Mustarastas

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee varpuslintua. Yhtyeestä kertoo artikkeli Mustarastas (yhtye).
Mustarastas
Koiras
Koiras
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Rastaat Turdidae
Suku: Rastaat Turdus
Laji: merula
Kaksiosainen nimi
Turdus merula
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Mustarastaan levinneisyys
Mustarastaan levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Mustarastas Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Mustarastas Commonsissa

Mustarastas (Turdus merula) on varpuslintuihin kuuluva rastas.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustarastas on 23,5–29 cm pitkä. Koiraan höyhenpuku on kokonaan musta ja sillä on keltainen nokka ja silmärengas. Naaras on väriltään likaisen tummanruskea. Kurkku on vaaleampi ja rinnassa sillä on epäselvää täplitystä. Nuoret yksilöt muistuttavat vanhaa naarasta, mutta niillä on täplitystä myös yläpuolella.[2]

Mustarastas on äänekäs lintu ja sillä on laaja äänivalikoima. Kutsuääniä muuttolennossa ovat rullaava "srrri" sekä syvä "kok". Huolestuneena mustarastas päästää hyvin ohutta "tsiiih"-ääntä ja kovaa maiskutusta "tsuk-uk-uk-...". Varoitusääni on pitkään jatkuva, takova ja kirkas "pli-pli-pli". Laulu on kaunista melodista lurittelua, jossa on huilumaisia ääniä. Laulussa on rauhallinen tahti ja liukuvat sävelkorkeuden vaihtelut (Loudspeaker.svg näyte1?, Loudspeaker.svg näyte2?). Säkeet ovat melko lyhyitä ja toistuvat 3-5 sekunnin välein. Joidenkin yksilöiden säe voi olla haikeampi ja kuulostaa kulorastaan laululta.[2]

Mustarastas voi oppia matkimaan muun muassa ambulanssin sireenin ääntä, auton murtohälyttimen ulinaa, kännykän soittoääniä, moottorisahaa ja vislausta. Lintuekspertti Steven Dudleyn mukaan toisin kuin kottaraiset ja muut rastaat, mustarastas harrastaa matkimista vain harvoin.[3] Mustarastaan laulutaito ei ole peritty ominaisuus, vaan nuori mustarastas opettelee laulunsa pääasiassa lajitovereiltaan.[4]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustarastasta tavataan lähes koko Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-Idässä ja Etelä ja Kaakkois-Aasiassa. Sitä on myös istutettu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Euroopassa on 40-82 miljoonaa pesivää paria eli 120-246 miljoonaa yksilöä. Euroopan kanta muodostaa 50-74 prosenttia maailmanlaajuisesta kannasta, joten hyvin varovainen arvio koko maailman kannasta on 162-492 miljoonaa yksilöä.[1]

Suomessa mustarastas oli 1900-luvun alussa eteläinen laji, mutta on sen jälkeen levittäytynyt pohjoiseen päin. Nykyisin laji pesii vakituisesti Lapin eteläosissa asti. Suomessa mustarastaat ovat osittaismuuttajia ja vuosien väliset kannanvaihtelut ovat suuria. 1950-luvulla Suomen mustarastaskannaksi arvioitiin noin 17 000 paria. 1970-luvulla kanta oli kasvanut arviolta 300 000 pariin. Ankarat talvet 1980-luvun lopulla pudottivat kannan 130 000 pariin, mutta 1990-luvun lopulla kanta oli kasvanut arviolta 250 000 pariin. Nykyisin Suomen mustarastaskannaksi arvioidaan 400 000-600 000 paria. Tarkkaa syytä runsastumiseen ei tiedetä, mutta talviruokinnan runsastuminen ja talvien leudontuminen ovat suosineet lajia.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustarastas pesii rehevissä metsissä, mutta myös ihmisen läheisyydessä puistoissa ja pihoissa.[5] Kannan kasvettua mustarastas on siirtynyt rehevimmistä metsistä myös mäntyvaltaisiin metsiin.[6]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustarastas tekee korsista, sammalista ja lehdistä rakennetun pesänsä maahan, juurakkoon, puun tai pensaan tyveen, halkopinoon tai risukasaan. Naaras munii 3-6 sinivihreää, ruskeapilkkuista munaa, joita se hautoo 11-14 päivää. Poikaset pysyvät pesässä noin 14 päivää emojen ruokkiessa niitä. Pesäpoikasajan jälkeen emot ruokkivat niitä vielä 2-3 viikkoa.[6]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustarastas käyttää ravinnokseen matoja, kotiloita, hyönteisiä, ruuantähteitä, siemeniä, marjoja ja hedelmiä.[6]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b BirdLife International: Turdus merula IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 8.2.2014. (englanniksi)
  2. a b Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 296. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  3. Aamulehti Viitattu 10.7.2008.
  4. Laine, Lasse J.: Lintuharrastajan opas, s. 51. Otava, 2006. ISBN 951-1-18829-1.
  5. a b Lintuatlas Viitattu 14.4.2013.
  6. a b c Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 236. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

¨