Orvaskesi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Spongiotic dermatitis (2) Dyshidrotic.JPG

Orvaskesi eli epidermi (epidermis) on selkärankaisten ihon uloin kerros.

Orvaskeden tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orvaskesi toimii ihmisen suojana ulkomaailmaa vastaan. Sen happamuus, solujen väliset liitokset (junktionaalinen kompleksi) ja mikrofloora suojaavat elimistöä pieneliöiltä. Lisäksi talirauhasten erittämä tali estää vesiliukoisia aineita tunkeutumasta epiteelin läpi. Orvaskeden kautta poistuu myös pieni määrä kuona-aineita esimerkiksi ihon hilseillessä ja ihon hikirauhasten kautta.

Orvaskeden rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orvaskesi on paksuudeltaan 0,05-0,20 mm. Se on kerrostunutta keratinisoitunutta levyepiteeliä, joka kestää hyvin kulutusta.[1] Karvattomilla ja erityisesti kuluvilla ihoalueilla (kämmenet ja jalkapohjat) orvaskesi on paksumpi kuin alueilla, joilla on ihokarvoja.[2] Orvaskedessä ei ole lainkaan verisuonia, vaan se saa ravintonsa diffuusion välityksellä runsassuonisen verinahan verisuonista.[1] Samalla kun ravintoaineita siirtyy orvasketeen, kuona-aineita poistuu verisuoniin.

Ihmisen orvaskeden uloin kerros muodostuu marraskedestä, joka koostuu kuolleista keratinosyyteistä.[1] Marraskeden alla on eläviä soluja sisältäviä kerroksia: kirkassolukerros, jyväiskerros, okasolukerros sekä tyvisolukerros.

Tyvisolukerroksessa eli tyvikerroksessa on kantasoluja, joista muodostuu jatkuvasti uusia ihosoluja. Nämä ihosolut edelleen jakautuvat ja siirtyvät kohti ihon pintaa. Epiteeliä kohti kulkiessaan niihin kerääntyy rikkipitoista keratiini-proteiinia. Solut elävät noin kuukauden ja kuolevat pintaa lähestyessään.[1] Kuolleet solut muodostavat ihon uloimman osan, sarveiskerroksen eli marraskeden, joka on eräänlainen ihon kulutuspinta. Sen pinnasta irtoaakin jatkuvasti soluja hilseenä samalla, kun uusia syntyy kantasoluista, joten koko orvaskesi uudistuu jatkuvasti.

Ihonvärin määräävät orvaskeden alimmassa kerroksessa olevat pigmentti- eli värisolut, melanosyytit, jotka erittävät ihoon melaniinia.[2] Tummaihoisten ihossa on enemmän melaniinia kuin vaaleaihoisten. Melanosyytit suojaavat elimistöä ultraviolettisäteilyltä erittämällä melaniinia. Melaniinia on myös silmän värikalvossa eli iiriksessä sekä silmän pohjan pigmenttiepiteelissä, joka estää valon heijastumista takaisin silmästä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos - Johdanto lääketieteen opintoihin, s. 476. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-33085-2.
  2. a b Haug, Sand, Sjaastad: Ihmisen fysiologia, s. 148. Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-19882-x.