Reunavaltiopolitiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Reunavaltiopolitiikka tarkoitti yhteistyöliiton muodostamista Puolasta, Virosta, Liettuasta ja Latviasta sekä Suomesta välillä Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Yhteistyöhön kuului ulkoisesti tiukka sitoutuminen Kansainliittoon ja kansainväliseen oikeuteen sekä samalla salainen sotilasyhteistyö säännöllisesti vuosittain pidettävin kokouksin.lähde?

Neuvostoliitto piti reunavaltiopolitiikkaa itseensä kohdistuvana saartona ja vastusti sitä. Suomessa reunavaltiopolitiikkaa edisti ulkoasiainministeri Rudolf Holsti. Suomi irtisanoutui julkisesti reunavaltiopolitiikasta vuonna 1935 ilmoittaen kannattavansa pohjoismaista suuntausta ja puolueettomuutta, mikä tarkoitti käytännössä sitä, ettei Suomi tue Baltian maita siinä tapauksessa, että nämä joutuisivat sotaan Neuvostoliiton kanssa. Toisaalta Neuvostoliiton kannalta puolueettomuuden tuli Suomen näkökulmasta merkitä sitä, ettei sen olisi tarvinnut pelätä Suomen liittoutuvan Neuvostoliittoa vastaan hyökkäävän Saksan kanssa, mistä Neuvostoliitto halusi takuita 1938 Jartsev-neuvotteluissa.

Reunavaltiopolitiikan edellytykset heikkenivät, kun Ranska ei ollut valmis jyrkkiin Saksan vastaisiin toimiin ja kun Puola teki Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen. Tätä aikaisemmin reunavaltiopolitiikkaa heikensivät muun muassa Liettuan ja Puolan väliset vakavat erimielisyydet muun muassa Vilnan asemasta.