Päästäiset
| Päästäiset | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||
| Etelänlyhythäntäpäästäinen (Blarina carolinensis) | ||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Synonyymit | ||||||||||||||||||
| Alaheimot [1] | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Päästäiset Wikispeciesissä |
Päästäiset (Soricidae) ovat pieniä samettiturkkisia eläimiä, joiden kuono on pitkä ja suippo. Ne muistuttavat ulkonäöltään hiiriä, mihin viittaa niiden kansanomainen nimitys nokkahiiret. Niitä on kutsuttu myös supiaisiksi ja karjapiekoiksi. Ne kuuluvat kuitenkin samaan Soricomorpha-lahkoon almikkien ja kontiaisten kanssa,[1] eivätkä ole läheistä sukua hiirille, jotka ovat jyrsijöitä. Päästäisten kuono on hyvin liikkuva, ja kaiken aikaa touhuava eläin nuuhkii sillä alinomaa ympäristöään. Päästäisten ulkokorvat ja silmät ovat hyvin pienet ja joko kokonaan tai osaksi turkin suojassa. Kupeilla on hajurauhasia, joiden erite on vahvatuoksuista.
Päästäiset ovat hyvin aktiivisia, ja niiden aineenvaihdunta on erittäin vilkas. Niinpä päästäinen voi syödä kuudessa tunnissa jopa kaksi kertaa painonsa verran. Ravinnon puutteessa se myös kuolisi nälkään alle päivässä.[2] Vilkas aineenvaihdunta ja alituinen liikkuminen aiheuttavat sen, etteivät päästäiset muutenkaan elä vanhoiksi. Varhaiskeväällä syntyneet eläimet tulevat sukukypsiksi ja voivat lisääntyä jo ensimmäisen kesänsä aikana. Ne poikaset, jotka selviytyvät talven yli, lisääntyvät seuraavana kesänä ja kuolevat yleensä saman vuoden syksyllä, siis noin puolitoistavuotiaina. Päästäisiä on vaikea tarkkailla, koska ne elävät tiheän kasvuston suojassa, kaivamissaan käytävissä, tai myyrien koloissa. Suuri osa vapaana ulkoilevista kissoista pyydystää ja tappaa päästäisiä, mutta jättää saaliinsa syömättä.
Päästäisten yksi erikoisimmista piirteistä on valtavat aivot suhteutettuna ruumiin muuhun painoon. Aikuisen päästäisen aivot painavat lajista riippuen keskimäärin kymmenesosan ruumiinpainosta. Useimpien nisäkkäiden keskuudessa tällainen suhde on harvinainen. Ihmiset ja delfiinit ovat suhteessa suuriaivoisimmat nisäkkäät, eivätkä nekään yllä päästäisen mittoihin tässä suhteessa.
Päästäisten heimo jaetaan kolmeen alaheimoon:[1] Myosoricinae, Crocidurinae (kotipäästäiset[3]) ja Soricinae (varsinaiset päästäiset[3]). Näissä alaheimoissa on yhteensä 26 sukua ja 376 lajia.[4]
Suomessa elävät päästäislajit [muokkaa]
Suomessa elää kuusi päästäislajia:[5]
- metsäpäästäinen (Sorex araneus)
- korpipäästäinen eli mustapäästäinen (Sorex isodon)
- idänpäästäinen (Sorex caecutiens)
- vaivaispäästäinen (Sorex minutus)
- kääpiöpäästäinen (Sorex minutissimus)
- vesipäästäinen (Neomys fodiens)
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c d e Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Soricidae Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 5.12.2010. (englanniksi)
- ↑ Skjøde, Eva (toim.): Uutta tietoa. Tieteen Kuvalehti, 1996, nro 9, s. 21. Helsinki: Bonnier Julkaisut Oy. ISSN 0788-3692.
- ↑ a b Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 5.12.2010.
- ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Preface Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 5.12.2010. (englanniksi)
- ↑ Haukkovaara, Olli: Suomessa tavatut nisäkäslajit (versio 5.0 - 25.11.1997) Metla.fi. 26.11.1997. Suomen Nisäkästieteellinen Seura ry. Viitattu 5.12.2010.
