Kantatie 55
| 55 |
Kantatie 55 Porvoosta Mäntsälään kulkeva kantatie, jonka pituus on 36 kilometriä. Yhdessä Hankoon jatkuvan valtatien 25 kanssa se muodostaa pääkaupunkiseudun kiertävän väylän ja usein niitä sanotaankin Helsingin seudun uloimmaksi kehätieksi tai Kehä V:ksi. Porvoossa olevaa lyhyttä ja ruuhkaista nelikaistaista osuutta lukuun ottamatta tie on kaksikaistainen. Kantatie 55 on tärkeä varsinkin Porvoon öljykuljetuksille.
Sisällysluettelo |
Reitti [muokkaa]
Tie kulkee seuraavien kuntien alueella:
Historiaa [muokkaa]
Vuoden 1938 tienumerointijärjestelmässä kantatie 55 oli Porvoosta Mäntsälän, Oitin, Hausjärven kirkonkylän ja Turengin kautta Hämeenlinnaan kulkenut tie. Mäntsälän ja Hämeenlinnan välinen kantatieosuus on lakkautettu 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Entisen kantatien osuus Mäntsälästä Oittiin on nykyisin yhdystie 1471, Hausjärveltä Hämeenlinnaan osa seututietä 290.
Tulevaisuudessa kantatien kaksiajorataista osuutta jatketaan noin puolen kilometrin matkalla Harabackan kiertoliittymään asti Kuninkaanportin työpaikka-alueen rakentamisen myötä.
Suunnitelmat [muokkaa]
Valtatien 25 numerointia saatetaan jossain vaiheessa jatkaa Porvooseen. Näin Kehä V:lle tulisi yhtenäinen tienumerointi.
Kantatielle 55 on toistaiseksi suunnitteilla vain 4 ohituskaistaa Mäntsälän ja Askolan välille. Hanketta ei tulla toteuttamaan tällä vuosikymmenellä.
Lähteet [muokkaa]
- Kartta ilmakuvilla Fonecta.
Aiheesta muualla [muokkaa]
| Nro | Km | Nimi | Tie | Viitoitus | ||
| Välikatu Runeberginkatu |
||||||
| 55 170 Läntinen Mannerheiminväylä (2+1) | ||||||
| Porvoonjoki | ||||||
| Näsinmäentie | ||||||
| 55 170 Läntinen Mannerheiminväylä (2+2) | ||||||
| Maunu Eerikinpojan katu | Näsi | |||||
| 1543 Tolkkistentie | Tolkkinen, Emäsalo | |||||
| Vanha Helsingintie | Vanha Porvoo | |||||
| 170 Helsingintie | Helsinki | |||||
| 55 Läntinen Mannerheiminväylä (2+2) | ||||||
| Hornhattulantie | Hornhattula | |||||
| 7 E 18 7 6 E 18 |
Helsinki Kotka, Kouvola |
|||||
| 55 Mäntsäläntie (1+1) | ||||||
| 1531 Ratsumestarinkatu Harabackankatu |
||||||
| 1602 Saksalantie | ||||||
| Kaarenkyläntie Hommantie |
||||||
| 151 Meijeritie 1635 Monninkyläntie |
Pornainen Monninkylä |
|||||
| Heikamäentie | ||||||
| Vahijärventie | Hänninmäki | |||||
| 55 Uusi Porvoontie (1+1) | ||||||
| Onkimaantie | Onkimaa | |||||
| Brusilantie | ||||||
| 162 Pukkilantie | Pukkila | |||||
| Saarenniityntie Kievarintie |
||||||
| Hermanonkimaantie Viertolantie |
||||||
| 1494 Pornaistentie | ||||||
| 140 Helsingintie 140 Lahdentie |
Helsinki Lahti |
|||||
| 4 E 75 4 E 75 25 Hyvinkääntie |
Helsinki Lahti Hyvinkää |
|||||
| (km) | Porvoo | |||
|---|---|---|---|---|
| Askola | 15 | Askola | ||
| Mäntsälä | 36 | 21 | Mäntsälä | |
| Hyvinkää | 66 | 51 | 30 | Hyvinkää |
Sivulta puuttuu