Johan Mauritz Nordenstam

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johan Mauritz Nordenstam
J. M. Nordenstam by Makovsky (color).jpg
J. M. Nordenstam maamarsalkan sauvan kanssa, Konstantin Makovskin maalaama muotokuva vuodelta 1865.
Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja
29. huhtikuuta 18588. kesäkuuta 1882[1]
Edeltäjä Lars Gabriel von Haartman
Seuraaja Edvard Gustaf af Forselles
salkuton senaattori
11. toukokuuta 184829. huhtikuuta 1858[1]
Tiedot
Syntynyt 21. syyskuuta 1802[1]
Tukholma[1]
Kuollut 8. kesäkuuta 1882 (79 vuotta)[1]
Helsinki[1]

Johan Mauritz Nordenstam (21. syyskuuta 1802 Tukholma8. kesäkuuta 1882 Helsinki) oli suomalainen aatelismies ja Venäjän armeijassa palvellut kenraali, joka toimi Suomen Senaatin talousosaston varapuheenjohtajana 1858–1882, pidempään kuin kukaan toinen. Virka vastasi nykyistä Suomen pääministeriä, mikä tekee Nordenstamista Suomen ylivoimaisesti pitkäaikaisimman ”pääministerin”. Poliittisena vaikuttajana hän oli vanhoillinen hallitsijan oikeuksien suojelija.

Nordenstam oli myös 1847–1858 Uudenmaan läänin kuvernööri, 1847–1855 Keisarillisen yliopiston sijaiskansleri sekä 1848–1858 salkuton senaattori. Myöhemmin hän hoiti useita kertoja lyhytaikaisesti Suomen kenraalikuvernöörin tehtäviä ja oli kolmasti säätyvaltiopäivien maamarsalkkana.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johan Mauritz Nordenstamin vanhemmat olivat everstiluutnantti Carl Johan Nordenstam (1754–1823) ja Maria Charlotta Standertskjöld (1776–1807).[1] Hänen isoisänsä, eteläruotsalaiseen Swart-sukuun kuulunut pääsotatuomari Carl Fredrik Swart oli aateloitu vuonna 1751 nimellä Nordenstam. Isä siirtyi useiden ruotsalaisten upseerien tavoin Suomen sodan jälkeen Suomen suuriruhtinaskunnan alamaiseksi.[2]

Nordenstam lähti isänsä tukemana sotilasuralle. Käytyään Pietarin kymnaasia hän pääsi 1818 Haapaniemen kadettikouluun, josta siirtyi sen lakkauttamisen jälkeen uuteen Haminan kadettikouluun ja valmistui vänrikiksi vuonna 1823. Hän aloitti palveluksensa keisarillisen seurueen majoitusoaston (sittemmin Venäjän yleisesikunta) alaisuudessa ja sai 1826 ylennyksen alikapteeniksi. Vuonna 1828 hän osallistui Turkin sotaan – muun muassa Šumlan linnoituksen piiritykseen – ja hänet ylennettiin luutnantiksi.[1]

Vuodesta 1829 Nordenstam palveli 18 vuoden ajan Kaukasiassa. Hänet ylennettiin 1831 alikapteeniksi, 1832 kapteeniksi, 1836 everstiluutnantiksi, 1839 everstiksi ja 1843 kenraalimajuriksi. Hän oli 1838–1843 Kaukasian alueen linjajoukkojen ja Mustanmeren joukkojen päämajoitusmestari, 1843–1845 linjajoukkojen komentaja ja Mustanmeren joukkojen esikuntapäällikkö sekä 1845–1846 Kaukasian armeijan esikuntapäällikön apulainen. Rajaseudun vuoristoheimoja vastaan käydyn sodan aikana Nordenstam kunnostautui myös useissa taisteluissa Avarian alueella Dagestanissa, kuten Akhulgon linnoituksen piirityksessä. Syyskuusta 1846 seuraavan vuoden kevääseen hän toimi Stavropolin kuvernementin siviilikuvernöörinä, mutta hänen ankara johtamistapansa ei tyydyttänyt paikallisia asukkaita ja hänet kutsuttiin takaisin Pietariin.[1]

Kuvernööri, sijaiskansleri ja senaattori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nordenstam palasi Suomeen vuonna 1847, kun Suomen kenraalikuvernöörinkanslian päällikkönä Pietarissa toiminut Konstantin Fischer tarjosi hänelle virkaa Uudenmaan läänin kuvernöörinä ja ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt toista yliopiston sijaiskanslerina.[2] Nordenstam suostui kumpaankin tarjoukseen, ja hänet nimitettiin kuvernööriksi kesäkuun alussa ja vt. sijaiskansleriksi lokakuun lopussa.[1] Hänet haluttiin varsinkin sijaiskanslerina kenraalikuvenööri Aleksandr Menšikovin luottomieheksi, joka valvoisi kaikkea epäilyttävää poliittista kehitystä yliopistolla. Nimityksen yhteydessä virkaan liittyviä valtaoikeuksia lisättiin, jotta hän voisi tehokkaammin puuttua pieniinkin asioihin.[3] Nordenstamin virka sijaiskanslerina vakinaistettiin helmikuussa 1849. Toukokuussa 1848 hänet nimitettiin myös keisarillisen senaatin talousosaston jäseneksi sekä sensuuriylihallituksen pääjohtajaksi.[1]

Vaikka Nordenstam hoitikin useaa virkaa yhtä aikaa, hän painotti sijaiskanslerin tehtäviä. Sotilaana hän uskoi ajalle tyypilliseen kuriin ja järjestykseen ja piti tarkasti silmällä kaikkea toimintaa, mikä voitaisiin Pietarissa tulkita epäilyttävänä. Tämä vastasikin Nikolai I:n hallinnon periaatteita. Hän myös raportoi ahkerasti kotimaan mielialoista ja tapahtumista Armfeltille Pietariin.[2] Hyödyntämällä kaksoisrooliaan kanslerina ja kuvernöörinä Nordenstam onnistui estämään ”Euroopan hullun vuoden” 1848 tapahtumien leviämisen Suomeen ja varmistamaan suomalaisten pysymisen lojaaleina tsaarinvallalle. Ylioppilaiden levottomuus saatiin suunnattua Fredrik Cygnaeuksen organisoimaan Kumtähden kentällä 13. toukokuuta järjestettyyn Floran päivän juhlaan, joka oli luonteeltaan vaaraton isänmaallisuuden ilmaus.[2] Nordenstam osallistui itsekin tapahtumaan ja sai osakseen ylioppilaiden hurraahuudot.[4]

Vuonna 1850 levitetty pilakuva, jossa Nordenstam on kuvattu ylioppilaita valvovan inspehtorin kuvitteellisessa univormussa.

Nordenstam paheksui ylioppilaiden liian vapaamielistä elämäntapaa, pukeutumista ja ravintolaelämää ja tahtoi puuttua varsinkin viimeksi mainittuun. Huonoon käytökseen liittyneet tapaukset lisääntyivät kevään 1849 aikana, eikä Nordenstam luottanut sen jälkeen enää ylioppilaiden poliittiseenkaan lojaaliuteen.[5] Hänen mielestään kuria yliopistolla oli tiukennettava, etteivät länsieurooppalaiset vapaamieliset aatteet pääsisi leviämään.[1] Vuonna 1849 hänet asetettiin johtamaan komiteaa, jonka oli tarkoitus uudistaa yliopiston säännöksiä, mutta tehtävä peruttiin pian ja siirrettiin C. G. Mannerheimille.[6] Nordenstam valmisteli kuitenkin vuonna 1850 hyväksytyn uuden kurinpitosäännöstön, joka teki univormun käytöstä pakollista ylioppilaille ja johon sisältyi niin sanottuun pedellijärjestelmään siirtyminen. Siinä olisi asetettu erityinen viranomainen valvomaan ylioppilaita kuuden vahtimestarin arvoisen pedellin avustuksella. Nordenstam sai esityksellä vastaansa sekä yliopppilaat että konsistorin. Aloittaessaan tehtävänsä pedellit joutuivat heti halveksunnan kohteiksi.[7]

Kun Nordenstam erotti joukon teatterissa huonosti käyttäytyneitä ylioppilaita, konsistori syytti häntä muotovirheestä, sillä hän oli ohittanut muun yliopiston halinnon. Vuoden 1851 alussa vastakkainasettelu ylioppilaiden kanssa paheni, kun opiskelijat boikotoivat Nordenstamin Venäjän kruununprinssin 25-vuotisen kanslerikauden kunniaksi järjestämiä tanssiaisia. Nordenstam vaati opiskelijoiden rankaisemista mielenosoittamisesta esivaltaa vastaan. Tapaus ratkaistiin armahduksella, mutta sijaiskanslerin kykyyn kontrolloida ylioppilaiden mielipidettä ei enää luotettu entiseen tapaan. Vapaamielisemmän Aleksanteri II:n noustua valtaistuimelle vuonna 1855 Nordenstam joutui luopumaan sijaiskanslerin tehtävästä.[2] Nordenstamin aikaisia yliopiston hallintosäädöksiä lievennettiin ja ylioppilaiden univormuja muutettiin vähemmän sotilaallisiksi 1856, mutta univormupakko oli säilyi voimassa vuoteen 1873.[8]

Nordenstam ylennettiin 1853 kenraaliluutnantiksi, ja Krimin sodan aikana hän oli Suomeen sijoitettujen joukkojen esikuntapäällikkönä. Sen jälkeen hän oli myös jonkin aikaa Helsingin keisarillisen palatsin esimiehenä ja johti sen restaurointitöitä. Nordenstam toimi 1857–1861 tie- ja vesikulkulaitoksen johtokunnan puheenjohtajana sekä 1857–1862 Suomen ensimmäisen ratayhteyden, Helsinki–Hämeenlinna-radan johtokunnan puheenjohtajana radan rakentamisen ajan. Hän johti Suomen rautateitä vielä uudelleen vuosina 1868–1870, jolloin rakennettiin Riihimäki–Pietari-rata.[2][1]

Uran huippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nordenstam nimitettiin huhtikuussa 1858 Lars Gabriel von Haartmanin seuraajana senaatin talousosaston varapuheenjohtajaksi, missä tehtävässä palveli kuolemaansa 1882 saakka. Nimityksen yhteydessä hän jätti Uudenmaan läänin kuvernöörin tehtävät, mutta jatkoi sensuurihallituksen johdossa vielä vuoteen 1865. Nordenstam toimi myös virkaatekevänä kenraalikuvernöörinä peräti viiteen otteeseen vakinaisten kenraalikuvernöörien ollessa estyneitä: hän sijaisti kreivi F. W. R. Bergiä 29. toukokuuta – 24. syyskuuta 1861, Platon Rokassovskia 5. elokuuta – 16. marraskuuta 1864 sekä Nikolai Adlerbergiä 20. heinäkuuta – 18. lokakuuta 1868, 7. toukokuuta – 11. syyskuuta 1870 ja 19. marraskuuta 1872 – 24. maaliskuuta 1873.[1] Bergin virkavapaan aikana vuonna 1861 Nordenstam määräsi lieventämään sensuuria, mikä mahdollisti melko avoimen julkisen keskustelun niin sanotun tammikuun valiokunnan toiminnasta.[2]

Nordenstamin on katsottu vaikuttaneen muutenkin myönteisesti ensimmäisten säätyvaltiopäivien koollekutsumiseen vuonna 1863.[1] Nordenstam sai kunnian tuoda keisari Aleksanteri II:n valtiopäiväkutsun Pietarista Helsinkiin, ja hänet nimitettiin syyskuussa samana vuonna maamarsalkaksi eli aatelissäädyn puhemieheksi.[2] Vaikka hän ei kuulunutkaan liberaaleihin, joita tuolloin oli huomattava osa aatelissäädyn valtiopäiväedustajista, hän onnistui silti voittamaan säädyn luottamuksen ja arvostuksen.[9] Nordenstam myös käytti asemansa suomia valtaoikeuksia taitavasti linjatessaan valtiopäivien toimintaa. Hän jatkoi maarmarsalkkana vuosien 1867–1868 ja 1872 valtiopäivillä.[2] Nordenstam johti myös 1865 perustuslakikomiteaa, joka laati esityksen uudesta valtiopäiväjärjestyksestä ja hallitusmuodosta. Hallitusmuotoesitystä keisari ei hyväksynyt, mutta uusi valtiopäiväjärjestys astui voimaan huhtikuussa 1869. Valtiopäivillä 1877–1878 hän oli sairautensa vuoksi enää pelkkänä riviedustajana, mutta myötävaikutti silti tärkeän asevelvollisuuslain hyväksyntään.[1][2]

Poliittiselta profiililtaan Nordenstam oli puoluejaon ulkopuolelle asettuva, hallitsijan valtaoikeuksia tiukasti suojeleva ”Keisarin mies” ja henkisesti Nikolai I:n ajan kasvattama. Hän hoiti usein tehtäviään kritiikkiä herättäneellä komentajan otteella. Maamarsalkkana hän rajasi useasti omasta mielestään hallitsijalle kuuluvia asioita säätyvaltiopäivien päätösvallan ulkopuolelle, mikä herätti protesteja aatelissäädyn keskuudessa. Nordenstam pystyi kuitenkin säilyttämään asemansa Suomen hallinnon ja politiikan uudistuessa.[2]

Nordenstam palkittiin ansioistaan monin kunnianosoituksin. Hänet korotettiin vapaaherralliseen aatelisarvoon vuonna 1860 ja merkittiin seuraavana vuonna Ritarihuoneelle vapaaherrallisena sukuna numero 46. Hänet myös ylennettiin jalkaväenkenraaliksi 1870 ja keisarin kenraaliadjutantiksi 1874. Jo 1848 Nordenstam oli nimetty Suomen Tiedeseuran ja Societas pro Fauna et Flora Fennica -seuran kunniajäseneksi.[1] Hän asui Helsingissä yksityistalossa osoitteessa Pohjoisesplanadi 35, samassa korttelissa useiden muiden senaattorien kanssa. Nordenstam kuoli vuonna 1882.[2] Hänen hautansa on Hietaniemen hautausmaan vanhan alueen suurikokoisimpia muistomerkkejä.

Muisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nordenstam vuonna 1938 julkaistussa postimerkissä.

Vaikka 24 vuotta senaatin talousosastoa johtanut Nordenstam oli Suomen ”pitkäaikaisin pääministeri”, hän on myöhemmässä historiankirjoituksessa ja -tutkimuksessa jäänyt melko tuntemattomaksi.[2] Asiaa ei ole helpottanut se, että hän hävitti suuren osan henkilökohtaista arkistoaan ennen kuolemaansa.[1] Nordenstamista julkaistiin vuonna 1938 postimerkki.[10]

Perhe ja yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nordenstam meni vuonna 1839 Kaukasiassa naimisiin venäläisen nimineuvoksen tyttären Olga Vladimirovna Panovan (1823–1891) kanssa. Heidän ainoa poikansa kuoli heti syntymän jälkeen vuonna 1841. Kolme tytärtä eli aikuisiksi, ja kaksi heistä toimi keisarinnan hovineitinä.[1] Myöhemmin molemmat pääsivät hyviin naimisiin: Sofia kreivi Carl Robert Mannerheimin ja Anna kauppaneuvos Nikolai Sinebrychoffin kanssa.[2] Sofia Nordenstamista tuli näin myös marsalkka C. G. E. Mannerheimin äitipuoli.

Nordenstamin ainut eloon jäänyt miespuolinen jälkeläinen, joskin aviottomana syntynyt, oli hänen kuopiolaisen piian Maria Augusta Ahlqvistin (ent. Kukkonen) kanssa vuonna 1826 saamansa August Ahlqvist, myöhempi Helsingin yliopiston suomen kielen professori ja rehtori.[2][1] Varmistaakseen aatelisarvonsa periytymisen eteenpäin Nordenstam adoptoi vuonna 1869 perillisekseen Standertskjöld-sukuun kuuluvan serkkunsa pojan, Herman Standertskjöld-Nordenstamin.[2][11] Nordenstamin aatelissuku sammui näin hänen kuollessaan ja arvo sekä suvun numero siirtyivät uudelle Standertskjöld-Nordenstam-suvulle.[11][12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Johan Mauritz Nordenstam Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Matti Klinge (toim.): Helsingin yliopisto 1640–1990: Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917. Otava, Helsinki 1989.
  • Raimo Savolainen: ”Nordenstam, Johan Mauritz”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 147–150. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 20.5.2011).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Johan Mauritz Nordenstam Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p Raimo Savolainen: Nordenstam, Johan Mauritz Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 3.4.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. Klinge 1989, s. 181, 184–185.
  4. Klinge 1989, s. 191–192.
  5. Klinge 1989, s. 187, 198–202.
  6. Klinge 1989, s. 193–196.
  7. Klinge 1989, s. 206–207, 209.
  8. Klinge 1989, s. 309, 505.
  9. Johanna Aminoff-Winberg (toim.): Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut, s. 66, 68. Minerva, Helsinki 2013.
  10. Johan Mauritz Nordenstam Philatelia.net. Viitattu 13.10.2012.
  11. a b Adliga ätten nr. 131: Nordenstam Suvut ja vaakunat. Suomen Ritarihuone.
  12. Friherrliga ätten nr. 46: Standertskjöld-Nordenstam Suvut ja vaakunat. Suomen Ritarihuone.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:

Lars Gabriel von Haartman
Keisarillisen Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtaja
18581882
Seuraaja:

Edvard Gustaf af Forselles
Grand Duchy of Finland Arms.svg