Säätyvaltiopäivät 1863

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helsingin valtiopäivät 1863
Kesto 15.9.1863–15.4.1864[1]
Aatelissääty Johan Mauritz Nordenstam, Ritarihuone
Pappissääty Edvard Bergenheim, Ritarihuone
Porvarissääty Robert Isidor Örn, Ritarihuone
Talonpoikaissääty Aukusti Mäkipeska, Ritarihuone
Keskeisiä päätöksiä
valtiosääntö valtiopäivien kokoontuminen määrävuosin

Helsingin valtiopäivät 1863–1864 olivat Suomen autonomian ajan toiset säätyvaltiopäivät. Ne kutsuttiin koolle Venäjän keisari Aleksanteri II:n määräyksestä. Vuoden 1863 valtiopäivät käytännössä aloittivat 1900-luvun alkuun saakka jatkuneen valtiopäivien säännöllisten kokoontumisten ajan ja siten päättivät 54 vuotta – aina Porvoon valtiopäivistä asti – jatkuneen ”valtioyön”.

Helsingin valtiopäivien valtakirjojen tarkastus tapahtui 15.–16. syyskuuta, järjestäytymisistunnot 17. syyskuuta, ja Aleksanteri II:n suorittama valtiopäivien varsinainen avaus 18. syyskuuta 1863. 15. huhtikuuta 1864 Aleksanteri II ei pitänyt itse valtiopäivien päättäjäispuhetta, jonka luki hänen edustajanaan kenraalikuvernööri. Kenraalikuvernöörinä oli jalkaväenkenraali Platon Rokassovski, jonka viransijaisena 1864 toimi kenraaliluutnantti Johan Mauritz Nordenstam, Suomen Senaatin talousosaston varapuheenjohtajana 1858–1882.

Avajaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

R. W. Ekman: Aleksanteri II avaamassa valtiopäiviä 1863 (1865).

Keisari avasi valtiopäivät 15.–19. syyskuuta 1863 pidetyissä juhlallisuuksissa. Viralliset avajaiset alkoivat 18. syyskuuta Nikolainkirkossa juhlajumalanpalveluksella ja jatkuivat Keisarillisessa palatsissa pidetyllä valtaistuinpuheella. Puheen jälkeen luettiin ääneen keisarin antamien armollisten esitysten otsikot. Lopuksi säädyt kiittivät keisaria. Avajaiset huipentuivat illalla tanssiaisiin Helsingin rautatieaseman hallissa. Seuraavana aamuna keisari lähti paluumatkalle Pietariin säädyille Keisarillisessa palatsissa tarjotun varhaispäivällisen jälkeen. Varsinainen valtiopäivätyö pääsi alkamaan vasta juhlallisuuksien jälkeen.[2][3]

Valtaistuinpuhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtaistuinpuheessaan keisari lupasi säädyille aloiteoikeuden kaikissa muissa paitsi perustuslakikysymyksissä eli vallanjakoa koskevissa kysymyksissä:

”Useat säännöt Suuriruhtinanmaan perustus-laeissa eivät enää ole sopivat niissä suhteissa, jotka sen yhdistys Keisarikunnan kanssa on synnyttänyt; toisissa taas ei ole tarpeellista selkeyttä ja vakavuutta. Haluten saada nämä puutteet autetuiksi, tahdon Minä valmistaa selitysten ja lisäysten ehdotuksia erinäisiin kohtiin perustus-laeissa, pantaviksi säätyjen tutkinnon alle tulevilla valtio-päivillä, jotka Minä aion kolmen vuoden kuluttua kutsua kokoon. Pysyvä sen perustus-laillisesti rajoitetun ruhtina-vallan pohjalla, jota Suomen kansan mieli-ala suosii ja joka on kasvanut maan lakien ja laitosten kanssa yhteen, tahdon minä mainituilla ehdotuksilla laajentaa sen itseveroitus-oikeuden, joka säädyillä perustuslakia myöten nyt on, kuin myös antaa säädyille takaisin sen ehdotus-oikeuden valtio-päivillä, joka heillä vanhastaan on ollut, kuitenkin pidättäen ainoastaan Itselleni oikeuden nostaa kysymystä perustus-lakien muuttamisesta.”[4]

Suomalaiset olivat toivoneet, että valtiopäivät saisivat itsenäistä päätösvaltaa keisariin nähden, mutta tämä toivomus ei toteutunut, ei edes keisarin lupaamaan aloiteoikeuden osalta, vaan valtiopäiväasiat kiersivät senaatin ja kenraalikuvernöörin kautta keisarin hyväksyttäviksi, tosin vuoteen 1898 saakka keisari vahvisti jokaisen lain siinä muodossa kuin valtiopäivät sen päättivät.

Toiminta ja päätökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ritarihuone ja Ritaritalon puistikko vuoden 1890 paikkeilla.

Säädyt kokoontuivat kukin erikseen.[5] Ensimmäiset istunnot pidettiin Ritarihuoneella 17. syyskuuta. Säätyjen edustajien toiminta oli aluksi hapuilevaa, koska edellisistä valtiopäivistä oli kulunut yli 50 vuotta. Lisäksi toimintaohjeet, jotka oli julkaistu edellisenä keväänä, oli jouduttu kokoamaan Ruotsin vallan aikaisista säädöksistä.[3] Valtiopäivät ottivat käyttöön Ruotsin mallin mukaisen puhemiesneuvoston, jonka tehtävänä oli sopia etukäteen, mitä asioita säätyjen täysistunnoissa käsiteltiin. Jokaisella säädyllä oli puhemies, jonka keisari oli valinnut. Aatelissäädyn puhemiehen titteli oli maamarsalkka. Puhemiesneuvoston muodostivat maamarsalkka ja muiden säätyjen puhemiehet sekä kaksi edustajaa kustakin säädystä. Puhemiesneuvoston tarkoituksena oli, että asiat tulisivat samanaikaisesti kaikkien säätyjen käsittelemiksi. Lisäksi säädyt asettivat valiokuntia, joiden tehtävänä oli valmistella keisarin armollisiin esityksiin liittyvät asiat ennen säätyjen täysistuntokäsittelyä.[6] Valtiopäivät sai käsiteltäväkseen 50 keisarilta saatua armollista esitystä, joita tämä oli hahmotellut valtaistuinpuheessaan.[7]

Vuoden 1863 valtiopäivät päättivät kuntien erottamisesta seurakunnista. Tästä annettiin myöhemmin erillinen vuoden 1865 kunnallisasetus, joka edellytti kunnallishallinnon erottamista maaseutukunnissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnista 1865 tai siirtymäajan jälkeen 1866.

Valtiopäivät hyväksyivät hallitsijan esityksen useiden aatelin privilegioiden lakkauttamisesta. Näitä olivat muun muassa aatelin yksinoikeus säterien omistukseen, vapautus henkirahan maksamisesta, oikeus pitää säteritiloilla krouveja sekä oikeus erityiskohteluun kaksintaisteluja koskeneissa oikeusjutuissa.[8] Lisäksi Helsingin valtiopäivät myönsivät lisävaroja kansakoulujen perustamiseen ja kielsivät paloviinan kotipolton. Jatkossa oikeus paloviinan valmistamiseen oli vain tehtailla.[2][7]

Päätöspuhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mihály Zichy: Valtiopäivätanssiaiset Aleksanteri II.n kunniaksi Helsingissä 1863 (1864).

Valtiopäivien virallinen päättäjäispäivä oli 15. huhtikuuta 1864.[9] Kenraalikuvernööri Platon Rokassovskin lukemassa Aleksanteri II:n valtiopäivien päätöspuheessa mainittiin muun muassa: "Ollessaan erottamattomasti yhdistettynä Venäjään Suomi on säilyttänyt kaikki sille luvatut oikeudet loukkaamattoninasekä nauttii jatkuvasti lakiensa suojelemana, kaikkia niitä henkisiä ja aineellisia etuja, joihin keisarikunnan voima antaa mahdollisuuden. Venäjä tarjoaa Suomen asukkaille laajan alan kauppaa ja teollisuutta, varten, ja ystävävällismielinen Venäjän kansa on useammin kuin kerran Teidän isänmaatanne kohdanneet kovat koettelemukset, osoittanut veljellistä osanottoa ja tehokasta apua. Näin ollen tulee selvän käsutyksen Suomen todellisesta parhaasta saada Teidät lujittamaa eikä suinkaan heikentää sitä yhteyttä Venäjään, joka antaa varmat takuut Teidän isänmaanne menestymisestä.[10]

Puhe kokonaisuudessaan oli lyhyt ja loppuosan kannanotto koettiin napakaksi arvosteluksi valtiopäivämiesten keskuudessa.

Edustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aatelissääty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeus osallistua valtiopäiville kuului jokaisen Ritarihuoneeseen hyväksytyn ja aateliskalenteriin kirjatun aatelissuvun päämiehelle. Osallistumisoikeus oli mahdollista siirtää valtakirjalla kenelle tahansa aatelismiehelle.[11] Aatelissäädyn puhemies eli maamarsalkka oli Johan Mauritz Nordenstam. Säädyn edustajiin kuuluivat hän mukaan luettuna seuraavat henkilöt:[12][13][14][15][16]

Pappissääty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papistolla oli valtiopäivillä 33 edustajaa puhemies, arkkipiispa Edvard Bergenheim mukaan luettuna. Papiston edustajat valittiin hiippa- ja rovastikunnittain äänestyksissä, joissa äänioikeus oli kirkkoherroilla ja kappalaisilla. Arkkipiispa ja piispat saivat edustusoikeuden suoraan ilman äänestystä.[11] Edustajat olivat seuraavat:[17]

Piispat:

Papiston edustajat:

Porvarissääty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvariston edustajat valittiin vaaleilla, joissa äänioikeutettuja olivat kaikki porvarinoikeuden haltijat, jotka asuivat tapuli- tai maakauppaa harjoittaneessa kaupungissa.[11] Porvarissäädyn notaari oli Gustaf Avellan, sihteeri Sixtus Viktor Calamnius ja puhemies Robert Isidor Örn. Säädyn jäsenet olivat puhemies mukaan luettuna seuraavat:[18][19]

Talonpoikaissääty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talonpoikaissäädyn valtio­päivä­ryhmää: etu­rivissä vasemmalta Anders Gustaf Westerlund, Lauri Pelkonen, Aukusti Mäkipeska, Juho Brusila ja Mikko Heikura, takarivissä Lauri Määttä (valitusvaliokunnan jäsen), Mats Holma ja Heikki Punttala.

Talonpoikaissäädyn edustajat valitsivat pitäjänkokousten valitsemat valitsijamiehet kihlakunnittain.

Puhemiehet, puhemiesneuvosto ja sihteeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhemieheksi valittiin Aukusti Mäkipeska, varapuhemiestä ei valittu. Mäkipeskan sairastuttua hänen sijaisekseen valittiin tilapäiseksi puhemieheksi Juho Brusila. Säädyn sihteeriksi valittiin Olof Johan Ekström, joka oli Vaasan läänin lääninsihteeri. Puhemiesneuvostoon valittiin Karl Henrik Hagman ja Lauri Pelkonen sekä varamiehiksi Matti Retula ja Erkki Klami. Valitsijamiehiksi valittiin Petter Akola, Juho Brusila, Matti Retula, Erkki Klami, Johan Erik Keto, Pietari Kumpulainen, Lauri Pelkonen, Antti Puhakka, Carl Johan Slotte, Claes Robert Stenroth, Aleksanteri Tuloisela ja Pehr Östring.

Valtiopäiväryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talonpoikaissäädyssä oli puhemies mukaan luettuna 46 jäsentä. He olivat seuraavat:[20][21]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Säätyvaltiopäivien ajankohdat ja kokoontumispaikat (Arkistoitu – Internet Archive) Eduskunnan arkisto. Viitattu 1.8.2012.
  2. ↑ a b Mäkinen, Vesa (toim.): Topelius Maamme kirja, s. 526-527. WSOY, 1985. ISBN 951-0-12804-X.
  3. ↑ a b Järjestäytyminen eduskunta.fi.
  4. ↑ Hänen Majesteetin Keisari ALEKSANTERI IIsen, Suomen Suurruhtinan Puhe Suomen Valtio-säädyille avattaessa Valtiopäiviä Helsingin kaupungissa 18:na päiv. syyskuuta 1863 (AsK 34/1863).
  5. ↑ 5. Vuoden 1863 valtiopäivät eduskunta.fi.
  6. ↑ Valtiopäivätyöskentely eduskunta.fi.
  7. ↑ a b Mistä valtiopäivillä päätettiin eduskunta.fi.
  8. ↑ Johanna Aminoff-Winberg (toim.): Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut, s. 68–71. Minerva, Helsinki 2013.
  9. ↑ Kevät saapuu, säädyt hajaantuvat eduskunta.fi.
  10. ↑ Juhani Armomäki: Sodan ja rauhan ajat, s. 93–94. Kosken Hl kunta, Hämeenlinna, Arvi A. Aristo Oy:n kirjapaino, 1983.
  11. ↑ a b c Valtioyö päättyy eduskunta.fi.
  12. ↑ Finna: Valtiopäivät 1863–64, ritaristo ja aateli. Viitattu 17.1.2021.
  13. ↑ Suomen Suuriruhtinakunnan Säätyin Päätös, tehty ja annettu yleisillä Waltiopäiwillä Helsingin kaupungissa, huhtikuun 15 p. w. 1864. Suomen Suuriruhtinanmaan Asetus-Kokous 19/1864, ss. 25–29. Viitattu 19.1.2021.
  14. ↑ Eduskunta. Alla armahan lakimme – Valtiopäivät 1863–1864. Edusmiehet kartalla. Viitattu 20.1.2021.
  15. ↑ Förteckning öfver ätter, som varit representerade i Ridder skåpet och Adeln vid Finlands landtdagar. Hufvudstadsbladet, 07.04.1878, nro 82A, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 12.04.2021.
  16. ↑ Förteckning öfver Ridderskapets och Adelns medlemmar vid Landtdagens öppnande den 18 September 1863. Protokoll hållna hos Höglofl. Ridderskapet och Adeln vid Landtdagen i Helsingfors åren 1863—1864. Första Häftet. Helsingfors: Finska Litteratur-Sällskapets tryckeri, 1864, ss. 1-6.
  17. ↑ Kaarlo Österbladh, 1933. Pappissääty Suomen valtiopäivillä 1809–1906. I 1809–1885. Helsinki: Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimituksia XXXIV, ss. 135–137.
  18. ↑ Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 3–384. Helsinki: Otava, 1921.
  19. ↑ Suomen Suuriruhtinakunnan Säätyin Päätös, tehty ja annettu yleisillä Waltiopäiwillä Helsingin kaupungissa, huhtikuun 15 p. w. 1864. Suomen Suuriruhtinanmaan Asetus-Kokous 19/1864, s. 29. Viitattu 19.1.2021.
  20. ↑ Viljo Hytönen: Talonpoikaissäädyn historia. II Osa: Säädyn jäsenet, sihteerit ja tulkit, s. 7–314. Helsinki: Otava, 1926.
  21. ↑ http://www.nuorteneduskunta.fi/fi/ekstra-edusmiehet-kartalla (Arkistoitu – Internet Archive)
  22. ↑ Hytönen, Viljo: Talonpoikaissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906, I osa, s. 42. Helsinki: Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Säätyvaltiopäivät_1863&oldid=21600290”