Siili

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Siili
Erinaceus europaeus (Marek Szczepanek).jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Erinaceomorpha
Heimo: Siilit Erinaceidae
Suku: Erinaceus
Laji: europaeus
Kaksiosainen nimi
Erinaceus europaeus
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Siilin luontainen levinneisyys
Siilin luontainen levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Siili Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Siili Commonsissa

Siili eli eurooppalainen siili (Erinaceus europaeus) on pieni ja piikikäs yöeläjä ja hyönteissyöjä, jota esiintyy suuressa osassa läntistä Eurooppaa. Siilien heimo on hyvin vanha, ja siilit ovat säilyneet melko muuttumattomina vuosimiljoonia. Siiliä kutsutaankin joskus eläväksi fossiiliksi.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siiliä tavataan luontaisesti Euroopan lounais-, länsi- ja pohjoisosissa sekä Venäjällä Suomen ja Baltian itäpuolisella alueella.[1] Lajia on istutettu Azoreille ja Uuteen-Seelantiin.[1] Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on arvioinut siilin lajina elinvoimaiseksi.[1] Se on kuitenkin harvinaistunut Sardiniassa, jossa sitä metsästetään koirien avulla.[1]

Esiintyminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa siiliä tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa Perämeren pohjukasta Kainuuseen saakka ulottuvalla alueella. Ihmiset ovat siirtäneet siilejä tämän rajan pohjoispuolellekin, minkä vuoksi levinneisyysalueen pohjoisrajaa on vaikea määrittää. Jopa Lapista on löytynyt erillisiä siiliesiintymiä. Siili on Uudenmaan maakunnan nimikkoeläin.

Istutukset, kulttuurimaiseman ja asutuksen lisääntyminen ovat auttaneet siilin leviämistä. Siili onkin Pohjolassa nykyisin huomattavasti laajemmalle levinnyt ja yleisempi kuin vielä 1900-luvun alussa. Suomessa siili on sangen uusi laji, ja näin pohjoisessa se on niin sanottu kulttuurilaji, eli se on tullut ihmisen mukana ja elää vain kulttuuriympäristöissä. Se tuli Suomeen Ahvenanmaan, Viron, ja Ruotsin kautta 1900-luvun alussa.[3] Kaikkialla siiliä uhkaavat liikenne, talvi ja ympäristömyrkyt, joten siili on erilaisin säädöksin rauhoitettu jossakin määrin kaikkialla Euroopassa.

Eurooppalainen siili, kansankielellä pihasiili, on rauhoitettu eläin. Siiliä saa ruokkia ja sille saa rakentaa horrosta varten talvimajan. Siiliä ei saa ottaa kotieläimeksi esimerkiksi pihalle rakennettuun aitaukseen eikä eläintä pidä tuoda kotiin, ellei kysymyksessä ole väliaikainen siirto: esimerkkinä voidaan pitää tapausta jossa siili on silminnähden sairastunut ja sitä ollaan toimittamassa asianmukaiseen hoitoon.

Afrikkalainen valkovatsainen nelivarvassiili on viime vuosina yleistynyt lemmikkieläimenä. Nelivarvassiili poikkeaa tavallisesta siilistä noin puolet pienemmän kokonsa, hieman siromman rakenteensa ja vaalean värityksensä puolesta.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuori siili

Siilin pituus on 20–30 senttimetriä ja häntä on 1,5–4 senttimetriä pitkä. Siilin paino vaihtelee 300 gramman ja 1,5 kilogramman välillä vuodenajan ja iän mukaan.

Siilien väritys voi vaihdella tumman ja vaalean, harmahtavan ja ruskean välillä. Väri- ja piirre-erot voivat vaihdella Euroopan eri alueilla huomattavasti.

Siilien selkäkarvat ovat muuttuneet mustavalkeiksi piikeiksi, joita on noin 6 000 ja jotka ovat pituudeltaan 2–3 senttimetriä. Vatsa ja suurin osa päästä on kuitenkin piikkeihin verrattuna vaaleamman karvan peitossa. Siilin tyypillisiä tunnusmerkkejä ovat myös pienet silmät, suuri kuono ja isot tassut pitkine kynsineen.

Värimuunnokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leukistinen eli vaalea siili

Leukistisia - eli vaaleita - siilejä esiintyy ajoittain, joskin harvoin. Leukistisilla siileillä epäillään olevan kaksi harvinaista resessiivistä geeniä, jotka aiheuttavat siilille mustat silmät ja kermanväriset piikit. Leukistiset siilit eivät kuitenkaan ole suoranaisesti albiinoja.

Vaaleat siilit ovat äärimmäisen harvinaisia, paitsi Pohjois-Ronaldsayssä Alderneyn saarella, joissa 25% siileistä on leukistisia.[4] Varsinaisia albiinosiilejä myös esiintyy, joskin harvoin.[5]

Leukistisia siilejä on tavattu myös Suomessa.

Varsinaisissa lemmikkeinä pidettävissä afrikkalaisissa kääpiösiileissä esiintyy enemmän albiinoja, tämä johtuu jalostuksesta, ja jotkut harrastajat pitävät albiinosiileistä, jolloin albiinoja myös pariutetaan keskenään.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili on tyypillinen yöeläin, vaikka se saattaa satunnaisesti liikkua päiväsaikaankin. Se lähtee yleensä liikkeelle illan hämärtyessä ja viipyy ravinnon haussa pitkälle aamuyöhön. Siili saattaa viipyä retkillään 7-11 tuntia yössä. Päivät siilit viettävät pesässään kokoon kiertyneenä lepäillen. Siili käpertyy kerälle myös silloin, kun se kokee olonsa uhatuksi. Luonteeltaan siili on yksineläjä ja sietää lajitovereidensa läheisyyttä vain kiima-aikoina. Siilit ääntelevät tuhisemalla.

Vaahdottaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilillä on erikoinen käyttäytymistapa, jota kutsutaan itsensä sylkemiseksi tai vaahdottamiseksi. Vaahdottaessaan siili kääntää päänsä kylkensä ja selkänsä lähettyville ja levittää vaahdottunutta sylkeä piikkeihinsä. Syljen arvellaan karkottavan viholliset, sillä sen eritys alkaa siilin jouduttua kosketuksiin jonkin myrkyllisen tai kemiallisen kohteen kanssa. On arveltu myös, että uuden, vieraan tai pelottavan hajun kanssa kosketuksiin joutuminen saa siilin yrittämään poistaa hajua itsestään. Yksi mahdollisuus on lisäksi (tätä lemmikkeinä pidettävät afrikkalaiset kääpiösiilit käyttävät), että siilit yrittävät sulautua ympäristön hajuun ja imeskelevät lähettyvillä olevia kohteita ja erittävät sylkeä sitten itseensä ja puolustautuvat näin vihollisilta.[6]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilit ovat kaikkiruokaisia. Pääasiassa niiden ravinto koostuu hyönteisistä, etanoista, hämähäkeistä ja madoista, mutta siilit syövät myös suurempia eläimiä, kuten käärmeitä, sammakoita, sisiliskoja sekä linnun-, hiiren- ja myyränpoikasia. Siili käyttää ravinnokseen myös sieniä ja kasvisravintoa, kuten terhoja, siemeniä ja marjoja.

Pihasiilin ruokkiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili tiellä
Siilit tarvitsevat kesäisin paljon vettä, joten ulkona on syytä pitää tarjolla vesiastioita. Vesi on kuitenkin vaihdettava päivittäin ja vesiastia on syytä huuhdella

Pihasiileille voi tarjota esimerkiksi keitettyä kalaa ja murskattuja maapähkinöitä.[7] Kalat pitää keittää, jotta siinä mahdollisesti piilevät loiset kuolevat eivätkä leviä siilin elimistöön.[7] Raaka kala on siilille haitallista myös siksi, että se sisältää paljon tiaminaasientsyymiä, joka hajottaa B1-vitamiinia ja voi johtaa puutostauteihin.[7] Siileille voi tarjota myös vaikkapa kissanruokaa, sekä kuiva- että märkäruokaa, koska ne eivät sisällä kovin suuria määriä suolaa tai voimakkaita mausteita, jotka voivat olla siilille haitaksi. Hyönteissyöjänä siilin hampaat eivät sovellu jyrsimiseen, joten kovia pellettejä on suositeltavaa liottaa vedessä ennen siilille tarjoamista[7]. Siilille terveellisimpiä ovat maksapohjaiset kissanruuat, koska lohipohjaisten ruokien liian pieni sinkkipitoisuus voi johtaa eläimen piikkien haurastumiseen.[7] Siilille voi tarjota kaurapuuroa, mutta siitä siili ei saa tarvittavaa energiamäärää.

Siilille voi tarjota myös ruuantähteitä, muttei valmiita einesruokia tai makkaraa niiden sisältämän suolan vuoksi. Siilille voi siis tarjota melkeinpä mitä tahansa laktoositonta, suolatonta ja mausteetonta kotiruokaa tai tähteitä. Siilille maistuu esimerkiksi ananas ja erilaiset liharuuat. Siilille annettavan ravinnon tulee olla kuitenkin vähärasvaista, että vältetään siilien luonnoton lihominen ja maksan rasvoittuminen. Syksyisin niille voi kuitenkin antaa rasvaisempaa ruokaa, josta ne saavat kerätyksi talvea varten itselleen rasvakerrosta. Siilin pitäisi painaa horrokseen ryhtyessä Suomen oloissa vähintään 700 grammaa.

Juotavaksi siileille tarjotaan matalista astioista vettä, muttei maitoa. Siilien elimistöstä puuttuu laktoosia hajottava entsyymi laktaasi, eli ne ovat laktoosi-intolerantteja. Siileille voi kuitenkin tarjota pieniä määriä laktoositonta piimää tai laktoositonta ja rasvatonta maitoa.[8][7]

Siileille on myös saatavana hyvinvarustetuista eläinkaupoista erityistä pihasiileille tarkoitettua Igelfutter-kuiva- ja märkäruokaa. Kuivaruoka sisältää muun muassa kuivattuja kärpäsiä.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilin pariutumisaika ulottuu keväästä pitkälle alkukesään. Kantoaika on viidestä kuuteen viikkoa, ja yhdessä poikueessa on 2–10 sokeaa, vaaleanpunaista ja pehmeäpiikkistä poikasta. Ne seuraavat ja imevät emoa kuusiviikkoisiksi, minkä jälkeen ne alkavat elää itsenäisesti. Siilit saavuttavat sukukypsyyden vuoden ikäisinä, mutta yli puolet poikasista kuolee ennen sitä. Jos poikaset selviytyvät ensimmäisen talven yli, eloonjäämismahdollisuudet ovat hyvät. Siili voi elää 7-vuotiaaksi.

Talvehtiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili talvehtii esimerkiksi lehtikasassa tai ihmisen tekemässä kopissa. Talvehtimispaikka ei saa olla liian kostea, mutta sen pitää olla melko lämmin. Siili vaipuu talvihorrokseen, jolloin sen elintoiminnot hidastuvat selvästi. Horroksessa siilin ruumiinlämpö voi laskea +2 – +4:n asteen vaiheille. Siili hankkii kesällä talveksi rasvakerroksen, joka toimii talvilevon aikana polttoaineena ja eristävänä kerroksena. Monet muut nisäkkäät vaipuvat talviuneen, joka on paljon virkeämpi olotila.

Suomessa monet siilit kuolevat talvella, jos niiden keräämä rasvakerros ei ole riittävän paksu tai niiden pesät vaurioituvat tai kastuvat. Myös leudot talvet harventavat siilikantoja, sillä jos talven aikana tulee leutoa ja lumet sulavat, siilit saattavat herätä talvihorroksesta liian aikaisin. Silloin uudet pakkaset yleensä koituvat siilien kohtaloksi, koska siilit kuluttavat herätessään paljon energiaa eivätkä välttämättä ehdi suojautua uudestaan talven varalle. Vähälumisuus on myös haitallista: läpi talven kestävät paksut lumikerrokset pesien ympärillä pitävät pesän lämpötilan sopivana ja parantavat siilin selviytymismahdollisuuksia.[2] Siilille voi myös ihminen rakentaa talvipesän.[9]

Siili hyötyeläimenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili on aikojen saatossa ollut myös monenlainen hyötyeläin. Aristoteles käytti siiliä säätilan ennustamiseen. Hän näytti eläimelle ilmansuunnat ja tarkkaili sitten, mihin suuntaan siili pakeni. Se, miten hän todella ennusti säätilan, on jäänyt salaisuudeksi. Säätä siilistä ennustivat myös roomalainen luonnontukija Plinius vanhempi ja 1200-luvulla elänyt saksalainen filosofi Albertus Magnus.[6]

Siilin piikikkäästä selkänahasta on myös tehty hyötyesineitä. Mykeneläissoturit käyttivät noin 1400 eaa. siilistä tehtyjä piikikkäitä kypäriä. Siilistä on myös tehty suojuksia lehmien nilkkoihin ja utareisiin. Tätä tekniikkaa käytettiin vieroitettaessa vasikoita emojen maidosta.[6]

Roomalaisille siilin selkänahka oli haluttua kauppatavaraa. He käyttivät siilin nahkaa muun muassa villan karstaamiseen.[6]

Siilillä on myös uskottu olevan parantavia vaikutuksia. Kiinalaiset, germaanit ja roomalaiset käyttivät siilin rasvaa lukuisien tautien ja vaivojen hoitamiseen.[6] Siilin rasvan on uskottu mm. puhdistavan maksaa.

Siilipaisti on esimerkiksi vuonna 1425 ollut juhlaruokaa Englannissa. Siili on ollut erityisesti romanien suosima ruokalaji. Romanit päällystivät siilin savella ennen paistamista, ja paistin valmistuttua kova savikuori rikottiin, jolloin siilin piikit jäivät saveen.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Erinaceus europaeus IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. a b Sinikka Eskola: Siilit saivat suojan eläinhoitolasta 7.1.2009. Turun sanomat.
  3. City hedgehogs - urban snufflers
  4. Morris, P. A. & Tutt, A. (1996) Leucistic hedgehogs on the island of Alderney. Journal of Zoology, 239, 387-389.
  5. Morris, P. A. (2006) The New Hedgehog Book. Whittet Books, London.
  6. a b c d e f Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito, ISBN 978-952-483-103-1
  7. a b c d e f Halkka, Antti: Siilille ei raakaa kalaa. Suomen Luonto, 2010, nro 8, s. 72. Suomen luonnonsuojeluliitto.
  8. Suomen Siiliyhdistys ry: Siilin ravinto
  9. Talvipesä Siili kiikarissa

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nyström, Tuula & Kinnunen, Tiina: Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Turku: Sammakko, 2009. ISBN 978-952-483-103-1.
  • Turtia, Kaarina: Siili: Pihapiirin villilemmikki. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-15361-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]