Koneromantiikka
Koneromantiikka eli futuristissävyinen koneiden ihailu oli Suomessa 1920-luvun lopussa tyypillistä monille tulenkantajien kirjallisuusryhmän jäsenille. Tärkeimpiä koneromantiikan edustajia olivat Olavi Paavolainen, Mika Waltari ja Arvi Kivimaa. Koneromantikot kokivat tekniikan ja koneet vapauttavana, globaalina ja ihmiskuntaa yhdistävänä uudistavana voimana. Ihannoidut koneet eivät olleet tehtaiden koneita, vaan dynaamisia, matkustamiseen ja vapaa-aikaan liittyviä, kuten auto, juna ja lentokone. Myös jazz ja muut moderniin elämäntyyliin kuuluvat ilmiöt olivat tärkeitä. Tulenkantajien vuonna 1925 julkaistussa toisessa albumissa oli mukana monia suuntauksen teoksia, esimerkiksi Paavolaisen runot Auto ja Terässinfonia sekä Waltarin Hopeahaikara, jossa kuvataan haltioituneesti Hispano-Suiza-autoa, jonka liikemerkissä oli hopeahaikaran siivet. Myös Lauri Viljasen, Yrjö Jylhän ja Katri Valan teoksissa on vaikutteita koneromantiikasta.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja. WSOY. Helsinki 2003. ISBN 951-0-27401-1.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Hosiaisluoma 2003, s. 462–463