Talvipäivänseisaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maapallo talvipäivän seisauksen aikaan, jolloin pohjoisnapa on poispäin auringosta.

Talvipäivänseisaus on ajankohta, jolloin Aurinko on suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella ja pohjoisella pallonpuoliskolla on vuoden lyhin päivä.[1] Auringon deklinaatio on minimissään ja pohjoisella pallonpuoliskolla aurinko on alimmillaan taivaalla etelässä ollessaan.[2] Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei nouse lainkaan.[3] Talvipäivänseisaus ajoittuu aikavälille 21.–22. joulukuuta.[4]

Eteläisellä pallonpuoliskolla on samaan aikaan kesäpäivänseisaus, joka on vuoden pisin päivä, eikä aurinko laske lainkaan eteläisen napapiirin eteläpuolella.[3] Vastaavasti eteläpuoliskon talvipäivänseisaus on 21. tai 22. kesäkuuta eli silloin, kun pohjoispuoliskolla on kesäpäivänseisaus.

Juhlapäivänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet kansat ovat vanhoista ajoista viettäneet vuotuista juhlaa talvipäivänseisauksen aikoihin.[5] Aurinkovuoteen kuuluvat seisauspäivät sekä kevätpäiväntasaus ja syyspäiväntasaus ovat olleet merkittäviä taitekohtia. Vuoden vaihtuminen on usein laskettu joistakin niistä alkavaksi.[6]

Muinaisten germaanisten kansojen talvijuhlan yulen paikka vaihteli kuukalenterin vuoksi yulen joulukuun alusta tammikuun alkuun. Kristinuskon leviämisen myötä yule yhdistettiin kristilliseen jouluun ja sen paikka vakiintui.[7][8] Suomen kielen sana joulu tulee talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta nimestä.[9] Muinaiset roomalaiset viettivät 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa. Talvipäivänseisauksena, roomalaisen kalenterin mukaan 25. joulukuuta, oli Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päivä.[10]

Kristillistä joulua vietetään 25. joulukuuta Jeesuksen syntymän muistoksi.[11] Ajankohta on muinaisen roomalaisen kalenterin talvipäivänseisauksen päivämäärä.[10] Kirkko yhdisti Voittamattoman auringon päivän juhlat Jeesuksen syntymäjuhlaan 350-luvulla.[10]

Jotkut uskonnottomien järjestöt järjestävät talvipäivänseisauksen juhlia ja lähettävät talvipäivänseisauksen kortteja.[12] Muun muassa Amerikan ateistit ovat ehdottaneet, että maailman valtiot pitäisivät juhlapäivinä koko maapallolle yhteisiä luonnonkierron tapahtumia: tasauspäiviä ja seisauspäiviä.[13]

Monet uuspakanat ja wiccat viettävät yulea talvipäivänseisauksena.[7] Päivän pitenemisen kunniaksi esimerkiksi poltetaan tulia auringon paluun vertauskuvana.[7][8][14]

Talvipäivänseisaus eri vuosina Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivikautinen Goseckin ympyrä Saksassa. Keltaiset linjat osoittavat suuntia, joista aurinko nousee ja laskee talvipäivänseisauksena.

Kellonajat ovat Suomen aikaa (UTC+2).[15]

  • 2000: 21. joulukuuta klo 15:37
  • 2001: 21. joulukuuta klo 21:21
  • 2002: 22. joulukuuta klo 3:14
  • 2003: 22. joulukuuta klo 09:04
  • 2004: 21. joulukuuta klo 14:42
  • 2005: 21. joulukuuta klo 20:35
  • 2006: 22. joulukuuta klo 02:22
  • 2007: 22. joulukuuta klo 08:08
  • 2008: 21. joulukuuta klo 14:04
  • 2009: 21. joulukuuta klo 19:47
  • 2010: 22. joulukuuta klo 01:38
  • 2011: 22. joulukuuta klo 07:30
  • 2012: 21. joulukuuta klo 13:12
  • 2013: 21. joulukuuta klo 19:11
  • 2014: 22. joulukuuta klo 01:03
  • 2015: 22. joulukuuta klo 06:48
  • 2016: 21. joulukuuta klo 12:44
  • 2017: 21. joulukuuta klo 18:28
  • 2018: 22. joulukuuta klo 00:23
  • 2019: 22. joulukuuta klo 06:19
  • 2020: 21. joulukuuta klo 10:02

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
  2. Linnaluoto, Seppo: Talvipäivänseisaus Kosmos: Tähtitieteen viitetietokanta. Tähtitieteellinen yhdistys Ursal. Viitattu 25.12.2010.
  3. a b Aikakirja 2007 (PDF) Helsingin yliopiston almanakkatoimisto. Viitattu 4.11.2011.
  4. Pantsu, Pekka: Mitä – eilenhän piti olla pimein päivä Suomessa? Ilta-sanomat. 22.12.2010. Viitattu 24.12.2010.
  5. Artikkeli joulu teoksessa Iso tietosanakirja. 5, Ihminen–Kansallisfilosofia. Helsinki: Otava, 1933.
  6. Aurejärvi-Karjalainen, Anneli: Perheen omat juhlat: Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin, s. 183. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23761-2.
  7. a b c Yule – sapatit Varjojen kirja. Viitattu 24.12.2010.
  8. a b Yule (talvipäivänseisaus) Thuleian tupa. Viitattu 24.12.2010.
  9. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 285. Helsinki: WSOY, 2004 (4. painos 2007). ISBN 951-0-27108-X.
  10. a b c Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 188.
  11. Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
    * Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  12. Hartikainen, Erkki (päätoim.): Pikkujoulu ja talvipäivän seisaus Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 22.12.2011.
  13. Smith, Sarah: That Damned Woman! Remembering Madalyn Murray O'Hair Kesäkuu 2006. Humanists of Utah. Viitattu 7.3.2010. (englanniksi)
  14. Sytytetään tulet Talvipäivänseisauksena Seita online. joulukuu 2010. Lehto – Suomen Luonnonuskontojen yhdistys. Viitattu 21.12.2010.
  15. http://www.usno.navy.mil/USNO/astronomical-applications/data-services/earth-seasons