Väestörekisteri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Väestörekisteri on luettelo maan kansalaisista ja asukkaista ja heidän perustiedoistaan kuten

  • nimi
  • osoite
  • kansalaisuus
  • syntymäaika
  • syntymäpaikka
  • uskontokunta

Kussakin maassa säädellään erikseen lainsäädännöllä, mitä tietoja rekisteriin tallennetaan, kuinka rekisteriä käytetään. Kaikki valtiot eivät pidä yllä väestörekisteriä, tällaisia maita ovat esimerkiksi Iso-Britannia ja Yhdysvallat.

Suomessa väestörekisteriä ylläpitää Väestörekisterikeskus väestötietojärjestelmässä. Suomen väestötietojärjestelmä sisältää väestötietojen lisäksi myös tietoja rakennuksista. Kiinteistöistä on oma rekisteristä: kiinteistötietojärjestelmä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestökirjanpidolla on Suomessa pitkä historia. Väestötietojen rekisteröinti aloitettiin Ruotsin valtakunnassa jo 1540-luvullalähde? ja nykyisen Suomen alueella 1530-luvulla maakirjojen muodossa. Tuolloin kansalaisten luetteloinnilla pyrittiin verotuksen ja sotaväen ottojen tehostamiseen.[1]

Kirkonkirjat toimivat Suomen tärkeimpänä väestö­rekisterinä useiden vuosi­satojen ajan. Vuodesta 1917 lähtien yllä­pidettiin erikseen siviilirekisteriä mihinkään uskonnolliseen yhdys­kuntaan kuulumattomista henkilöistä[1]. Lisäksi yllä­pidettiin 1620-luvulta lähtien henkikirjaa, aluksi henkirahan perimistä varten, myöhemmin yleisenä väestö­luettelona.[2] Vuodesta 1971 lähtien väestökirjoja olivat väestörekisteri, kotipaikkarekisteri ja henkikirja.[3] Väestörekisteriin siirrettiin tiedot siviili­rekisteristä sekä muiden uskontokuntien kuin Suomen evankelis­luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenistä. Joka­vuotiset henki­kirjoitukset lopetettiin vuonna 1990.[4]

Vuodesta 1950 lähtien on lisäksi joka kymmenes vuosi suoritettu yleinen väestönlaskenta.

Kirkko ja valtio -komitea esitti mietinnössään vuonna 1977, että väestörekisterin ylläpito olisi vähitellen siirrettävä kirkolta kokonaan valtion hoidettavaksi.[5] Tämä toteutui pääosin vuonna 1999, kun väestötietolakia ja eräitä muita lakeja muutettiin, kuitenkin siten, että Suomen evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko edelleen ilmoittavat ja ottavat vastaan väestörekisterin tietoja niistä tapahtumista, jotka liittyvät kirkollisiin toimituksiin. Lisäksi vanhat kirkonkirjat ovat yhä seurakuntien hallussa, jotka luovuttavat niistä tarvittaessa tietoja.[6][7] Kirkko ylläpitää edelleen kirkon­kirjoja, mutta niillä on enää vain jäsen­rekisterin luonne.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iso tietosanakirja, 12. osa (Siemen-Suomyrtti), s. 301, art. Siviilirekisteri. Otava, 1937.
  2. Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 150, hakusana Henkikirja. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  3. Otavan iso Fokus, 7. osa (Sv-Öö), s. 4580, art. Väestökirja. Otava, 1974. ISBN 951-1-01251-4.
  4. Henkikirjat, Portti Arkistolaitos. Viitattu 2.11.2011.
  5. Kirkko ja valtio -komitea: Kirkko ja valtio -komitean mietintö, s. 133. Komiteanmietintö 21/1977. Helsinki: Opetusministeriö, 1977. ISBN 951-46-2246-4.
  6. HE 14/1998, Hallituksen esitys Eduskunnalle väestökirjanpidon uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi Valtioneuvosto. Viitattu 3.11.2011.
  7. Laki väestötietolain muuttamisesta (615/1998) (erityisesti lopussa olevat siirtymäsäännökset) Finlex. Viitattu 3.11.2011.
  8. Laki kirkkolain muuttamisesta (619/1998) Finlex. Viitattu 3.11.2011.
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.