Suomi 1920-luvulla

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

1920-luku oli vuosikymmen, jonka kulttuuria leimasi iloisuus ja vallattomuus. Euroopassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen pako todellisuudesta oli tarpeen ja tähän tarjosi apuaan Hollywoodin elokuvateollisuus.[1] Kirjallisuus, musiikki ja elokuvat tarjosivat vaihtoehtoisen maailman korostaen epäsovinnaisuutta ja vastakkaisuutta 1800-luvun lopun arvoille. [1]

Suomalaisten mielissä 1920-luku merkitsi kokonaisuudessaan voimakasta ja dynaamista uudistumisen vaihetta.[2] 1920-luku oli modernismin vuosikymmen. Ihmiset kokivat elävänsä jonkinlaisessa välitilassa matkalla vanhasta uuteen. Modernia kaupunkielämää luonnehtivat muuttunut elämärytmi, rahan ja kulutuksen keskeisyys, populaariviihde ja lisääntynyt psyykkinen ärsytys.[2] Maailma koettiin pienemmäksi, ja kaukaisten maiden ihailu eli kaukokaipuu oli muotia.[3].

1920-luku oli Suomessa merkittävä eheytymisen vuosikymmen, minkä aikana sisällissodasssa kahtiajakautunut kansa pyrittiin sosiaalisin uudistuksi eheyttämään.[4]

Suomen poliittinen tilanne [muokkaa]

Tarton rauhan raja Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä

Suomessa vuoden 1918 sisällissodan aikainen jako punaisiin ja valkoisiin oli yhä käytössä. Oikeisto katsoi edustavansa yhteiskuntaa säilyttävää ainesta ja näki tämän asenteen puolueettomana, kun taas työväenliike koettiin hävittävänä aineksena.[5] Pakon luopua monarkiasta oikeisto oli kokenut ankarana tappiona. Työväenliikkeen poliittisiin toimintaedellytyksiin heijastui 1920-luvun alkupuolella edelleen sisällissodan lopputulos.

Ulkopolitiikka ja heimoaate [muokkaa]

Tarton rauha solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä vuonna 1920. Suomi sai entisen alueensa lisäksi Lapista Petsamon, joka yhdisti maan Jäämereen. Rauhasta huolimatta suhde itään koettiin koko 1920-luvun vaikeaksi. Vuoteen 1935 saakka harjoitettiin reunavaltiopolitiikkaa, joka tarkoitti Suomen, Puolan ja Baltian maiden välistä yhteistyötä Neuvostoliiton uhan neutraloimiseksi.

Suomen lähialueilla käytiin heimosotia 1918–1922.[6] Sodissa oli vapaaehtoisia mukana yhteensä noin 9 000. Heimoaatteen ajamiseksi syntyi erilaisia organisaatioita, kuten Karjalan Kansalaisliitto, Inkerin Liitto ja Akateeminen Heimoklubi. Ahvenanmaan pyrkimykset liittyä Ruotsiin viilensivät Suomen ja Ruotsin välejä. Manner-Suomen ruotsinkieliset kannattivat laajan itsehallinnon myöntämistä Ahvenanmaalle. Asia siirtyi vuonna 1919 Kansainliiton käsiteltäväksi, ja vuonna 1921 tehdyn päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen.

Puolueet ja eduskunta [muokkaa]

Eduskuntavaalit järjestettiin vuosina 1922, 1924, 1927 ja 1929. Järjestyksessä suurimmat puolueet olivat Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Maalaisliitto ja Kansallinen Kokoomuspuolue. Vaaleissa 1922 neljänneksi sijoittuneen Suomen (sosialistisen) työväenpuolueen toimihenkilöt pidätettiin 3. elokuuta 1923. Pidätyksiä ja puolueen kieltämistä perusteltiin etenkin väitetyillä yhteyksillä laittomaan SKP:een. Lakkautetun järjestön kannattajat perustivat seuraavana vuonna Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin vaalijärjestön, joka sai toimia kesään 1930. Vuosikymmenen loppua kohden Maalaisliitto kasvatti suosiotaan, kun kokoomus menetti paikkoja. 1920-lukua leimasivat Suomessa poliittiset ristiriidat, joiden yhtenä syynä oli tottumattomuus parlamentaarisen demokratian pelisääntöihin, mikä edellytti kompromisseja. Tästä syystä hallitukset jäivät usein lyhytikäisiksi, - vuosikymmenen aikana niitä oli kaikkiaan kolmetoista. [7]

1929 syntyi oikeistoradikaalinen Lapuan liike. 1929–1931 tulivat voimaan kommunistilait, joiden nojalla kiellettiin kaikki kommunistiseksi katsottu poliittinen toiminta.[8] Vuosikymmenen loppupuolella ammattiyhdistysliikkeen vaatimukset johtivat metalliteollisuuden lakkoihin 1927 ja satama-alalla 1928. Satamatöihin työnantajapuoli värväsi noin 20 000 ammattitaidotonta työntekijää, niin sanotun Pihkalan kaartin, jonka avulla satamat pidettiin toiminnassa.[5]

Lainsäädäntö ja -valvonta [muokkaa]

Rajavartiolaitoksen partio tuomassa pidätettyjä

Säännöllinen poliisikoulutus oli Suomessa aloitettu 1918. Ensimmäinen naispoliisikurssi järjestettiin 1923. 1920-luvulla moottoripyöriä ja autoja alettiin hankkia poliisin käyttöön, ja poliisikoirien käyttö lisääntyi.[8] Vuonna 1922 perustettiin poliisin kansainvälinen yhteistyöelin Interpol, johon Suomi liittyi 1929.

Puolustusvoimat [muokkaa]

Sukellusvene Vetehinen koeajossa

Puolustusta, hallintoa ja palvelusektoria rakennettiin uudessa tasavallassa ripeää vauhtia, ja tästä syystä valtion ja kuntien virkamieskunta kasvoi vuosien 1910 ja 1940 välisenä aikana kolminkertaiseksi. [7] 1920-luvun alkupuolella armeijassa käytiin kiivasta valtataistelua jääkäriupseerien ja Venäjällä koulutettujen upseerien välillä. [9] Nuoret jääkärit pyrkivät syrjäyttämään niin sanotut 'ryssänupseerit'. Jääkärien vaatimukset sotaväen kehittämisestä, sekä epäluottamus tsaarin armeijassa palvelleita korkeita upseereita kohtaan johtivat lopulta uhkaukseen jääkärien irtisanoutumisesta. Painostuksen seurauksena jopa yleisesikunnan päällikkö ja sotaväen päällikkö joutuivat eroamaan, jääkäriupseerien täyttäessä heidänkin paikkansa. Vasta oman upseerikoulutuksen aloittaminen täydessä laajuudessa rauhoitti eri ryhmien väliset ristiriidat. Ensimmäinen reserviupseerikurssi alkoi Suomen Kadettikoulun entisissä tiloissa huhtikuun alussa 1920. [10]

Ilmavoimien koulutusorganisaatiossa perustettiin 1920-luvulla joukko-osastoja ja toteutettiin mittavia muutoksia. [11] Ensimmäiseksi ilmavoimien maatukikohdaksi valittiin Utti, jossa alkoi 1920-luvun alussa voimakas rakentamisen ja kehittämisen kausi. Utti muodostuikin ilmavoimien keskeisimmäksi tukikohdaksi ennen toista maailmansotaa. [12]

Vuonna 1920 Suomen merivoimat saivat tervetulleen vahvistuksen, kun saksalaiset luovuttivat vuonna 1918 haltuunsa ottamat venäläisalukset Golubin ja Pingvinin, jotka Suomessa saivat nimikseen Uusimaa ja Hämeenmaa. Ne olivat panssarilaivojen tuloon asti Suomen laivaston tehokkaimpia aluksia. Vuonna 1927 hyväksyttiin laivastolaki, joka mahdollisti uuden laivaston rakentamisen. Ensimmäinen itsenäisessä Suomessa valmistunut sota-alus oli sukellusvene Vetehinen, vuonna 1930. [13]

Väestö ja siirtolaisuus [muokkaa]

1920-luvulla Suomen väkiluku kasvoi 3,1 miljoonasta 3,4 miljoonaan. Kaupungistuminen ja hyvinvoinnin lisääntyminen vähensivät syntyvyyttä, ja kuolleisuus laski lääketieteen kehittyessä ja ravinnon saatavuuden parantuessa. Tämä merkitsi väestön ikärakenteen muuttumista pyramidista nelikulmioksi; lapsia oli vähemmän ja aikuiset elivät pidempään. [7]

Muuttoliike Suomesta Yhdysvaltoihin vaimeni 1920-luvun alussa, kun Yhdysvalloissa tuli voimaan maakohtaiset siirtolaiskiintiöt. Vuosien 1924–1929 välillä Suomesta Pohjois-Amerikkaan muutti 28 000 ihmistä.[14] Seuraavaksi eniten muutettiin Australiaan ja Uuteen-Seelantiin (1000) sekä Ruotsiin (1000). Neuvostoliittoon muutti Suomesta 450 henkilöä, ja lisäksi amerikansuomalaisia 'paluumuuttajia' joita arvioidaan olleen 1920–1930-lukujen aikana noin 5 000–12 000.

Talous ja kulutus [muokkaa]

Suomalainen perhe lomailemassa

Suomessa elinkeinoelämän kehittämiseen kiinnitettiin huomiota ja kansallista kulttuuria ja identiteettiä pyrittiin vahvistamaan. Muun muassa elintarviketeollisuuden edustajat hakivat oppia messuilta Saksasta. Elintason nousuun vaikuttivat etenkin asunto-olojen kohentuminen ja kulutustavaroiden sarjatuotanto. Elintaso myös jakaantui tasaisemmin; 1920 eduskunta saattoi voimaan progressiivisen tuloverotuksen, jossa tosin oli 20 prosentin katto. [7] Suomen bruttokansantuote nousi koko 1920-luvun ajan ja rahaa liikeni myös viihteeseen. Miljoonan myydyn äänilevyn raja rikottiin 1929 - samaan tulokseen yllettiin seuraavan kerran vasta 1960-luvulla.[2]

Kapitalistinen yhteiskuntamalli amerikkalaisessa muodossaan alkoi vaikuttaa, ja esimerkiksi amerikkalaisen mallin mukaan toimitetut opaskirjat saavuttivat suuren suosion. Ajateltiin, että nuori kansakunta tarvitsee määrätietoisia, yritteliäitä ja rivakoita ihmisiä, jotka luottavat omiin kykyihinsä. Autojen, puhelimien ja radioiden määrä kasvoi. Myös mainosten määrä lisääntyi räjähdysmäisesti, niistä suurin osa suunnattiin naisille.

Tekniikan avulla vieraat maat ja kulttuurit olivat nopeasti saavutettavissa. Suomalaisille tämän mahdollisuuden tarjosi 1923 perustettu Aero OY, jonka nimeksi tuli myöhemmin Finnair. Ensimmäiset reitit Helsingistä Tukholmaan ja Tallinnaan lennettiin vesitasolla. Enimmäkseen ulkomaanliikenteestä huolehtivat edelleen höyrylaivat. [7]

Ulkomaankauppa [muokkaa]

Vuosikymmenen puoleen väliin mennessä Suomen kauppatase oli alkanut painottua vientivoittoiseksi, ja ulkomaankauppa oli ylittänyt määrällisesti vuoden 1913 tason. Suurin vientiartikkeli oli puunjalostustuotteet, joka oli vuosina 1924–1926 85 % viennistä.[5] Maataloustuotteiden osuus oli 12 % ja metalliteollisuuden 1 %. Suurimmat kauppakumppanit olivat Iso-Britannia ja Saksa, kun aiemmin tärkeä Venäjän kauppa oli tyrehtynyt lähes täysin.

Kieltolaki [muokkaa]

Pääartikkeli: Suomen alkoholin kieltolaki

Suomessa kieltolaki kesti vuodesta 1919 vuoteen 1932. 1922 lakia uusittiin tiukemmaksi, ja se sai nimen 'kieltolaki'. Kieltolain kannatus oli voimakkainta 1910-luvulla ja se laski koko 1920-luvun ajan. Kieltolaista oli monenlaisia ongelmia, se muun muassa hankaloitti Suomen ulkomaankauppasuhteita viinintuottajamaihin kuten Ranskaan ja Espanjaan.[5] Kieltolailla oli Suomessa sekä kannattajansa että vastustajansa. Yleisesti kuitenkin katsottiin, että kieltolaki ja välttämättömyys sen rikkomiseen johti sekaannukseen, vakiintuneiden sääntöjen rikkomiseen ja yhteiskunnan murenemiseen.

Rikkomukset olivat yleisiä; 1920-luvun lopulla tuomittiin 20 000–30 000 henkilöä kieltolakirikkomuksista. Vuonna 1922 takavarikoitiin salakuljetettua spriitä 153 000 litraa, 1927 630 000 litraa ja 1930 jo lähes 1 052 000 litraa.[8] Arvioiden mukaan salakuljetetusta alkoholista saatiin takavarikoitua 10–20 %. Valtion alkoholiliike myi spriitä apteekeille, jotka myivät sen edelleen resepteillä. Laittoman valmistuksen merkitys oli vähäisempi kuin salakuljetuksella ja apteekkipirtulla.

Koulutus [muokkaa]

Englannin kieltä alettiin opettaa kouluissa valinnaisena kielenä, mutta saksa säilyi yhä suosituimpana vieraana kielenä. Kansakoulu oppivelvollisuuskouluna laajeni, kun alakansakoulu yleistyi myös maaseudulla.[5]. 1920-luvulla Suomeen syntyi noin 145 uutta koulua vuodessa.[15] Helsingin Yliopisto sai rinnalleen kaksi yksityistä korkeakoulua: Åbo Akademin vuonna 1919 ja Turun Suomalaisen Yliopiston 1920.

Kulttuuri [muokkaa]

Yrjö Ollila: Hevosen juotto, 1919

1920-luku oli modernismin vuosikymmen. Kirjailija Olavi Paavolaisen mukaan modernia olivat "jazzmusiikki, amerikkalainen filmi, naisten poikatyttötyyppi, kosmetiikka ja eksoottiset pukukankaat, neekerikultti, autot ja urheilu, alastomuuskulttuuri, ekspressionistinen draama- ja maalaustaide sekä vapaamittaiset runot".

Muotoilussa ja arkkitehtuurissa Jugend alkoi väistyä modernismin tieltä, ja pohjoismaisessa rakennustaiteessa vaikutti 1920-luvun klassismi. Hyvänä esimerkkinä tyylistä on eduskuntatalo, jonka rakennustyöt aloitettiin 1926. Vuosina 1928-1933 rakennettiin Paimion parantola, yksi Alvar Aallon funktionalistisen kauden päätöistä [16] Eräs vuosikymmenen tunnettuja arkkitehteja oli suomalainen Eliel Saarinen, joka vaikutti lähes koko 1920-luvun Yhdysvalloissa.

Maalaustaiteessa uutta edusti esimerkiksi dadaismi. 1920-luvulla suomalaiselle yleisölle tulivat tutuksi myös surrealistiset, ekspressionistiset, kubistiset ja uusklassiset suuntaukset. Suomalaisessa kuvataiteessa koko 1920-luvun vaikutti kaksi ryhmää, Septem-ryhmä ja Marraskuun-ryhmä.

Nuori valtio tilasi ahkerasti kuvanveistäjiltä muistomerkkejä ja sankaripatsaita uudelle tasavallalle. Tilaustyöt työllistävät etenkin kuvanveistäjä Väinö Aaltosta, jolta valtion tilaama patsas juoksijalegenda Paavo Nurmesta valmistui vuonna 1925.[16]

Kirjallisuus [muokkaa]

Mika Waltari

Suomen itsenäistyessä maassa pääsi vallalle kansallinen suuntaus, joka näkyi esimerkiksi kansanrunouden tutkimuksessa. Vasta itsenäistyneessä maassa siitä tuli identiteetin rakentamisen väline ja Kalevalasta ase ruotsalaisuutta ja venäläisyyttä vastaan.[2] Kirjallista kenttää leimasi vapaussotakirjallisuus, ruotsinkielinen modernismi ja Tulenkantajien ryhmä. Taiteen ja kirjallisuuden vuosikymmeniä jatkuneen talonpoikaisuuden tilalle Tulenkantajat nostivat kaupungin ja sivistyneistön kuvauksen. Suomenruotsalaiset lyyrikot kehittivät Edith Södergran johtotähtenään ns. suomenruotsalaisen modernismin, jolle oli tyypillistä vapaa rytmi, voimakas kuvallisuus, aihealueen laajeneminen, arkiset motiivit sekä puhekielisyys. Kirjallisuudesta ja aikakauslehdistä näkyi innostus kaupunkielämään ja sen synnyttämään modernin tunteeseen; syntyi koneromantiikka.

Aikakautta kuvaavia suomalaisia teoksia olivat esimerkiksi vuonna 1924 ilmestynyt Ilmari Kiannon teos Ryysyrannan Jooseppi ja 1928 ilmestynyt Mika Waltarin esikoisteos Suuri illusioni. Suomessa viihdelukemistot tulivat suosituiksi ja yhdysvaltalaisen kirjallisuuden osuus kasvoi. Vuosina 1870–1919 oli sen osuus käännöskirjallisuudesta ollut 4 %, mutta vuosina 1919–1928 se oli jo 17 %. [2] 1920-luvun suosikkeihin kuuluivat Mark Twain, Harriet Beecher Stowe ja Lew Wallace. Myös Edgar Rice Burroughsin Tarzan-kirjat löivät itsensä läpi. Vuosikymmenellä alkunsa saaneita sarjakuvia olivat Tarzan, Buck Rogers, Kippari-Kalle ja Tintti.

Viikoittain ilmestyvien kuvalehtien läpimurto tapahtui 1920-luvulla, jolloin painotekniikka mahdollisti sävykkäiden valokuvien painamisen joukkopainoksina. Suurin oli vuodesta 1917 ilmestynyt Suomen Kuvalehti. Naistenlehdistä suosittu oli etenkin Kotiliesi (1923). [7]

Musiikki [muokkaa]

Elokuvasta Chaplinin poika, 1921

Suomeen uudet virtaukset tulivat pääasiassa Pariisin kautta. [2] Muualta tulleiden salonki- ja hot-jazzin lisäksi Suomessa kehittyi kolmas jazz-tyyli: haitarijazz, jossa jazz-ainekset yhdistyivät keskieurooppalaiseen iskelmä- ja suomalaiseen pelimannimusiikkiin. Musiikkityyliä teki tunnetuksi etenkin viihdeorkesteri Dallapé. Ravintolat vetivät yleisöä tarjoamalla "kovaa teetä" ja kahvia, soittamalla jazz-vaikutteista musiikkia ja luomalla mondeenia ilmapiiriä.

Suomalaisia oopperoita olivat Leevi Madetojan vuosina 1920–1923 säveltämä Pohjalaisia, sekä Aarre Merikannon vuonna 1922 säveltämä Juha. Vuonna 1926 Jean Sibelius sävelsi Tapiolan.

Elokuvat [muokkaa]

Suurin osa 1920-luvun elokuvista oli mykkäelokuvia. Euroopassa ja Suomessa näytetyistä elokuvista keskimäärin 60 % oli yhdysvaltalaisia, toiseksi eniten Suomessa näytettiin saksalaisia elokuvia. 1920-luvulla Suomessa julkaistiin vuosittain keskimäärin neljä kotimaista uutuutta. Vuonna 1928 Suomessa oli 239 elokuvateatteria, ja näiden verkko ulottui Helsingistä Kemijärvelle.[2] Suomen luontoa, kulttuuria ja elinkeinoja esiteltiin ulkomailla ulkoministeriön tilauksesta tehdyllä Finlandia-elokuvalla. [17] 1920-luvun tunnettuja suomalaisia elokuvia olivat muun muassa Erkki Karun ohjaama Koskenlaskijan morsian (1923), Erkki Kivijärven ja Harry Roeck-Hansenin ohjaama Murtovarkaus (1926) ja Axel Slangusin ja Wilho Ilmarin ohjaama Tukkijoella (1928).

Tekniikka [muokkaa]

Imatrankosken patoluukut

Vuonna 1922 Suomessa oli 1754 autoa, ja niiden rekisteröinti tuli pakolliseksi. [18] Ensimmäiset polttomoottorilla varustetut tiehöylät otettiin Suomessa käyttöön entisten hevos- tai traktorivetoisten tilalle. Tämä mahdollisti teiden talvikunnossapidon ja ympärivuotisen liikennöinnin. Junaliikenteessä käytettiin yhä lähes pelkästään höyryvetureita, Suomessa niistä luovuttiin vasta 1950-luvulla. [19]

Radiotoiminta alkoi Suomessa 1926, kun Oy Suomen Yleisradio Ab lähetti ensimmäisen radiolähetyksen. Keväällä 1928 vihittiin käyttöön 150 metrin korkuinen radiomasto Salpausselällä Lahdessa. Tämä paransi kuuluvuutta koko Etelä-Suomessa ja lisäsi radioiden myyntiä. [7]

Puhelintekniikassa automaattikeskus korvasi käsikeskuspöydän ja puhelunvälittäjän. Kaukoyhteydet Suomesta Eurooppaan paranivat huomattavasti vuonna 1928, kun Suomesta vedettiin merenalainen puhelinkaapeli Ruotsiin. 1920-luvun lopulla puhelintilaajia oli Suomessa n. 100 000. [20]

1920-luvulla teollisuus rakensi vesivoimalaitoksia kaikkiin suurehkoihin Etelä-Suomen jokiin. Yksityistalouksien sähkönsaannista huolehti pääasiassa valtakunnallinen sähköverkko, joka otettiin käyttöön Imatran Voimalaitoksen vihkimisen yhteydessä 1929. [7]

Uskonnot [muokkaa]

Arkkipiispa Gustaf Johansson

Luterilaisen kirkon toiminnassa suuntauduttiin vahvasti sisäänpäin. Puhuttiin suomalaisesta luterilaisuudesta, jonka taustalla nähtiin etenkin herätysliikkeiden myönteinen vaikutus.[5] Esimerkiksi lestadiolaisuus alkoi 1920-luvulla saada tunnustusta herätysliikkeenä. [21] Koko 1920-luvun Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispana toimi Gustaf Johansson. Moskovan patriarkka Tihon myönsi 1921 Suomen ortodoksiselle kirkolle autonomisen aseman, ja samana vuonna siinä alettiin seurata gregoriaanista ajanlaskua. Maallisten julkisten kuulutusten lukeminen kirkoissa lopetettiin vuonna 1925.

1920-luvulla toimintansa Suomessa aloittaneita uskonnollisia jäjestöjä olivat Rotary International, Vapaamuurarijärjestö, Antroposofisen Liiton edeltäjä sekä Suomen Vapaakirkko ja Ruusu-Risti. Vuonna 1920 suomalaisista oli luterilaisia 98,1 %, ortodokseja 1,6 % ja muihin uskontoihin kuuluvia 0,3 %. Vuoden 1995 tilastoihin verrattuna luterilaisten määrä on vähentynyt 85,8 %:iin, ja uskonnottomien osuus noussut 12,1 %:iin.[22]

Naisen uusi asema [muokkaa]

"Jokapäiväinen näky Parisin ja Lontoon kaduilla". Suomen Kuvalehti 29/1924

Naisten lisääntynyt työssäkäyminen mahdollisti poikamiestyttöelämän, joka miellettiin modernin naisen elämäntavaksi. Syntyi flapper, poikamiestyttö tai jazz-tyttö. Kuitenkin joidenkin mukaan Suomessa naisen oikeudellisessa asemassa oli enemmän epäjohdonmukaisuuksia kuin muissa maissa. Vaikka naisella oli paljon vapautta, heitä samalla rajoittivat vanhojen katsantotapojen jäänteet. Asiaan pyrittiin saamaan parannusta vuoden 1929 avioliittolailla. Vuonna 1934 tehdyn selvityksen mukaan 43 % naimisissa olleista naispuolisista teollisuustyöntekijöistä oli ollut palkkatyössä koko avioliiton ajan lukuun ottamatta lyhyitä poissaoloja synnytysten aikana.[2]

Urheilu [muokkaa]

Chamonix'n talviolympialaisten kisajuliste, 1924

Suomen menestys urheilukisoissa oli koko 1920-luvun hyvä. Vuodesta 1925 alettiin järjestää joka toinen vuosi Suomi-Ruotsi-maaotteluita.[5] 1920-luvulla vain miehet kilpailivat. Kisoista ensimmäisen voitti Suomi ja kaksi seuraavaa Ruotsi. Suomessa urheilujärjestöt olivat jakaantuneet vuonna 1919, kun Suomen Työväen Urheiluliitto TUL perustettiin. Urheilijoiden loikkaukset vasemmalta oikealle eli Työväen Urheiluliitosta Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon (SVUL) herättivät runsaasti keskustelua 1920-ja 1930-luvun urheilulehdistössä.[23]

Olympialaiset [muokkaa]

Vuosikymmenen aikana olympialaisissa parhaiten menestyivät Yhdysvallat, Suomi, Ruotsi, Ranska ja Iso-Britannia. Suomeen tuli olympialaisissa menestystä etenkin juoksussa ja painissa; hyvällä urheilumenestyksellä oli nuoren kansakunnan itsetunnon kannalta tärkeä vaikutus. Talvikisoissa menestys oli laimeampaa kuin kesäkisoissa.

Antwerpenin olympialaisissa Hannes Kolehmainen voitti maratonin, ja Paavo Nurmi voitti kolme kultaa ja yhden hopean. Mitalien yhteismäärän perusteella Suomi oli kisojen viides.[5] Pariisin olympialaisissa vuonna 1924 Paavo Nurmesta tuli legenda, ja myös Ville Ritola alkoi saavuttaa mainetta. Myös Heikki Liimatainen oli yksi 1920-luvun alun suomalaisia kestävyysurheilun huippunimiä. Hän voitti maastojuoksussa kultaa ja pronssia Antwerpenissä, sekä kultaa Pariisissa 1924. Amsterdamin olympialaisissa 1928 Suomi menestyi yleisurheilussa jopa paremmin kuin Pariisin kisoissa. Suomalainen Clas Thunberg hallitsi yhdessä norjalaisen Ivar Ballangrudin kanssa pikaluistelua koko 1920-luvun.

Henkilöitä [muokkaa]

Presidentit [muokkaa]

Pääministerit [muokkaa]

Taiteilijoita [muokkaa]

Viihdetaiteilijoita [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

Viitteet [muokkaa]

  1. ↑ a b 1920-luku: yhteiskunta, kulttuuri, arvot ja kulutus
  2. ↑ a b c d e f g h Vampyyrinainen ja kenkkuinniemen sauna - Suomalainen kaksikymmenluku ja modernin mahdollisuus. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1992. 951-717-738-0.
  3. ↑ Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina
  4. ↑ Heikkonen, Katajamäki, Ojakoski, Väisänen: Historia - Lukion kertauskirja, s. 163. WSOY, 2007. ISBN 951-0-32441-8.
  5. ↑ a b c d e f g h Juhani Paasivirta: Suomi ja Eurooppa 1914-1939. Kirjayhtymä, 1984. 951-26-2588-1.
  6. ↑ Jussi Niinistön Heimosotien historia 1918–1922
  7. ↑ a b c d e f g h Henrik Meinander: Suomen historia. WS Bookwell Oy, 2006. ISBN 951-0-30809-9.
  8. ↑ a b c Suomalainen kontrollipolitiikka autonomian ajasta nykyaikaan
  9. ↑ Puolustusvoimain komentajan juhlapuhe jääkärien kotiinpaluun 90-vuotisjuhlassa Vaasassa
  10. ↑ Reserviupseerikoulu - Historia ja perinteet
  11. ↑ Ilmavoimien historia
  12. ↑ Utin jääkärirykmentti - Historia
  13. ↑ merivoimat - Historia
  14. ↑ Suomalaisten siirtolaisuus - lyhyt katsaus
  15. ↑ Peruskoulutus maaseudulla
  16. ↑ a b Kultakausi - Aikajana
  17. ↑ Roskaa katsottavaksi, roskaa_tutkittavaksi
  18. ↑ Postimuseo - Trafiikki
  19. ↑ Suomen rautatiemuseo
  20. ↑ Postimuseo - Trafiikki
  21. ↑ Kinnunen 2004, sivu 388
  22. ↑ Harri Heino: Mihin Suomi tänään uskoo, Ws Bookwell 2002
  23. ↑ http://www.lts.fi/filearc/504_Syrjal_76-80.pdf

Katso myös [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomi_1920-luvulla&oldid=13238121