Mankkaa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mankkaa
Mankans
Espoon kartta jossa Mankkaa korostettuna
Espoon kaupunginosat
Kaupunginosa nro
Suuralue Suur-Tapiola
Pinta-ala km²
Väestö
 - Väkiluku 7 719(1.1.2006)
 - Väestötiheys /km²
Postinumerot 02180, 02750
Osa-alueet Jukola, Kiiltokallio, Klovi, Kluuvi, Koivu-Mankkaa, Lukukallio, Mankkaanpuro, Porttiniitty, Seilimäki, Sinimäki, Taavinharju, Taavinkylä, Taavila, Turvesuo, Uusikylä, Vehkamäki, Visamäki
Lähialueet Henttaa, Kilo, Laajalahti, Olari, Pohjois-Tapiola, Sepänkylä

Mankkaa (ruots. Mankans) on Tapiolan ja Kauniaisten välimaastoon sijoittunut pientalovaltainen kaupunginosa Espoossa. Sen rajana on pohjoisessa Turunväylä ja lännessä Kehä II. Idässä sen ja Laajalahden rajalla on laaja viheralue.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Liikenne

Aluetta halkoo pohjois-eteläsuuntainen Mankkaantie, joka jatkeineen (Koivuviidantie, Vanhan-Mankkaan tie) johtaa Tapiolasta Sinimäentielle lähelle Turunväylän Kauniaisten liittymää. Se oli aikaisemmin varsin vilkasliikenteinen, mutta sen liikenne on huomattavasti vähentynyt vuonna 2000 valmistuneen Kehä II:n ansiosta, joka kulkee samansuuntaisesti alueen länsilaidalla. Toinen aluetta halkova isompi tie on Turunväylän suuntainen Sinimäentie, jonka pohjoispuolella on teollisuusalue- ja toimistokortteleita sekä isoja kauppaliikkeitä.

Mankkaan kautta kulkee useita bussien seutulinjoja Helsinkiin ja Espoon sisäisiä linjoja mm. Tapiolaan ja Leppävaaraan.

[muokkaa] Palvelut

Kauppaliikkeiden keskittymä löytyy myös Mankkaantien varrelta Mankkaanportista, jossa sijaitsee muun muassa Espoon ensimmäinen Lidl. Paikalla sijaitsi vielä 1990-luvulla Espoon linja-autovarikko. Alueella toimivat ala-asteet Taavinkylän koulu sekä Mankkaanpuron koulu ja yläaste Mankkaan koulu.

[muokkaa] Turvesuon lumenvastaanottoalue

Mankkaalla sijaitsee noin 10 hehtaarin laajuinen Turvesuon lumenvastaanottoalue. Lumenvastaanottoalueelle vietiin 2009-2010 aikana 39 000 kuormaa lunta.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä Suomen maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä