Heimosodat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli koskee suomalaisten retkikuntien osallistumista Itä-Karjalan, Viron ja Inkerin vapaustaisteluihin. Heimosodilla voidaan tarkoittaa myös heimojen kesken käytyjä taisteluita.
Heimosodat
Osa Venäjän sisällissotaa
Bolševikkien propagandajuliste vuodelta 1922 – "Sotia emme tahdo – mutta Neuvostoja puolustamme
Bolševikkien propagandajuliste vuodelta 1922 – "Sotia emme tahdo – mutta Neuvostoja puolustamme
Päivämäärä:

19181920 ja 19211922.

Paikka:

Viro, Itä-Karjala, Petsamo, Inkerinmaa

Casus belli:

heimoaate, antibolševismi, Suur-Suomi-aate

Lopputulos:

Viron vapaussota päättyi Viron voittoon, bolševikkien valta Aunuksessa vahvistui, bolševikit kukistivat inkeriläisten kansannousun ja itäkarjalaisten kansannousun, Suomeen siirtyi vajaa 20 000 itäkarjalaista

Osapuolet

Suomalaiset ja itäkarjalaiset sissijoukot

Flag of Russian SFSR (1918-1937).svgNeuvosto-Venäjä
Flag of the United Kingdom.svg Yhdistynyt kuningaskunta

Komentajat

Flag of Finland.svg
Hans Kalm
Martin Wetzer
Kurt Wallenius
Toivo Kuisma
Georg Elfvengren
Ukki Väinämöinen
Gunnar von Hertzen
Jalmari Takkinen

Flag of Russian SFSR (1918-1937).svgLev Trotski
Red flag.svgOskari Tokoi

Heimosodat olivat Suomen lähialueilla käytyjä aseellisia selkkauksia, joihin suomalaiset vapaaehtoisjoukot ottivat osaa vuosina 19181920 ja 19211922. Suomen valtio ei virallisesti ollut retkien osapuoli, mutta vapaaehtoisia oli sodissa mukana yhteensä noin 9 000. Monen heistä motiivina oli heimoaate, antibolševismi, Suur-Suomi-aate tai vain puhdas seikkailun halu. Heimosodissa menehtyi noin 660 suomalaista.[1]

Sotien aikana Suomeen liittyi alueita, mutta vain Viron vapaussota oli tuloksellinen. Vienan ja Aunuksen heimosotien aikana 1918 ja 1919 Repolan ja Porajärven pitäjät liittyivät Suomeen ja inkeriläisten kansannousun yhteydessä Kirjasalon tasavalta oli hetken inkeriläisten hallussa. Sodat loppuivat Tarton rauhaan 1920 lukuun ottamatta itäkarjalaisten kansannousua, johon osallistui myös suomalaisia vapaaehtoisia.

Sotien jälkeen Suomeen pakeni itäkarjalaisia ja inkeriläisiä yhteensä vajaa 20 000.[2] Tämän vaikutuksesta muodostettiin Akateeminen Karjala-seura maanpuolustus- ja heimohengen ylläpitämiseksi, itäkarjalaisten auttamiseksi ja Suur-Suomi-aatteen säilyttämiseksi. Itä-Karjalan kysymys hiersi Suomen ja Neuvosto-Venäjän välejä 1920-luvun alkupuolella.

Vienan retket (1918)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Vienan retket

10. maaliskuuta Kurt Martti Walleniuksen joukot ylittivät Pohjois-Vienan rajan Kuusamosta ja Kuolajärveltä käsin, mutta juuttuivat rajan tuntumaan. Etelämpänä Carl Wilhelm Malmin joukot ylittivät rajan 21. maaliskuuta ja etenivät aina Vienan Kemin tuntumaan. Suomalaiset hyökkäsivät 10. huhtikuuta Vienan Kemiä vastaan, mutta luultua suurempi vihollinen löi heidät takaisin. Heinäkuussa Malmin retkikunnan ja sen johtajuuden korvasi Toivo Kuisman retkikunta. Ison-Britannian harjoittama propaganda ja elintarvikeapu sai itäkarjalaiset kääntymään suomalaisia vastaan. Iso-Britannia asettui Suomea vastaan katsoessaan Suomen olevan Saksan vasalli. Köyhällä Suomella ei ollut tarjota karjalaisille kuin heimohenkeä. Karjalaiset kannattivat brittien kouluttamaa ja varustamaa karjalaisten omaa Karjalan rykmenttiä, joka pakotti Kuisman retkikunnan Suomen puolelle.

Viron vapaussota (1918–1920)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Viron vapaussota

Viron vapaussotaa on suomalaisten puolelta pidetty osana heimosotia. Vuodenvaihteessa 1918–1919 vapaaehtoisia alettiin laivata Viroon. Siihen osallistui suomalaisia vapaaehtoisia virolaisen everstin Hans Kalmin Pohjan poikien ja ruotsalaisen majuri Martin Ekströmin I Suomalaisen Vapaajoukon riveissä.

Aunuksen retkikunta (1919)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Aunuksen retkikunta

Retki oli heimosodista suurin ja tunnetuin. Osittain Viron vapaussodan menestyksen ja aunuslaisten liittymishalukkuuden innoittamina vapaaehtoisista koottu joukko ylitti rajan 21. huhtikuuta 1919 Gunnar von Hertzenin johtamana ja valtasi nopeasti Aunuksen kaupungin ja eteni Petroskoin edustalle. Toiveina oli nostattaa aunuslaiset kapinaan suomalaisten puolelle, mutta innostus oli vähäistä. Kesäkuun lopulla liian vähäiset joukot perääntyivät takaisin rajan taakse.

Petsamon retket (1918 ja 1920)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Petsamon retket

Pienin joukoin tehty retki Petsamoon huhtikuun lopulla 1918 päätyi mieshukan jälkeen vetäytymiseen Norjaan. Toinen joukko palasi keväällä 1920 ja miehitti alueesta osan, mutta joutui taas vetäytymään Muurmanskissa kootun punaisen suksipataljoonan vuoksi.

Inkeriläisten kansannousu (1919)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansannousu oli sarja kapinoita vuosina 19181920 ja Inkerinmaan yritys saavuttaa itsenäisyys. Kansannousu alkoi kapinoina 1918 Suomen ja Venäjän sisällissodan aiheuttaman sekavan tilanteen aikana. Suomalaisen Yrjö Elfvengrenin johtama Pohjois-Inkerin rykmentti piti vuoteen 1920 hallussaan muutamia kyliä Pohjois-Inkerissä (Kirjasalon tasavalta). Kapinoiden jälkeen Suomeen siirtyi joitakin tuhansia inkeriläisiä rankaisuretkien pelossa.

Itäkarjalaisten kansannousu (1921–1922)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansannousun syinä olivat itäkarjalaisten vuoden mittainen kokemus bolševikkien vallasta ja elintarvikepulasta, heimoaktivistien halu korjata ”häpeärauhan” eli Tarton rauhan tuloksia ja Suomessa maanpaossa olevien itäkarjalaisten kaipuu kotiin. Ukki Väinämöisen (Vaseli Levonen) ja Jalmari Takkisen johtama 2500 metsäsissin kansannousu, jossa oli päällystötehtävissä noin 500 suomalaista vapaaehtoista, sai haltuunsa syksyyn 1921 mennessä merkittävän osan Vienan Karjalaa, mutta murtui 20 000 miehen neuvostojoukon voimasta. Kansannousun loppuvaiheessa Suomeen saapui noin 12 000 itäkarjalaista pakolaista[2].

Kunniamerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikaan liittyneitä mitaleita ovat Aunuksen muistomitali, Heimosotaristi, Inkerin Valkoisen Muurin risti, Inkerin vapautusliikkeen osanottajamerkki, Karjalan muistomitali [3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jussi NiinistöHeimosotien historia 1918–1922. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005.
  • Jussi Niinistö-Jukka I. Mattila: Pohjan pojat. Lak-kustannus, 1999. ISBN 951-98147-0-1.
  • Jukka I. Mattila - Jarkko Kemppi: Viron vapaussota 1918-1920. Nimox Ky, 2006. ISBN 952-5485-02-1.
  • Jouko VahtolaSuomi suureksi – Viena vapaaksi. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 1989. ISBN 951-95473-9-8.
  • Jouko Vahtola: Nuorukaisten sota. Suomen sotaretki Aunukseen 1919. Otava, 1997. ISBN 951-1-14850-8.
  • Jukka Nevakivi: Muurmannin legioona: suomalaiset ja liittoutuneiden interventio Pohjois-Venäjälle 1918-1919. Tammi, 1970.
  • Pekka Nevalainen: Rautaa Inkerin rajoilla. Suomen historiallinen seura, 1996.
  • Armas Eskola: Pojat Vienan saloilla. Karisto, 1971.
  • Vilho Helanen: Suomalaiset viron vapaussodassa. , 1921.
  • Hans KalmPohjan poikain retki. WSOY, 1921.
  • Eero Kuussaari: Heimosodat 1918 - 1922, taistelu Petsamosta. Heimosoturien liitto, 1939.
  • Iiris Heino: Hinnalla hengen ja veren. Suomalaisten vapaaehtoisten sotasurmat Virossa vuonna 1919.. Helsingin yliopisto, 2000. ISBN 951-45-9379-0.
  • Aapo Roselius: Heimoaatteen nuoret uhrit. Suomalaisten sotilasretkikuntien henkilötappiot Itä-Karjalassa ja Petsamossa 1918–22.. Helsingin yliopisto, 2002. ISBN 952-10-0854-7.
  • Mirko Harjula: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917-1922. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-742-7.
  • Mirko Harjula: Venäjän Karjala ja Muurmanni 1914-1922. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-916-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lars Westerlund, Sotasurmaprojekti ja sukututkimus, Genos 70/1999, s. 145-152 (verkossa) [vanhentunut linkki]
  2. a b Toivo Nygård, Itä-Karjalasta Suomeen 1917-1922 tulleet pakolaiset, Genos 67/1996, s. 2-11 (verkossa) [vanhentunut linkki]
  3. Mitä-Missä-Milloin 1954, sivu 277

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Heimosodat 1918 – 1922
Viron vapaussota (19181920) Viron Avustamisen Päätoimikunta | Pohjan Pojat | I Suomalainen Vapaajoukko
Vienan retket (1918) Muurmannin legioona | Karjalan rykmentti
Aunuksen retkikunta (1919)
Petsamon retket (1918 ja 1920)
Inkeriläisten kansannousu (1918–1920) Kirjasalon tasavalta | Pohjois-Inkerin Hoitokunta
Itäkarjalaisten kansannousu (19211922) Karjalan metsäsissit, Läskikapina
Heimoaate | Itä-Karjalan kysymys | Suur-Suomi-aate | Suomen sisällissota | Venäjän sisällissota | Tarton rauha