRS matkalla Helsingistä Tallinnaan.

Uudenmaan liikennejärjestelmä on osa kolmea kansainvälistä liikennekäytävää: Pohjolan kolmio, Itämeren moottoritie ja Baltian reitti. Ensin mainittu yhdistää Pohjolan pääkaupungit toisiinsa sekä Keski-Euroopan ja Venäjän liikenneverkkoihin. Itämeren moottoritien tarkoitus on parantaa meriliikenteen kilpailukykyä merikuljetusten logistiikkaa kehittämällä. Yhteydet Helsingistä Keski-Euroopan satamiin ovat osa Itämeren moottoritietä.

Raideliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin keskustasta on rautatieyhteys Turkuun, Tampereelle ja Pietariin. Helsinki–Turku-yhteys eli rantarata kulkee Karjaan kautta. Se sähköistettiin vasta 1990-luvulla, vaikkakin yhteyden itäinen osuus Helsinki–Kirkkonummi on Suomen ensimmäinen sähköistetty rataosuus. Pääradaksi kutsuttu Helsinki–Tampere-yhteys kulkee Keravan, Järvenpään ja Hyvinkään kautta Kanta-Hämeen puolelle Riihimäelle ja Hämeenlinnaan. Pirkanmaan Toijalassa Tampereen eteläpuolella päärata yhdistyy Turku–Jyväskylä-rataan. Rata on koko matkaltaan sähköistetty ja vähintään kaksiratainen. Pääradan Helsinki–Hämeenlinna-osuus avattiin 1862 Suomen ensimmäisenä henkilöliikenteelle tarkoitettuna rautatienä.

Niin kutsuttu oikorata Keravalta Mäntsälän kautta Lahteen avattiin 2006. Ratayhteys on kaksiratainen ja sähköistetty, sen suurin sallittu nopeus on 220 km/h. Oikorata lyhensi Helsinki–Pietari-junayhteyttä. 2010-luvun alussa käyttöönotettu suurnopeusjuna lyhensi matka-ajan Helsingistä Pietariin noin kolmeen ja puoleen tuntiin. Helsinki–Viipuri-yhteys lyheni samassa yhteydessä kahteen ja puoleen tuntiin. Uudenmaan halki kulkee 1873 avattu 149 km pitkä sähköistämätön Hanko–Hyvinkää-rata, jolla on lähinnä tavaraliikennettä.[63] Taajamajunia kulkee osuudella Hanko–Karjaa; Karjaan asemalla Hanko–Hyvinkää-rata risteää Turku–Helsinki-radan kanssa. Helsingistä Keravan kautta Porvooseen kulkeva rata puolestaan on museokäytössä. Helsingin paikallisliikenne ulottuu Karjaalle, Riihimäelle ja Lahteen. Pääkaupunkiseudulla on lisäksi Helsingin keskustasta Länsi-Vantaalle johtava Vantaankosken rata. Tätä rataosuutta täydennetään 18-kilometrisellä Kehäradalla, jonka reitti kulkee Vantaankoskelta itään Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja yhdistyy edelleen päärataan.[64]

Suomen ainoat metro- ja raitiotielinjat sijaitsevat Uudenmaan Helsingissä. Metroliikennettä ollaan jatkamassa myös Espoon puolelle.

Maantieliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan tieverkko on Suomen tihein. Vuonna 2013 maanteitä oli 9 138 kilometriä, josta kaksiajorataisia teitä oli 586 kilometriä. Moottoriteitä oli 421 kilometriä.[65] Maakuntaa halkovat Helsingistä Turkuun (valtatie 1/E18), Tampereelle (valtatie 3/E12) ja Lahteen (valtatie 4/E75) johtavat moottoritiet. Pietarin suuntaan vievä valtatie 7/E18 kulkee moottoritienä Itä-Uudenmaan halki Helsingistä Loviisaan. Valtatie 1:stä erkanee Vihdissä Poriin johtava yksiajoratainen valtatie 2. Helsingistä lähteviä valtaväyliä yhdistää Hangosta Lohjan, Hyvinkään ja Mäntsälän kautta Porvooseen kulkeva valtatie 25/kantatie 55. Helsingistä Karjaalle johtaa kantatie 51, jonka moottoritieosuutta Espoon ja Kirkkonummen alueella kutsutaan Länsiväyläksi.

Uudellamaalla on vähemmän ajoneuvoja asukasta kohden kuin Suomessa keskimäärin. Maakunnan rekisteröity autokanta on noin 918 000 yksikköä (30. kesäkuuta 2014). Tästä henkilöautoja on noin 792 000 eli neljäsosa Suomen runsaasta kolmesta miljoonasta henkilöautosta. Vuonna 2000 Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnissa oli 538 780 henkilöautoa, joten niiden määrä on noin puolitoistakertaistunut. Pääkaupunkiseudulla ajoneuvoja on huomattavasti vähemmän kuin asukkaita, kun taas useissa pienemmissä kunnissa ajoneuvojen kokonaismäärä ylittää asukasluvun. Kesällä 2014 Uudellamaalla oli 496 rekisteröityä henkilöautoa tuhatta asukasta kohden.[66]

Meriliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan satamien kautta kulkee suuri osa Suomen viennistä ja tuonnista. Tärkeimmät satamat idästä länteen lueteltuina ovat Loviisan satama (väyläsyvyys 8,5 metriä), Tolkkisten satama (7,0 m), Sköldvikin satama (15,3 m), Helsingin Satama (11,0 m), Kantvikin satama (10,0 m), Inkoon satama (13,0 m), Pohjankurun satama (4,9 m), Lappohjan satama (9,4 m), Koverharin satama (12,0 m) ja Hangon satama (13,0 m).[67] Vuonna 2002 purettuja ja lastattuja tavaroita oli yhteensä 37 625 miljoonaa tonnia. Tavaravolyymiltaan suurimpia olivat Helsinki ja Sköldvik. Henkilöliikenne on keskittynyt Helsingin satamaan, josta on autolauttayhteydet Tallinnaan, Maarianhaminan kautta Tukholmaan sekä suora yhteys Rostockiin. Tallinnaan on myös pika-alusyhteyksiä.

Helsingin ja Porvoon välillä on kesäaikaan päivittäistä reittiliikennettä vuonna 1912 valmistuneella M/S J. L. Runeberg -pienoisristeilijällä.[68] Muutoin Uudenmaan rannikkoristeilyt ovat lähinnä tilausliikennepohjaisia; liikenteessä on moottorialusten ohella purjelaivoja.

Ilmailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan päälentoasema on Helsinki-Vantaan lentoasema, jolla on kolme kiitotietä ja kaksi terminaalia. Suoria lentokohteita Helsinki-Vantaalta eri puolille maailmaa on 130.[69] Lentoasema otettiin käyttöön lokakuussa 1952. Noin 15,3 miljoonan henkilön vuotuisella matkustajamäärällään (2013) se on Suomen vilkkain lentoasema.[70] Maakunnan pieniin lentoasemiin kuuluvat Helsinki-Malmin, Hangon, Hyvinkään ja Nummelan lentokentät. Mäntsälässä on nurmipintainen Mäntsälän yksityinen lentokenttä ultrakevyille lentokoneille. Helsingissä sijaitsee Helikopterikeskus Oy:n ylläpitämä Hernesaaren helikopterikenttä.

Kevyt liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan kevyen liikenteen verkosto käsittää Liikenneviraston ylläpitämät yleisten teiden varsilla sijaitsevat väylät sekä kuntien hallinnoimat lähinnä taajamien katuverkolla sijaitsevat kevyen liikenteen väylät. Yleisten teiden varsilla lähinnä taajamissa on noin 672 kilometriä kevyen liikenteen väyliä.[71] Ne täydentävät kunnallisia kevyen liikenteen verkostoja. Tyypillistä verkostolle on katkonaisuus. Maakunnalliset taajamia yhdistävät kevyen liikenteen väylät ovat vähäisiä.[72]

Kehittämishankkeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtatie 7:n yksiajoratainen osuus Koskenkylästä Loviisaan ja maakuntarajan yli Kotkaan rakennetaan moottoritieksi 2010-luvun alkupuoliskolla.[73] Valtatie 25:n varrella sijaitsevat kunnat ovat käynnistäneet Kehä V -nimisen yhteistyöhankkeen, jonka tavoitteisiin kuuluu valtatie 25:n parantaminen ja Hanko–Hyvinkää-radan sähköistäminen.[74] Helsinkiä kiertävä Kehä 3 on jatkuvien parannushankkeiden kohteena.[75]

Koulutustaso ja kirjastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan väestön koulutustaso on varsin korkea. Runsaalla kahdella kolmasosalla yli 15-vuotiaista on tutkinto. Erityisesti korkeakoulututkintojen osuus on maan keskiarvoa korkeampi.[76] Maakunnan korkeakoulutus on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Laurea-ammattikorkeakoululla on toimipaikkoja pääkaupunkiseudun lisäksi Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla ja Lohjalla. Tammisaaressa toimii ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Sydväst. Lukioita Uudellamaalla (ml. Itä-Uusimaa) on yli sata, niistä ruotsinkielisiä on kuusitoista.

Uudellamaalla on noin sata kunnallista kirjastotoimipistettä. Kirjastot ovat verkottuneet kuuteen haku- ja varausjärjestelmään: Helmet, Kirkes, Lukas, Lukki, Porsse ja Ratamo. Suurin on pääkaupunkiseudun kirjastot yhdistävä Helmet, johon kuuluu noin 60 kirjastoa, sekä potilaskirjastoja, kirjastoautoja ja erikoiskirjastoja, kuten Kirjasto 10. Keski-Uudellamaalla toimii Kirkes, johon kuuluu Järvenpään, Keravan, Mäntsälän ja Tuusulan kirjastot. Raaseporin alueen eli Tammisaaren, Hangon, Inkoon, Karjaan, Pohjan ja Siuntion viisitoista kirjastotoimipistettä ja kirjastoautot kuuluvat Lukas-järjestelmään. Lukki-järjestelmä käsittää Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin yksitoista toimipistettä sekä kirjastoautot. Porvoon seudun Porsse-järjestelmään kuuluu Pornaisten kirjasto ja Itä-Uudenmaan puolelta Askolan, Porvoon sekä Sipoon kirjastot. Ratamo-järjestelmään kuuluu Hyvinkään ja Nurmijärven kuusi toimipistettä sekä kirjastoautot. Hämeen maakunnan puolelta Ratamoon kuuluu Hausjärven ja Riihimäen kirjastot. Kirkkonummen kunnankirjastolla on kolme kiinteää toimipistettä sekä kirjastoauto.

Uskonnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sammatin kirkko rakennettiin 1754 ja 1755.

Uudenmaan väestö on maallistuneempaa kuin muualla Suomessa.[77] Evankelisluterilaisen kirkon osalta maakunta jakautuu Helsingin hiippakuntaan, Porvoon hiippakuntaan ja vuonna 2004 perustettuun Espoon hiippakuntaan. Kirkkoon kuuluvien osuus väestöstä alittaa maan keskiarvon. Ortodokseja on noin prosentti väestöstä.[78] Helsingissä on katolinen piispanistuin.

Suojeluala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Medihelin EC135 lääkärihelikopteri.

Pelastuslaitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliisitoimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanpuolustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maavoimien osalta Uudenmaan maakunta kuuluu Etelä-Suomen sotilaslääniin, jolla on kolme sotilasaluetta.

Helsingin sotilasalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Uudenmaan sotilasalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan sotilasalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien joukko-osastoista Kaartin Jääkärirykmentti sijaitsee Santahaminassa Helsingissä. Se kouluttaa asutuskeskustaisteluun erikoistuneita joukkoja pääkaupunkiseudun puolustukseksi. Suomenlahden Meripuolustusalue Upinniemellä vastaa merivalvonnasta ja Suomenlahden alueellisesta koskemattomuudesta. Siviilien virkistysalueena ja historiallisena turistikohteena tunnetun Suomenlinnan vuosisataisia sotilaallisia perinteitä jatkaa Merisotakoulu. Uudenmaan Prikaati eli Nylands Brigad Tammisaaren Dragsvikissa on Suomen ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto. Espoossa toimii Merivoimien teknisestä ja luonnontieteellisestä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta vastaava Merivoimien Tutkimuslaitos. Pääesikunta toimii Helsingissä.[79]

Terveydenhuolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa kuuluu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin HUSiin. Se on jaettu viiteen sairaanhoitoalueeseen:

HYKSin alueella toimii seitsemäntoista yliopistollista sairaalaa, muun muassa Meilahden, Jorvin ja Peijaksen sairaalat sekä useita erikoissairaaloita. Hyvinkään sairaanhoitoalueeseen kuuluu Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Tuusula. Alueella on kaksi sairaalaa: Hyvinkään sairaala ja psykiatrinen Kellokosken sairaala. Lohjan alueeseen kuuluu Karjalohja, Karkkila, Lohja, Nummi-Pusula, Sammatti, Siuntio ja Vihti. Alueella on kaksi sairaalaa: Lohjan sairaala ja sen psykiatrisena yksikkönä toimiva Paloniemen sairaala. Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueeseen kuuluu Hanko, Inkoo, Karjaa, Pohja ja Tammisaari. Alueella on niin ikään kaksi sairaalaa: somaattista hoitoa antava Länsi-Uudenmaan sairaala ja psykiatriseen hoitoon erikoistunut Tammiharjun sairaala. Porvoon sairaanhoitoalueeseen Itä-Uudellamaalla kuuluu Pornainen sekä Askola, Lapinjärvi, Liljendal, Loviisa, Pernaja, Porvoo ja Sipoo. Porvoon sairaala tarjoaa erikoissairaanhoitoa ja on vastuussa alueen erikoissairaanhoidon päivystyksestä.[80]

Helsingissä on myös lukuisia yksityisiä sairaaloita, kuten Eiran sairaala, Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Sairaala Mehiläinen.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loviisan kaupungintalo valmistui 1856.

Uudenmaan maakunta on jaettu Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireihin. Helsingin vaalipiiri perustettiin vuonna 1952. Sen osuus eduskuntapaikoista oli vuoden 2011 eduskuntavaaleissa 21 paikkaa 200:sta. Vuosina 1954–2011 määrä on vaihdellut 19–22 välillä. Korkeimmillaan osuus oli vaaleissa 1970 ja 1972. Uudenmaan vaalipiirin osuus eduskuntapaikoista oli vuoden 2011 eduskuntavaaleissa 35 paikkaa. Maakunnan väestöosuuden kasvaessa määrä on kohonnut vähintään yhdellä edustajapaikalla jokaisissa vaaleissa 1950-luvulta lähtien. Yhteensä Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireistä valituilla edustajilla oli 56 kansanedustajapaikkaa vuoden 2011 vaaleissa (28 % paikoista).

Merkittävä ero Suomen keskiarvoon puoluekannatuksessa on Suomen Keskustan alhainen kannatus. Vuoden 2011 vaaleissa sen osuus koko maakunnan edustajista oli 3/56. Kokoomukselle Uusimaa on ydinaluetta, puolueen osuus maakunnan edustajista oli 17/56. SDP:n kannatus on jonkin verran alempi kuin Suomessa keskimäärin. Puolueen osuus paikkajaosta oli 11/56. Perussuomalaisten osuus paikkajaosta oli 10/56. Vihreiden osuus paikoista oli 7/56. Erityisesti Helsinki on vihreille keskeinen vaalipiiri. RKP:n osuus koko maakunnan edustajapaikoista oli 4/56.

Vuonna 1954 Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireistä valittiin yhteensä 34 edustajaa. Tuolloin sosialististen puolueiden osuus oli yli puolet, 18 paikkaa. Vuonna 2011 sosialistiset puolueet saivat yhteensä neljänneksen paikoista eli 14 paikkaa 56:sta.

Perinneruoat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fiskari valittiin vuoden uusmaalaiseksi kyläksi vuonna 2000.

Uudellamaalla kuten muuallakin Suomessa kylätoiminta maaseudulla on virinnyt viime vuosikymmeninä. Kunniamainintana esimerkillisestä toiminnasta yhdelle uusmaalaiselle kylälle myönnetään vuosittain Vuoden uusmaalainen kylä -kunniamaininta. Vuoden uusmaalainen kylä on valittu vuodesta 1988 lähtien. Myös Itä-Uudellamaalla valittiin sen muodostaessa oman maakuntansa 1997–2010 vuosittain vuoden itäuusmaalainen kylä.

Valinta ei ole aina kohdistunut tavallisiin maaseutukyliin, vaan myös samat kriteerit täyttäviin kaupunginosiin vuoden 2012 valintaan saakka. Vuoden 2013 valinnasta syksyllä 2012 lähtien valinta on kohdennettu vuorovuosin kaupunginosaan ja kylään.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maakuntajohtaja johtaa toimiston työskentelyä uudenmaanliitto.fi. 1.12.2012. Helsinki: Uudenmaan liitto. Viitattu 3.3.2012.
  2. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2012 1.1.2012. Maanmittauslaitos. Viitattu 28.2.2012.
  3. a b Väestön ennakkotilasto, kesäkuu 2014 22.7.2014. Tilastokeskus. Viitattu 22.7.2014.
  4. a b http://yle.fi/alueet/helsinki/uusimaa/2009/10/ita-uudenmaan_maakunta_lakkautetaan_1100759.html
  5. Koululaisen uusi tietosanakirja 7, artikkeli "Uusimaa", WSOY 1975
  6. Aino - Suuri Suomen kartasto, s. 63
  7. a b c http://www.jarviwiki.fi/wiki/Toiminnot:Kysy/-5B-5BLuokka:J%C3%A4rvi-5D-5D-5B-5BMaakunta::Uudenmaan-20maakunta-5D-5D/-3FPinta-2Dala/-3FSyvyys/-3FKunta/order%3DDESC/sort%3DPinta-2Dala
  8. http://www.jarviwiki.fi/wiki/Lohjanj%C3%A4rvi_%2823.021.1.001%29
  9. http://www.jarviwiki.fi/wiki/Simij%C3%A4rvi_eli_Iso-Simi_%2882.002.1.031%29
  10. Yliopiston almanakat 1996 (s. 47) ja 2013 (s. 49), Helsingin Yliopisto
  11. a b c http://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/suomen-muuttuva-ilmasto/-/artikkeli/fi/08848977-fd1a-4e85-8389-7ecf3ca7de7d/uusimaa-avomerelta-lohjanharjulle.html
  12. http://www.fmi.fi/saa/tilastot_5.html
  13. http://ilmatieteenlaitos.fi/c/document_library/get_file?uuid=184123e9-06fe-4c48-9827-06c4652ad32c&groupId=30106
  14. http://www.tekniikka.oamk.fi/~kimmoi/talrakjatko/3_ilmasto_lampotila_10426.pdf
  15. Pikku Jättiläinen 1958, s. 452 ja 454, WSOY
  16. Mitä missä milloin 1970, s. 78, Kustannusosakeyhtiö Otava 1969
  17. Yliopiston almanakka 2002, s. 46 ja 50, Helsingin Yliopisto 2001
  18. Yliopiston almanakka 2013, s. 48 ja 52, Helsingin Yliopisto 2012
  19. http://www.kemi.fi/kk021498/aurinko.html
  20. http://wiki.naturalfrequency.com/wiki/Solar_Position_Calculator
  21. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/35880/2012nro1.pdf;jsessionid=D8E2666A672C5A12B3D1202AD4DEF16B?sequence=1
  22. http://ilmatieteenlaitos.fi/c/document_library/get_file?uuid=c016ca9a-e0b6-477c-a5d7-bad4c52d5854&groupId=30106
  23. http://www.juhasinivaara.fi/mlinnat/uusiml.htm
  24. a b c d e Finlandia – Otavan iso maammekirja 1: Uusimaa, luku "Historia"
  25. Uuteen maahan, s. 10 ja 11
  26. Uuteen maahan, s. 14
  27. Uuteen maahan, s. 11 ja 12
  28. Uuteen maahan, s. 15
  29. http://www.nba.fi/fi/mjhporvoo
  30. Gardberg 2002, s. 87
  31. Gardberg 2002, s. 85
  32. Kylä - Keskiaikaa Itämeren rannalla, sivu 87
  33. a b Aino - Suuri Suomen kartasto, s. 64 ja 65
  34. Uuteen maahan, s. 11
  35. Uuteen maahan, s. 12
  36. Uuteen maahan, s. 15
  37. Uuteen maahan, s. 16
  38. a b http://www.tilastokeskus.fi/til/vaerak/2013/vaerak_2013_2014-03-21_tie_001_fi.html
  39. Väkiluku muuttujina huhtikuu 2014
  40. http://tietopalvelu.uudenmaanliitto.fi/vaesto/fi_FI/vaesto_johdanto/
  41. http://tietopalvelu.uudenmaanliitto.fi/vaesto/fi_FI/vaesto_johdanto/
  42. http://pxweb2.stat.fi/Dialog/Saveshow.asp
  43. http://www.stat.fi/til/synt/2010/synt_2010_2011-04-15_tau_001_fi.html
  44. http://www.stat.fi/til/synt/2010/synt_2010_2011-04-15_kuv_003_fi.html
  45. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2013.
  46. http://www.hanko.fi/tietoa_hangosta
  47. a b c d e f g http://193.166.171.75/Dialog/varval.asp?ma=030_vaerak_tau_102_fi&ti=Kieli+i%E4n+ja+sukupuolen+mukaan+maakunnittain+1990+%2D+2013&path=../Database/StatFin/vrm/vaerak/&lang=3&multilang=fi
  48. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=368
  49. http://www.gaudeamus.fi/suomenmurrekirja/
  50. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1375502107304
  51. http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-08-31_001.html?s=0#7
  52. http://hankinnat.fi/k_peruslistasivu.asp?path=1;29;374;36984;163447
  53. http://www.stat.fi/til/pata/2009/pata_2009_2011-03-03_tau_002_fi.html
  54. a b c http://www.stat.fi/til/altp/2011/altp_2011_2013-12-11_tie_001_fi.html
  55. http://www.stat.fi/til/syr/2011/syr_2011_2012-11-26_kat_001_fi.html
  56. http://www.stat.fi/til/tyti/2010/tyti_2010_2011-02-15_tau_014_fi.html
  57. http://tietopalvelu.uudenmaanliitto.fi/Tyomarkkinat/tyopaikkaomavaraisuus/
  58. http://www.tem.fi/files/35525/maakun2012.pdf
  59. http://www.mediataloesa.fi/mediatiedot
  60. http://yle.fi/ohjelmat/radio/radiosuomi/itauusimaa
  61. http://yle.fi/alueet/helsinki/ylen-lantinen/
  62. http://www.radiofakta.se/public/fi_lr.asp
  63. http://koti.mbnet.fi/hyundai/rata.htm
  64. http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/hankkeet/kaynnissa/keharata/tietoa_keharadasta
  65. http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lti_2014-04_tietilasto_2013_web.pdf
  66. http://www.trafi.fi/filebank/a/1405075763/2a38f3a571ff3d20ceb50963588a9b0b/15127-Ajoneuvokanta_-_rekisterissa_olevat_maakunnittain_30062014.pdf
  67. http://www.uudenmaanliitto.fi/files/435/Liiteraportti_3_Liikenneselvitys.pdf
  68. http://www.msjlruneberg.fi/fi/aikataulu.html
  69. https://www.finavia.fi/fi/helsinkivantaa/lyhyesti/
  70. http://www.visithelsinki.fi/sites/visithelsinki.fi/files/files/Tilastot/FI/helsinginmatkailuntilastoraportti2013.pdf
  71. http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lti_2014-04_tietilasto_2013_web.pdf
  72. http://www.uudenmaanliitto.fi/files/435/Liiteraportti_3_Liikenneselvitys.pdf
  73. http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/hankkeet/kaynnissa/koskenkyla_loviisa_kotka
  74. http://www.kehav.fi/
  75. http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/hankkeet/kaynnissa/keha3
  76. http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/bb18d67661105a63c22572f400378f22/$file/tutkinnon_suorittaneet_maakunnittain_1998_ja_2005.pdf
  77. http://www.evl.fi/kkh/ktk/uskonnol.htm
  78. http://www.evl.fi/kkh/ktk/nelivuotiskertomus2000_2003/kehitys/yksi.htm
  79. http://www.mil.fi/index.dsp
  80. http://www.hus.fi/?path=1

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]