Georg Elfvengren

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Georg Elfvengren

Georg (Yrjö) Elfvengren (1889 Sortavala6. syyskuuta 1927 Moskova, Neuvostoliitto) oli suomalainen everstiluutnantti, joka palveli Venäjän armeijassa ja osallistui komentajana Suomen sisällissotaan, heimosotiin Inkerissä sekä Venäjän sisällissotaan valkoisten armeijoiden puolella.

Georg Elfvengrenin isä oli eversti Uno-Eugen Elfvengren, joka toimi 1903–1905 Porin sotilaskomissaarina ja 1905–1908 Turun ja Porin sotilaspiirin päällikkönä. Elfvengren opiskeli 1900–1906 merikadettikoulussa ja keisarillisessa Aleksanterin kadettikoulussa, missä hänellä oli vaikeuksia heikon venäjän kielen taitonsa vuoksi. 15. elokuuta 1908 hän pääsi Nikolain ratsuväkikouluun, mistä valmistui 6. elokuuta 1911. Vuosina 1911–1913 Georg Elfvengren toimi kornettina Henkikaartin kyrassieerirykmentissä jonka tukikohta oli ollut Hatsinassa Pietarin lähellä.

Ensimmäisessä maailmansodassa Georg Elfvengren taisteli menestyksellä suorittaen tiedustelutoimintaa vihollisen selustassa. Hänet palkittiin Pyhän Yrjön ritarikunnan neljännen luokan ristillä. Haavoituttuaan hänet siirrettiin Tsarskoje Selon sotilassairaalaan. Grigori Rasputinin murhan jälkeen hän joutui tutkintavankeuteen lähinnä siksi, että oli Feliks Jusupovin ja valtakunnan duuman edustajan Vladimir Puriškevitšin tuttava, mutta hänet vapautettiin helmikuun vallankumouksen jälkeen maaliskuussa 1917.

Venäjän väliaikaisen hallituksen ja Kerenskin hallinnon aikana 1917 Elfvengrenistä tuli Yrjön ristin ritarien liiton varapuheenjohtaja, jonka tarkoituksena oli vastustaa bolševikkeja ja samalla pitää Venäjä sodassa Britannian ja Ranskan rinnalla. Marraskuussa 1917 tapahtuneen lokakuun vallankumouksen jälkeen 14. tammikuuta 1918 Elfvengren osallistui terroritekoon muiden rintamaupseerien kanssa Leniniä vastaan. Tammi–helmikuun vaihteessa hänestä tuli neuvostovaltaa vastaan taistelevien Krimin tataarien päällikkö. Elfvengren palasi Suomeen ja liittyi 12. helmikuuta Suomen valkoisiin kenraali Mannerheimin alaisuuteen.

Maaliskuussa 1918 ratsumestari Elfvengren komensi Karjalan 1. rykmenttiä ja osallistui taisteluihin Raudussa suomalaisia punakaartilaisia ja venäläisiä bolševikkeja vastaan hävittäen Lempaalan aseman Venäjän puolella ja katkaisten rautieyhteyden Pietariin. Lopuksi viholliset antautuivat Elfvengrenille. Saarretuksi oli jäänyt 2 000 sotilasta, joista 1 200 oli venäläisiä. Saarretut pyrkivät läpimurtoon Venäjälle päästäkseen, mutta Raudun ja Raasulin välissä ulos murtautuneet joutuivat laaksossa konekivääritulen alaisiksi. 400 kaatui, 800 jäi vangeiksi ja vain 300 onnistui siirtymään Neuvosto-Venäjälle. Elfvengrenin komentama ensimmäinen karjalainen rykmentti valtasi huhtikuussa 1918 Terijoen, missä hän nimitti tilapäiseksi poliisipäälliköksi Mikko Uotisen. Elfvengrenistä tuli Terijoen rajakomendantti, mistä tehtävästä hänet erotettiin 17. syyskuuta 1918. Sen jälkeen hän asui Viipurissa ja meni helmikuussa 1919 naimisiin Natalja Kukol-Jasnopolskin kanssa.

Kesäkuussa 1919 Pohjois-Inkerin väliaikaisen toimikunnan lähetystö tuli pyytämään Elfvengreniä Pohjois-Inkerin rykmentin komentajaksi, mihin hän suostui. Toimikunta piti hallussaan Kirjasalon aluetta. Tuolloin rykmentissä oli 580 henkeä. Heinäkuussa 1919 Pohjois-Inkerin rykmentti valloitti rajavyöhykkeen, mutta joutui kärsimään tappion sekä perääntymään.

Seuraava hyökkäys tehtiin 21. lokakuuta 1919 1 700 sotilaan voimin yhteistyössä Nikolai Judenitšin kanssa. Hyökkääjät onnistuivat valtaamaan Kuivasin aseman, Lempaalan ja Miikkulaisen Laatokan rannalla. Neuvostovenäläisten hyökkäys kuitenkin pakotti perääntymään ja Pohjois-Inkerin rykmentti vetäytyi takaisin Kirjasaloon. Rykmentin haltuun jäi myös Raasulin asema. Tämän jälkeen Elfvengren valittiin Pohjois-Inkerin väliaikaisen toimikunnan puheenjohtajaksi.

Elfvengrenin tultua hallituksen johtajaksi vahvistettiin Pohjois-Inkerin väliaikaisen toimikunnan ja Luoteis-Venäjän armeijan välisiä suhteita. Perustettiin myös sotasairaala ja Kirjasalon Sanomat-niminen lehti.

Helmikuussa 1920 Suomen painostuksesta Elfvengren joutui eroamaan Pohjois-Inkerin väliaikaisen toimikunnan puheenjohtajuudesta, minkä jälkeen hän ryhtyi yhteistyöhön Etelä-Venäjän armeijan ylipäällikön, Pjotr Wrangelin ja sosiaalivallankumouksellisen Boris Savinkovin kanssa. Hän oli yhteydessä Kronstadtin kapinallisten ja Tagantsevin vastavallankumouksellisen ryhmän kanssa. Wrangel ylensi Elfvengrenin vuonna 1921 Etelä-Venäjän armeijan kenraalimajuriksi.

Kesäkuussa 1921 hän perusti Varsovassa Boris Savinkovin kanssa Kotimaan ja Vapauden Suojelun Kansalaisliiton, jonka tehtävänä oli neuvostovallan kukistaminen. Elfvengrenin vastuulla oli Luoteis-Venäjällä, Suomessa ja Baltiassa tapahtuva salainen toiminta. Vuonna 1922 järjestö yritti ampua Neuvosto-Venäjän ulkoasioiden komissaarin Georgi Tšitšerinin Genevessä, mutta hanke epäonnistui. Elfvengren erosi liitosta vuonna 1923 ja seuraavana vuonna Boris Savinkov vangittiin Moskovassa, jonne tämä oli salaa saapunut.

Elfvengren toimi tämän jälkeen liikemiehenä Helsingissä, mutta muuten hänen viimeisien vuosiensa toiminnasta ei ole paljoa tietoa. Vuonna 1925 Elfvengren matkusti salaa Venäjälle, mutta paljastui ja vangittiin. Hänet ammuttiin 1927 Moskovassa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]