Karjalan metsäsissit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Metsäsisseiksi nimitettiin lokakuussa 1921 alkaneessa Itä-Karjalan kansannousussa eli vapaustaisteluissa taistelleita karjalaisia talonpoikia. Sanan metsäsissi keksivät karjalaiset talonpojat itse.[1] Kansannousun aikana, pääasiassa Vienassa ja Pohjois-Aunuksessa, taistelleita metsäsissejä oli noin 3 000. Metsäsissien oli tarkoitus vapauttaa Itä-Karjala venäläisvallasta ja luoda Karjalan kansalle oma vapaustaistelu. Metsäsissit olivat Itä-Karjalan historian ensimmäinen ja ainoa oma armeija. He loivat Itä-Karjalalle oman sotalipun, jossa oli aseistettu karhu Itä-Karjalan puna-musta-vihreän lipun päällä. Heraldiikasta vastasi Akseli Gallén-Kallela.

Metsäsissiliikkeen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuvuonna 1921 syntyi Itä-Karjalaan kaikessa hiljaisuudessa komppanian kokoisia tai pienempiä aseistautuneita miesjoukkoja. Miesjoukot olivat verrattavissa Suomessa vuonna 1917 perustettuihin suojeluskuntiin. Pian miesjoukot yhdistettiin Karjalan Metsäsissirykmentiksi, jonka kokonaisvahvuus oli siis tuo noin 3 000 miestä.[2]

Karjalan metsäsissejä johtamaan perustettiin Koivuniemellä 14.-15. lokakuuta 1921 pidetyssä kokouksessa Karjalan Metsäsissijärjestö.[3] Sillä oli kolmihenkinen hallitus, jonka johdon enemmistö oli karjalaisilla: henkinen johtaja Ukki Väinämöinen alias Vaseli Levonen (Sidoroff) ja Ossippa Borissainen (Borissoff, myös Kivinen) olivat karjalaisia, metsäsissien ylipäällikkö Ilmarinen alias Jalmari Takkinen oli sen sijaan syntyisin Rantasalmelta. Hänen asemansa oikeutti toimiva yhteys aktivisteihin.[4] Metsäsissien poliittinen elin oli Karjalan Keskushallitus. Ulkomaanasioita hoitava, lähinnä länsivaltojen apua pyytävä, elin oli Karjalan Ulkomainen Valtuuskunta. Metsäsissit jakautuivat kolmeen joukko-osastoon: Karjalan Metsäsissirykmenttiin (MSR), Vienan Rykmenttiin (VR) ja Repolan Pataljoonaan (RP). Metsäsissirykmentin esikunta oli Kiimasjärvellä, ja rykmentissä oli noin 600 miestä. Rykmenttiä johti Ilmarinen ja sen hiihtopataljoonaa jääkäri Antti Isotalo.[5] Uhtualaisen luutnantin Erkki Simolan ja myöhemmin Heino Parviaisen johtama Vienan Rykmentti toimi Pohjois-Vienassa, ja se oli hieman pienempi kuin Metsäsissirykmentti. Repolan Pataljoona toimi Aunuksen Karjalassa, ja siihen liittyi melkoinen osa suomalaisista heimosotureista.

Sissit menestyivät hyvin ja valtasivat suurimman osan Vienaa, 60 000 km², ja uhkasivat Muurmannin rataa. Metsäsissit ja karjalaiset saivat julkisuutta maailmalla. He eivät antaneet armoa neuvostohallituksen kanssa toimiville, paikallisille kommunisteille tai venäläismielisille.

Metsäsissiliikkeen loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäsissien jouduttua alakynteen ylivoimaisia venäläisiä vastaan, kärsien kaiken lisäksi elintarvike-ja ammuspulasta, Karjalan Metsäsissijärjestön jäsenet ja johto sekä Karjalan Metsässissirykmentin rippeet vetäytyivät Suomen puolelle rajaa. Metsäsissien mukana siirtyi Suomeen tuhansia karjalaisia pakolaisia. Viimeisten metsäsissien, 267 miehen taisteluvahvuisen Vienan Rykmentin, taistelut päättyivät helmikuun lopulla 1922.[6] Metsäsissijärjestö oli alussa täysin karjalainen, mutta loppupuolella metsäsissejä jo johti suomalainen jääkärimajuri Paavo Talvela.

Metsässisseistä ja pakolaisista muodostettiin muun muassa Vihtori Kosolan johdolla karjalaispataljoonia Pohjanmaalla, mutta muuten Metsäsissijärjestö oli lakkautettu. Metsäsissijärjestön ja eri karjalaisasioiden hoitokuntien, valtuuskuntien, hallitusten ja neuvostojen jälkeen perustettiin niiden toiminnan jatkajaksi Akateeminen Karjala-Seura (AKS).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kemppi, Jarkko: ”Itä-Karjalan kansannousu ja metsäsissit”, Suomalainen sissitoiminta, s. 35-39. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6312-9.
  • Niinistö, Jussi: ”Antti Isotalo - jääkäri ja heimosoturi”, Suomalaisia soturikohtaloita:, s. 47-59. Helsinki: Suomalaisuuden liitto, 1998. ISBN 951-96348-5-1. }
  • Niinistö, Jussi: ”Jalmari Takkinen - sissipäällikkö Ilmarinen”, Suomalaisia soturikohtaloita, s. 95-108. Helsinki: Suomalaisuuden liitto, 1998a. ISBN 951-96348-5-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Niinistö 1998, s. 56
  2. Kemppi 2013, s. 36
  3. Niinistö 1998a, s. 99
  4. Niinistö 1998a, s. 100
  5. Kemppi 2013, s. 37; Niinistö 1998, s. 56
  6. Kemppi 2013, s. 39

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Heimosodat 1918 – 1922
Viron vapaussota (19181920) Viron Avustamisen Päätoimikunta | Pohjan Pojat | I Suomalainen Vapaajoukko
Vienan retket (1918) Muurmannin legioona | Karjalan rykmentti
Aunuksen retkikunta (1919)
Petsamon retket (1918 ja 1920)
Inkeriläisten kansannousu (1918–1920) Kirjasalon tasavalta | Pohjois-Inkerin Hoitokunta
Itäkarjalaisten kansannousu (19211922) Karjalan metsäsissit, Läskikapina
Heimoaate | Itä-Karjalan kysymys | Suur-Suomi-aate | Suomen sisällissota | Venäjän sisällissota | Tarton rauha