Kesäpäivänseisaus
Kesäpäivänseisaus on vuoden pisin päivä. Pohjoisella pallonpuoliskolla se sijoittuu joka vuosi välille 20.–22. kesäkuuta. Silloin Aurinko paistaa kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä. Aurinko on pohjoisimmillaan vuotuisessa liikkeessään eli Auringon deklinaatio on suurimmillaan.
Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella Aurinko ei laske lainkaan. Kesäpäivänseisauksen jälkeen yö alkaa taas pidentyä.
Eteläisellä pallonpuoliskolla samaan aikaan on talvipäivänseisaus, joka on vuoden lyhin päivä, eikä Aurinko nouse lainkaan eteläisen napapiirin eteläpuolella.
Sisällysluettelo |
Kesäpäivänseisauksen juhlintaa [muokkaa]
Kesäpäivänseisauksena eli ”mittumaarina” (ruotsin sanasta midsommar ’keskikesä’) on Pohjoismaissa juhlittu keskikesän juhlaa. Lähelle kesäpäivän seisausta Suomessa osuu nykyinen keskikesän juhlapäivä juhannus. Vuodesta 1955 alkaen juhannusta on vietetty kesäkuun 20.–26. päivän välille sattuvana lauantaina.
Nykyisin kesäpäivänseisaus houkuttelee esimerkiksi Ison-Britannian Stonehengeen vuosittain jopa tuhansia juhlijoita odottamaan auringonnousua ja vuoden pisintä päivää. Kesäpäivänseisaus on ainoa aika vuodesta, jolloin yleisö päästetään kulkemaan Stonehengen kivien keskellä.[1]
Kesäpäivänseisauksena on myös kansainvälinen ateistien solidaarisuuspäivä.[2]
Kesäpäivänseisaus eri vuosina Suomessa [muokkaa]
Lähde:[3]
Kellonajat ovat UTC+3-aikaa.
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Stonehengen kesäpäivänseisauksella ennätysyleisö YLE Uutiset. 21.6.2009. Viitattu 18.7.2010.
- ↑ Smith, Mike: Atheist Solidarity Day June 21 Atheist Nexus. 23.6.2011. Viitattu 5.12.2012. (englanniksi)
- ↑ Earth's Seasons United States Naval Observatory. Viitattu 22.12.2011. (englanniksi)
| kevätpäiväntasaus | kesäpäivänseisaus | syyspäiväntasaus | talvipäivänseisaus |
| vuodenajat |
| kesäaika | talviaika |
