Yrjö Jylhä
| Yrjö Jylhä | |
|---|---|
| Salanimet | Y |
| Syntynyt | 21. heinäkuuta 1903 Tampere |
| Kuollut | 30. joulukuuta 1956 (53 vuotta) Turku |
| Ammatit | runoilija, kääntäjä |
| Kansallisuus | |
| Ensiteokset | Ruoskanjäljet (1926) |
|
|
|
Yrjö Olavi Jylhä (vuoteen 1906 Lindeman, 21. heinäkuuta 1903 Tampere – 30. joulukuuta 1956 Turku) oli suomalainen runoilija ja suomentaja. Hänen talvisota-aiheinen runokokoelmansa Kiirastuli kuuluu suomalaisen lyriikan merkittävimpiin klassikoihin. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1948.
Yrjö Jylhä syntyi yksitoistalapsisen perheen kahdeksantena lapsena. Hänen isänsä oli kauppias Kaarle Juho Jylhä (k. 1928) ja äitinsä Ida Maria (o.s. Kovettu, k. 1917). Tukholman olympialaisten aikaan 9-vuotias Jylhä innostui urheilusta ja harrasti nyrkkeilyä, juoksua, kuulantyöntöä, kiekon- ja keihäänheittoa. Jylhä saavutti lyseoaikanaan 1920-luvulla Tampereen koulujen välisen keihäänheittomestaruuden. Koululaisena Jylhä oli vilkas mutta herkkä, ja hän toimi aktiivisesti koululaisseuran puheenjohtajana. Jylhä pääsi ylioppilaaksi 1922 Tampereen klassillisesta lyseosta, ja asevelvollisuutensa hän suoritti Porin rykmentissä. Hän opiskeli ensin Turussa mutta siirtyi vuoden kuluttua Helsingin yliopistoon. Jylhä ei suorittanut tutkintoja.
Yrjö Jylhä aloitti kirjallisen uransa oppikoulun seitsemännellä luokalla kirjoittamalla Nuoreen Voimaan runoja nimimerkillä Y. Myöhemmin 1920-luvulla hän kirjoitti Tulenkantajien ryhmässä, ja hänen ensimmäiset runonsa ilmestyivät Tulenkantajien yhteiskokoelmissa Nuoret runoilijat 1924 ja Hurmioituneet kasvot 1925. Jylhän ensimmäinen itsenäinen runoteos Ruoskanjäljet ilmestyi 1926, ja kaikkiaan hän julkaisi kuusi runokokoelmaa. Jylhän lyriikalle ovat tyypillisiä rytmin ja loppusointujen taitava käyttö sekä etenkin varhaisissa kokoelmissa aiheiden jylhyys, synkkyys ja elämänpessimismi.lähde?
Yrjö Jylhä oli naimisissa näyttelijäksi pyrkivän Kirsti Svenssonin kanssa. Suhde oli myrskyisä ja samalla Jylhää kuluttava, sillä hänen täytyi kokonaan kustantaa vaimonsa elämä. Kirsti Svensson kuoli vuonna 1943.
Jylhä palveli talvisodassa komppanianpäällikkönä JR 30:ssa Taipaleen rintamalohkolla. Välirauhan aikana hän julkaisi tunnetuimman runokokoelmansa Kiirastuli (1941).
Runoilijanuransa ohella Jylhä työskenteli suomentajana. Hän on kääntänyt suomeksi maailmankirjallisuuden klassikoita, kuten William Shakespearen tärkeimmät näytelmät, John Miltonin runoeepoksen Kadotettu paratiisi, Ranskan kansalliseepoksen Rolandin laulu, La Fontainen eläintarinoita sekä valikoimia maailmanrunoutta. Myös esimerkiksi Viktor Rydbergin rakastettu jouluruno "Kotitonttu" on Jylhän suomentama.
Jylhä teki itsemurhan ampumalla 1956.[1]
Sisällysluettelo |
Runokokoelmat [muokkaa]
- Ruoskanjäljet (1926)
- Kurimus (1928)
- Viimeinen kierros (1931)
- Risti lumessa (1937)
- Toiviotiellä (1938)
- Kiirastuli (1941)
- Runoja (1943)
- Hyvästi, Kirvesmäki! (1954)
- Yrjö Jylhän kauneimmat runot (1957)
- Valikoima Yrjö Jylhän runoja ja käännöksiä (1960)
- Meidän pihan urheilijat (yhdessä Rudolf Koivun kanssa), 1932
Suomennoksia [muokkaa]
- ”Hallitse, Britannia!”: Englantilaista runoutta. Porvoo: WSOY, 1929.
- Runovalikoimat Runon pursi (1934), Veri ja kulta (1954)
- William Shakespeare: näytelmät Kuningas Lear, Macbeth, Romeo ja Julia, Kesäyön unelma, Hamlet, Othello ja Venetsian kauppias.
- John Milton: Kadotettu paratiisi. (Paradise lost, 1667.). WSOY, 1933.
- Jean de la Fontaine: Tarinoita ja Eläintarinoita
- Rolandin laulu: Ranskan kansalliseepos. Otava, 1936.
- Heinrich Heine: Laulujen kirja. WSOY, 1937.
- William Wordsworth: Runoja (Aale Tynnin ja Lauri Viljasen kanssa)
- Samuel Taylor Coleridge: The Rime of the Ancient Mariner (suom. Vanhan merimiehen tarina)
- Wolfram von Eschenbach: ote teoksesta Parsifal. Teoksessa Koskimies, Rafael (toim.): Maailmankirjallisuuden kultainen kirja 1: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja. WSOY, 1930.
Katso myös [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Karonen, Vesa & Rajala, Panu: Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23840-9.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- YLE Elävä arkisto - Yrjö Jylhä: Kaivo
- Vesa Karonen-Panu Rajala: Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija Otava 2009
- Panu Rajala kertoo Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija -teoksesta, Kirjastokaista-video
Sivulta puuttuu