Karva
Karvat ovat nisäkkäiden ihon ulkopintaan kasvavia sarveisainemuodostumia. Yksittäisistä karvoista koostuvaa eläimen karvapeitettä eli karvoitusta kutsutaan usein turkiksi. Karvalla on monia tehtäviä: se esimerkiksi suojaa eläintä liian korkeilta tai matalilta lämpötiloilta. Usein karva on eläimen elinympäristön värinen, jolloin se tarjoaa saaliseläimelle näkösuojaa saalistajiaan vastaan tai saalistajalle mahdollisuuden väijyä saalistaan huomaamattomasti. Esimerkiksi jäniksen karvapeitteen väri vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Myös kasveilla on karvoja, mutta ne eivät ole samaa ainetta.
Karva koostuu noin 10-prosenttisesti vedestä ja noin 90-prosenttisesti biologisesta polymeerista: proteiinista nimeltään keratiini.
Ihmisten hiusten vetolujuus on noin 190 MPa, mikä tarkoittaa, että yksi hius voi kannattaa noin 100 gramman massan.
Aikuisten ihmisten karvoitus on yleensä runsaimmillaan päässä, kainaloissa ja sukupuolielinten ympärillä. Myös muualle kasvaa karvoja, mutta ei tavallisesti yhtä tiheästi.
Sivulta puuttuu