Tuhatjalkaiset
| Tuhatjalkaiset | |
|---|---|
 Ruskojuoksiainen (Lithobius forficatus) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: |
Tuhatjalkaiset Myriapoda Latreille, 1802[1] |
| Luokat | |
|
|
| Katso myös | |
Tuhatjalkaiset (Myriapoda) on niveljalkaisten alajakso, johon kuuluu pitkiä, kapeita ja monijalkaisia maaniveljalkaisia. Alajaksoon kuuluvia lajeja tunnetaan maapallolta noin 13 000. Niitä tavataan kosteassa maaperässä, karikkeen joukossa mutta myös mm. lahopuussa ja luolissa. Tuhatjalkaiset syövät kuollutta kasviainesta, sienirihmastoa tai muita eläimiä. Useimpien lajien piilottelevien elintapojen vuoksi näiden eläinten diversiteettiä tunnetaan verraten huonosti.
Tuhatjalkaiset ovat varsin vanha eläinryhmä. Varhaisimmat tunnetut fossiilit sijoittuvat myöhäiselle siluurikaudelle ja lajirunsaus alkoi kasvaa devonikaudella. Fossiiliaineisto on kuitenkin niukkaa, sillä ohuen kuorensa takia tuhatjalkaiset eivät fossiloidu hyvin.[2].
Eräitä kaksois- ja juoksujalkaisia (kuten Archispirostreptus- ja Scolopendra-lajeja) pidetään terraarioeläiminä.
Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuhatjalkaisten alajakso jaetaan viiteen luokkaan, joista yksi on kuollut sukupuuttoon.
- Juoksujalkaiset (Chilopoda) – Vaihtelevan kokoisia, litteäruumiisia ja kussakin vartalon jaokkeessa on yksi raajapari.
- Kaksoisjalkaiset (Diplopoda) – Vaihtelevan kokoisia, liereitä, kitiinipanssarin peittämiä ja kussakin jaokkeessa on kaksi raajaparia.
- Harvajalkaiset (Pauropoda) – Pieniä, silmättömiä ja läpikuultavia. Vähän raajapareja.
- Sokkojuoksiaiset (Symphyla) – Pieniä, silmättömiä ja pigmentittömiä. Elävät maaperässä.
Kivihiilikaudella eli lisäksi sittemmin hävinnyt luokka Arthropleuridea.
Anatomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuhatjalkaisten anatomia on ryhmälle hyvin tyypillinen (katso esimerkiksi [3][4][5]). Vartalo muodostuu vaihtelevasta määrästä jaokkeita, joihin kuhunkin liittyy yhdestä kahteen raajaparia. Pää ja sitä seuraava jaoke ovat yleensä poikkeuksia tähän yleiskuvaan. Täysikasvuisen yksilön pituus vaihtelee lajista riippuen vajaasta millimetristä (eräät harvajalkaiset) yli 30 senttimetriin (Scolopendra gigantea).
Nimestään huolimatta vain harvalla tuhatjalkaisella on oikeasti tuhat jalkaa. Eumillipes persephone -lajilla on todettu tosiaankin olevan 1 306 jalkaa[6]. Kakkossijalle jää Illacme plenipes, jonka naarailla on parhaimmillaan 750 jalkaa[6][7][8].
Muutamat lajit (suvuissa Motyxia ja Luminodesmus) kykenevät tuottamaan valoa. Osa juoksujalkaisista on ihmisellekin myrkyllisiä.
Tuhatjalkaisilla on yksi pari tuntosarvia ja useimmilla lajeilla jonkinlaiset verkkosilmät. Hermosto haarautuu eläimen vatsapuolella kulkevasta päähermoradasta ja on varsin yksinkertainen; ruumiin kussakin jaokkeessa on hermosolmuke. Aivot ovat verraten kehittymättömät.
Tuhatjalkaisten sydän on monien muiden selkärangattomien tapaan lähes koko vartalon pituinen, eläimen selkäpuolella sijaitseva putkimainen lihas. Verenkierto on enimmäkseen avoin, eli varsinaisia verisuonia ei ole ja sydämen tehtävänä onkin pitää kudoksissa vapaana liikkuva ruumiinneste liikkeessä, jolloin ravintoaineet ja happi pääsevät kudoksiin samalla kun kuona-aineet pääsevät poistumaan. Hengitys tapahtuu passiivisesti eli erityisiä hengitysliikkeitä ei tarvita. Kaasujenvaihto tapahtuu hengitysaukoista eli spiraakkeleista eläimen vartalon sisään haarautuvien ilmaputkien kautta.
Tuhatjalkaiset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa tuhatjalkaisia esiintyy noin 52 lajia. Näistä juoksujalkaisia on 19 lajia ja kaksoisjalkaisia 24 lajia. Tunnettuja lajeja ovat mm. 15–30 mm pitkä kivijuoksiainen (Lithobius forficatus), joka elää tavallisten kivien alla, lahopuussa ja lehtikarikkeessa sekä hietatuhatjalkainen (Ommatioiulus sabulosus), joka voi saavuttaa lähes 4 cm pituuden. Suomessa esiintyvistä lajeista kalkkituhatjalkainen (Iulus scanicus), puistotuhatjalkainen (Cylindroiulus caeruleocinctus), isojuoksiainen (Geophilus electricus) ja tammijuoksiainen (Brachygeophilus truncorum) on luokiteltu uhanalaisiksi[9].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Zhi-Qiang Zhang (toim.): Animal biodiversity: An outline of higher-level classification and taxonomic richness. Zootaxa, 2011, 3148. vsk, nro 1, s. 1–237. Magnolia Press. ISSN 1175-5326.
- ↑ http://www.nature.com/nature/journal/v376/n6536/pdf/376165a0.pdf
- ↑ http://webs.lander.edu/rsfox/invertebrates/scutigera.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://webs.lander.edu/rsfox/invertebrates/pachydesmus.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://webs.lander.edu/rsfox/invertebrates/narceus.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Eläimet | Tutkijat löysivät ensimmäisen yli tuhatjalkaisen tuhatjalkaisen Helsingin Sanomat. 16.12.2021. Viitattu 17.12.2021.
- ↑ World's Leggiest Animal Found Near Silicon Valley Animals. 15.11.2012. Viitattu 17.12.2021. (englanniksi)
- ↑ https://web.archive.org/web/20080207060654/http://dsc.discovery.com/news/2006/06/08/millipede_ani.html?category=animals
- ↑ http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=17846&lan=fi
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Mångfotingar – Myriapoda. ISBN 978-91-88506-53-5