Preiviiki
Preiviiki (ruots. Bredvik) on kylä Porissa, kaupungin länsipuolella. Se oli osa Porin maalaiskuntaa, joka liitettiin Porin kaupunkiin vuonna 1967.
Preiviiki sijaitsee Preiviikinlahden rannalla, joka on yksi Suomen linturikkaimmista rannoista. Bredvik mainittiin jo vuonna 1491 ja on todennäköistä, että ensimmäiset asukkaat olivat ruotsinkielisiä. 1800-luvulla Preiviikissä valmistettiin laivoja, joilla vietiin muun muassa halkoja Tukholmaan. Myös kalastus oli merkittävä elinkeino 1800-luvulla.
Preiviikin kalarannassa sijaitsee lintutorni, jota voidaan pitää alkupisteenä Preiviiki–Yyteri-luontopolulle. Polku kiertää 4 600 hehtaarisen Preiviikinlahden ja päättyy Yyterin hiekoille. Preiviikinlahti ja sen rannat kuuluvat Natura 2000-suojeluohjelmaan.
Sivulta puuttuu