Helsingin evankelis-luterilainen hiippakunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Helsingin hiippakunnan vaakuna

Helsingin evankelis-luterilainen hiippakunta on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhdeksästä hiippakunnasta. Hiippakunta perustettiin vuonna 1959 jakamalla Tampereen hiippakunta kahteen osaan. Helsingin hiippakunnan pääkirkko on Helsingin tuomiokirkko Senaatintorilla (entinen Suurkirkko).

Pääkaupunkiseudun suuresta kasvusta johtuen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päätti vuonna 2002 hiippakunnan uudelleen jakamisesta. Hiippakunnan läntisestä osasta perustettiin Espoon hiippakunta, joka aloitti toimintansa vuoden 2004 alussa. Samalla Orimattilan seurakunta siirrettiin Tampereen hiippakuntaan.

Helsingin hiippakuntaan kuuluu 33 itäisen Uudenmaan suomenkielistä seurakuntaa, jotka on jaettu kuuteen rovastikuntaan. Helsingin hiippakunnan nykyisenä piispana toimii Irja Askola.

Hiippakunnan seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Tuomiorovastikunta sekä Huopalahden, Malmin ja Vartiokylän rovastikunnat muodostavat Helsingin seurakuntayhtymän [ks. myös Porvoon hiippakunta].)

  • Tuomiorovastikunta (lääninrovasti Matti Poutiainen, Helsingin tuomiorovasti)
    • Helsingin tuomiokirkkoseurakunta
    • Lauttasaaren seurakunta
    • Töölön seurakunta
    • Kallion seurakunta
    • Paavalin seurakunta
  • Huopalahden rovastikunta (lääninrovasti Martti Pitkänen, Pitäjänmäen kirkkoherra)
    • Haagan seurakunta
    • Kannelmäen seurakunta
    • Pitäjänmäen seurakunta
    • Meilahden seurakunta
    • Munkkiniemen seurakunta
  • Malmin rovastikunta (lääninrovasti Pertti Simola, Malmin kirkkoherra)
    • Malmin seurakunta
    • Oulunkylän seurakunta
    • Pakilan seurakunta
  • Porvoon rovastikunta (lääninrovasti Heikki Hakamies, Porvoon suom. srk.:n kirkkoherra)
    • Porvoon suomalainen seurakunta
    • Myrskylän seurakunta
    • Askolan seurakunta
    • Pukkilan seurakunta
    • Pornaisten seurakunta
    • Lapinjärven suomalainen seurakunta
    • Loviisanseudun seurakuntayhtymä (ks. myös Porvoon hiippakunta)
      • Loviisan suomalainen seurakunta
      • Ruotsinpyhtään seurakunta
    • Sipoon suomalainen seurakunta

Helsingin hiippakunnan piispat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakunnat

Espoon hiippakunta | Helsingin hiippakunta | Kuopion hiippakunta | Lapuan hiippakunta | Mikkelin hiippakunta | Oulun hiippakunta | Porvoon hiippakunta | Tampereen hiippakunta | Turun arkkihiippakunta

Entiset hiippakunnat: Savonlinnan hiippakunta (1897–1924) | Viipurin hiippakunta (1924–1945)