Valtatie 2

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
2
Valtatie 2
Valtatie 2
Maa Suomi
Tieluokka valtatie
Omistaja Suomen valtio
Tienpitäjä Tiehallinto
Pituus 227 km
Alkupiste Palojärvi, Vihti
Reitti Forssa (78 km)
Pori (204 km)
Päätepiste Mäntyluoto, Pori (227 km)
Päällyste asfaltti
Kaistaluku pääosin kaksikaistainen

Valtatie 2 on Vihdin Palojärveltä Forssan kautta Porin Mäntyluotoon kulkeva valtatie. Tien pituus on 227 kilometriä. Tie on Porin kaupungin kohdalla olevaa lyhyttä nelikaistaista osuutta lukuun ottamatta kaksikaistainen ja liikennemääriinsä nähden kapea. Tiellä on käynnissä perusparannushanke, jonka on määrä valmistua viimeistään vuonna 2009.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Reitti

Tie kulkee sulkuihin merkittyjen kuntien alueella mutta ei kuntakeskuksen kautta.

[muokkaa] Perusparannus

Vuonna 2006 aloitettiin tien mittava perusparannus. Perusparannushankkeen urakoitsijana on Skanska Infra Oy. Tietöiden on määrä valmistua vaiheittain vuosina 2008 ja 2009. Alla on lueteltu tärkeimpiä peruskorjauskohteita.[1]

[muokkaa] Tien leventäminen

Palojärven (valtatie 1) ja Nummelan eritasoliittymien välillä tie parannetaan nelikaistaiseksi. Myös Loukun kohdalla sekä Leppisuon ja Kanteenmaan välillä tie levennetään nelikaistaiseksi.

[muokkaa] Liittymien rakentaminen ja korjaaminen

  • Parannetaan Palojärven liittymää Vihdissä (uudet rampit liittymän pohjoispuolelle).
  • Parannetaan Huhmari eritasoliittymää (seututie 110) rakentamalla neljä uutta ramppia.
  • Parannetaan Nummelanharjun eritasoliittymää rakentamalla kaksi uutta ramppia.
  • Parannetaan Rieskalan liittymää Porissa.
  • Rakennetaan uusi Torttilan eritasoliittymä Harjavaltaan.
  • Parannetaan Harjavallan vanhaa eritasoliittymää.
  • Peruskorjataan Paavolan (valtatie 10) eritasoliittymä Forssassa.
  • Rakennetaan väistötila Jokilevon liittymään Huittisissa.

[muokkaa] Ohituskaistojen rakentaminen

  • Rakennetaan ohituskaistapari Harjavalta–Rapakonmäki-osuudelle Nakkilaan ja Harjavaltaan.
  • Rakennetaan ohituskaistoja Mommola–Rajala-osuudelle Huittisiin.
  • Rakennetaan ohituskaistoja Leppisuo–Kanteenmaa-osuudelle Huittisiin ja Punkalaitumelle. Lisäksi rakennetaan pohjavesisuojaus.
  • Jokioisiin rakennetaan ohituskaistaosuus, joka toimii myös lentokoneiden varalaskupaikkana.

[muokkaa] Riista-aitojen rakentaminen

Riista-aitoja rakennetaan Kokemäen Kankaantaustaan sekä Murto–Kanteenmaa-osuudelle Punkalaitumelle ja Loimaalle lukuun ottamatta Leppikankaanselkää.

[muokkaa] Muuta

Jokioisten ohituskaistatöiden yhteydessä rakennetaan kevyen liikenteen väylä Minkiölle sekä tietä 13567 (Jänhijoki–Latovainio) parannetaan.

[muokkaa] Optiot

Jos rahoitus varmistuu, rakennetaan lisäksi seuraavat kohteet vuoden 2009 loppuun mennessä:

  • Rakennetaan uusi Peipohjan eritasoliittymä Kokemäelle.
  • Korjataan Masian liittymää Nakkilassa.
  • Rakennetaan ohituskaistapari ja parannetaan Loukun liittymää Nummi-Pusulassa.
  • Rakennetaan Oinasjoen alikulkukäytävä Vihtiin.
  • Parannetaan Nummelanharjun eritasoliittymää Vihdissä.
  • Parannetaan Tarttilan paikallistien 11198 liittymää Vihdissä.
  • Rakennetaan kevyen liikenteen väylä Forssan Paavolasta entisen Nokan sairaalan liittymään.
  • Porrastetaan Latovainion liittymä Jokioisissa.
  • Rakennetaan pohjavesisuojaus ja riista-aita Leppikankaanselälle Loimaalle.
  • Rakennetaan riista-aidat Murto–Kanteenmaa-välille Punkalaitumelle ja Loimaalle.

[muokkaa] Myöhemmät parantamishankkeet

Tulevaisuudessa tie tullaan nelikaistaistamaan Nummelasta Karkkilaan saakka ja Karkkilasta edelleen Forssaan.lähde?

[muokkaa] Historiaa

Helsingin ja Porin välinen reitti sai numeron 2 vuoden 1938 tienumeroinnissa. Tuolloin reitti julki valtatien 1 yhteydessä Nummen Saukkolaa, josta nykyisten teiden 1253, 125 ja 280 reittiä Somerolle, teiden 52 ja 213 reittiä Loimaalle ja teiden 213, 2101 ja 41 reittiä Huittisiin ja sieltä nykyistä kakkostien linjausta Poriin.

Ennen tien uudelleenrakentamista Forssan yhteydet Helsingin suuntaan kulkivat kantatietä 54 (Loppi–Forssa–Jokioinen) pitkin.

Tie rakennettiin 1960-luvun alkupuolella sen ajan normien mukaisesti noin 8 metrin levyiseksi ja on uudempia valtateitä kapeampi. Tien valmistumisen jälkeen todettiin, että alkupää Kehä III:lta Vihdin Olkkalaan oli ongelmainen sen mutkaisuuden ja mäkisyyden takia. Siksi rakennettiin 1970-luvun lopulla tielle uusi, hieman pidempi mutta sujuvampi linjaus Turunväylältä Vihdin Palojärveltä Olkkalaan. Vanha tien alkuosa, nimeltään Vihdintie, muutettiin seututieksi 120. Jäljelle jäänyt ongelmallinen osuus Olkkalasta Karkkilaan valmistui myöhemmin ohituskaistatieksi.

Tieosuus Porista Mäntyluotoon numeroitiin valtatieksi vasta 1990-luvulla. Tien entinen numero oli 265.

[muokkaa] Julkinen liikenne

Valtatie 2:lla on tiheä julkinen liikenne. Pikavuoroja Helsingin ja Porin välillä kulkee viikon jokaisena päivänä lähes tunneittain yötä lukuun ottamatta. Autoja kulkee Huittisten alapuolella usein kaksikin peräkkäin. Autoista toinen ajaa Poriin, toinen valtatietä 12 Raumalle. (Tai Helsinkiin ajaessa päinvastoin.) Hiljaisemmilla vuoroilla Huittisissa on auton vaihto. Lisäksi päätepysäkeiltä lähtee normaalin pikavuoron lisäksi usein express-vuoro, joka pysähtyy vain Humppilassa kuljettajan lakisääteisen tauon johdosta.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. Vt 2 Vihti–Pori 2.3.2005. Tiehallinto. Viitattu 10.7.2007.


Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kie