Sterilointi (kirurginen toimenpide)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee fysiologista toimenpidettä. Mikrobiologista puhdistustoimenpidettä käsitellään artikkelissa Sterilointi (mikrobiologia).


Sterilointi on kirurginen toimenpide, jonka ensisijainen ja ihmisillä pääasiallinen tarkoitus on aiheuttaa pysyvä hedelmättömyys. Eläimillä sterilointia käytetään muun muassa helpottamaan urosten, harvemmin myös naaraiden käsittelyä, vähentämään lisääntymistoimintaan liittyvää stressiä ja riskejä, ja ehkäisemään sukupuolielinten sairauksia kuten syöpiä.

Ihmisillä sterilointia käytetään raskaudenehkäisymenetelmänä. Mies steriloidaan tavallisesti vasektomialla eli siemenjohtimien katkaisulla, ja naisen sterilointi suoritetaan tukkimalla tai katkaisemalla munanjohtimet. Steriloinnin purku on merkittävästi suurempi toimenpide kuin itse sterilointi, ja johtaa hedelmällisyyden palaamiseen vain noin puolella miehistä ja naisista. Sterilointi suoritetaan Suomessa huomattavasti useammin naisille kuin miehille, mutta muualla Euroopassa miesten sterilointi on tavallisempaa. Sterilointi on yksi luotettavimmista raskaudenehkäisykeinoista.[1]

Naisen sterilointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisen sterilointi suoritetaan katkaisemalla tai tukkimalla mekaanisesti munanjohtimet, jolloin siittiöt eivät pääse hedelmöittämään munasolua. Toimenpide suoritetaan tavallisesti yleisanestesiassa tähystysleikkauksena eli laparoskopiana. Suomessa munanjohtimiin laitetaan yleisimmin metalliset klipsit, mutta munanjohtimet voidaan myös sitoa tai polttaa kiinni, tai leikata niistä pala pois. Toimenpiteen teho alkaa välittömästi. Sterilointi on mahdollista naisen niin halutessa suorittaa heti synnytyksen jälkeen tai keisarileikkauksen yhteydessä.

Vaihtoehtoisesti munanjohtimet voidaan tukkia alakautta tähystämällä Essure-menetelmällä, jossa munanjohtimiin asetetaan pienet ja joustavat mikroimplantit. Kolmen kuukauden sisällä kehon muodostaa implanttien ympärille sidekudosta, joka tukkii munanjohtimet. [2]

Sterilisaatio on tehokas ehkäisykeino. "Naisen sterilisaatio pettää noin 0,4 prosentissa tapauksista ja tämä tapahtuu useimmiten ensimmäisen vuoden aikana" [3]. Sterilisaation riskit ovat lähinnä leikkaus- ja nukutuskomplikaatioita. Jos sterilisaatio pettää, alkanut raskaus on kohdunulkoinen noin puolessa tapauksista.[1] [4] On osoitettu, että naisen sterilisaatio vähentää merkittävästi riskiä sairastua munasarjasyöpään, mutta syytä tähän vaikutukseen ei täysin tiedetä.[5]

Naisen sterilisaatio voidaan saada aikaan myös kohdunpoistolla (hysterektomia) tai molemminpuolisella munasarjojen ja munanjohtimien poistolla (salpingo-oophorektomia). Jos toimenpide tehdään sairauden vuoksi, siihen ei sovelleta Suomessa steriloimislakia.

Miehen sterilointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Vasektomia

Miehen sterilointi tehdään vasektomia-nimisellä toimenpiteellä, jossa katkaistaan tai tukitaan siemenjohtimet siten, että spermassa ei enää ole siittiöitä. Ejakuloituvan sperman määrä pysyy lähes ennallaan, koska yli 90 prosenttia nesteestä erittyy katkaisukohdan yläpuolelta eturauhasesta ja rakkularauhasista. Toisin kuin naisen sterilisaatio, miehellä toimenpide ei ole välittömästi tehokas, koska siittiöitä on jäljellä siemenjohtimissa. Toimenpiteen jälkeen ehkäisy on hoidettava muilla keinoilla noin kolmen kuukauden ajan, jonka jälkeen siittiöiden lopullinen poistuminen spermasta varmistetaan siemennestetutkimuksella.

Vasektomiaan liittyy pieni, noin 0,15 prosentin mahdollisuus, että siemenjohtimen päät kasvavat uudelleen yhteen [3]. Sperman tihkuminen siemenjohdinten katkaistuista päistä ympäröiviin kudoksiin voi aiheuttaa ns. spermagranulooman, joka on yleensä harmiton ilmiö. Sterilointi ei vaikuta miehen sukupuolielämään eikä siitä aiheudu terveydellisiä haittoja.[1]

Sterilisaation purku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sterilisaation purku on itse sterilointia huomattavasti suurempi toimenpide, joka ei palauta hedelmällisyyttä läheskään kaikille sitä haluaville. Sterilointia tulisikin pitää pysyvänä ehkäisymenetelmänä. Naisille, jotka eivät ole varmoja lapsenhankintasuunnitelmistaan, on tarjolla muita pitkäaikaisia ja helppokäyttöisiä ehkäisymenetelmiä, kuten kierukka. Sterilisaation jälkeen toimenpidettä katuu pohjoismaisten tutkimusten mukaan noin 3-6 prosenttia henkilöistä.[1]

Naisen steriloinnin purku suoritetaan yleisanestesiassa leikkauksella, jossa pyritään liittämään katkaistut munanjohdinten päät yhteen. Raskaus onnistuu purun jälkeen noin 50–80 prosentilla, ja sitä varmemmin, mitä nuorempi nainen on. Steriloinnin jälkeen raskaus voi alkaa myös koeputkihedelmöityksen avulla, jossa munasolut otetaan suoraan munasarjoista, hedelmöitetään maljalla ja siirretään kohtuun.[1]

Miehen sterilointi puretaan liittämällä siemenjohdinten katkaistut päät kirurgisesti takaisin yhteen. Vaikka toimenpide ei ole teknisesti vaikea, hedelmällisyys ei kaikilla palaa. Syy huonoon tulokseen on se, että noin puolelle steriloiduista miehistä kehittyy vasta-aineita omia siittiöitä vastaan. Siittiövasta-aineet aiheuttavat siittiöiden kasaantumista ja huonontavat niiden liikettä. Jos purku tehdään alle kolmen vuoden kuluttua sterilisaatiosta, raskaus alkaa noin 70 prosentilla, mutta jos purkuun ryhdytään yli 15 vuoden jälkeen, raskauden todennäköisyys on vain 30 prosenttia. Nykytekniikalla pystytään kuitenkin imemään siittiöitä neulalla suoraan miehen kiveskudoksesta keinohedelmöitystä varten. Mies voi myös tallettaa siemennestettä spermapankkiin ennen sterilisaatiota.[1]

Suomen lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ihmisen sterilointia säädellään lailla (1970/283). Sterilisaatiota hakevan tulee täyttää jokin seuraavista kriteereistä:

  1. hän on synnyttänyt kolme lasta tai hänellä on yksin tai aviopuolisonsa kanssa yhteensä kolme alaikäistä lasta;
  2. hän on täyttänyt kolmekymmentä vuotta;
  3. raskaus vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä;
  4. hänen mahdollisuutensa muulla tavoin ehkäistä raskaus ovat epätavallisen huonot;
  5. on syytä otaksua, että hänen jälkeläisillään olisi tai heille kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika;
  6. hänen sairautensa tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaa hänen kykyään hoitaa lapsia;
  7. hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja elää tämän sukupuolen mukaisessa roolissa.[6]

Sterilisaatio voidaan suorittaa:

1 ja 2 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa steriloimisen suorittavan lääkärin päätöksellä;

3 ja 4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kahden lääkärin päätöksellä;

5 ja 6 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen, eli nykyisen Valviran luvalla;

7 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kahden lääkärin päätöksellä.

Alle 18-vuotiasta ei saa steriloida, jolleivät erittäin painavat syyt puolla toimenpidettä.

Sterilisaatioon ei vaadita puolison suostumusta. Mikäli hakija on avioliitossa, pariskunnalle järjestetään tarvittaessa yhteinen neuvontatilaisuus ja selvitettävä, kumman steriloiminen on tarkoituksenmukaisempaa.

Steriloimislain kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sterilisaation yleinen ikäraja Suomessa, 30 vuotta, on korkein itsemääräämisoikeutta koskeva alaikäraja Suomessa. Kritiikin mukaan ikärajaa voidaan pitää kohtuuttoman korkeana verrattuna moniin muihin oikeuksiin. Muissa Pohjoismaissa ikäraja on 25 vuotta. Ikärajan laskemista ajaa Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry, joka on 2012 perustettu yhdistys. [7] Yhdistyksen mukaan lääkärit ovat usein tietämättömiä steriloimislain sisällöstä tai saattavat tahallaan vaikeuttaa sterilisaatioon pääsyä katumisriskin vuoksi.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (ViNO) on vaatinut sterilisaation ikärajan laskua vuonna 2009.

Myös Vasemmistonuorten poliittinen ohjelma esittää ikärajaa laskettavaksi 25 vuoteen. [8]

Pakkosterilointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eugeniikan, sosiaalihuollon kulujen säästämisen ja väestönkasvun rajoittamisen vuoksi on eri maissa harjoitettu ihmisten pakkosterilointia. Vaikka pakkosteriloinnit usein yhdistetäänkin natsi-Saksaan, 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa eugeniikka oli suosittua ympäri läntistä Eurooppaa. Niin ikään 1930-luvulta alkaen pakkosterilointi oli mukana myös muiden maiden käytännöissä. Esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa 1930-luvulla omaksutusta pakkosterilointilainsäädännöstä luovuttiin (Suomen osalta pääosin) 1970-luvulla. Vuosina 1935-1970 Suomessa steriloitiin yli 7500 ihmistä rotuhygieenisten, noin 43000 lääketieteellisten, yli 3000 sosiaalisten ja parisataa muiden syiden perusteella. Valtaosa steriloiduista oli aviottomien lapsien äitejä, koska kunnat eivät halunneet lisää köyhäinhoidon hoidettavia. [9]

Pakkosterilisoinneilla on pyritty mm. Intiassa 1970- ja Perussa 1990-luvulla rajoittamaan väestönkasvua. [10]

Suomessa on mahdollista suorittaa sterilointi vajaavaltaiselle ihmiselle. Jos henkilö on pysyvästi kykenemätön ymmärtämään steriloinnin merkityksen, lain mukaan toimenpide voidaan suorittaa painavista syistä yllä olevan listan kohtien 3, 5 tai 6 perusteella.[6] Tällaisessa tapauksessa henkilön laillinen edustaja hakee lupaa sterilointiin Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta.[11]

Nykyään pakkosterilointia pidetään ihmisoikeusrikkomuksena. [12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Erkkola R (1997). "Sterilisaation valintaperusteet." Katsaus. Duodecim 113(12):1193.
  2. Essure
  3. a b Tohtori.fi - Koko perheen terveyden tietolähde
  4. Perhesuunnittelun kotisivut
  5. Runnebaum IB, Stickeler E. (2001). "Epidemiological and molecular aspects of ovarian cancer risk." J Cancer Res Clin Oncol. 127(2):73-9. PMID 11216917
  6. a b Steriloimislaki 1970/283
  7. Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry, Steriloimislain ongelmat, Sterilisaation ikäraja verrattuna muihin ikärajoihin [1]
  8. Vasemmistonuoret ry:n Poliittinen ohjelma 29.5.2011, 5.2. Seksuaaliterveys ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus [2]
  9. Suomessa steriloitiin tuhansia rotuhygieenisin syin IltaSanomat: 10.1.2009
  10. Ulkolinja: Väestöräjähdyksen syylliset?
  11. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus: Teon lupa steriloimiseen Sivu ladattu 18.02.2008
  12. Seksuaalisuuteen liittyy vapauksia ja oikeuksia, Amnesty International