Oolannin sota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo sodasta. Laulusta kerrotaan artikkelissa Oolannin sota (laulu).
Oolannin sota
Osa Krimin sotaa
Bomarsundin pommitus.
Bomarsundin pommitus.
Päivämäärä:

1854-1856
Britannian laivasto Itämerellä: 28. maaliskuuta - 20. syyskuuta 1854 ja 17. huhtikuuta - 10. joulukuuta 1855

Paikka:

Suomen rannikko

Lopputulos:

Venäjän tappio

Osapuolet

Ranskan lippu Ranska
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta

Venäjän keisarikunnan lippu Venäjän keisarikunta

Oolannin sota tarkoittaa Pohjanlahdella ja Suomenlahdella käytyjä Krimin sodan taisteluita. Nimitys tarkoittaa "Ahvenanmaan sotaa"; nimi "Oolanti" on suomenkielinen muunnos Ahvenanmaan ruotsinkielisestä nimestä Åland.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanian rintamalla etenevä Venäjä oli provosoinut Osmanien valtakunnan julistamaan sodan 4. lokakuuta 1853, ja Britannia sekä Ranska päättivät tukea osmaneja.

Oolannin sodan tarkoituksena oli eristää Venäjän huoltoreitit ja ulkomaankauppa ja pakottaa se rauhaan sekä saamaan Ruotsi mukaan Venäjän vastaiseen sotaan.[1] Saarto oli tarkoitus toteuttaa niin, että Venäjän laivasto Itämerellä tehtäisiin toimintakyvyttömäksi tuhoamalla rannikkopuolustuslinnakkeet, laivastoa ja ulkomaankaupan varastoina toimivia kauppamakasiineja. Vahingosta huomattava osa kohdistui Suomeen, koska suuri osa tuonaikaisesta Venäjän lipun alla purjehtivasta kauppalaivastosta oli Suomessa.

Oolannin sodan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittiläinen laivasto-osasto, johon kuului yhdeksän höyrykoneilla varustettua alusta, neljä vanhempaa myös höyrykoneilla varustettua toisen linjan alusta, neljä fregattia sekä useita pienempiä siipirataslaivoja, lähti 11. maaliskuuta 1854 Spitheadistä Itämerelle vara-amiraali Sir Charles Napierin komentamana. Laivasto-osaston muodostivat:

  • HMS Duke of Wellington 131 tykkiä, vara-amiraali C. Napier, kontra-amiraali Michael Seymour, George Thomas Gordon
  • HMS Royal George 120 tykkiä, Henry John Codrington
  • HMS St. Jean d'Acre 101 tykkiä, Henry Keppel
  • HMS Princess Royal 91 tykkiä, Clarence Edward Paget
  • HMS Edinburgh 74 tykkiä, kontra-amiraali Heury Ducie Chads, Richard Strode Hewlett
  • HMS Blenheim 60 tykkiä, Frederick Thomas Pelham
  • HMS Hogue 60 tykkiä, William Ramsay
  • HMS Ajax 60 tykkiä, Frederick Warden
  • HMS Imperiuèse 51 tykkiä, Rundle Burges Watson
  • HMS Arrogant 46 tykkiä, Hastings Reginald Yelverton
  • HMS Amphion 34 tykkiä, Astley Cooper Key
  • HMS Leopard 18 tykkiä, kontra-amiraali James Hanway Plumridge, George Giffard
  • HMS Tribune, 31 tykkiä, Swinfen Thomas Carnegie
  • HMS Valorous 16 tykkiä, Claude Henry Mason Buckle
  • HMS Dragon 6 tykkiä, James Willcox

Myöhemmin osastoon liittyivät:

  • HMS Caesar 91 tykkiä, John Robb
  • HMS James Watt 91 tykkiä
  • HMS Nile 91 tykkiä
  • HMS Cressy 81 tykkiä, Richard Laird Warren
  • HMS Majestic 81 tykkiä
  • HMS Euryalus 51 tykkiä
  • HMS Odin 16 tykkiä
  • HMS Hecla 6 tykkiä, William Hutcheon Hall
  • HMS Vulture 6 tykkiä
  • HMS Driver 6 tykkiä
  • HMS Gorgon 6 tykkiä

Sota julistettiin alkaneeksi kuitenkin vasta 27. maaliskuuta. Brittiläis-ranskalainen sadan laivan ja veneen laivasto-osasto oli silloisten mittapuiden mukaan varsin nykyaikainen höyrykäyttöisine aluksineen, ja sen onnistui pakottaa Venäjän laivasto saartoon. Venäjän laivasto kävi puolustustaisteluja vain kiinteiden merilinnoitusten lähistöllä. Laivaston toiminnasta kohdistui pääosa Suomen suuriruhtinaskuntaa vastaan. Brittiläis-ranskalaisessa Itämeren laivastossa taistelleille myönnettiin kaikkien aikojen ensimmäiset Viktorian ristit.

Kesäkuussa brittiläis-ranskalaisen laivaston uhka oli jo todettu sellaiseksi, että Suomen vanhan Ruotsin vallan aikaisen kaltaisen ruotusotaväen perustaminen uudelleen katsottiin tarpeelliseksi. Suostumuksensa sille antoi väliaikainen kenraalikuvernööri Rokassovski. Sodan alkupuolella Suomen suuriruhtinaskunnassa ollut armeija koostui vain Kaartinrykmentistä, meriekipaasista ja krenatööripataljoonasta. Venäjä ei laivastonsa vanhanaikaisuuden vuoksi kyennyt vastustamaan tehokkaasti, mutta piti laivojaan niiden tykkien lavettina sotasatamien, kuten Viaporin (nykyisin Suomenlinna) ja Kronstadtin, lisäsuojana. Suomessa oli jo 1855 reserviarmeija yhdeksän pataljoonan vahvuisen vakinaisen armeijan täydennyksenä.

Sotatoimet Ahvenanmaalla (Oolannissa)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittiläis-ranskalainen laivasto-osasto valtasi keskeneräisen Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla loppukesällä 1854. Linnoitus räjäytettiin syyskuun alussa. Koska laivatykkien kantama oli pidempi kuin rannikkotykkien, laivat kykenivät tuhoamaan merilinnakkeen ilman, että tämä kykeni tehokkaasti vastaamaan tykkiensä kantaman ulkopuolelle.[2]

Sotatoimet Suomen muilla merialueilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotatoimet Pohjanlahdella

Pohjanlahdella sotatoimet ulottuivat Ouluun, Raaheen, Tornioon ja Kokkolaan. Raahen ja Oulun varastoja sekä aluksia tuhottiin neljän fregatin vahvuisella laivasto-osastolla, joka jakautui Kokkolan epäonnistunutta ja Tornion onnistunutta hyökkäystä varten kahteen osastoon.

  • Oulu ja Raahe
Loppukeväällä 1854 brittilaivasto tuhosi laivoja ja tervavarastoja Oulussa ja Raahessa. Raahessa englantilaiset nousivat maihin kenenkään estämättä kuudella haupitsein varustetulla sluupilla ja kahdeksalla pienemmällä veneellä. He polttivat rakenteilla olevat 13 laivaa, Oulun kauppaseuran hallinnassa olevat tervahovin ja pikipolttimon. Lisäksi poltettiin rakennuspuita, sahatavaraa, suolaa, halkoja ja mm. 7000 tynnyriä tervaa. Tämä kostautui rauhantulon jälkeen, koska poltettu terva oli englantilaisten kauppiaiden tilaamaa ja maksamaa.
Oulusta ja Raahesta saadut tiedot saivat kokkolalaiset varautumaan kauppaneuvos Anders Donnerin varustamina. Ennen brittien tuloa Vaasasta oli tullut avuksi kaksi venäläistä komppaniaa.
HMS Vulturesta ja HMS Odinista laskettiin vesille yhdeksän maihinnousuvenettä, joista osa oli varustettu kanuunoin. Yhdellä veneellä Halkokarille rantautuneet luutnantti Wise ja luutnantti Burton vaativat satamassa olevien laivojen ja olemattoman lautan sekä Venäjän laivastoa huoltavan omaisuuden luovuttamista brittiläisten haltuun. Pormestari Roos ja kauppaneuvos Donner tulkkina toimineen merikapteeni Wiklundin avustuksella torjuivat vaatimuksen.
Brittiläiset lähtivät hyökkäämään. Kenraali A. J. von Wendtin johdolla puolustajat kaatoivat makasiinien väliin pystytetyn valeaidan ja alkoivat ampua. Salmi oli katkaistu pystyttämällä puita, ja merelle näytti, että vesiväylä päättyisi. Lisäksi veneiden esteeksi oli vedetty kettinki estämään niiden pääsy Kokkolan rantaan Polttimoniemen ohitse. Maihinnousuhyökkäyksen epäonnistuessa alkoivat HMS Odin ja HMS Vulture ampua tykkitulta, mutta se ei tavoittanut puolustajia.
HMS Odinin laivalääkäri Edward Creen päiväkirjamerkintöjen mukaan brittiläiset eivät olleet odottaneet suomalaisten kykenevän puolustautumaan ja kuulivat myöhemmin kahden venäläisen rykmentin tulleen avuksi. Puolustajat olivat avanneet päiväkirjamerkintöjen mukaan tulen kauppamakasiinien välistä kaatamalla lauta-aidat, jotka oli siihen yllätystä ja puolustusta varten rakennettu. Kiväärien lisäksi brittiläisiä tulitettiin myös kahdella kenttätykillä. Maihinnousuveneet joutuivat perääntymään, vaikka vastasivat tuleen. HMS Vulturen tykillä varustettu vene, jossa oli 20 miestä, sai osuman. Brittiläisten henkilötappiot olivat kolme upseeria ja viisitoista matruusia kaatuneina ja kolme upseeria ja 31 matruusia vankeina.
Puolustajien sotasaaliiksi jäi yksi maihinnousuvene, jonka miehistö joutui vangiksi. Väestö otti sotasaalista ja nautti sotasaaliiksi saamaansa viiniä. Kasakat olivat alkoholin vaikutuksen alaisina toista päivää eivätkä kyenneet huoltamaan hevosiaan kunnolla. Voitto kulminoitui kansanjuhlaksi.
  • Davidsbergin kahakka Kokkolassa 1855
Brittiläiset yrittivät maihinnousua Kokkolassa seuraavana vuonna uudelleen. HMS Tartar ja HMS Porcupine laskivat vesille seitsemän maihinnousuvenettä, mutta hyökkäys torjuttiin aineellisitta vahingoitta.
  • Kuivaniemen kahakka
Kuivaniemen nimismies Braxeen raportoi 24.7.1855 kahakasta, joka käytiin edellisenä ja raportointipäivänä Kuivajokisuussa. Englantilaisia sotalaivoja ilmestyi jokisuuhun ja yritti viedä kuivaniemeläisten halkojäktejä ilmeisesti höyrylaivojensa polttoaineeksi. Joukko kuivaniemeläisiä oli kuitenkin asettunut rannalle ja ampui kanuunaveneitä, jolloin nimismiehen raportin mukaan kaatui useita englantilaisia. Seuraavana päivänä englantilaiset yrittivät uudelleen mutta joutuivat nytkin luopumaan aikeistaan mutta polttivat jäktejä.
  • Sotatoimet Suomenlahdella
Suomenlahdella laivasto-osasto tulitti kaksi vuorokautta Viaporiksi silloin kutsuttua Suomenlinnaa, ja helsinkiläiset katselivat tapahtumia rannalta. Suomen meriekipaasi miehitti Santahaminan rannikkopatterit. Brittilaivasto ampui Suomenlinnaan myös raketteja, ja tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta kun näitä käytettiin sodankäynnissä Suomessa (yksi raketti on näytteillä Sotamuseossa Helsingissä). Loviisan eteläpuolella tulitettiin Svartholmaa. Kymiin (nykyinen Kotka) rakennettu Ruotsinsalmen merilinnoitus, joka oli jätetty ilman puolustajia, tuhottiin sotatoimissa lähes kokonaan.

Oolannin sodan päättyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britit suunnittelivat kolmanneksi kesäksi edellistä suuremman, jopa yli 250 aluksen suuruisen Itämeren laivaston kokoamista, mutta Krimin sota päättyi ennen kuin siihen ehdittiin ryhtyä.

Krimin sodan päättymisestä oli Oolannin sodan osalta seurauksena se, että britit räjäyttivät Bomarsundin linnoituksen, jota olivat ensin tarjonneet Ruotsille kiitokseksi siitä, että se oli pysynyt puolueettomana Venäjän tulevia reaktioita peläten. Britit vaativat Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1856, että Venäjä pitää Ahvenanmaan linnoittamattomana ja neutralisoituna.

Ahvenanmaan demilitarisointi jatkui ensimmäisen maailmansodan jälkeenkin, kun Ahvenanmaa vahvistettiin lopullisesti Kansainliiton päätöksellä kuuluvaksi historiallisten dokumenttien perusteella Suomelle. Perusteena sillä oli, että sitä on hallittu myös Ruotsin vallan aikana kahdeksan Ruotsin maakuntaa käsittävän Suomen suuriruhtinaskunnan kautta Turusta, ei Tukholmasta. Vastineeksi siitä, että Suomi sai vahvistetuksi alueen itselleen, tuli Suomen taata ahvenanmaalaisille laaja itsehallinto sekä kulttuuriset oikeudet.

Myös demilitarisointi jatkui. Ahvenanmaan linnoittaminen nousi esille myöhemmin 19381939 käydyissä neuvotteluissa, joissa Neuvostoliitto pyrki suojaamaan omaa Itämeren alueitaan Saksan mahdollisia hyökkäyksiä vastaan. Myös toisen maailmansodan jälkeen Ahvenanmaa pysyi demilitarisoituna alueena.

Briteille ja ranskalaisille Bomarsundin linnoitus oli Krimin sodan aikana Ruotsinkin pääkaupungin turvallisuuteen vaikuttava venäläisen ekspansionismin vertauskuva. Linnoituksen tarjoaminen Ruotsille ja sitten sen hävittäminen olivat näyttö kyvystä puskuroida Venäjän oletetut laajentumispyrkimykset.

Krimin sodan aiheuttamista kokemuksista Venäjällä alkoi uudistushenki, mikä Aleksanteri II:n aikana synnytti suuria yhteiskunnallisia uudistuksia Venäjän nykyaikaistamiseksi ja teollistamiseksi.

Sotilaspoliittisesti Venäjä ryhtyi 1800-luvun lopulla laivastokilpaan Britannian ja Saksan kanssa. Tsušiman meritaistelun tappiossa Venäjä menetti huomattavan osan Tyynellemerelle vahvistukseksi vietyä Itämeren laivastoa. Korvaavan laivaston rakentamiseen tarvittavan ajan säästämiseksi Venäjä joutui keskittymään voimakkaan rannikkotykistön kehittämiseen Pietari Suuren merilinnoitus -periaatteen mukaisesti.

Luettelo Oolannin sodan taisteluista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammisaari 20. toukokuuta 1854
britit
HMS Hecla, kapteeni William Hutcheon Hall
HMS Arrogant, kapteeni Hastings Reginald Yelverton
puolustajat
kolme komppaniaa, viisi kenttätykkiä ja 150 sotilasta Suomen tarkk'ampujapataljoonasta.
Raahe 30. toukokuuta 1854
britit kontra-amiraali Sir James Hanway Plumbridgen laivasto-osasto
fregatti HMS Leopard, kapteeni George Giffard
fregatti HMS Valorous, kapteeni Claude Buckle
fregatti HMS Vulture, kapteeni Frederick Glasse
fregatti HMS Odin, kapteeni Francis Scott

Kontra-amiraali Plumbridgre oli valtuuttanut HMS Leopardin kapteenin George Giffardin vartioimaan Pohjanlahden sulkeemusta. Britannian sotaministeri Newcastlern herttua oli pyytänyt välttämään puolustuskyvyttömien kaupunkien tuhoamista. Giffardin oma-aloitteisuus asiassa ei johtanut toimenpiteisiin kontra-amiraali Plumbridgen osalta. Raahessa aiheutettu tuho aiheutti keskustelun Britannian alahuoneessa. Kveekarit vaativat rahankeruuta vahinkojen korvaamiseksi. Korvausrahoilla rakennettiin Raaheen Kveekarintie.

Oulu 1. kesäkuuta 1854
britit kontra-amiraali Sir James Hanway Plumbridgen laivasto-osasto
fregatti HMS Leopard, kapteeni George Giffard
fregatti HMS Valorous, kapteeni Claude Buckle
fregatti HMS Vulture, kapteeni Frederick Glasse
fregatti HMS Odin, kapteeni Francis Scott

Plumbridgen käskyjen mukaan veneet, laivat, laivavarvit, terva, lankut, laudat ja kaikki muu, joka voitiin katsoa sotatavaraksi tuli hävittää. Toppilassa britit tuhosivat tervahovin sen yli 16 000 tervatynnyrin kera ja sinne upotetut neljä kuunaria tavaroineen. Viimeisen kerran britit saapuivat Ouluun 3. kesäkuuta, jolloin he vaativat puita uhaten polttaa koko kaupungin. Vaikka kaikki lastiveneet oli upotettu, 12 syltä kuljetettiin tervaveneillä englantilaisille. 4. kesäkuuta jälkeen he jakautuivat Tornioon menevään ja Kokkolaan menevään kahteen osastoon.

Oulun maistraatti arvioi tuhopolttojen ja ryöstöjen aiheuttaneen kaupungille ja kaupunkilaisille 380 969 ruplan 98 kopeekan vahingot. Laivojen arvoksi arvioitiin 170 925 ruplaa, 16 460 tynnyrin tervamäärän 40 150 ruplaa, poltettujen makasiinien 22 950 ruplaa, laivavarvien 13 500 ruplaa ja laivapuiden ja -tarpeiden arvoksi 11 495 ruplaa. Suurimmat vahingot Oulussa kärsi G. Berbom, joka menetti omaisuuttaan 101 106 ruplan verran, johon laskettiin toiminimi G. & C. Berbomin häviö 24 600 ruplaa. Kaikkiaan Oulussa vahinkoa ilmoitti kärsineen 53 henkeä, mutta yli 10 000 ruplan verran kärsi vain yhdeksän henkilöä.

Kokkola 7. kesäkuuta 1854
britit
kontra-amiraali Sir James Hanway Plumbridgen laivasto-osaston puolikas Frederick Glassen komennossa
fregatti HMS Vulture, kapteeni Frederick Glasse
fregatti HMS Odin, kapteeni Francis Scott
Tornio 8. kesäkuuta 1854
britit
kontra-amiraali Sir James Hanway Plumbridgen laivasto-osaston puolikas hänen itsensä komennossa
fregatti HMS Leopard, kapteeni George Giffard
fregatti HMS Valorous, kapteeni Claude Buckle
Bomarsund I 21. kesäkuuta 1854
britit
kapteeni Hall Sir James Hanway Plumbridgen laivasto-osastosta
HMS Hecla
Bomarsund II 24. heinäkuuta–16. elokuuta 1854
Turku 22. elokuuta 1854
Kotka/Ruotsinsalmen merilinnoitus
britit
HMS Arrogant, kapteeni Yelverton
HMS Magicienne, kapteeni Vansittart
Hanko 5. kesäkuuta 1855
britit
HMS Cossack, kapteeni Fanshave
HMS Esk
Britit tuhosivat mm. Johanna-nimisen kauppalaivan
Hanko 20. kesäkuuta 1855
Loviisa/Svartholma 5. heinäkuuta 1855
Viipuri 13. heinäkuuta 1855
Hamina 21. heinäkuuta 1855
Suomenlinna (Viapori) I 22. kesäkuuta 1855
Suomenlinna (Viapori) II 8. ja 9. elokuuta 1855 [3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Väinö Wallin: Itämainen sota Suomessa. Porvoo: WSOY, 1905.
  1. Suomalaiset linnoitukset, SKS. Saarijärvi: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-275-6.
  2. Suomalaiset linnoitukset, SKS. Saarijärvi: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-275-6.
  3. http://www.suomenlinna.fi/yleiset/mediafoto/2005/Krim_pressi_.pdf

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]