Vuoden uusmaalainen kylä
Vuoden uusmaalainen kylä valitaan vuosittain. Valinnan on tehnyt vuoteen 1993 saakka Uudenmaan maakuntaliitto ry:n hallitus, 1994 lähtien Uudenmaan liiton maakuntahallitus. Vuotuisella valinnalla on haluttu kiinnittää huomiota kuntien ja sen asukkaiden yhteiseen vastuuseen alueidensa suunnittelussa ja kehittämisessä. Kuntia on haluttu myös kannustaa pyrkimyksissä hyvän asuinympäristön luomiseen asukkailleen sekä hyvään rakennustapaan. Lisäksi on pyritty tukemaan yksityisiä kansalaisia aloitteellisuuteen ja aktiivisuuteen oman kotiseutunsa hyväksi.
Valinnoissa on korostettu kylän omaehtoista kulttuuritoimintaa, perinteen vaalimista, uusien innovaatioiden kehittämistä ja yhteistoimintaa kylän elinolosuhteiden parantamiseksi.
Valinta ei ole aina kohdistunut tavallisiin maaseutukyliin, vaan myös samat kriteerit täyttäviin kaupunginosiin. Valintamenettelyä ollaan kehittämässä parhaillaan.milloin?
Sisällysluettelo |
Vuoden uusmaalainen kylä eri vuosina [muokkaa]
Uudenmaan liiton maakuntahallitus valitsee vuosittain hakemuksien perusteella vuoden uusmaalaisen kylän tai kaupunginosan.
2010-luku [muokkaa]
- 2013 Kyrölä, Järvenpää
- 2012 Kerkkoo, Porvoo
- 2011 Rajamäki, Nurmijärvi
- 2010 Vihtijärvi, Vihti
2000-luku [muokkaa]
- 2009 Backgränd, Raasepori
- 2008 Sälinkää, Mäntsälä[1]
- 2007 Suvisaaristo, Espoo[2]
- 2006 Degerby, Inkoo[3]
- 2005 Jamppa, Järvenpää[4]
- 2004 Luoma, Kirkkonummi
- 2003 Savio, Kerava
- 2002 Skåldö-Sommarö, Tammisaari (nykyinen Raasepori)
- 2001 Kytäjä, Hyvinkää
- 2000 Fiskari, Pohja
1990-luku [muokkaa]
- 1999 Suomenlinna, Helsinki
- 1998 Sotunki, Vantaa
- 1997 Tanhuniitty, Järvenpää
- 1996 Kellokoski, Tuusula
- 1995 ei valittu, koska valinta muutettiin vuoden alusta tapahtuvaksi
- 1994 Vihdin kirkonkylä, Vihti
- 1993 Kumpula, Helsinki
- 1992 Karstu, Lohjan maalaiskunta (nykyinen Lohja)
- 1991 Laukkoski, Pornainen
- 1990 Tapiola, Espoo
1980-luku [muokkaa]
- 1989 Evitskog, Kirkkonummi
- 1988 Vättlax, Tenhola (myöhemmin Tammisaari, nykyinen Raasepori)
Lähteet [muokkaa]
- Uudenmaan liitto, pöytäkirja, kokous 218-7lähde tarkemmin?
Sivulta puuttuu