Lemmikkikani

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lemmikkikani eli kesykani on nimitys kaniinin (Oryctolagus cuniculus) kesylle, lemmikkieläimenä pidetylle muodolle. Kani on luonnostaan arka eläin ja se tarvitsee paljon rauhallista käsittelyä kesyyntyäkseen.

Kesykanit polveutuvat villikaniineista, jotka ovat sukua Suomessa esiintyville rusakoille ja metsäjäniksille. Kaniini kesytettiin alun perin lihan ja nahkojen tuotantoon, mutta nykyään siitä on kehitetty erilaisia lemmikkikanirotuja. Kaneja on eri kokoisia. Pienimpiä ovat alle 1 kg painoiset kääpiörodut, kuten kääpiöjänis ja hermeliini, ja suurimpia jättirodut, kuten belgianjätti, joka painaa täysikokoisena yli 7 kg, jotkut jopa 14–15 kg. Myös ranskanluppakorvakanit painavat keskimäärin n. 7 kg. Kaneja on useina eri väri- ja kuviomuunnoksina, sekä esimerkiksi luppakorvaisia rotuja. Kaneista on kehitetty normaalikarvaisen rinnalle myös erilaisia turkkimuunnoksia, kuten pitkäkarvainen, silkkikarvainen ja villakarvainen.

Kanien hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanit ovat seuraeläimiä.

Kanit ovat yhdyskuntaeläimiä ja pitävät lajitoverien seurasta. Siksi olisikin suositeltavaa hankkia kaksi kania, mutta jos se ei ole mahdollista, omistajan on suositeltavaa viettää lemmikkikaniinien seurassa paljon aikaa.[1] Rauhallisia kaneja pidetään usein yhdessä myös marsujen kanssa, mikä voi olla hyvinkin suuri erehdys ja kyseisellä teolla voi olla varsinkin marsulle erittäin kohtalokkaat seuraukset. Kanin voimakkaiden takajalkojen potku voi olla marsulle vaaraksi.[2] Lisäksi marsu voi sairastua pasteurellaan, jota moni kani kantaa oireettomana, mutta joka marsulla usein johtaa kuolemaan.[3]

Keskenään parhaiten toimeen tulevat leikattu uros ja naaras, parhaiten samasta poikueesta hankitut. Naaraan kanssa voidaan pitää myös toista naarasta. Kaksi urosta tappelevat keskenään, jopa siihen saakka että toinen menettää henkensä.[1]

Kani tottuu melko nopeasti ihmisten päivärytmiin. Oikein opetettuna kanin voi opettaa sisäsiistiksi samaan tapaan kuin kissan, mutta kaikki kanit eivät opi sisäsiisteiksi tästä huolimatta. Varsinkin leikkaamattomat urokset saattavat merkitä reviiriään tai jopa naaraita. Kanin luonteesta riippuen se voi elää asunnossa täysin vapaana tai tilavassa häkissä, jolloin kani tarvitsee päivittäin runsaasti jaloittelua.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kani on kasvinsyöjä. Heinä on kanin pääravintoa. Se sisältää runsaasti kuitua, joka pitää kanin suoliston toimivana ja terveenä sekä hampaat kunnossa. Kanilla on jatkuvasti oltava tarjolla raikasta vettä joko juomakupista tai tarkoitusta varten valmistetusta juomapullosta.[4] Kanit pitävät paljon tuoreruoasta, ja sopivia ovat esimerkiksi porkkana, salaatti, piharatamo, voikukka, mustikanvarvut, omena, päärynä ja puiden lehdet sekä tuoreruokana voikukanlehdet, jotka tosin on paras pestä mikrobien takia. Hampaiden huollon vuoksi kanilla tulee olla myös saatavilla kovaa pureskeltavaa. Tähän tarkoitukseen käyvät hyvin puhtaat ja tuoreet puunoksat (esimerkiksi paju ja omenapuu), näkkileipä tai erittäin kovaksi kuivattu ruisleipä. Leivässä ei kuitenkaan saa olla runsaasti suolaa ja leipää täytyy muutenkin tarjota harkiten, sillä hiiva saattaa alkaa käydä kanin vatsassa josta seurauksena on vatsaongelmia.

Suositeltavatkenen mukaan? määrät kaikkia näitä ovat:

  • Kuituja: 20-28%(min. 18%)(Crude fibre)
  • Proteiineja: 12-14% (Crude proteins)
  • Rasvaa: 1-2% (Crude fat)
  • Kalsiumia: max 1% (Calsium)

Monet kasvattajat suosittelevat kanille annettavan siemenseoksen sijaan täysrehupellettiä. Mikäli siemenseos on suunniteltu kaneja varten, voidaan myös sitä käyttää ruokana. Alle puolivuotiaalle kanille pellettiä/siemenseosta voidaan antaa hieman vähemmän kuin täysikasvuiselle kanille. Sitä vanhemmille kaneille pellettiä/siemenseosta annetaan kanin koon mukainen annos päivässä. Määrä riippuu kanirotujen ihannepainoista, kääpiöroduille vähemmän kun taas jättiroduille enemmän. Pelletistä kani saa kaikki tarvitsemansa hiven- ja kivennäisaineet sekä vitamiinit.

Kanit pitävät myös hedelmistä. Herkkuina kanille voi antaa esimerkiksi kuivattuja banaanilastuja tai rusinoita. Kanille ei saisi antaa sitrushedelmiä tai sipulikasveja. Kaali ja puna-apila aiheuttavat kaasua suolistoon, ja koska kani ei piere eikä röyhtäile, ilma ei poistu kuten esimerkiksi ihmisellä. Myös salaattia pitää antaa harkiten, sillä se saattaa suurissa määrin aiheuttaa esim. masennusta. Myrkyttömiä luonnonantimia, kuten varpuja, voikukkaa, ruohoa ja vesikrassia voi pakastaa tai kuivattaa talveksi, jolloin kanin ravinto pysyy talvellakin hyvin monipuolisena. Muistathan kuitenkin, että tienvarret ja vastaavanlaiset eivät ole sopivia paikkoja tuoreruuan keräämiseen.

Kania voi kylvettää jos se on rauhallinen mutta pitää muistaa että korvia ei saa kastella! Parhaiten pesuaineeksi sopii LV herkkäihoisten vartalosaippua tai shampoo.

Kanin kanssa voi harrastaa myös kanihyppyä, eli kanien estehyppyä.
Kaninchen1.jpg

Elinpiiri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanin häkin on oltava riittävän suuri: minimikoko kääpiörotuiselle, paljon häkin ulkopuolella liikkuvalle kanille on 50 * 100 cm.[2] Lisäksi kanin on saatava riittävästi liikuntaa päivittäin.[1]

Yleisen suosituksen mukaan kaneja tulisi pitää vapaana mahdollisimman paljon, jotta ne voisivat toteuttaa luonnollista käyttäytymistään. Kanin häkki sijoitetaan rauhalliseen paikkaan. Vedon takia häkkiä ei suositella sijoitettavaksi lattialle, mutta se on silti useimmiten paras ratkaisu: kun kanin häkki on lattialla, kani on helppo päästää vapaaksi ja se voi mennä takaisin häkkiinsä milloin tahtoo. Harvassa talossa vetää niin kovasti, että siihen tottunut kani vilustuisi.

Häkkiin kani tarvitsee ruokakupin ja juomapullon. Ruokakuppi on hyvä sijoittaa niin, ettei kani saa sitä kaadettua, ja se on helppo puhdistaa. Vesi vaihdetaan päivittäin ja pullo puhdistetaan pulloharjalla tarpeen mukaan. Pesämökki tai tukeva tunneli tuovat kanille turvallisuuden tunnetta ja oman rauhallisen paikan. Jos kani on sisäsiisti, häkkiin voidaan laittaa vessalaatikko. Vessalaatikkoon laitetaan puupellettiä tai kutterinpurua. Sisäsiistille kanille voi laittaa häkin pohjalle lyhytnukkaisen kynnys -tai eteismatonpalasen, kun taas sotkevalle kanille kuohkeaa hyvälaatuista kutterinpurua tai haapahaketta, esim. Mörtti-Röpö on hyvä ratkaisu.

Kanin häkissä on oltava myös kalkkikivi, jota nakertamalla kani saa kalsiumia.[5]

Terveys ja siisteys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kania nostetaan tukemalla toisella kädellä takaruumista ja toisella rintakehää. Kania ei pidä koskaan nostaa pelkästä niskanahasta, eikä missään nimessä korvista, sillä ne eivät kestä kanin painoa. Kani potkii takajaloillaan hyvinkin voimakkaasti, eikä siksi sovellu pienten lasten kanniskeltavaksi.[6]

Kani tarvitsee säännöllistä hoitoa. Sen kanssa tulee seurustella riittävästi ja pitää huolta sen terveydestä. Kanin kynnet ja hampaat kasvavat nopeasti. Kynsiä tulee leikata parin viikon välein.[2] Kynnen sisällä on verisuoni johon asti ei saa leikata. Rauhallisuus onkin tässä asiassa tärkeää. Eläinlääkäri auttaa kynsien leikkuussa, mikäli tarvitset apua. Myös eläinkaupat leikkaavat yleensä kanien kynsiä.

Hampaat kasvavat jatkuvasti, ja kanilla onkin oltava riittävästi nakerreltavaa. Jos hampaat kasvavat liian pitkiksi, kani ei pysty enää syömään normaalisti, ja se tulee viedä eläinlääkärille hampaiden lyhennykseen. Liian pitkät hampaat ilmenevät syömättömyytenä ja kuolaamisena (märkä leuka). Liian pitkäksi kasvaneet hampaat voivat johtua myös synnynnäisestä tai traumaperäisestä purentaviasta. Jos kanilla on purentavika, eivät hampaat kulu koskaan normaalisti, vaan niitä on lyhennettävä säännöllisesti. Varsinkin vanhoilla kaneilla saattaa ilmetä myös syömistä vaikeuttavia hammaspiikkejä. Hammaspiikkejä voi ilmetä myös kanilla, jolla ei ole havaittu hammasvikaa, joten jos kani lopettaa yhtäkkiä syömisen, voi syy olla suussa. Kanin hampaat kannattaa tarkistaa säännöllisesti, koska purentavikakin voi tulla vasta vanhemmalla iällä esimerkiksi törmäyksen seurauksena.

Niin luppakorvaisten kuin pystykorvaistenkin kanien korvat suositellaan puhdistettavaksi tai ainakin tarkastettavaksi säännöllisesti, sillä niihin voi kerääntyä vaikkua. Korvaan ei kuitenkaan saa työntää vanupuikkoja vaan pikkurilli, johon on kääritty talous- tai vessapaperia ympärille.

Kuume ja suolitukos ovat kanille hengenvaarallisia tauteja. Suolitukos ilmenee vatsan turpoamisena ja papanoinnin ja mahdollisesti syömisen lopettamisena. Ennaltaehkäisyssä tärkeää on hyvälaatuinen, kuiva heinä. Lisäksi kanille voi antaa noin kerran kuukaudessa tölkkiananaksesta ruiskulla ananasmehua, jonka bromeliinientsyymi pehmentää suolistossa olevaa massaa ja auttaa ummetukseen. Tässä täytyy kuitenkin olla varovainen ja noudattaa kanin omia ehtoja. Suolitukoksen ilmetessä tulee toimia nopeasti, sillä se on erittäin tappava. Apteekista saa parafiiniöljyä, jota tulee kuitenkin annostella eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Terveelle kanille sitä ei tule antaa, sillä se estää vitamiinien imeytymistä.[7]

Kanista ei lähde paljoa karvaa, mutta sen totuttamista turkin harjaamiseen suositellaan. karvanlähtöaikaan kani nuolee itseään, ja jos se saa liikaa karvaa vatsaansa, tämä voi haitata suoliston toimintaa.[8] Pitkäkarvaisen kanin turkki voi takkuuntua, ja sen takia sitä pitää kammata säännöllisesti, ettei se missään nimessä pääse takkuuntumaan. Angoran turkkia pitää keriä noin kolmen kuukauden välein, koska se kasvaa jatkuvasti. Myös kanien tassunpohjien karvat kannattaa kammata, sillä ne voivat huopaantua ja kerätä likaa ja taudinaiheuttajia ihon ja huopaantuneen karvan väliin, jolloin vaarana on muun muassa tassunpohjatulehdus.

Kania voi myös ulkoiluttaa lauhkealla säällä. Suorassa auringonpaisteessa kani ei viihdy. Yleensä suositellaan kanin pitämistä valjaissa tai sille rakennetussa vahvassa ulkohäkissä.lähde? Häkin on syytä olla korkeaseinäinen, mutta se tarvitsee myös katon kanin karkaamisen ja haukkojen ja muiden petolintujen varalta. Kani voi kaivaa myös tunnelin seinämien ali, minkä voi estää maahan upotetulla kanaverkolla.[9] Kania ei ulkoiluteta valjaissa kuin koiraa, sillä sitä ei voida vetää turvallisesti. Kani on pieni eläin, ja sen luut voivat jopa murtua, jos sitä vedetään äkkinäisesti toiseen suuntaan. Siksi kania ulkoiluttaessa on tärkeää muistaa antaa kanin mennä itse minne haluaa ja seurata sen perässä sen sijaan, että yrittäisi hihnasta kiskomalla saada kania kulkemaan kuin koira.

Pienikokoiset kanit voivat elää yli kymmenvuotiaiksi, jätit yleensä enimmillään kuusivuotiaiksi. Toki poikkeuksia löytyy suuntaan jos toiseenkin.

Kanirotuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rotupuhtaalla kanilla on kasvattajan kirjoittamat/tulostamat sukupaperit, joiden sisällöstä selviää kanin sukutiedot sekä rotu. Rotupuhtaat kanit on myös tunnistemerkitty, esimerkiksi tatuoimalla kasvattajatunnus kanin oikeaan korvaan sekä kanin yksilötunnus vasempaan korvaan. Tunnistemerkintänä voi olla myös jalkarengas tai tunnistenappi korvassa.

Kääpiörodut:

Pienet kanirodut:

Keskisuuret kanirodut:

Poikkeavan karvanlaadun rodut:

Suuret kanirodut:

Jättikanirodut:

Kaninäyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaneille järjestetään myös kaninäyttelyitä. Näyttelyt on jaettu kahteen luokkaan: ulkomuotoluokkaan (joka on myös jaettu eri luokkiin), johon pääsevät vain neljää kuukautta vanhemmat, vasemman korvan tatuoinnilla varustetut rotupuhtaat yksilöt ja pet-luokkaan, johon pääsee mikä tahansa kahta kuukautta vanhempi kani.[10] Näyttelyyn osallistuvan kanin tulee olla terve ja se ei saa olla kantavana tai imettää.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lassila, s. 9
  2. a b c Saara Dufva: Kanin hoito-ohje 2000. Jyväskylän kani- ja jyrsijäyhdistys. Viitattu 20.10.2009.
  3. Oulun Seudun Jyrsijäharrastajat
  4. Lassila, s. 11
  5. Lassila, s. 12
  6. Lassila, s.10
  7. Lassila, s. 23-25
  8. Lassila, s. 24
  9. Valvottu ulkoilu HESY
  10. Näyttelyistä Nicehouse

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]