Itsevaltius

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valtiomuodot

Tämä artikkeli on osa
Politiikka-luokkaa

muokkaa

Itsevaltius (myös autokratia ja yksinvaltius) on valtiomuoto, jossa valtionpään valtaa ei rajoiteta millään tavalla. Valtionpää on myös lain yläpuolella. Yleensä itsevaltiudella tarkoitetaan monarkiaa, jonka monarkin valtaa ei rajoiteta, mutta myös esim. Oliver Cromwellin tasavaltaista hallintoa voidaan kutsua itsevaltiudeksi.[1] Sanalla itsevaltius viitataan yleensä 1900-lukua edeltäneeseen aikaan; nykyisistä valtioista, joiden valtionpäiden valtaa ei lainkaan rajoiteta, käytetään tavallisemmin nimeä diktatuuri ja niiden hallitsijoista nimeä diktaattori. Diktatuuriin on 1900-luvulta lähtien johtanut usein vallankaappaus.

Hallitsijan yksinvaltaa on perusteltu usein jumalallisella oikeudella. Näin etenkin Egyptin faaraoiden, Rooman keisareiden, Venäjän tsaarien ja Euroopan kuninkaiden tapauksessa.

Euroopassa etenkin 1500-, 1600- ja 1700-luvuilla esiintynyttä itsevaltaista monarkiutta on kutsuttu absolutismiksi. Tuon ajan itsevaltiaan perikuvan, Ranskan kuningas Ludvig XIV:n on kerrottu usein määrittäneen asemansa sanomalla ”valtio olen minä” (ransk. l’État c’est moi). On kuitenkin epävarmaa, sanoiko hän noin todellisuudessa koskaan.[2] 1700-luvulla syntyi valistuksen myötä myös valistunut itsevaltius. Itsevaltiudesta luovuttiin vähitellen etenkin Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen, ja hallitsijan valtaa alkoivat rajoittaa perustuslait.

Englantilainen filosofi Thomas Hobbes (1588–1679) laati Englannin sisällissodan aikana 1600-luvulla merkittävän teorian itsevaltiudesta. Hän kirjoitti, että ihmisen kaikki toiminnot johtuvat egoismista ja siksi kansan kannattaa luovuttaa kaikki valta yhdelle henkilölle, joka vastaavasti takaa lain ja järjestyksen. Yhdessä kohdassa hänen teoriansa eroaa melkein kaikista muista itsevaltiutta puoltavista teorioista: hän ei pitänyt vallanperimystä välttämättömänä ja näin ollen hyväksyi myös esim. Oliver Cromwellin vallankäytön.[3]

Ranskassa 1500-luvun loppupuoliskolla esiintyi itsevaltiuden teoreetikkona Jean Bodin (k. 1596). Teoksessaan Les six livres de la republique hän kertoo olevansa sitä mieltä, että sekä lainsäädäntö- että toimeenpanovallan tulee kuulua ainoastaan hallitsijalle. Hänen mukaansa tämä ei saa johtaa despotismiin: hallitsijan on oltava sidottu jumalallisiin käskyihin, hänen täytyy noudattaa sopimuksia eikä hän saa koskea alamaistensa omaisuuteen jne..[4]

Terminä absolutismi merkityksessä ’itsevaltius’ syntyi vasta Ranskan vallankumouksen jälkeen. Sanan käyttö yleistyi sen jälkeen, kun absoluuttinen monarkia oli vuonna 1823 palautettu Espanjassa.[5]

Esimerkiksi 1500-, 1600- ja 1700-luvun itsevaltiutta on verrattu 1900- ja 2000-luvun diktatuureihin. Se oli kuitenkin luonteeltaan käytännössä hyvin erilaista kuin nykydiktatuurit, koska hallitsijoiden käskyjen toimittaminen kauas, vaikkapa Pariisista Marseilleen tai Tukholmasta Olavinlinnaan, kesti pitkään ja lakien noudattamisen valvominen oli vaikeata. Tuon ajan esivalta kontrolloi kansalaisten jokapäiväistä elämänmenoa paljon vähemmän kuin nykyiset poliitikot. Näinollen eivät itsevaltiaiden todelliset vaikutusmahdollisuudet olleet nykymittapuun mukaan kovin suuret ja itsevaltiuden voidaan katsoa olleen melko tehoton hallintomuoto.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Spectrum tietokeskus, artikkeli itsevaltius
  2. Burnam, Tom: Väärien käsitysten sanakirja
  3. Spectrum tietokeskus, artikkeli itsevaltius
  4. Spectrum tietokeskus, artikkeli itsevaltius
  5. Reinhard Blänkner: Absolutism (englanniksi) Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 24.6.2014.
  6. Spectrum tietokeskus, artikkeli itsevaltius
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.