Biodiversiteetti

Wikipedia
Ohjattu sivulta Diversiteetti
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Biodiversiteetti eli eliökunnan monimuotoisuus (myös biologinen monimuotoisuus, luonnon kirjo tai elonkirjo) on käsite, jolla laajimman määritelmän mukaan tarkoitetaan kaikkea elollisen luonnon monipuolisuutta. Biodiversiteetti ilmenee useilla erilaisilla tasoilla, joista seuraavat kuvaavat kahta ääripäätä ja tavallisinta tarkastelutasoa:

  1. Yhden lajin yksilöiden perinnöllinen muuntelu
  2. Lajien monipuolisuus (tietyn alueen) eliöyhteisössä, eli lajidiversiteetti. Lajidiversiteettiin vaikuttavat lajien lukumäärä ja niiden suhteellinen runsaus.
  3. Eliöyhteisöjen monipuolisuus (tietyllä alueella)

Suomen perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu Suomessa kaikille.[1]

Biodiversiteetti on nykyään keskeinen ekologisen tutkimuksen ja luonnonsuojelun kohde. Sitä uhkaavat etenkin lajien elinympäristöjen muutokset, Suomessa metsien muutokset ja perinneympäristöjen umpeenkasvu.

Joustavan merkityksensä takia biodiversiteetin mittaamiseksi ei ole olemassa yhtä yksiselitteistä menetelmää. Erilaisissa tilanteissa voidaan käyttää tarkastelutasoon parhaiten sopivaa määritelmää ja mittaustapaa (esimerkiksi Shannon-Wienerin indeksiä lajidiversiteetin mittaamisessa). Lajidiversiteetin mittaamisessa tärkeää on ennen kaikkea riittävän suuri otoskoko, sillä lajeja löytyy yleensä sitä enemmän mitä suurempaa aluetta tutkitaan.

Uutisotsikoihin biodiversiteetti on noussut etenkin Rio de Janeirossa vuonna 1992 solmitun YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen (eli ns. biodiversiteettisopimuksen) jälkeen.

Diversiteettierot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajien runsaus vaihtelee maapallon eri kolkissa. Runsauseroja tuottavat ympäristö ja lajien väliset vuorovaikutukset. Esimerkiksi tropiikissa, jossa on vakaa sää ja runsaasti auringonvaloa, ilmastolliset olosuhteet ovat ihanteelliset kasveille. Kasvit taas mahdollistavat eläinten paljouden. Myös eläinten vuorovaikutus, kuten kilpailu ja saalistaminen, vaikuttavat lajien määrään. Jos esimerkiksi jokin myyrälaji alkaa lisääntyä räjähdysmäisesti, saattavat pedot keskittyä kyseisen lajin saalistamiseen, jolloin myös vähemmän menestyksekkäät myyrälajit pärjäävät.

Sademetsät ovat maapallon ekosysteemeistä lajistoltaan rikkaimpia.

Diversiteetin vaikutus ekosysteemin toimintaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuri lajidiversiteetti vakauttaa eliöyhteisöä. Vakaa eliöyhteisö palautuu nopeammin häiriöistä kuten paloista, myrskyistä, ilmastonmuutoksesta tai suurta tuhoa aiheuttavien lajien vierailuista. Suuri diversiteetti lisää eliöyhteisön biomassaa, sillä iso lajijoukko sisältää suuremmalla todennäköisyydellä sekä sellaisia lajeja, joiden tuotanto on hyvin runsasta sekä sellaisia, jotka hyödyntävät käyttämättömiäkin resursseja.

Joskus yhden tärkeän lajin, avainlajin, häviäminen saattaa vaikuttaa suuresti koko ekosysteemiin. Usein lajit kuitenkin ovat korvattavissa toisilla, ja ekosysteemi selviää yksittäisen lajin häviämisestä. Lajit voivat myös muodostaa toiminnallisia ryhmiä, joiden lajit ovat toisilleen elintärkeitä. Yhden lajin häviäminen saattaa siten tuhota yhden toiminnallisen ryhmän ekosysteemistä.

Merkittävimpiä biodiversiteettiä vähentäviä tekijöitä ovat elinympäristöjen tuhoutuminen ja pirstaloituminen, luonnonvarojen liikakäyttö, ympäristömyrkyt ja muut haitalliset aineet, nopea ilmastonmuutos ja vieraslajit.

Lajirunsauden vaikutusten tutkiminen auttaa ymmärtämään, miten ihmisen aiheuttamat sukupuutot näkyvät ekosysteemeissä. Tutkimusala on kuitenkin nuori, ja tutkimukset ovat vaikeita toteuttaa ekosysteemien monimutkaisuuden ja pitkien seuranta-aikojen vuoksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Omistusoikeudet eivät ole ehdottomia, HS 26.5.2009 C6

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hanski, Ilkka: Viestejä saarilta : miksi luonnon monimuotoisuus hupenee?. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-026-8.