Teilaus
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Teilaus on vanha kidutus- ja teloitusmenetelmä. Teilauksessa uhri sidottiin suurta puista kärrynpyörää muistuttavaan telineeseen ja kaikki raajat murrettiin metallitangolla lyömällä kahdesti tai kolmesti pyörän hitaasti pyöriessä. Uhri saattoi menehtyä verenhukkaan ja šokkiin, mutta yleensä pyöveli surmasi hänet iskemällä aseella päähän ja rintakehään.
Toisinaan teilattavan luut murskattiin ja ruumis paloiteltiin vasta mestauksen jälkeen. Ruumiinosat jätettiin teilirattaalle virumaan varoitukseksi muille.
Kuuluisin teilauksen uhreista on Pyhä Katariina Aleksandrialainen, joka on katolisen ja ortodoksisen kirkon pyhä. Suomessa Kaarinan ("Katariinan") kaupungin entisessä, vuoteen 2009 asti käytössä olleessa vaakunassa on teilirattaan kuva, ja teiliratas tunnetaan myös nimellä katariinanpyörä. Suomessa ja Ruotsissa kuolemaantuomitut usein teilattiin 1800-luvun alkuun saakka.
Teilipyörä on ensimmäinen kielletty kidutusmenetelmä: se kiellettiin useimmissa Euroopan maissa 1700-luvun alussa.
Sivulta puuttuu