Sotamuseo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sotamuseo
Sotamuseo1.jpg
Sotamuseon pääsisäänkäynti
Osoite Liisankatu 1
Sijainti Kruununhaka, Helsinki
Koordinaatit 60°10′30″N, 024°57′36″EKoordinaatit: 60°10′30″N, 024°57′36″E
Rakennustyyppi Museo
Valmistumisvuosi 1881
Suunnittelija Evert Lagerspetz
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Sotamuseon perusnäyttely Liisankadulla

Sotamuseo on Helsingissä sijaitseva Maanpuolustuskorkeakoulun alainen valtakunnallinen sotahistoriallinen erikoismuseo ja puolustusvoimien keskusmuseo. Sotamuseon näyttelyissä Kruununhaassa ja Suomenlinnassa vieraili vuonna 2012 noin 55 000 kävijää. Museon suosituin kohde on Suomenlinnassa sijaitseva sukellusvene Vesikko, jossa vierailee vuosittain noin 27 000 kävijää.[1]

Sotamuseo kerää, säilyttää, tutkii ja asettaa näytteille Suomen puolustusvoimiin sekä sota- ja asehistoriaan liittyvää esineistöä ja muuta perinnettä. Se tuottaa näyttelyitä ja harjoittaa opetustoimintaa, julkaisee sotahistoriaa esitteleviä teoksia ja toimii asiantuntijana ja lausunnonantajana erilaisissa sotahistoriaa koskevissa kysymyksissä. Museo ohjaa eri puolella Suomea sijaitsevien aselajimuseoiden toimintaa ja tekee yhteistyötä niiden kanssa. Sotamuseo palvelee puolustusvoimia, muita viranomaisia ja sotahistoriasta kiinnostunutta suurta yleisöä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotamuseo perustettiin 25. marraskuuta 1929 ja avajaiset järjestettiin Liisankatu 1:ssä Kruununhaassa seuraavan vuoden lokakuun 18. päivänä. Ennen museon perustamista Suomen sotahistoriallista perintöä ja kokoelmia oli ollut esillä mm. Valtion historiallisen museon Suomen sodan satavuotisnäyttelyssä vuonna 1908. Vuosina 1918–1919 syntyi Kansallismuseoon lähinnä lahjoitusten kautta vapaussotaan liittynyt kokoelma. Lisäksi Helsinkiin vuonna 1918 perustettuun Sota-arkistoon oli kertynyt sotahistoriallista esineistöä, joka loi pohjan Sotamuseon kokoelmille.[2]

Tammikuussa 1933 Sotamuseo muutti puolustusministeriön määräyksellä Liisankadun tiloista Suomenlinnaan bastioni Carpelaniin, jossa se oli aina talvisodan alkuun saakka. Sotamuseon johtajaksi valittiin luutnantti Reino Wilhelm Palmroth. Avajaiset Carpelanissa järjestettiin 11. kesäkuuta 1933 ja kävijöitä riitti vuosittain arviolta 9 000 henkilöä. Sotamuseon näyttely oli jaettu aselajeittain jääkäri-, pioneeri-, ase-, ja laivasto-osastoihin. Lisäksi näyttelyssä oli esillä sisällissodan esineistöä.[3]

Syksyllä 1939 Sotamuseo Suomenlinnassa suljettiin, henkilöstö siirrettiin sotilastehtäviin, ja museon esineistöä varastoitiin ympäri Suomea. Myös museon toimisto jouduttiin siirtämään pois Helsingistä vuoden 1944 pommitusten aikana.[3] Talvi- ja jatkosodan aikana Sotamuseo järjesti kuitenkin Messuhallissa näyttelyitä, joista ensimmäinen oli Sotasaalisnäyttely helmikuussa 1940. Tätä seurasivat vuonna 1941 Sotamuistonäyttelyt I ja II sekä 1941–43 kiertonäyttelyt Suomen maakunnissa. Toimintaa laajennettiin vuosina 1942–43 aina Ruotsiin asti. Sodan aikaisilla näyttelyillä oli muitakin pyrkimyksiä kuin pelkästään esitellä rintamaesineistöä yleisölle. Samalla kerättiin esimerkiksi varoja sotainvalideille sekä pyrittiin korottamaan kotirintaman mielialaa.[2] Vuonna 1944 perustettiin Sotamuseon toimintaa tukemaan Sotamuistoyhdistys, myöhempi Suomen Sotahistoriallinen Seura.[4]

Sotien jälkeisinä vuosina Sotamuseo oli hetkellisesti ilman näyttelytiloja, mutta tilanne muuttui, kun se sai käyttöönsä tilat Kruununhaasta. Sotamuseo sijaitsee Evert Lagerspetzin vuonna 1883 suunnittelemassa tiilikasarmissa Maurinkatu 1:ssä. Kasarmissa oli vuosina 1883–1901 majoitettuna Suomen vanhan sotaväen 1. Uudenmaan tarkk`ampujapataljoona.[5] Sotamuseon näyttelytoimintaa laajennettiin 1990-luvun puolivälissä jälleen myös Liisankadulle, jossa on tällä hetkellä esillä Hakkapeliitoista rauhanturvaajiin-näyttely.

Sotamuseon toiminta Suomenlinnassa oli keskeytynyt talvisodan kynnyksellä. Bastioni Carpelanin kokoelmat oli siirretty jatkosodan aikana mantereelle ja tilat oli sittemmin luovutettu Armfelt-museon käyttöön. Toisaalta sodan jälkeisinä vuosina 1946–1948 oli käyty keskusteluja Rannikkotykistömuseon perustamisesta Suomenlinnaan.[6] Rannikkotykistömuseo avattiinkin joulukuun alussa 1948 ja sen näyttely kattoi ajanjakson autonomian loppuvuosilta sekä itsenäisyyden ajalta. Myöhemmin museoon tehtiin parannuskorjauksia ja se avattiin uudelleen 12.5.1988. Rannikkotykistömuseo suljettiin vuonna 2007 tilojen huonon kunnon vuoksi.[7]

Sotamuseon Laivasto-osasto avattiin Suomenlinnassa 6. marraskuuta 1948. Museon tehtäviin kuului esitellä itsenäisyyden ajan meripuolustusta. Laivastomuseo jäi kuitenkin lyhytikäiseksi, kun se jouduttiin kosteusongelman vuoksi sulkemaan jo vuonna 1963, eikä se saanut hankittua uusia näyttelytiloja.[8]

Sotamuseon siirtämisestä Suomenlinnaan käytiin keskusteluja 1970-luvun ensimmäisellä puoliskolla, mutta ehdotuksista huolimatta sen pääsy linnoitetulle saarelle evättiin. Sukellusvene Vesikko avattiin kuitenkin museotilana Tykistölahdella 1973. Vuonna 1975 valtioneuvosto teki päätöksen Suomenlinnan menneisyyttä esittelevästä museotoiminnasta. Puolustusvoimien esityksestä ja Suomenlinnan Hoitokunnan sekä Museoviraston kannattaessa ehdotusta luvat näyttelytiloille saatiin elokuun lopussa 1980. Näyttelytilaksi saatiin Maneesi, joka oli ollut vuodesta 1974 lähtien Sotamuseon varastotilana. Sen peruskorjaus aloitettiin 1986 ja avajaisia vietettiin kolme vuotta myöhemmin, 1.6.1989.[9]

Vuodesta 1962 lähtien Sotamuseo on järjestänyt yli 30 erikoisnäyttelyä tiloissaan. Näihin sisältyy muun muassa Puolustusvoimien 40- ja 90-vuotisnäyttelyt vuosina 1958 ja 2008 sekä useita talvisota-aiheisia näyttelyitä.[4]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotamuseon kokoelmat käsittävät yli 200 000 esinettä, joista vain pieni osa on pysyvästi näytteillä. Valtaosa esineistöstä on tutkimuskokoelmissa tai varastoituna. Sotamuseon esinekokoelmiin kuuluu esimerkiksi kunniamerkkejä, aseita, univormuja, sota-aiheista taidetta ja lippuja sekä sota-aluksia, ajoneuvoja ja lentokoneita. Ajallisesti kokoelmat ulottuvat Ruotsin vallan ajasta nykypäivään, mutta painopiste on itsenäisyyden ajassa. Valokuvakokoelmat koostuvat yli 200 000 valokuvasta. Kuva-arkisto palvelee näyttely-, tutkimus- ja julkaisutoimintaa.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotamuseolla on oma julkaisusarja, jossa ilmestyy eri aihepiirejä kuten aselajien historiaa käsitteleviä teoksia. Museo julkaisee yhdessä Suomen Sotahistoriallinen seura ry:n kanssa vuosittain ilmestyvää Sotahistoriallista aikakauskirjaa. Sotamuseo julkaisi 4. kesäkuuta 2008 Suomen Puolustusvoimien joukko-osastoperinteet -kirjan osana Puolustusvoimien juhlavuotta. Museo on ollut myös tuottamassa sisältöä erilaisiin multimediajulkaisuihin mm. talvisodasta.

Näyttelyt ja kohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liisankatu 1 – Hakkapeliitoista rauhanturvaajiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi talvisodan sotilasta ja Simo Häyhän univormu Liisankadun näyttelyssä
Vesikko
Ford V8 Maneesissa

Maurinkatu 1:n vanha perusnäyttely on korvattu 8. maaliskuuta 2013 avatulla näyttelyllä "Hakkapeliitoista rauhanturvaajiin". Se sijaitsee viereisessä rakennuksessa Liisankatu 1:ssä, jossa tätä ennen järjestettiin talvisota-aiheinen näyttely. Uudessa perusnäyttelyssä esitellään Suomen sotahistoriaa Ruotsin ja Venäjän vallan ajoista itsenäistymistaistelun ja vuosien 1939–1945 sotien kautta nykyaikaan saakka.

Sukellusvene Vesikko ja Maneesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotamuseolla on kesäisin auki Suomenlinnassa kaksi kohdetta. Sukellusvene Vesikko on ainoa Suomen viidestä sodanaikaisesta sukellusveneestä jäljelle jäänyt: muut myytiin romutettavaksi vuonna 1953. Talvi-ja jatkosodan aikana Vesikko toimi lähinnä partiointi-ja varmistustehtävissä Suomenlahdella ja Ahvenanmerellä. Vesikko suoritti sodan aikana yhden onnistuneen hyökkäyksen vihollisaluksia vastaan, kun se 3. heinäkuuta 1941 torpedoi Neuvostoliiton Vyborg-rahtialuksen Suursaaren lähettyvillä. Jatkosodan päätyttyä Vesikon palveluskäyttö loppui, sillä Pariisin rauhansopimus kielsi Suomelta sukellusveneet vuonna 1947. Vesikko saatiin kuitenkin säästettyä ja siitä kaavailtiin harjoitusvenettä Merivoimille. Vesikolle ei kuitenkaan löytynyt käyttöä ja se siirrettiin Katajanokan telakalle. Sukellusveneen myymistäkin harkittiin, mutta se onnistuttiin lopulta säästämään ja siirrettiin 1960-luvun alussa Suomenlinnaan Tykistölahdelle. Vesikko avattiin heinäkuussa 1973 museona yleisölle ja siitä on tämän jälkeen tullut Sotamuseon suosituin vierailukohde.

Sotamuseon Maneesin talvi-, jatko- ja Lapin sotia esittelevä näyttely avattiin rakennuksen näyttelytilaksi avaamisen yhteydessä kesäkuussa 1989. Suomenlinnan venäläiskaudelta peräisin oleva Maneesi on alun perin rakennettu 1880-luvulla tykkivarastoksi. Tilassa on järjestetty useita erikoisnäyttelyitä, kuten Suomalaiset sukellusveneet -näyttely, joka oli esillä vuosina 2003 ja 2004, sekä toukokuusta elokuuhun 2011 nähtävillä ollut Vesikko-näyttely. Maneesissa ovat näytteillä esimerkiksi Suomen armeijan käytössä olleet saksalainen 88mm Flak 37, brittiläinen Vickers-Armstrong 38 -panssarivaunu sekä vuonna 1925 uponneen suomalaisen torpedovene S2:n torpedoputki. Lisäksi näyttelyyn oli rakennettu joukkosidontapaikka ja viestikorsu, joista jälkimmäinen on edelleen paikallaan. Vanha näyttely on kuitenkin purettu ja sen tilalle avautui toukokuussa 2012 uusi näyttely Autonomiasta Atalantaan – näyttely Suomen sotahistoriasta. Se kertoo Suomen puolustuslaitoksen ja suomalaisen sotilaan vaiheista sekä Suomen käymistä sodista menneiltä vuosisadoilta nykypäivään.

Yhteistyömuseot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotamuseon kanssa yhteistyössä toimii kahdeksan aselajimuseota. Merkittävä osa näiden yhteistyömuseoiden esineistöstä kuuluu Sotamuseon kokoelmiin. Sotamuseon rajallisten resurssien ja näyttelytilojen vuoksi sotahistoriallisia kokoelmia on hajautettu alueellisesti ja aselajeittain. Erikoismuseoiden syntyyn vaikutti kuitenkin erityisesti eri joukko-osastojen omien kokoelmien kasvu.[2] Erikoismuseot toimivat usein säätiöiden ylläpitäminä ja niitä on perustettu vuodesta 1945 lähtien, erityisesti 1960–70-lukujen aikana. Museoita ovat Panssarimuseo, Ilmatorjuntamuseo, Suomen Ilmailumuseo, Jalkaväkimuseo, Sotilaslääketieteellinen museo, Mobilia, Forum Marinum ja Museo Militaria, joka koostuu Pioneerimuseosta, Tykistömuseosta ja Viestimuseosta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Enqvist, Ove & Härö, Mikko: Varuskunnasta maailmanperinnöksi – Suomenlinnan itsenäisyysajan vaiheet. Suomenlinna ry, Uudenkaupungin Sanomat Oy, 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Melkko, Markku: Sukellusvene Vesikko. Sotamuseon Julkaisuja 2/1999, Gummerus Kirjapaino, 1999.
  2. a b c Huusko, Harri & Saari, Anssi & Haavisto, Lauri: Sotamuseo eilen, nyt, tulevaisuudessa. Museo, 2011, 49. vsk, nro 2, s. 14–17.
  3. a b Enqvist & Härö 1998, s. 63.
  4. a b Saari, Anssi: Sotamuseo 80 vuotta – museotoimintaa Suomessa sodan ja rauhan oloissa. Sotahistoriallinen Aikakauskirja, 2009, nro 28, s. 240–265.
  5. Järvenpää, Eeva: Uudenmaan pataljoona äkseerasi Pohjoisrannassa HS.fi. 10.12.2005. Helsinki: Helsingin Sanomat. Viitattu 6.12.2010.
  6. Enqvist & Härö 1998, s. 202
  7. Enqvist & Härö 1998, s. 204
  8. Enqvist & Härö 1998, s. 205
  9. Enqvist & Härö 1998, s. 203

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]