Helsingin villikanit

Helsinkiläinen villiintynyt kani.

Helsingin villikanit, puhekielessä citykanit, ovat pääkaupunkiseudulla vapaiksi päästettyjä tai karanneita lemmikkikaneja ja niiden jälkeläisiä, jotka elävät luonnossa villiintyneinä.

Alkuperä ja levinneisyys

Helsingissä

Ensimmäiset villiintyneet kanit nähtiin 1980-luvun puolivälissä Kyläsaaren ja Arabianrannan läheisillä joutomaa-alueilla. Kaupunkilaiset olivat vapauttaneet alueelle lemmikkikanejaan, joista osa selvitytyi hengissä ilman huolenpitoa ja alkoi lisääntyä luonnossa. Yksittäisiä karanneita lemmikkikaneja oli nähty jo ennen 1980-lukua esimerkiksi Kivinokalla ja Pasilassa, mutta ne eivät olleet selvitytyneet talvista. Kyläsaaren kanit hyötyivät alueella toimineista kompostointilaitoksesta ja maankaatopaikasta, joihin tuotiin jatkuvasti kasvijätteitä, kaadettuja puita ja oksia. Komposti ja oksakasat tarjosivat kaneille sekä ravintoa ja suojapaikkoja että maatumisessa syntynyttä lämpöä. Kanit elivät Kyläsaaren kierrätyskeskuksen tuntumassa noin kymmenen vuotta varsin huomaaamattomasti, kunnes vuonna 1997 niistä tehtiin ensimmäinen ilmoitus Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle. Yhdistyksen jäsenet kävivät paikalla ja yrittivät pyydystää kaneja, siinä kuitenkaan onnistumatta. Vuonna 1998 kaneja oli alueella edellisvuotta enemmän ja niistä oli tullut aiempaa arempia. Vuosituhannen vaihteessa ne lähtivät levittäytymään Kyläsaaresta ympäröiville asuinalueille. 2000-luvun alun lämpimien talvien ansiosta populaatio kasvoi ja levisi eri puolille kaupunkia miltei räjähdysmäisesti. Kuudessa vuodessa kanien määrä monikymmenkertaistui. Helsingissä arvioitiin elävän keväällä 2007 vähintään 2 000 ja syksyllä 2009 noin 7 000 villikaniyksilöä. Tarkkaa lukumäärää ei tosin pystytä laskemaan, vaan arviot tehdään näköhavaintojen ja kasvillisuustuhojen perusteella. Kylmä ja luminen talvi 2009–2010 ja saman aikan toteutettu tehopyynti kuitenkin vähensivät niiden määrää. Koska villiintyneet kanit ovat selviytyneet talvista ja metsästyksestä huolimatta, niitä ei todennäköisesti pystytä enää hävittämään kokonaan. Helsinkiin on siten muodostunut maailman pohjoisin vakituinen kanipopulaatio.

Kaksi villikania Kansallisoopperan ulkonäyttämöllä.

Villikaneja on havaittu keskustan liepeillä ainakin Kumpulassa, Pasilassa, Linnanmäen kulmilla ja Töölönlahden rannoilla sekä Tähtitorninmäellä. Kauempana keskustasta niitä elää esimerkiksi Haagassa, Oulunkylässä, Pakilassa, Viikissä ja Vartiokylässä, ja hajanaisempina esiintyminä lähes koko kaupungin alueella.

Helsingin villikanit ovat selvinneet luonnossa lähinnä alueen vähälumisten ja lämpimien talvien, luonnollisten vihollisten puuttumisen ja ihmisten suhtautumisen ansiosta. Ihmiset ovat esimerkiksi ruokkineet villikaneja, ja kanta saa yhä edelleen vahvistusta vapautetuista lemmikeistä. Merkittävimpiänä tekijöinä menestymiselle pidetään kuitenkin kanien monipuolista ravinnonkäyttöä ja niiden tapaa kaivaa pesäkolonsa routakerroksen alla olevaan maahan, missä on talvisinkin lämmintä. Kaupungissa on tarjolla runsaasti erilaisia ravintolähteitä, ja rakennusten lähistöllä on turvallisia ja melko lämpimiä pesäpaikkoja. Todennäköisesti kanit ovat levinneet etenkin junaraiteita pitkin. Niiden on havaittu kulkeutuneen myös junien ja siirtolava-autojen kyydissä, joihin ne ovat kiivenneet tarkoituksenaan suojautua pakkaselta.

Vaikka ihmisten vapauttamat lemmikkikanit ovat olleet monen värisiä ja -kokoisia, niiden jälkeläiset ovat luonnonvalinnan seurauksena alkaneet muistuttaa Etelä-Euroopassa eläviä alkuperäisiä villikaniineja sekä käyttäytymiseltään että ulkonäöltään. Useimmat helsinkiläiset villikanit ovat nykyisin pienikokoisia, pystykorvaisia ja harmaanruskeita, eivätkä siten juuri muistuta muutaman sukupolven takaisia esivanhempiaan. Erilaisia väripoikkeamia kuitenkin esiintyy edelleen, yleisimpänä monien yksilöiden otsaa pitkin kulkeva valkoinen juova. Helsingissä kanien pesät ovat tavanomaista pienempiä, koska vapaata tilaa on paljon käytettävissä.

Naapurikunnissa

Kanipopulaatio on alkanut levittäytyä Helsingistä myös muihin pääkaupunkiseudun kuntiin. Espoossa havaittiin ensimmäiset yksilöt vuosien 2006–2007 tienoilla Mankkaalla, ja vuoteen 2009 mennessä ne olivat levinneet lännessä jo Kehä III:n yli.

On arveltu, että tulevaisuudessa ne leviävät Vantaalle Helsingin pohjoispuoliselle alueelle.

Vaikutukset ympäristöön

Kansallisoopperan läheisyydessä kuvattu villikani.

Helsingin yliopiston kasvitieteellisille puutarhoille Kaisaniemessä ja Kumpulassa on villikaneista tullut maanvaiva, koska ne syövät koristekasveja ja tappavat suuriakin puita jyrsimällä niiden tyvet kuorettomiksi. Samoja ongelmia on ollut siirtolapuutarhoissa ja Viikissä sijaitsevilla yliopiston koeviljelmillä. Kanit ovat tuhonneet puita eri puolilla Helsinkiä, muun muassa Sörnäisissä, jossa on jouduttu kaatamaan kymmenittäin niiden kaluamia jalavia. Mikään Suomessa alkuperäisenä elävä nisäkäslaji ei syö niin monipuolisesti erilaisia koriste- ja puutarhakasveja kuin kaniini, joka jyrsii niin myrkyllisiä marjakuusia ja tuijia ja piikikkäitä ruusuja kuin vanhojen puiden kuortakin. Malmin ja Hietaniemen hautausmaat kärsivät kanien kaivamista koloista. Paikoitellen tie- ja ratavallit ovat reikiintyneet niihin kaivetuista lukuisista koloista.

Kasvaneen kanikannan on arveltu olevan yksi osatekijä puutiaisten ja täiden runsastumiselle Helsingissä. Kuolleista kaneista on löydetty jänisruttoa levittäviä kanitäitä, jollaisia ei ole aiemmin tavattu Suomessa. Loiseläinten lisääntyminen on nostanut ihmisten ja koirien riskiä sairastua borrelioosiin ja jänisruttoon.

Helsingin kaupunki on arvioinut, että kanit aiheuttavat kustannuksia pelkästään sille puolen miljoonan euron edestä vuosittain. Rahaa kuluu pääosin välillisiin työvoimakustannuksiin, mutta myös välittömään kasvien suojaamiseen ja aitaamiseen, kanien metsästykseen ja kansalaisten neuvomiseen. Yksityispuutarhoille, yrityksille ja taloyhtiöille koituvien kustannusten suuruutta ei ole arvioitu.

Suhtautuminen

Myönteisiä näkemyksiä

Kun kanien olemassaoloon Arabianrannassa ja Kyläsaaressa varsinaisesti havahduttiin 2000-luvun ensimmäisinä vuosina, niihin suhtauduttiin aluksi melko välinpitämättömästi, jopa suojelevasti. Esimerkiksi vuonna 2001 Helsingin kaupungin silloinen ympäristönsuojelupäällikkö arvioi, että että kaneista ei tulisi olemaan välitöntä haittaa. Ympäristöviranomaiset olettivat tuolloin, että kanit häviäisivät samalla kun niiden elinympäristö Arabianrannassa jäisi asuntorakentamisen alle. Ympäristöviranomaiset halusivat käydä arvokeskustelua, saada asiantuntijalausuntoja ja laatia selvityksen kanitilanteesta, ennen kuin olisi ryhdytty torjuntatoimiin. Koska villikanien runsastumisesta ja haitoista ei ollut Suomessa aiempaa kokemusta, ja eläimet olivat eläneet jo melko pitkään rajallisella alueella aiheuttamatta mitään ongelmia, niiden hävittämistä ei osattu pitää tarpeellisena.

Myöhemmin kanien vallatessa uusia elinalueita, paikalliset asukkaat ovat aluksi pitäneet niitä "söpöinä pikku otuksina". Kun eläinten aiheuttamat haitat ovat sitten alkaneet näkyä, asukkaat ovat kääntyneet vaatimaan toimenpiteitä kanien hävittämiseksi. Tämä suhtautumistavan muutos on tapahtunut usein jo yhden vuoden aikana.

Torjunta

Suomen metsästyslaissa villikani on määritelty riistaeläimeksi, jota saa metsästää 1. syyskuuta–31. maaliskuuta välisenä aikana. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) on tilastoinut Suomessa metsästettyjen kanien määriä vuodesta 2004 lähtien. Metsästysmäärät ovat kasvaneet jatkuvasti: vuosina 2005, 2006 ja 2007 kaneja pyydettiin 100, vuonna 2008 700 ja vuonna 2009 jo 3 900 yksilöä.

Vaikka riistaeläinten kantojen säätely kuuluu pääsääntöisesti maa- ja metsätalousministeriön hallintoon, riistaviranomaiset ovat katsoneet villikanien torjunnan olevan Helsingin kaupungin vastuulla, koska kanta on saanut alkunsa kaupungin omistamilta maa-alueilta. Kanien metsästys alkoi ensin poikkeuslupien turvin Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa, ja pyytäjinä toimivat tuolloin paikalliset jousimetsästäjät. Toiminta osoittautui riittämättömäksi hidastamaan kannan kasvua, ja nykyisin Helsingin julkisten viheralueiden kanikannan harventamisesta huolehtii ensisijaisesti kaupungin rakentamispalvelu Stara. Starassa on tehtävää varten palkattu muutama kokopäiväinen ja vaihteleva määrä osa-aikaisia työntekijöitä. Metsästystä myös ostetaan yksityisiltä yrityksiltä. Metsästetyt kanit myydään Korkeasaaren eläintarhaan petoeläinten ruuaksi muutaman euron kappalehintaan.

Kanien metsästyksessä käytetään monia eri menetelmiä. Aluksi välineenä olivat tehtävää hoitaneiden jousimetsästäjien jouset. Nykyisin yleisimmät tavat ovat öisin tapahtuva pitkäverkkopyynti ja ympärivuorokautinen loukkupyynti. Vuodesta 2008 Helsingin kaupungin rakentamispalvelu on hyödyntänyt kanien metsästyksessä frettejä eli kesyhillereitä. Frettejä tarvitaan kanijahtiin vilkkailla paikoilla keskustan puistoissa, missä ampuminen tai loukuttaminen ei ole mahdollista. Fretti tunkeutuu kanien kaivamiin koloihin ja ajaa kanit koloistaan ulkona odottaviin verkkoihin. Menetelmä toimii tehokkaimmin talvella, jolloin kasvillisuus on lakastunut ja kanit oleilevat enimmäkseen pesäkoloissaan. Fretit työskentelevät pareittain omistajansa ja kaupungin työntekijöiden ohjauksessa. Frettien työskentely kestää noin 7–8 tuntia päivässä, ja sen tuloksena voidaan saada kiinni parikymmentä kania. Aktiivisen kanien vähentämisen lisäksi haittoja torjutaan passiivisesti esimerkiksi suojaamalla kasveja teräsverkolla. Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat kertoivat heinäkuussa 2011 että Forumin katolla olevat Cityhuuhkajat olivat pesässä olleen luumäärän perusteella onnistuneet jonkin verran verottamaan villikanipopulaatiota Helsingissä.

Tutkimuksia

Luonnontieteellinen keskusmuseo on selvittänyt kanien leviämistä yhteistyössä Helsingin ja Espoon kaupunkien kanssa. Tärkeää tutkimusaineistoa ovat olleet kansalaisten tekemät havainnot, joita on kerätty Internetissä toimivan Hatikka-palvelun avulla. Myös Helsingin yliopiston Soveltavan biologian laitoksella on tehty kaniselvitys Helsingin kaupungin toimeksiantona. Yliopiston Metsätieteiden laitokselle, riistaeläintieteen osastolle laadittiin vuonna 2008 pro gradu-tutkielma pääkaupunkiseudun villikanien levittäytymisestä ja ravintokasveista.

Villiintyneet kanit muualla Pohjoismaissa

Eteläisessä Suomessa on havaittu luontoon päässeitä ja siellä lisääntyneitä lemmikkikaneja muutamissa kaupungeissa pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin.

Ruotsissa villiintyneet kanit ovat riesana Tukholmassa, jossa niiden määräksi arvioitiin vuonna 2007 noin 5 000 yksilöä. Kaniineja on jouduttu vähentämään metsästämällä myös Tanskassa.

Dokumenttielokuvia

• Jahti, 2012

Lähteet

• Citykanit leviävät jo Kehä III:n yli Helsingin Sanomat. 26.10.2009. Sanoma News Oy. Viitattu 24.1.2010.
• Jakonen, Jani: Citykanien metsästys on jälleen käynnissä. Helsingin Uutiset, 25.–26.9.2010, s. 3. Lehden verkkoversio.
• Kemppainen, Jouni K.: Kanit keskuudessamme. Kuukausiliite, lokakuu 2007, s. 76–83. Helsingin Sanomat. ISSN 0780-0096.
• Malinen, Jere: Villikanien valloitusretki on alkanut. Metsästys ja Kalastus, 2007, nro 4, s. 26. Yhtyneet Kuvalehdet.

Aiheesta muualla

• Luonnontieteellinen keskusmuseo: Pääkaupungin kaniinit
• Suomen Ympäristökeskus: Kani – onni vai onnettomuus?
• Riista.fi: Villikani
• Metsästäjäliitto: Villikani
• Villikanitilanne Helsingissä
• Helsingin Rakennusvirasto: Kanit Helsingissä ja kanivahinkojen torjunta (pdf-tiedosto)