Puutiainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puutiainen
Ixodes.ricinus.searching.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Leukakoukulliset Chelicerata
Luokka: Hämähäkkieläimet Arachnida
Alaluokka: Punkit Acari
Lahko: Ixodida
Heimo: Puutiaiset Ixodidae
Suku: Ixodes
Laji: ricinus
Kaksiosainen nimi
Ixodes ricinus
Linnaeus, 1758
Katso myös
 Commons-logo.svg Puutiainen Commonsissa
Koiraspunkki (pienempi) parittelee naaraspunkin kanssa
Pohjois-Amerkian itärannikolla elävä Ixodes scapularis vastaa kokonsa puolesta Ixodes ricinusta.
Vasemmalta oikealle:
Larva / larva veriaterian jälkeen;
nymfi / nymfi veriaterian jälkeen;
koiras ja naaras;
naaras veriaterian jälkeen.
Puutiainen veriaterian jälkeen

Puutiainen (Ixodes ricinus, jokapäiväisessä kielenkäytössä myös punkki) on punkkeihin kuuluva eläin. Se kiinnittäytyy sopivaan isäntäeläimeen imeäkseen siitä verta ja saattaa jäädä siihen kiinni jopa päiväkausiksi [1]. Suomessa sitä tavataan koko maan eteläisessä puoliskossa Kemi-Joensuu-linjalle asti, ja erityisen runsaasti Ahvenanmaalla ja saaristossa. Vastoin vanhaa kansanuskomusta puutiaiset eivät pudottaudu ihmisten päälle lepistä eivätkä muistakaan puista, vaan elävät ja liikkuvat eniten aluskasvillisuuden joukossa, heinikoissa ja pensaikoissa. Puutiainen ei kestä pitkään kuivuutta tai kuumuutta, joten se viihtyy parhaiten lehtometsissä ja rantalepikoissa.[2] Punkkikausi kestää Suomessa huhti-toukokuusta loka-marraskuuhun.[3] Itärajan takaa tulevaa tappavaa aivokalvontulehdusta levittävää siperianpuutiaista eli taigapunkkia (Ixodes persulcatus) on tavattu jo Pohjois-Karjalassa[4] ja Perämeren rannikolla. Sen kantama virus aiheuttaa vakavampaa ja helpommin kroonistuvaa puutiaisaivotulehdusta.[5]

Puutiaiset saattavat tartuttaa tauteja purressaan ihmistä tai eläintä. Ne levittävät borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta, harvoin myös jänisruttoa. Puutiaisaivotulehduksen riski on suurin lounaissaaristossa ja -rannikolla sekä paikoin Kaakkois-Suomessa. Borrelioositartunnan voi saada alueella, joka ulottuu Oulun korkeudelle saakka. Puutiaisenpureman riski on suurin alavalla varjoisalla maalla, jossa on runsaasti kosteaa matalahkoa kasvillisuutta. Lyhyeksi leikatulla kuivalla nurmella puutiaiset eivät viihdy.

Puutiainen tarvitsee elinaikanaan sukupuolesta riippuen kaksi tai kolme veriateriaa kasvunsa aikana: toukka- eli larvavaiheessa sekä nymfivaiheessa kehittyäkseen ja naaraat aikuisena munien munimiseen. Ihmisillä kaikkein yleisimpiä ovat nymfivaiheen puremat, sillä vain 1–2 millimetrin mittainen nymfi on hankalampi havaita iholta kuin täysikasvuinen punkki. Larvavaiheessa punkit suosivat isäntäeläiminään jyrsijöitä ja lintuja. Päästyään imemään verta punkki viipyy isännän iholla 3 päivää (larvat ja nymfit) tai 7–9 päivää (aikuiset).[2]

Puutiaisen poistaminen iholta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bakteerin aiheuttamaa borrelioosia voidaan ehkäistä poistamalla puutiainen iholta mahdollisimman pian. Kansanperinteessä on usein neuvottu upottamaan puutiainen voihin tai rasvaan, jolloin puutiaisen peräpäässä sijaitsevat hengityselimet eivät saa ilmaa ja puutiainen itse vetäytyy ulos ihosta. Tätä keinoa ei kuitenkaan enää nykyisin suositella, sillä puutiainen saattaa tukehtuessaan oksentaa suolensisältönsä puremaan, jolloin borrelioosin riski kasvaa.[6] Puutiainen tulisi siksi poistaa mekaanisesti esim. pinseteillä tai tarkoitusta varten erityisesti suunnitelluilla punkinpoimijoilla. Pinseteillä tartutaan puutiaista mahdollisimman alhaalta kiinni, ja puutiainen poistetaan hitaasti vetäen iholta. Punkinpoimijoita on myös malleja, joilla puutiainen kiilataan V:n muotoiseen loveen, sekä pihtejä jotka puristavat puutiaista kyljistä. Näillä puutiainen poistetaan pyörittämällä[7] sitä rauhallisesti yhteen suuntaan muutama kokonainen kierros, jolloin punkin ote ihosta irtoaa ja sen voi helposti nostaa pois.

Sekä vetämällä että pyörittämällä puutiainen voi vahingoittua ja osia siitä voi jäädä puremakohtaan, mikä saattaa aiheuttaa tulehduksen. Puutiaisen puristamista muualta kuin päästä tulisi myös välttää, sillä puristaessa puutiaisen nesteitä voi kulkeutua takaisin puremakohtaan. Pyörittämällä käyttäen sopivaa punkinpoimijaa[8] riski "oksentamiseen" sekä pään katkaisemiseen on pienempi, sillä puutiaiseen ei kohdistu lainkaan vetoa tai puristusta.[8] Poistamisen jälkeen varsinkin itsensä täyteen imenyt puutiainen olisi hyvä polttaa, sillä se synnyttää takaisin luontoon päästyään 1000-3000 uutta yksilöä.

Puutiaisen leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulun yliopistossa hyönteistutkijana työskentelevän Juhani Itämiehen mukaan runsaasti kasvanut lemmikkikoirien määrä on yksi niistä syistä, jotka ovat mahdollistaneet puutiaisten nopean leviämisen Suomessa. Myös hirvien osuus puutiaisten leviämiseen on pohdinnassa.[9] Ruskea koiranpunkki (Rhipicephalus sanguineus) muistuttaa puutiaista sekä kooltaan että ulkonäöltään.

Helsingissä puutiaisen leviämistä uusille alueille on helpottanut city-kanien määrän kasvu.[10]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hyönteismaailma Viitattu 8.11.2010.
  2. a b Punkkinet - Punkit (puutiaiset) luonnossa
  3. [1]Punkkiklinikka - tietoa punkeista
  4. Taigapunkki, Yle.fi
  5. Pohjoisen punkeilta saa ankaraa virusta
  6. Punkkinet - Punkin irrotus
  7. Punkki.fi - FAQ
  8. a b Bada UK - Correct tick removal using a Tool
  9. Juhani Itämiehen haastattelu
  10. YLE Helsinki: Citykanit lisänneet punkkeja ja täitä Helsingissä 26.5.2010. Yleisradio. Viitattu 29.5.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]