Vesipäästäinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vesipäästäinen
Neomys fodiens TF 090829.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Soricomorpha
Heimo: Päästäiset Soricidae
Alaheimo: Varsinaiset päästäiset Soricinae
Tribus: Nectogalini
Suku: Neomys
Laji: fodiens
Kaksiosainen nimi
Neomys fodiens
(Pennant, 1771)
Levinneisyyskartta
Vesipäästäisen levinneisyys
Vesipäästäisen levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Vesipäästäinen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Vesipäästäinen Commonsissa

Vesipäästäinen (Neomys fodiens) on Suomessa rauhoitettu nisäkäs.[2]

Lajin tieteellinen nimi muodostuu kreikan kielen sanoista neo (minä uin) ja mus (hiiri). Tieteellinen lajinimi, fodiens tarkoittaa kaivavaa.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesipäästäinen on levinnyt laajalle Euraasiassa. Sitä tavataan Atlantin rannikolta Siperian taigalle ja tundralta Välimerelle sekä Sisä-Aasian aroille saakka. Vesipäästäinen esiintyy koko Fennoskandiassa. Sitä ei kuitenkaan tavata Pyreneiden eteläpuolelta eikä Balkanilta.[1]

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirros vesipäästäisistä.

Vesipäästäisen ruumiinpituus on 6,3–9,6 senttiä, häntä 4,7–8,2 senttiä ja paino 8–23 g. Vesipäästäisen selkä on musta ja vatsa valkoinen tai harmaankirjava, väriraja on jyrkkä. Rakenteeltaan vesipäästäinen on sopeutunut vesielämään.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesipäästäinen viihtyy kaikenlaisissa vesissä, järvissä, joissa ja pikku puroissa. Hyvin nopeajuoksuisia virtoja se karttaa. Vesipäästäinen on sopeutunut hyvin vesielämään. Se kelluu kuin korkki, ui nopeasti ja sukeltaa taitavasti. Koska sen ilmava turkki tekee sen hyvin kelluvaksi, sen on ennen sukellusta hypähdettävä hieman veden pinnan yläpuolelle. Vesipäästäinen liikkuu myös maalla ja kaivaa maanalaisia käytäviä rantatörmään. Vesipäästäinen on paikkauskollinen, joskin asuinvesistön jäätyminen tai muu mullistus voi aikaansaada muuton uuteen ympäristöön.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesipäästäinen saalistaa veden alla, veden pinnalla ja kuivalla maalla. Sen ravintoa ovat hyönteiset ja niiden toukat, madot, kotilot sekä hämähäkkieläimet. Saalislistalta löytyvät myös pikkukalat, kalanmäti sekä sammakot ja pikkunisäkkäät. Vesipäästäisen sylki on myrkyllistä. Myrkky on niin voimakasta, että kerrotaan sen aiheuttavan sammakon kuoleman muutamassa minuutissa.[3] Vesipäästäinen on Suomen ainoa myrkyllinen nisäkäs. Koko maailman nisäkkäistäkin vain almikit (Solenodontidae), hidaslorit (Nycticebus), vesinokkaeläin (Ornithorhynchus anatinus) ja lyhythäntäpäästäinen (Blarina brevicauda) ovat vesipäästäisen lisäksi myrkyllisiä.[4]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levinneisyysalueen pohjoisosissa pariutumisaika on huhti–toukokuussa. Suomessa laji poikii yleensä kahdesti: ensimmäinen poikue on touko–heinäkuussa ja toinen myöhemmin kesällä. Poikueessa on 3–10 yksilöä. Heinillä pehmustettu pesä on kasvuston suojassa tai maanalaisessa kolossa. Noin puolet poikasista kuolee ennen kahden kuukauden ikää ja vain 20-30 % selviytyy seuraavaan vuoteen, eli lisääntymisikään, saakka.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Neomys fodiens IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. Rauhoitetut nisäkkäät Ympäristöministeriö
  3. Keskisuomalainen
  4. Carwardine, Mark: Eläinten ennätykset, s. 85–86 ja 103. Suom. Jauhiainen, Sinikka. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2010. ISBN 978-951-20-8074-8.