Siili

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo eläinlajista. Siili Solutions on myös suomalainen pörssiyhtiö. Siili oli myös suomalainen pilalehti.
Siili
Erinaceus europaeus (Marek Szczepanek).jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Erinaceomorpha
Heimo: Siilit Erinaceidae
Suku: Erinaceus
Laji: europaeus
Kaksiosainen nimi
Erinaceus europaeus
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Siilin luontainen levinneisyys
Siilin luontainen levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Siili Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Siili Commonsissa

Siili eli eurooppalainen siili (Erinaceus europaeus) on pieni ja piikikäs yöeläjä ja hyönteissyöjä, jota esiintyy suuressa osassa läntistä Eurooppaa. Siilien heimo on hyvin vanha, ja siilit ovat säilyneet melko muuttumattomina vuosimiljoonia. Siiliä kutsutaankin joskus eläväksi fossiiliksi.[2]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuori ja aikuinen siili

Siili on noin 20–30 senttimetriä pitkä, ja sen häntä on 1,5–4 senttimetriä pitkä. Siilin paino on 0,4–1,2 kilogrammaa ja joskus jopa 1,9 kilogrammaa.[3] Paino vaihtelee kuitenkin huomattvasti vuodenajan mukaan. Talvihorroksesta herännyt siili voi painaa alle 300 grammaa, mutta ne lihovat nopeasti alkukesästä.[4] Siilin koko ja väritys vaihtelee hieman eri maissa. Britanniassa siilit ovat yleensä pienempiä ja hieman tummempia kuin Suomesa. Keski-Euroopan siilit ovat puolestaan hieman suurempia. Espanjan siilit ovat taas vaaleampia.[5]

Siilin selkäpuota peittää selän karvoista erikoistuneet piikit, joita siilillä on noin 6 000. Ontot piikit ovat pituudeltaan 2–3 senttimetriä.[3] Piikit ovat kiinnittyneet ihoon sipulimaisen juuren avulla, ja kunkin piikin alla on oma lihaksensa. Piikin kennomainen rakenne on joustava, ja piikit suojaavatkin esimerkiksi kierivää siiliä pienemmiltä kolhuilta. Siilin piikit uusiutuvat, ja yksittäinen piikki putoaa noin vuoden ikäisenä.[6]

Siilin kasvot ja vatsa ovat tuuhean ruskean karvan peitossa. Kasvoissa on niin sanottu naamio, joka on muodostunut vaalean ja tumman ruskean karvoista, jotka ovat silmien lähellä lähes mustia. Siilin kuono on suippo, pitkähkö ja liikkuva, ja sen päässä on musta, kostea kirsu. Siilin kasvoissa on huomattavan paljon kasvolihaksia, ja se pystyy niiden avulla ilmehtimään paljon. Siilin viiksikarvat ovat pitkät, ja niillä se tunnustelee pimeässä reittiään. Silmät ovat pienet ja mustat tai syvänruskeat. Korvat ovat 20–30 senttimetriä pitkät, mutta pyöreät korvalehdet näyttävät pieniltä, sillä ne ovat pään karvojen peitossa.

Siilin ulosteet ovat 3–5 senttimetriä pitkiä ja lieriömäisen muotoisia. Ulosteen toinen pää on yleensä toista terävämpi, ja joukossa on usein sulamattomia hyönteisten osia.[7]

Värimuunnokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leukistinen eli vaalea siili

Leukistisia eli vaaleita siilejä esiintyy ajoittain, joskin harvoin. Leukistisilla siileillä epäillään olevan kaksi harvinaista resessiivistä geeniä, jotka aiheuttavat siilille mustat silmät ja kermanväriset piikit. Leukistiset siilit eivät kuitenkaan ole suoranaisesti albiinoja.

Vaaleat siilit ovat äärimmäisen harvinaisia, paitsi Pohjois-Ronaldsayssä Alderneyn saarella, joissa 25 % siileistä on leukistisia.[8] Varsinaisia albiinosiilejä myös esiintyy, joskin harvoin.[9]

Leukistisia siilejä on tavattu myös Suomessa.

Varsinaisissa lemmikkeinä pidettävissä afrikkalaisissa kääpiösiileissä esiintyy enemmän albiinoja, tämä johtuu jalostuksesta, ja jotkut harrastajat pitävät albiinosiileistä, jolloin albiinoja myös pariutetaan keskenään.

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siiliä tavataan luontaisesti Euroopan lounais-, länsi- ja pohjoisosissa sekä Venäjällä Suomen ja Baltian itäpuolisella alueella.[1] Lajia on istutettu Azoreille ja Uuteen-Seelantiin.[1] Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on arvioinut siilin lajina elinvoimaiseksi.[1] Se on kuitenkin harvinaistunut Sardiniassa, jossa sitä metsästetään koirien avulla.[1]

Esiintyminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa siiliä tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa Perämeren pohjukasta Kainuuseen saakka ulottuvalla alueella. Ihmiset ovat siirtäneet siilejä tämän rajan pohjoispuolellekin, minkä vuoksi levinneisyysalueen pohjoisrajaa on vaikea määrittää. Jopa Lapista on löytynyt erillisiä siiliesiintymiä. Siili on Uudenmaan maakunnan nimikkoeläin.

Istutukset, kulttuurimaiseman ja asutuksen lisääntyminen ovat auttaneet siilin leviämistä. Siili onkin Pohjolassa nykyisin huomattavasti laajemmalle levinnyt ja yleisempi kuin vielä 1900-luvun alussa. Suomessa siili on sangen uusi laji, ja näin pohjoisessa se on niin sanottu kulttuurilaji, eli se on tullut ihmisen mukana ja elää vain kulttuuriympäristöissä. Se tuli Suomeen Ahvenanmaan, Viron, ja Ruotsin kautta 1900-luvun alussa.[10] Kaikkialla siiliä uhkaavat liikenne, talvi ja ympäristömyrkyt, joten siili on erilaisin säädöksin rauhoitettu jossakin määrin kaikkialla Euroopassa.

Eurooppalainen siili, kansankielellä pihasiili, on rauhoitettu eläin. Siiliä saa ruokkia ja sille saa rakentaa horrosta varten talvimajan. Siiliä ei saa ottaa kotieläimeksi esimerkiksi pihalle rakennettuun aitaukseen eikä eläintä pidä tuoda kotiin, ellei kysymyksessä ole väliaikainen siirto: esimerkkinä voidaan pitää tapausta jossa siili on silminnähden sairastunut ja sitä ollaan toimittamassa asianmukaiseen hoitoon.

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilit ovat kotipaikkauskollisia yöeläimiä. Poikaset jäävät usein pysyvästi melko lähelle kotipesäänsä.[11] Siileillä on laajat elinpiirit, mutta niillä ei ole tiukkoja reviirejä, joita ne puolustaisivat tai merkkaisivat.[12] Siilit elävät kuitenkin pääsääntöisesti omissa oloissaan ja saattavat jopa kartella toisia yksilöitä.[11] Yksittäisen siilin elinpiirin sisällä on useita pienempiä ydinalueita. Yhdellä ydinaluella siili viihtyy muutamasta päivästä viikkoihin. Elinpiirien koko vaihtelee huomattavasti, ja koiraiden elinpirii on aktiiviseen aikaan noin 80 hehtaarin laajuinen. Kiima-aikana koiras saattaa kiertää jopa neljän naaraan elinpiirillä parittelemassa, mutta koiraiden elinpiiri kiima-ajan jälkeen pienenee huomattavasti, ydinpiiri on tällöin enää 13–23 hehtaarin laajuinen. Naaraiden elinpiirit ovat 32–39 hehtaarin ja ydinalueet 5–9 hehtaarin laajuisia. Ne ovat pienimmillään kiima-aikana, jolloin naarat saattavat odotella koiraita vain muutaman sadan metrin säteellä talvipesästä.[12]

Siilit nukkuvat päivät yleensä ruohikossa tai pensaan alla ja lähtevät liikkelle iltahämärän aikaan. Öisin siilit liikkuvat kokoonsa nähden melko paljon, vaikka silloinkin ne saattavat lepäille välillä paikoillaan. Vilkkaimmillaan siilit ovat pari tuntia ennen keskiyötä. Illan ja alkuyön ne käyttävät yleensä ruoanetsintään ja aamuyön ympäristön tutkimiseen ja pesän rakentamiseen.[13]

Siilillä on erikoinen käyttäytymistapa, jota kutsutaan ”itsevoiteluksi” tai ”vaahdottamiseksi”. Silloin he kehittävät suussaan vaahtomaista sylkeä, jota ne voitelevat selkään ja kylkeen, mitä varten siilit saattavat joutua vääntäytymään huomattavan vaikeisiin asentoihin.[14] Itsevoitelu kestää jopa 20 minuuttia, mutta se voi olla ohitse myös lyhyessä hetkessä. Toiminta liittyy vomeronasaaliseen elimeen, mutta sen tarkkaa syytä ei tiedetä. Sen voi kuitenkin laukaista erilaiset tuoksut. Joskus koiraiden on nähty voitelevan itseään pariutumisaikaan, mutta halu viehättää vastakkaista sukupuolta ei riitä vaahdottamisen syyksi, sillä itsevoitelua tapahtuu myös pariutumisajan ulkopuolella. Naaraat ja koiraat voitelevat itseään yhtä paljon, mutta nuoret yksilöt ilmeisesti voitetelat vanhoja enemmän.[15]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili on kaikkiruokainen, ja sille voi maistua melkein kaikki sopivankokoinen ruoka hyönteisistä pieniin selkärankaisiin.[16] Ruokavalio vaihtelee paikan, saaliiden saatavuuden ja vuodenajan mukaan, mutta siilien luontaista ravintoa ovat kovakuoriaiset, lehväluteet, tuhatjalkaiset, muurahaiset, pihtihäntäiset ja hämähäkit.[17] Siilit syövät kuitenkin myös toukkia, etanoita, lieroja, sammakoita, sisiliskoja sekä hiirien, myyrien ja maassa pesivien lintujen poikaisia.[17][16]

Siilille kelpaavat elävien eläinten lisäksi raadot ja kasviravinto, kuten tammenterhot, sienet ja marjat.[16] Kasvien syöminen ei välttämättä ole tarkoituksellista, vaan kasviravintoa ne syövät lähinnä pakon edessä, mutta ravinnon puutteessa jopa viidesosa ruokavaliosta voi koostua kasviperäisestä aineksesta.[17]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili saavuttaa sukukypsyyden syntymänsä jälkeisenä keväänä, mutta vankeudessa koko talven hereillä olleiden siilien on havaittu tulevan sukukypsäksi jo puolen vuoden iässä.[18]

Siilien kiima-aika alkaa heti niiden herättyä talvihorroksesta, huhtikuun lopulla tai toukokuun alkupuolella. Sen alkamisajankohta vaihtelee alueittain lämpötilaerojen mukaan. Urokset lähtevät herättyään etsimään naaraita. Ne eivät ehdi juurikaan etsiä ravintoa kiima-aikana, joten urosten paino laskee edelleen horroksessa menetetyn painon lisäksi.[18] Urokset kosiskelevat naaraita pitkässä, jopa useita tunteja kestävässä kosiskeluseremoniassa. Koiras pyörii naaraan ympärillä ja pyrkii lähestymään sitä, vaikka naaras torjuu lähentelyn ja kääntyy pois. Eläimet myös nuuskivat toisiaan, ja naaras ääntelyy tuhisten. Eläimet ovat välillä poskia poskea vasten, kunnes hetken päästä ne taas tuhisevat ja pyörivät.[16] Naaras ei antaudu helposti ja tönii urosta otaspiikeillään ja voi yrittää jopa purra.[19]

Parittelussa naaras laskee piikkinsä alas. Ne kääntyvät tällöin taakse ja muodostavat liukkaan pinnan.[16] Uros joutuu ottamaan naaraan niskapiikeistä tiukan puruotteen päästäkseen naaraan päälle.[20] Parittelu kestää noin 10 minuuttia, ja urokset ja naaraat voivat paritella yhden yön aikana useita kertoja.[19]

Raskauden loppuvaiheessa naaras alkaa rakentaa synnytyspesää, joka saattaa sijaita juurakoiden alla, kivien koloissa tai lehti- ja risukasoissa. Pesäpaikan tulee mahdollisimman kuiva, ja emo voi tehdä useampia poikaspesiä varmuuden vuoksi.[19]

Kantoaika on viidestä kuuteen viikkoa, ja yhdessä poikueessa on 2–10 poikasta. Keskimäärin poikueessa on reilut viisi jälkeläistä.[20] Synnytys kestää muutamista munuuteista useisiin tunteihin, ja poikaset voivat syntyä sekä pää että takapuoli edellä. Emo nuolee synnytyksen jälkeen poikaset puhtaaksi ja puree napanuoran poikki.[19]

Poikaset syntyvät karvattomina, sokeina ja kuuroina, ovat 6–10 senttimetriä pitkiä ja painavat 8–25 grammaa. Piikit ovat syntyessä piilossa vaaleanpunaisen ihon alla, mutta muutaman tunnin päästä syntymästä ensimmäisen valkoiset piikit saattavat läpäistä jo ihon. Muutaman päivän päästä siilipoikaselle alkaa tulla ensimmiäisiä tummempia, valkokärkisiä piikkejä, ja noin kuuden viikon päästä poikansella on aikuisen yksilön väritys. Naaraalla on viisi nisäparia, ja maitorauhaset kehittyvät raskauden loppuvaiheessa. Emo imettää poikasia 4–6 viikkoa proteiini- ja rasvapitoisella maidolla.[19] Poikaset elävät ensimmäiset kolme viikkoaan suojaisessa paikassa sijaitsevassa pesässä. Ne seuraavat emoaan vielä pesästä lähdön jälkeen ja imevät sen maitoa vielä kolmen viikon ajan. Noin kuuden viikon päästä syntymästään poikaset aloittavat itsenäisen elämän.[20] Vieroitetut poikaset ovat keskimäärin 16–18 senttimetrin pituisia ja 120–350 gramman painoisia.[21]

Talvehtiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili talvehtii esimerkiksi lehtikasassa tai ihmisen tekemässä kopissa. Talvehtimispaikka ei saa olla liian kostea, mutta sen pitää olla melko lämmin. Siili vaipuu talvihorrokseen, jolloin sen elintoiminnot hidastuvat selvästi. Horroksessa siilin ruumiinlämpö voi laskea +2–4 asteen vaiheille. Siili hankkii kesällä talveksi rasvakerroksen, joka toimii talvilevon aikana polttoaineena ja eristävänä kerroksena. Monet muut nisäkkäät vaipuvat talviuneen, joka on paljon virkeämpi olotila.

Suomessa monet siilit kuolevat talvella, jos niiden keräämä rasvakerros ei ole riittävän paksu tai niiden pesät vaurioituvat tai kastuvat. Myös leudot talvet harventavat siilikantoja, sillä jos talven aikana tulee leutoa ja lumet sulavat, siilit saattavat herätä talvihorroksesta liian aikaisin. Silloin uudet pakkaset yleensä koituvat siilien kohtaloksi, koska siilit kuluttavat herätessään paljon energiaa eivätkä välttämättä ehdi suojautua uudestaan talven varalle. Vähälumisuus on myös haitallista: läpi talven kestävät paksut lumikerrokset pesien ympärillä pitävät pesän lämpötilan sopivana ja parantavat siilin selviytymismahdollisuuksia.[2] Siilille voi myös ihminen rakentaa talvipesän.[22]

Pihasiilin ruokkiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili tiellä
Siilit tarvitsevat kesäisin paljon vettä, joten ulkona on syytä pitää tarjolla vesiastioita. Vesi on kuitenkin vaihdettava päivittäin ja vesiastia on syytä huuhdella

Pihasiileille voi tarjota esimerkiksi keitettyä kalaa ja murskattuja maapähkinöitä.[23] Kalat pitää keittää, jotta siinä mahdollisesti piilevät loiset kuolevat eivätkä leviä siilin elimistöön.[23] Raaka kala on siilille haitallista myös siksi, että se sisältää paljon tiaminaasientsyymiä, joka hajottaa B1-vitamiinia ja voi johtaa puutostauteihin.[23] Siileille voi tarjota myös vaikkapa kissanruokaa, sekä kuiva- että märkäruokaa, koska ne eivät sisällä kovin suuria määriä suolaa tai voimakkaita mausteita, jotka voivat olla siilille haitaksi. Hyönteissyöjänä siilin hampaat eivät sovellu jyrsimiseen, joten kovia pellettejä on suositeltavaa liottaa vedessä ennen siilille tarjoamista[23]. Siilille terveellisimpiä ovat maksapohjaiset kissanruuat, koska lohipohjaisten ruokien liian pieni sinkkipitoisuus voi johtaa eläimen piikkien haurastumiseen.[23] Siilille voi tarjota kaurapuuroa, mutta siitä siili ei saa tarvittavaa energiamäärää.

Siilille voi tarjota myös ruuantähteitä, muttei valmiita einesruokia tai makkaraa niiden sisältämän suolan vuoksi. Siilille voi siis tarjota melkeinpä mitä tahansa laktoositonta, suolatonta ja mausteetonta kotiruokaa tai tähteitä. Siilille maistuu esimerkiksi ananas ja erilaiset liharuuat. Siilille annettavan ravinnon tulee olla kuitenkin vähärasvaista, että vältetään siilien luonnoton lihominen ja maksan rasvoittuminen. Syksyisin niille voi kuitenkin antaa rasvaisempaa ruokaa, josta ne saavat kerätyksi talvea varten itselleen rasvakerrosta. Siilin pitäisi painaa horrokseen ryhtyessä Suomen oloissa vähintään 700 grammaa.

Juotavaksi siileille tarjotaan matalista astioista vettä, muttei maitoa. Siilien elimistöstä puuttuu laktoosia hajottava entsyymi laktaasi, eli ne ovat laktoosi-intolerantteja. Siileille voi kuitenkin tarjota pieniä määriä laktoositonta piimää tai laktoositonta ja rasvatonta maitoa.[24][23]

Siileille on myös saatavana hyvinvarustetuista eläinkaupoista erityistä pihasiileille tarkoitettua Igelfutter-kuiva- ja märkäruokaa. Kuivaruoka sisältää muun muassa kuivattuja kärpäsiä.

Kulttuurihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siiliä on pidetty usein pyhänä ja viisaana eläimenä. Roomalainen luonnontutkija Plinius vanhempi ja 1200-luvulla elänyt saksalainen filosofi Albertus Magnus uskoivat, että siilit osaavat ennustaa säätä.[25]

Roomalaisille siilin selkänahka oli haluttua kauppatavaraa. He käyttivät siilin nahkaa muun muassa villan karstaamiseen. Germaanit puolestaan käyttivät siilin rasvaa ja sisäeläimiä tautien hoitamiseen, koska siilillä uskottiin olevan maagisia kykyjä. Edward Topsell (1572–1625) keräsi kirjaansa useita siilien käyttötarkoituksia. Hänen mukaansa siilin ruumiinosilla pystyi parantamaan muun muassa yönäköä, lepraa ja virtsakiviä. Gotlannin itäosissa siilin piikkejä puolestaan käytettiin hammastautien parantamiseen. Piikki työnnettiin kipeän hampaan juureen ja annettiin veren vuotaa. Piikki piilotettiin sen jälkeen kiven alle ja toivottiin, että kipu jäisi piikin piilopaikkaan.[25]

Siiliä on käytetty ravinnoksi tuhansia vuosia, mutta euroopassa lähinnä romanit ovat käyttäneet sitä säännöllisesti. He päällystivät siilin savella ennen paistamista, ja paistin valmistuttua kova savikuori rikottiin, jolloin siilin piikit jäivät saveen. Keskiajalla siilit olivat kuitenkin rikkaiden herkkuja ja vuonna 1425 juhlaruokaa Englannissa.[25]

Siili kirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili kuvataan kirjallisuudessa usein sympaattisena, ystävällisenä ja huolehtivaisena eläimenä. Eri europpalaisten maiden siilitarinat eivät paljoakaan eroa toisistaan. Kuva- ja satukirjoissa siili on usein vaatetettu ja piikkinen pikkuihminen. Lajinomaisesti tällaiset siilit eivät käyttäydy, sillä ravintona on esimerkiksi hunajateetä keksien kera.[26] Grimmin veljesten sadussa ”Jänis ja siili” siili on myös kekseliäs ja pystyy päihittämään nopeilla aivoilla ja yhteistyöllä nopean jäniksen.[27] William Shakespeare sen sijaan kirjoittaa Kesäyön unelma -näytelmässä siilin käärmeiden ja muiden inhottavien eläinten joukkoon.[26]

Suomessa tunnettu on Kirsi Kunnaksen runo ”Tunteellinen siili”, joka valittiin vuonna 2014 Ylen nettisivujen yleisöäänestyksessä Kunnaksen rakastetuimmaksi runoksi.[28][29] ”Tunteellisen siilin” lisäksi lastenlaulu ”Siili menee lypsylle” ovat muokanneet paljon myöhempiä suomalaisia lastenkirjojen, laulujen ja runojen siilikuvauksia.[28]

Siili kuvataiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilen näköismuotokuvan maalasi 1500-luvun loppupuolella saksalainen taidemaalari Hans Hoffman, joka teki siitä vesiväri-guassi-maalauksen. Siili on niin elävän näköinen, että Hoffmanin epäillään tehneen luonnoksen elävästä mallista, vaikka se ei ollutkaan kovin yleistä. Siilejä on aiheena käyttäneet myös belgialainen Peeter Sneyers, jossa siili kyräilee hedelmäasetelman taustalla, ja englantilainen maaseutukuvaaja Edwin Henry Landseer maalasi 1828 koiransa ahdistelemassa kerälle mennyttä siiliä teoksessa Jacko with a Hedgehog. Modernissa maalaustaiteessa siili on kuitenkin esiintynyt hyvin harvoin.[30]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bjärvall, Anders & Ullström, Staffan: Suomen nisäkkäät. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-25633-5.
  • Nyström, Tuula & Kinnunen, Tiina: Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Turku: Sammakko, 2009. ISBN 978-952-483-103-1.
  • Turtia, Kaarina: Siili: Pihapiirin villilemmikki. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15361-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Amori, G., Hutterer, R., Kryštufek, B., Yigit, N., Mitsain, G. & Palomo, L.J.: Erinaceus europaeus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 23.7.2014. (englanniksi)
  2. a b Sinikka Eskola: Siilit saivat suojan eläinhoitolasta 7.1.2009. Turun sanomat.
  3. a b Bjärvall & Ulvström, s. 16.
  4. Turtia, s. 23.
  5. Turtia, s. 22.
  6. Nyström & Kinnunen, s. 38.
  7. Bjärvall & Ulvström, s. 17.
  8. Morris, P. A. & Tutt, A. (1996) Leucistic hedgehogs on the island of Alderney. Journal of Zoology, 239, 387–389.
  9. Morris, P. A. (2006) The New Hedgehog Book. Whittet Books, London.
  10. City hedgehogs - urban snufflers
  11. a b Turtia, s. 40.
  12. a b Nyström & Kinnunen, s. 66.
  13. Turtia, s. 41–42.
  14. Turtia, s. 56.
  15. Nyström & Kinnunen, s. 46, 48.
  16. a b c d e Bjärvall & Ulvström, s. 18
  17. a b c Nyström & Kinnunen, s. 49.
  18. a b Nyström & Kinnunen, s. 61.
  19. a b c d e Nyström & Kinnunen, s. 63–64.
  20. a b c Bjärvall & Ulvström, s. 19–20.
  21. Nyström & Kinnunen, s. 65.
  22. Talvipesä Siili kiikarissa
  23. a b c d e f Halkka, Antti: Siilille ei raakaa kalaa. Suomen Luonto, 2010, nro 8, s. 72. Suomen luonnonsuojeluliitto.
  24. Suomen Siiliyhdistys ry: Siilin ravinto
  25. a b c Nyström & Kinnunen, s. 12–14.
  26. a b Nyström & Kinnunen, s. 16–17.
  27. Nyström & Kinnunen, s. 18.
  28. a b Nyström & Kinnunen, s. 20.
  29. Mansikka, Heli: Tunteellinen siili nousi äänestyksen ykköseksi – "Piikin verran muita tärkeämpi" Yle Uutiset. 12.12.2014. Yleisradio. Viitattu 3.3.2015.
  30. Nyström & Kinnunen, s. 26–27.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nyström, Tuula & Kinnunen, Tiina: Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Turku: Sammakko, 2009. ISBN 978-952-483-103-1.
  • Turtia, Kaarina: Siili: Pihapiirin villilemmikki. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-15361-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]