Kotilot

Kotilot
Viinimäkikotilo (Helix pomatia)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Nilviäiset Mollusca Luokka: Kotilot Gastropoda Cuvier, 1797
Alaluokat
Keuhkokotilot Pulmonata Maakeuhkokotilot Stylommatophora Vesikeuhkokotilot Basommatophora Etukiduskotilot Prosobranchia Takakiduskotilot Opisthobranchia
Katso myös
Kotilot Wikispeciesissä   Kotilot Commonsissa

Kotilot (Gastropoda) on suurin nilviäisluokka. Perinteisesti se on jaettu kolmeen alaluokkaan ja jopa 40 000–60 000 lajiin. Kotiloilla on vahva jalka, jonka aaltomaisten lihassupistusten avulla ne liikkuvat, silmät ja yksi tai kaksi paria tuntosarvia. Kotiloilla on yleensä kuori, jonka muoto vaihtelee suuresti. Kuori on kalsiumkarbonaattia, joten kuorelliset kotilot voivat elää vain alueilla, joilla ainetta esiintyy. Kuorettomien kotiloiden kuori on surkastunut ja jäänyt vaipan sisään. Kotiloita elää niin meressä, makeassa vedessä kuin maalla (keuhkokotilot). Kotiloista löytyy niin kasvinsyöjiä ja raadonsyöjiä kuin petojakin. Australialaiset keilakotilot, jotka saalistavat myrkkypiikillään, voivat olla vaarallisia ihmiselle. Tyhjää merikotilon kuorta kutsutaan nimellä näkinkenkä.

Pienimmät kotilot ovat millimetrien kokoisia, suurimmat yli metrin.

Kotiloita on hyödynnetty ravintona kauan, ja nykyään niitä pidetään usein gastronomisena herkkuna. Nykyisin kotiloita pidetään myös terraarioissa lemmikkeinä, joista suosituin on akaattikotilo.

Kotilot ravintona

Ravintona käytettävistä kotiloista käytetään yleensä "etana"-nimitystä. Tämä on hieman virheellistä, sillä etana viittaa muulloin kuorettomiin kotiloihin, kun taas syötävät kotilot ovat yleensä kuorellisia.

Nykyään suositellaan, että etanoita ei ruokittaisi kahteen vuorokauteen ennen niiden valmistamista ruoaksi, siltä varalta, että etana olisi syönyt jotain ihmiselle myrkyllistä kasvia.

Historia

Kautta historian etanoiden syönti on vaihdellut muotivirtausten mukaan. Roomalaiset pitivät etanoita hyvinkin suuressa arvossa. Heillä oli jopa etanatarhoja, joissa etanoita lihotettiin syöttämällä niille viiniä ja leseitä. Suurin osa keskiajasta etanoita syötiin, vaikka eivät ne mikään erityinen ylellisyysruoka olleetkaan. Varhaisin tunnettu jälkipolville säilynyt etanaresepti on ranskalainen ja vuodelta 1390. Platina mainitsee, että etanoiden valmistus alkaa niiden puhdistamisesta. Vähintään vuorokauden ajan etanoille pitää syöttää maitoa tai vettä, jotta niiden suolisto saadaan puhdistetuksi. Sitten etanat keitetään ja pestään huolellisesti. Tämän jälkeen niihin hierotaan viinietikkaa ja suolaa ja pestään jälleen. Siten ne kieritellään jauhoissa ja keitetään kiehuvassa öljyssä tai rasvassa. Kun ne asetetaan tarjolle, niiden päälle ripotellaan tuoretta minttua, pippuria, valkosipulia ja sahramia ja pirskotellaan päälle hieman verjuisea.

Kotiloheimoja

• Harjaetanat Limacidae
• Sirokotilot Valloniidae
• Kierrekotilot Endodontidae
• Sulkukotilot Clausiliidae
• Limakotilot Lymnaeidae
• Kiekkokotilot Planorbidae
• Pensaskotilot Bradybaenidae
• Tarhakotilot Helicidae
• Keilakotilot Conidae

Katso myös

• Luettelo Suomen kotilolajeista
• Merijänikset (Anaspidea)