Moottoritie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yhdysvalloissa moottoritiet ovat usein leveitä, kuva Atlantasta.

Moottoritie on pelkästään moottoriajoneuvoliikenteelle tarkoitettu nopean liikkumisen mahdollistava tie. Moottoritiellä eri ajosuunnat on fyysisesti erotettu toisistaan, eikä moottoritie risteä samassa tasossa muiden kulkuväylien kanssa. Moottoritiellä on käytännössä aina vähintään kaksi ajokaistaa molempiin suuntiin ja risteykset muiden teiden kanssa on toteutettu eritasoliittymillä.

Maailman ensimmäinen moottoritie valmistui vuonna 1924 Italiaan Milanon ja Varesen välille. Saksan ja Yhdysvaltojen ensimmäiset moottoritiet rakennettiin 1930-luvulla. Varsinaisesti moottoriteiden rakentaminen pääsi vauhtiin kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Suomen ensimmäinen moottoritie valmistui vuonna 1962 Helsingin Munkkiniemen ja Espoon Gumbölen välille.

Moottoritien määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1968 tieliikennettä koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa, niin kutsutussa Wienin tieliikennesopimuksessa, moottoritie määritellään seuraavasti:

»Moottoritie tarkoittaa tietä, joka on erityisesti suunniteltu ja rakennettu moottoriajoneuvoliikennettä varten ja joka ei palvele sen varrella olevia kiinteistöjä sekä

  1. jossa on, erityisiä kohtia tai tilapäisjärjestelyjä lukuun ottamatta, kumpaakin liikennesuuntaa varten toisistaan keskikaistalla, jota ei ole tarkoitettu liikenteelle, tai poikkeuksellisesti muulla tavoin erotetut erilliset ajoradat;
  2. joka ei risteä samassa tasossa tien, rautatien, raitiotien eikä jalankulkutien kanssa;
  3. joka on erityisesti merkitty moottoritieksi.»
    (Wienin tieliikennesopimus (SopS 30/1986), 1 artikla, j-kohta[1])

Viimeisestä kohdasta aiheutuu, että tie, joka täyttää kaikki moottoritielle asetetut vaatimukset mutta jota ei liikennemerkein ole merkitty moottoritieksi, ei ole moottoritie. Niinpä esimerkiksi Itäväylä, Hämeenlinnanväylän alkuosa Haagasta Kehä III:lle sekä osa Kehä I:stä kaksine ajoratoineen ja eritasoliittymineen muistuttavat moottoriteitä, mutta niitä ei ole merkitty moottoriteiksi.

Vaikka tieliikennesopimus ei sitä suoraan määrääkään, on moottoritiellä useimmiten vähintään kaksi ajokaistaa molempiin suuntiin. Moottoritiet ovat myös aina kestopäällystettyjä.

Moottoritien tarkka määritelmä ja moottoriteille asetetut tekniset vaatimukset vaihtelevat jonkin verran maittain.

Moottoriteillä noudatettavat liikennesäännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös moottoriteillä noudatettavat liikennesäännöt vaihtelevat jonkin verran maittain. Tieliikennesopimuksessa[2] on määrätty kuitenkin joitakin yleisperiaatteita:

  • Kevyt liikenne ja liikenne hitailla ajoneuvoilla on kielletty.
  • Moottoritielle pysähtyminen ja pysäköiminen ilman pakottavaa syytä on kielletty.
  • U-käännöksen tekeminen on kielletty.

Moottoriteiden nopeusrajoitus on yleensä 80–130 kilometriä tunnissa. Saksassa osalla moottoriteistä ei ole nopeusrajoituksia lainkaan.

Koska kaikki ajoneuvot eivät voi käyttää moottoritietä, sillä pitää olla myös rinnakkaisyhteys. Usein rinnakkaisyhteys on niin sanottu vanha tie, joka on ollut päätie ennen moottoritien valmistumista. Rinnakkaisyhteys voi kulkea myös keskustan katuverkolla. Maissa, joissa moottoritiet tai osa niistä ovat maksullisia, rinnakkaisyhteys on yleensä maksuton.

Moottoritiet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen moottoritien merkki
Valtatie 4 Oulussa

Suomi on harvaan asuttu maa ja liikennemäärät ovat yleensä pieniä. Tämän vuoksi Suomeen ei ole ollut tarpeellista rakentaa samanlaista kattavaa moottoritieverkkoa kuin esimerkiksi Saksassa on. Vuoden 2013 alussa Suomessa oli 810 kilometriä moottoriteitä.[3] Pisimmät yhtäjaksoiset moottoritiet ovat Vantaan ja Ylöjärven välinen osuus valtatiellä 3, Helsingin ja Turun välinen osuus valtatiellä 1 sekä Helsingin ja Heinolan välinen osuus valtatiellä 4. Muut moottoritiet ovat kuitenkin yleensä lyhyehköjä osuuksia suurimmissa kaupungeissa. Lisäksi valtatietä 7 rakennetaan moottoritieksi Haminan kohdalla ja osuudella Koskenkylä-Kotka. Myöhemmin toteutetaan osuus Haminasta Vaalimaalle.

Suomen lainsäädännön moottoritien määritelmä noudattaa Wienin tieliikennesopimuksen määrittelyä:

»Moottoritiellä on kaksi keskikaistan tai kaiteen toisistaan erottamaa ajorataa, joilla ei ole avattavia siltoja. Risteävän liikenteen tulee kulkea eri tasossa kuin moottoritieliikenteen. Moottoritiehen liittyvä ja sieltä poistuva liikenne on johdettava moottoritien alkamis- tai päättymiskohtien taikka tiesuunnitelmassa osoitettujen liittymien kautta. Moottoritien ja siihen rajoittuvan kiinteistön välillä ei saa olla muuta kulkuyhteyttä.»
(Valtioneuvoston asetus maanteistä (924/2005) 1 § 1  mom.[4])

Lähes kaikki Suomen moottoritiet ovat 2+2-kaistaisia; ainoastaan pääkaupunkiseudulla on joitain useampikaistaisia osuuksia. Lisäksi moottoriteille on asetettu tiettyjä tien geometriaa, liittymäväliä ja muita teknisiä ominaisuuksia koskevia vaatimuksia. Moottoriteistä hieman alle kahdella kolmasosalla nopeusrajoitus on 120 kilometriä tunnissa. Muilla moottoriteillä rajoitus on yleensä 100 kilometriä tunnissa, joskus myös tätä alempi. Talvisin nopeusrajoitus on kaikilla moottoriteillä enintään 100 kilometriä tunnissa.

Moottoritiet jaetaan merkityksensä perusteella neljään luokkaan:[5]

  • A-luokkaan kuuluvat valtakunnalliset moottoritieosuudet maaseutuosuuksilla. Nopeusrajoitus on yleensä 120 km/h.
  • B-luokkaan kuuluvat valtakunnalliset moottoritieosuudet kaupunkitaajamien ohitusosuuksilla. Nopeusrajoitus on 100–120 km/h.
  • C-luokkaan kuuluvat taajamaseudun tiestön runkoväylänä toimivat moottoritiet (1. luokan kaupunkimoottoritiet). Nopeusrajoitus on 80–100 km/h.
  • D-luokkaan kuuluvat keskustojen syöttökehänä toimivat, taajamarakenteeseen kiinteästi integroidut moottoritiet, joilla ei ole kauttakulkuliikennettä (2. luokan kaupunkimoottoritiet). Nopeusrajoitus on yleensä 80 km/h.

Luokittelu liittyy lähinnä tiesuunnitteluun eikä luokkaa mitenkään merkitä tielle liikennemerkein. Alemman luokan moottoriteillä tien tekniset vaatimukset eivät ole niin tiukat. Nimitystä kaupunkimoottoritie käytetään joskus myös moottoritiemäisistä teistä, esim. Kehä III, jotka eivät kuitenkaan ole moottoriteitä.

Suomessa moottoritien rinnalla kulkeva rinnakkaistie on tieluokaltaan yleensä seututie. Rinnakkaisyhteys voi kulkea myös keskustan katuverkolla.

Moottoriteiden rakentaminen ja vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun moottoritien rakentamisesta päätetään, ratkaisu tehdään muun muassa liikennemäärien, liikenneturvallisuuden, yhdyskuntarakenteen ja ympäristönäkökohtien perusteella. Yleisesti moottoritien rakentaminen voi olla perusteltua, jos keskimääräinen liikennemäärä ylittää 15 000 ajoneuvoa vuorokaudessa,[6] joskin moottoritien rakentaminen edellyttää aina liikenteen tuntivaihtelun ja koostumuksen tarkempaa tarkastelua.[7]

Liikenneturvallisuuden osalta moottoriteiden etuna on vastakkaissuuntaisen ja risteävän liikenteen puuttuminen, mikä poistaa kohtaamis- ja risteysonnettomuudet lähes kokonaan. Toisaalta suuremmat nopeudet lisäävät suistumisonnettomuuksien määrää. Suurien liikennemäärien vuoksi myös peräänajo-onnettomuuksien riski kasvaa, joskaan tämä seikka ei liity suoraan tietyyppiin vaan enemmänkin liikennemääriin tietyypistä riippumatta.

Tilastollisesti moottoriteillä sattuu liikennemääriin suhteutettuna vähemmän kuolemaan johtaneita onnettomuuksia ja muita henkilövahinko-onnettomuuksia kuin muilla teillä.[8]

Moottoriteiden ympäristövaikutukset ovat kahtalaiset: yhtäältä moottoritiet sujuvoittavat liikennettä ja mahdollistavat tasaiset nopeudet, mikä saattaa vähentää pakokaasupäästöjä ainakin lyhyellä aikavälillä. Kuitenkin moottoritiet myös hajauttavat yhdyskuntarakennetta ja synnyttävät liikennettä, kun esimerkiksi työssäkäynti on mahdollista entistä kauempaa, mikä taas lisää ilmansaasteita. Lisäksi moottoritiet vievät paljon tilaa muihin tietyyppeihin verrattuna, ja moottoriteiden alta joudutaankin usein purkamaan rakennuksia. Viimeksi mainittua ongelmaa voidaan tosin torjua riittävän pitkän tähtäimen suunnittelulla. Liikennevirasto on kehitellyt keskikaiteellisia moottoriteitä josta puuttuu perinteinen leveä viherkaista ajoratojen välillä. Nykyisin tuskin enää rakennettaisiin 1960-luvulla rakennetun Hämeenlinnan moottoritien kaltaista läpikulkutietä kaupungin keskustan halkilähde tarkemmin?. Hämeenlinnassa on tällä hetkellä rakenteilla kauppakeskus moottoritien päälle sekä katuyhteyksiä, estevaikutus myös pienenee. Länsiväylällä Lauttasaaressa on myös suunniteltu betonikantta moottoritien päälle johon tulisi asuntoja.

Suurten liikennemäärien ja suurien nopeuksien aiheuttama melu haittaa ympäristöä, mitä voidaan torjua meluvalleilla, -aidoilla ja -kaiteilla. Moottoritiet aiheuttavat myös estevaikutuksen, joita voidaan torjua esimerkiksi viher- ja ylikulkusiltoja ja tunneleita rakentamalla.

Suomessa moottoritien rakentamiskustannukset ovat keskimäärin 3–5 miljoonaa euroa/kilometri,[9] joskin kustannukset vaihtelevat tapauskohtaisesti: esimerkiksi sillat ja etenkin tunnelit nostavat tien hintaa.

Luettelo Suomen moottoriteistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteellinen kartta Suomen merkittävistä moottoriteistä, jotkin lyhyet osuudet puuttuvat. Moottoritiet merkitty vihreillä viivoilla.

Alla on lueteltu suomalaiset moottoritiet.[10] Kukin moottoritieosuus on lueteltu vain kerran, vaikka se olisikin osa useampaa tietä.

Valtatie 1

Valtatie 2

Valtatie 3

Valtatie 4

Valtatie 5

Valtatie 6

Valtatie 7

Valtatie 8

  • Turku–Raisio (pituus 5 km)

Valtatie 9

Valtatie 12

  • Tampere–Nokia (pituus 8 km)

Valtatie 25

  • Lohja, (pituus 1 km, liittyy toiseen moottoritiehen)

Valtatie 29

  • Keminmaa–Tornio (pituus 14 km)

Kantatie 45

Kantatie 51

Yhdystie 3495

Yhdystie 6018

  • Jyväskylä (Jyväskylä–Vaajakoski-moottoritien Jyväskylän puoleinen pää, pituus 0,5 km)

Suomen moottoriteiden historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ensimmäisen moottoritiemäisen väylän, Helsingin Itäisen moottoritien (osa nykyistä Itäväylää) rakentaminen aloitettiin vuonna 1950 Kulosaaren sillalla. Silta ja osuus Kulosaaren läpi Herttoniemeen saakka avattiin vuonna 1957 ja lyhyt osuus Herttoniemen kohdalla valmistui vuonna 1962 [12]. Tie on moottoritien tapainen (eritasoliittymät, toisistaan erotetut ajoradat), muttei kuitenkaan täytä kokonaan nykyisiä moottoritielle asetettuja laatuvaatimuksia (tiellä on bussipysäkkejä, kiihdytyskaistat hyvin lyhyitä, jne).

Suomen ensimmäistä varsinaista moottoritietä, Tarvontietä (nyk. Turunväylä) alettiin rakentaa vuonna 1956 Helsingin Munkkiniemen ja Espoon Gumbölen välille. Tie otettiin käyttöön vuonna 1962. Seuraavien kymmenen vuoden aikana Suomeen rakennettiin runsaasti lyhyitä moottoritieosuuksia suurimpien kaupunkien, varsinkin Helsingin läheisyyteen.[13]

Pääkaupunkiseudulla Lahdenväylä valmistui ensin 1967 Vanhastakaupungista Viikkiin, josta sitä jatkettiin Tattariharjuuun 1971 ja Järvenpäähän 1974. Porvoonväylän ensimmäinen osuus valmistui vuonna 1972.

Nykyiseen verrattuna moottoritiet rakennettiin yleensä huomattavan läheltä kaupungin keskustaan. Hämeenlinnassa valtatie 3 rakennettiin 1960-luvulla kulkemaan moottoritienä keskustan halki, samoin kuin valtatie 7 Karhulan keskustan halki, sekä moottoritiemäinen Rovaniemen läpikulku 1960-luvun lopulla.

Myös Jyväskylässä ja Tampereella suunniteltiin moottoritietä aivan keskustan tuntumaan. Jyväskylässä tie olisi alkanut Keljosta, kulkenut Hippoksen ja yliopiston välistä, Harjun takaa ja Rajakatua pitkin Taulumäelle.[14] Suunnitellusta tiestä ehdittiin toteuttaa 1,8 kilometriä pitkä osuus keskustan eteläpuolelle. Suunnitelmien muututtua tie on muutettu luokitukseltaan tavalliseksi tieksi ja on nykyiseltä nimeltään Länsi-Päijänteentie, ollen Suomen ainoa lakkautettu moottoritie. Tampereella keskustan halkaiseva tie olisi kulkenut Ratinasta Lielahteen. Pyynikkiin olisi rakennettu tunneli ja Pispalan maasto tasattu maastoleikkauksella.

Helsingissä suunniteltiin 1960- ja 1970-luvuilla moottoritietä Länsiväylältä Ruoholahdesta keskustan läpi Itäväylälle Sörnäisiin. Se olisi kulkenut satamaradan kuilussa Ruoholahdesta Eduskuntatalolle asti ja jatkunut Mannerheimintien itäpuolella Kaisaniemen puiston läpi Pohjoisrantaan ja edelleen Sörnäisten rantatietä pitkin Itäväylälle saakka. Lisäksi suunniteltiin rautatien viereen moottoritietä, Vapaudenkatua, Helsingin keskustasta Pasilaan. Suunnitelmista esitettiin monia muunnelmia, joista monet olisivat edellyttäneet useiden historiallisten rakennusten purkamista. Eräiden myöhempien suunnitelmien mukaan keskustan läpi johtava moottoritie rakennettaisiin kokonaisuudessaan maanalaiseksi tunneliksi. Suunnitelmien mukaan myös muun muassa Pohjoisranta olisi ollut moottoritietasoinen, ja nykyisen Mallaskadun tunnelin oli tarkoitus olla Hietalahden rantaa pitkin kulkevan Länsiväylän haaran eteläinen ramppi. Ensimmäisen kerran moottoriteitä ehdotettiin Helsingin kantakaupungin alueelle jo Kråkströmin-Lindegrenin suunnitelmassa 1954.

Ensimmäisen öljykriisin seurauksena moottoriteiden rakentaminen väheni huomattavasti 1970-luvun puolivälissä ja lisääntyi uudelleen vasta 1990-luvulle tultaessa. 1990-luvulla alettiin rakentaa pitempiä moottoritieosuuksia. Ensin rakennettiin moottoritie Vantaalta Hämeenlinnaan ja myöhemmin edelleen Tampereelle vuonna 2000. Lahdenväylän (valtatie 4:n) moottoritieosuutta jatkettiin Järvenpäästä ensin Lahteen ja myöhemmin Heinolaan saakka vuonna 2005. Viimeksi valmistunut pitkä moottoritie on Valtatie 1 Helsingistä Turkuun, joka avautui kokonaan moottoritieksi vuonna 2009.

Artikkelin lopussa olevassa taulukossa on lueteltu Suomen moottoritieosuudet valmistumisvuoden mukaan.

Tulevaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi on sitoutunut rakentamaan koko Turun ja Vaalimaan välisen E18-tien moottoritieksi vuoteen 2015 mennessä.[15] Näin ollen valtatiestä 7 rakennetaan moottoritieksi vielä osuudet Koskenkylä–Kotka ja Hamina–Vaalimaa. E18-tien Kehä III:lla kulkevaa osuutta ei tulla viitoittamaan moottoritieksi, vaikka se tullaan kaikilta osiltaan parantamaan moottoritietasoiseksi.

Alla olevassa taulukossa on lueteltu lähivuosina toteutettavat moottoritiehankkeet.

Suunniteltu valmistumisvuosi Tienumero Tieosuus Pituus (km) Suunnittelu- / rakentamisvaihe
2014 5 9 E 63 Päiväranta–Vuorela, Kuopio 5 rakenteilla
7 E 18 Loviisa–Kotka 46 rakenteilla
6 9 Reijola-Repokallio, Joensuu 4 rakenteilla
2015 7 E 18 Haminan ohikulkutie 15 rakenteilla
7 E 18 Hamina–Vaalimaa 45 suunnitteilla, rahoitus myönnetty
2016 8 E 8 Kankare, Raisio – Humikkala, Masku 12 rakenteilla
Suunnitteilla 49 13 23 E 63 E 75 Kanavuori–Haapalahti, Jyväskylä 3 suunnitteilla
4 13 E 75 Kirri, Jyväskylä – Vehniä, Laukaa 16 suunnitteilla
9 E 63 Alasjärvi, Tampere – Ruutana, Kangasala 9,5 suunnitteilla
12 Lahden eteläinen kehätie 13 suunnitteilla
12 Alasjärvi, Tampere – Huutijärvi, Kangasala 14 suunnitteilla
5 Palokangas, Leppävirta – Humalajoki, Kuopio 18 suunnitteilla
5 E 63 Siilinjärvi – Varpaisjärventie, Siilinjärvi 4 suunnitteilla
6 12 Keltti–Käyrälampi, Kouvola 11 suunnitteilla

Lisäksi rakennettaneen vielä joitain moottoritieosuuksia tärkeimmille kaupunkiseuduille, mutta muutoin moottoriteiden rakentaminen todennäköisesti vähenee. Sen sijaan Liikennevirasto keskittynee päätieverkon parantamiseen kevyemmillä ratkaisuilla, kuten keskikaiteellisten ohituskaistateiden rakentamisella. Vuonna 2006 valmistuneessa liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän ehdotuksessa runkotieverkoksi on ehdotetulle runkotieverkolle suunniteltu rakennettavaksi uusia moottoriteitä kaikkiaan 240 kilometriä vuoteen 2030 mennessä.[9] Vuosina 1990–2013 uusia moottoriteitä on valmistunut 595 kilometriä.[3][16] Toisaalta Lappeenrannan ja Imatran kaltaisia 2+2-kaistaisia, käytännössä moottoritiemäisiä väyliä tullaan rakentamaan suurinpiirtein saman verran, muun muassa Tampereen ja Oriveden sekä Tikkakosken ja Äänekosken välille.lähde? Suomessa moottoritien määritelmä on erittäin tiukka, ja kuten edellä mainitut valtatie 6:n osuus tai Kehä III, Suomessa on monia tieosuuksia jotka monissa muissa Euroopan valtioissa määriteltäisiin suoraan moottoriteiksi.lähde?

Moottoriteiden historiaa muualla maailmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman vanhin varsinainen moottoritie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autoistuminen eteni nopeimmin Yhdysvalloissa ja siellä osavaltioiden ja liittovaltion tiehallinnot ryhtyivät rakentamaan moottoriteitä lähinnä kaupunkien lähiliikennettä varten 1920-luvun puolivälissä. Ne olivat kuitenkin 1930-luvun loppuun saakka yleensä lyhyitä ja yksiajorataisia, eli moottoriliikenneteitä. Lamakauden jälkeen 1930-luvulla julkinen valta investoi mieluummin työllistävämpiin hankkeisiin kuin teiden rakentamiseen. Maailman vanhimman moottoritiemäisen väylän, joka sittemmin osittain purettiin ja osittain muutettiin puistoalueeksi, oli kuusikaistainen West Side Elevated Highway New Yorkissa, jonka ensimmäiset osat valmistuivat vuosina 1929-1930.

Kaukoliikennemoottoriteiden kehittäminen alkoi Yhdysvalloissa 1930-luvulla, kun yksityiset yritykset rakensivat muutamia maksullisia vain autoliikenteelle tarkoitettuja teitä. Niistäkin ensimmäiset palvelivat tosin vain suurten kaupunkien lähiliikennettä. Sellainen oli ilmeisesti maailman ensimmäinen vuosina 19141925 rakennettu varsinainen moottoritie Bronx River Parkway New Yorkissa (25 km). Se oli kuitenkin suunniteltu vain 40 kilometrin tuntinopeutta varten, joka tosin oli aivan riittävä 1910-luvun autoja ajatellen.

1930-luvulla rakennettuja maksullisia kaupunkien lähiliikennemoottoriteitä olivat Henry Hudson Parkway New Yorkissa 1934 (16 km), Merrit Parkway Bostonissa 1940 (60 km) ja Arroyo Seco Parkway Los Angelesissa 1940 (15 km). Liittovaltion moottoriteiden rakentamiseen omaksuman nihkeän asenteen vuoksi Yhdysvallat oli kuitenkin jo jäänyt jälkeen Saksasta, jossa yhtenäisen moottoritieverkoston rakentaminen oli aloitettu 1933. Yhdysvalloissa moottoritiet olivat satunnaisia eikä mitään kokonaissuunnitelmaa ollut, vaikka autoliikenne oli siellä moninkertainen Eurooppaan verrattuna.

Freeway[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa moottoriteistä käytetään historiallisista syistä erilaisia nimityksiä. Vanhin nimityksistä on Parkway (Puistotie), jolla tarkoitettiin kaupunkipuistoihin rakennettuja teitä, joiden tarkoitus oli palvella ennen muuta kaupunkilaisten vapaa-ajan liikkumista maaseudulle. Yleisnimeksi määriteltiin vuonna 1930 Freeway (Vapaatie), jolla tarkoitettiin tietä, joka oli vapaa risteyksistä, kevyestä liikenteestä sekä jalankulkijoista ja mahdollisti siten liikenteen vapaan sujumisen.

Yhdysvaltojen ensimmäinen kaukoliikennemoottoritie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen varsinainen kaukoliikenteeseen tarkoitettu moottoritie Yhdysvalloissa oli vuosina 193540 rakennettu 160 mailin (257 km) pituinen Pennsylvania Turnpike. Yksityisellä rahoituksella tehty tie välitti liikennettä Appalakkien vuoriston poikki Pittsburghin suunnasta kohti itärannikkoa. Merkittävää oli, että tien kummankaan päätepisteen lähellä ei ollut suurta kaupunkia, vaan sen ainoa tehtävä oli nopeuttaa ja helpottaa liikennettä vuoristoalueen poikki. Rakentamista helpotti ja kustannuksia vähensi se, että siinä voitiin käyttää hyväksi keskeneräiseksi jääneen rautatien osuuksia ja lähes valmiita tunneleita.

Interstate-moottoritieverkoston rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittovaltion asenne kaukoliikennemoottoriteihin alkoi muuttua 1930-luvun lopulla. Erityisesti tutustuminen Saksan moottoritieverkkoon auttoi ymmärtämään sen taloudellisen ja sotilaallisen merkityksen. Yhdysvalloissa todettiin, ettei yhtenäisen moottoritieverkon aikaansaaminen olisi mahdollista yksityisellä rahoituksella ja vain osavaltioiden toimin. Liittovaltio aloitti maanlaajuisen moottoritietiestön suunnittelun vuonna 1941 ja 1944 hyväksyttiin suunnitelma 65 000 kilometrin pituisen moottoritieverkon rakentamisesta liittovaltion ohjauksessa ja tuella, The Federal-Aid Highway Act. Toinen maailmansota viivästytti kuitenkin sen toteuttamisen aloitusta. Vasta vuonna 1947 käynnistettiin joidenkin tieosuuksien rakentaminen, mutta vain kolme vuotta myöhemmin syttyneen Korean sodan menot pakottivat liittovaltiota jälleen leikkaamaan tiemäärärahoja. Osavaltiot eivät olleet halukkaita rahoittamaan muita kuin paikallisia liikennetarpeita palvelevia teitä. Liittovaltion rahoitusosuus oli myös liian vähäinen. Vuoden 1944 Federal-Aid Highway Act ei siten vielä johtanut toivottuun lopputulokseen.

Vuonna 1953 presidentiksi tullut Dwight D. Eisenhower oli nähnyt Saksan moottoriteiden arvon käytännössä toimiessaan liittoutuneiden joukkojen ylipäällikkönä toisen maailmansodan aikana. Hänestä oli tullut moottoriteiden rakentamisen innokas kannattaja ja hänen määräyksestään vuoden 1944 suunnitelma uudistettiin perusteellisesti vuonna 1956. Uusi Federal-Aid Highway Act käynnisti 66 000 -kilometrisen moottoritieverkoston rakentamisen toden teolla, kun liittovaltion rahoitus vastasi menoista 90-prosenttisesti. Rahoitusta varten ryhdyttiin verottamaan polttoaineita. Yhdysvaltojen moottoritiejärjestelmää kutsutaankin virallisesti nimellä The Eisenhower Interstate System. Suunnitelmakauden pituus oli 20 vuotta eli verkoston tuli olla valmis vuonna 1975. Toteutus käynnistyi vauhdilla: ensimmäisen viiden vuoden aikana eli vuoteen 1961 mennessä oli rakennettu noin 9 000 kilometriä uutta moottoritietä ja Interstate -verkon kokonaispituus oli jo 16 000 kilometriä, kun aiemmin rakennetut julkiset sekä maksulliset tiet oli liitetty mukaan järjestelmään. 1970-luvun puolivälin jälkeen moottoriteiden rakentaminen on jatkunut siten, että vuonna 2000 Yhdysvaltojen moottoriteiden kokonaispituus oli jo lähes 90 000 kilometriä.


Ruotsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huolimatta siitä, ettei Ruotsi käynyt lainkaan sotaa II Maailmansodan aikana omalla maaperällään, se sai Marshall-apua, ja Euroopan ensimmäinen kaupunkimoottoritie valmistui vuonna 1943 Söderleden-nimisenä eteläisen Tukholman halki. Myöhemmin osuus on tunneloitu. Ensimmäinen maaseutumoottoritie, jota ei varsinaisena mottoritienä nykyisin pidetä, valmistui 1940-luvun lopulla Göteborgin lähettyvillä. Myös Euroopan ensimmäinen täydellinen eritasoliittymä Slussen valmistui Tukholmassa jo vuonna 1935.

Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Autobahn
  • Autobahn on saksalainen käsite, joka vastaa suunnilleen moottoritietä.

Moottoritiestandardit ulkomailla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa Nimi Kylttien
väri
Tienumeron väri Nopeusrajoitus
(maks.)
Suunniteltu
nopeusrajoitus
Lisätietoja
Albania Autostradë vihreä vihreä 110 km/h
Algeria Autoroute sininen punainen 130 km/h
Angola Auto-estrada sininen sininen 120 km/h
Belgia Autoroute / Autosnelweg sininen valkoinen 120 km/h
Bosnia-Hertsegovina Autocesta / Autoput vihreä vihreä 120 km/h
Bulgaria Avtomagistrala vihreä vihreä 140 km/h
Espanja Autopista (maksulliset)
Autovía (ilmaiset)
sininen sininen 120 km/h
Etelä-Korea Gosokdoro vihreä sinipunainen 110 km/h 120 km/h
Filippiinit vihreä vihreä
Hollanti Autosnelweg sininen punainen 130 km/h
Hongkong vihreä keltainen
Indonesia Jalan Tol
Intia sininen sininen 120 km/h
Irak sininen sininen
Iran sininen sininen
Irlanti Motorway / Mótarbhealach sininen sininen 120 km/h
Iso-Britannia Motorway sininen sininen 113 km/h
(70 mph)
Suunnitelmat nostaa rajoitus nopeuteen 129 km/h (80 mph) on laitettu jäihin mutta edelleen mahdollisia.
Italia Autostrada vihreä vihreä 130 km/h Tieliikennelaissa oleva pykälä mahdollistaa 150 km/h rajoituksen, mutta sitä ei ole vielä koskaan käytetty.
Itävalta Autobahn sininen sininen 130 km/h
Japani Kosokudoro vihreä vihreä 100 km/h
Kanada Autoroute / Freeway vihreä vaihtelee osavaltioittain 110 km/h
Kiina Gaosugonglu vihreä viherpunainen / viherkeltainen
(kohta myös vihervalkoinen)
120 km/h
Kosovo Autoudhë vihreä vihreä 120 km/h
Kreikka Autokinitodromos vihreä vihreä 130 km/h
Kroatia Autocesta vihreä vihreä 130 km/h
Luxemburg Autobunn sininen sininen 130 km/h
Makedonia Avtopat vihreä vihreä 130 km/h
Malesia Lebuhraya vihreä keltainen 110 km/h 120 km/h
Marokko Autoroute sininen punainen 130 km/h
Moldova Autostrada vihreä vihreä 110 km/h 130 km/h
Montenegro Autoput vihreä vihreä 120 km/h
Myanmar
Norja Motorvei sininen sama kuin kansallinen 100 km/h 110 km/h
130 km/h
110 km/h nopeusrajoituksen kokeilu päättyy syksyllä 2014, jonka jälkeen muutkin nykyiset tiet voisivat saada kyseisen nopeudenkorotuksen. Uudet tiet tullaan lisäksi suunnittelemaan 130 km/h rajoitusta varten.
Pakistan vihreä vihreä 120 km/h
Portugali Autoestrada sininen sininen 130 km/h
Puola Autostrada sininen punainen 140 km/h
Ranska Autoroute sininen punainen 130 km/h
Romania Autostrada vihreä vihreä 130 km/h
Ruotsi Motorväg vihreä sama kuin kansallinen 120 km/h nollatoleranssi ylinopeuksille
Saksa Autobahn sininen sininen rajoittamaton nopeussuositus 130 km/h
Serbia Autoput vihreä vihreä 120 km/h
Singapore Lebuhraya sininen sininen 110 km/h
Slovakia Dialnica vihreä punainen 130 km/h
Slovenia Avtocesta vihreä vihreä 130 km/h
Sri Lanka sininen sininen
Suomi Moottoritie vihreä vihreä 120 km/h 130 km/h Lakialoite on edennyt valiokuntaan, jossa se on istunut saapuneena lokakuusta 2013 lähtien. Sen mukaan moottoriteiden perusnopeus kasvaisi 110 km/h, ja se voitaisiin joko laskea 90 km/h tai nostaa 130 km/h olosuhteiden mukaisesti.
Sveitsi Autobahn / Autoroute /
Autostrada
vihreä punainen 120 km/h
Taiwan Gaosugonglu vihreä valkovihreä 110 km/h
Tanska Motorvej vihreä sama kuin kansallinen 130 km/h
Thaimaa Thang Duan sininen sininen (maksullinen)
vihreä (ilmainen)
120 km/h
Tšekki Dálnice vihreä punainen 130 km/h
Tunisia Autoroute sininen punainen 110 km/h 130 km/h
Turkki Otoyol vihreä oranssi 120 km/h
Ukraina Avtomahistral' vihreä vihreä 130 km/h
Unkari Autópálya sininen sininen 130 km/h
Venäjä Avtomagistral' vihreä vihreä 130 km/h 1.9.2013 voimaan tulleen lakimuutoksen johdosta 150 km/h on mahdollista ilman sakkoa.
Vietnam vihreä vihreä 120 km/h
Yhdysvallat Interstate / Freeway vihreä sinipunainen (Interstate)
vihreä (osavaltioiden moottoritiet)
88-137 km/h
(55-85 mph)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Liikenne ja väylät I. Helsinki: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL r.y., 2005. RIL 165-1. ISBN 951-758-459-8. ISSN 0356-9403.
  • Liikenne ja väylät II. Helsinki: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL r.y., 2006. RIL 165-2. ISBN 951-758-464-4. ISSN 0356-9403.
  • Moottoriteiden eritasoliittymät. Osa A. Helsinki: Tielaitos, Kehittämiskeskus, 1994. TIEL 2130009. ISBN 951-47-6844-2. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.9.2007).
  • Moottoriteiden eritasoliittymät. Osa B. Helsinki: Tielaitos, Kehittämiskeskus, 1993. TIEL 2130008. ISBN 951-47-6843-4. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.9.2007).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tieliikennettä koskeva yleissopimus 8.11.1968 (SopS 30/1986) (1 artikla, j-kohta) Finlex. Edita Publishing Oy. Viitattu 23.9.2007.
  2. Tieliikennettä koskeva yleissopimus 8.11.1968 (SopS 30/1986) (25 artikla) Finlex. Edita Publishing Oy. Viitattu 23.9.2007.
  3. a b Tietilasto 2013, s. 25. Liikenneviraston tilastoja 4/2014. Helsinki: Liikennevirasto, 2014. ISBN 978-952-255-473-4. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 27.7.2014).
  4. Valtioneuvoston asetus maanteistä 24.11.2005/924 1 § 1  mom.
  5. Moottoriteiden eritasoliittymät. Osa A 1994, s. 30
  6. Liikenne ja väylät II 2006, s. 66.
  7. Liikenne ja väylät II 2006, s. 65.
  8. Liikenne ja väylät I 2005, s. 436. (Tieto perustuu Tiehallinnon tilastotietoihin vuosilta 1997–2001. Uudet keskikaiteelliset tietyypit eivät ole vertailussa mukana.)
  9. a b Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi (PDF) (s. 5) 29.9.2006. Liikenne- ja viestintäministeriö. Viitattu 23.9.2007.
  10. Yleiset tiet 1.1.2005 (Tilastoja 2/2005) 2005. Tiehallinto. Viitattu 21.12.2006.
  11. Uusia moottoritieosuuksia avataan liikenteelle etuajassa Liikennevirasto. Viitattu 22.10.2013.
  12. http://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/
  13. Masonen, Jaakko & Hänninen Mauno (toim.): Tuhat vuotta tietä, kaksisataa vuotta tielaitosta. 3. Pikeä, hikeä, autoja. Tiet, liikenne ja yhteiskunta 1945–2005, s. 173–178. Helsinki: Tielaitos, Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37-1782-8 (koko teos). ISBN 951-37-1621-X (3. osa).
  14. Keski-Suomen teillä. Keski-Suomen tiepiiri 50 vuotta, s. 84. [Jyväskylä]: [Tielaitos, Keski-Suomen tiepiiri], 1997. Tiemuseon julkaisuja 16. ISBN 951-726-374-0.
  15. Vt 7 (E18) Hamina–Vaalimaa 22.5.2007. Tiehallinto. Viitattu 7.6.2007.
  16. Tietilasto 2005 (Tilastoja 1/2006) 2006. Tiehallinto. Viitattu 9.4.2007.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Castrén, Sampo & Pajuoja, Anssi: Monoa moottoriteille! Pamfletti moottoriteiden lisärakentamista vastaan. Helsinki: Like, 2003. ISBN 952-471-092-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]