Reino Palmroth
Reino Wilhelm Palmroth (2. huhtikuuta 1906, Ruovesi – 2. toukokuuta 1992, Helsinki) oli kamarineuvos, majuri, kirjailija, sanoittaja ja radiotoimittaja, tunnettiin erityisesti nimimerkeillään Palle ja Reino Hirviseppä, joista ensimmäistä hän käytti sanoittaessaan muun muassa kupletteja ja poliittisesti kantaaottavia lauluja, jälkimmäistä taas kirjailija- ja runoilijanimenä sekä erilaisissa vakavamielisemmissä teoksissa. Palmroth on suomalaisen iskelmä- ja lauluperinteen merkkihahmoja.
Palmroth toimitti 1930-luvulla suosittuja revyitä Yleisradiossa. Toisen maailmansodan aikana hän työskenteli valtion propagandatoimistossa ja sanoitti lauluja, joilla nostatettiin taisteluhenkeä. Monet näistä lauluista kiellettiin sodan jälkeen. Niistä ehkä tunnetuin oli Silmien välliin -sotakupletti. Vakavammista lauluista on aiheellista mainita paatoksellinen ja nationalistinen Akateemisen Karjala-Seuran marssi ja äärioikeistolaiselle Isänmaalliselle Kansanliikkeelle sanoitettu Talonpoikaismarssi, jotka levytti IKL:n omistama Mustan Karhun Yhtye vuonna 1935.[1]
Hän oli myös perustamassa Iloista Teatteria. Teatteri kuitenkin jouduttiin lakkauttamaan lähinnä poliittisista syistä. Iloisen Teatterin tilalle perustettiin Punainen mylly, jonka toimintaan Palmroth ei kuitenkaan enää osallistunut.
Palmroth oli pitkään Sotamuseon intendentti ja siinä tehtävässä vastuussa muun muassa sodanaikaisesta sotasaalisnäyttelystä. Tämän perusteella suomalaiset kommunistit yrittivät saada hänet syytteeseen asekätkennästä. Asekätkentäsyyte raukesi nopeasti. Palmroth katsoi kuitenkin parhaaksi vetäytyä oma-aloitteisesti intendentin tehtävästä.
Myöhemmissä radiopakinoissaan Palmroth muisteli humoristiseen sävyyn esimerkiksi upseerin uraansa ja saamaansa sotilaskoulutusta.
Siviilissä Palmroth toimi muun muassa Chymoksen sosiaali- ja mainospäällikkönä, Suomi-Filmin myyntipäällikkönä ja elokuvavalmistamo Opuksen toimitusjohtajana.[2]
Myöhemmällä iällä Palmrothin vaikuttavimpia julkisia esiintymisiä oli, kun hänet heinäkuussa 1971 valittiin lausumaan Yleisradion uutislähetykseen juuri kuolleen jazz-legenda Louis Armstrongin muistosanat. Vanha veteraani suorittikin tehtävän ikimuistoisella tavalla.
Palmrothin ensimmäinen vaimo oli oopperalaulaja Aulikki Rautawaara. Hänen toinen puolisonsa oli Mary Apostol (1932–1953) ja kolmas Kaija Lanekari (1954–1990).
Reino Palmrothin vanhin veli oli runoilija Mikael Vasunta (oik. Yrjö Mikael Palmroth (- Hirviseppä)) (1891 - 1935). Yrjö Hirvisepän salanimellä hän esiintyi pääosassa Teuvo Pakkalan elokuvayritelmässä Sotapolulla 1920-luvun alkupuolella.
Hänen toinen veljensä Toivo Palmroth (1903–1947) taas vaikutti säveltäjänä sekä 1930-luvulla muutaman kotimaisen elokuvan miespääosassa salanimellä Toivo Palomurto. Elokuvia olivat muun muassa Roinilan talossa (1935) ja Kaikenlaisia vieraita (1936).
Reino Palmrothin kolmas veli oli lakimies ja diplomaatti Gunnar Palmroth (1913–1965). Hän työskenteli Suomen ulkoasiainministeriössä vuodesta 1938. Palmroth toimi konsulina Frankfurt am Mainissa Länsi-Saksassa 1948–1950 ja ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston päällikkönä 1953–1955. Tämän jälkeen hän toimi suurlähettiläänä Puolassa ja samalla Bulgariassa ja Romaniassa 1955–1958 sekä Ranskassa 1958–1965. Gunnar Palmroth sai nimityksen suurlähettilääksi Ruotsiin, mutta kuoli sydäninfarktiiin ennen viran vastaanottamista.
Sisällysluettelo |
Tuotantoa [muokkaa]
- kupletteja, muun muassa Löylyä lissää
- käsikirjoituksia, muun muassa kaksiosaiset televisiosarjat Tanneriana ja Bellmaniana, joissa myös juonsi ja esiintyi
- iskelmiä, muun muassa Sörkan Ruusu sekä Romanssi elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi
- propagandistisia lauluja, muun muassa Ryssälauma, Kuularuiskumarssi, Silmien välliin, Akateemisen Karjala-Seuran marssi, Talonpoikaismarssi
- suomennoksia, muun muassa Bellmanin viinilauluista
Runoteokset [muokkaa]
- Hirviseppä, Reino 1927: Runoratsulla armeijassa. "Ryynegreenin" matkassa alokkaasta upseeriksi. Helsinki: OTAVA
- Hirviseppä, Reino 1928: Käy rohkeena! Uudet >>vänrikki Ryynegreenin tarinat>>. ARVI A. KARISTO
- Hirviseppä, Reino 1935: Tulen ja valon lauluja. GUMMERUS
- Hirviseppä, Reino 1936: Ateenasta Berliiniin. GUMMERUS
- Hirviseppä, Reino 1940: Isänmaa. Runoja ja lauluja aseveljille ja kotirintamalle. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö KIVI
- Hirviseppä, Reino 1959: Ateenasta Roomaan. Valikoima urheiluaiheisia runoja. Jyväskylä: K.J.GUMMERUS OY
- Hirviseppä, Reino 1964: Viisikolmatta. Isänmaallista runoelmaa Talvisodan 25-vuotismuistoksi. OY OPUS
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Hirviseppä, Reino 1969: Hupilaulun taitajia Pasi Jääskeläisestä Juha Watt Vainioon. Porvoo: WSOY
- Hirviseppä, Reino 1975: Kuin vierivä virta: jutelmia erään elämän varrelta. Porvoo: WSOY
- Hirviseppä, Reino 1983: Silmästä silmään. Hämeenlinna: Karisto
- Hirviseppä, Reino 1966: Palle:Imppa ja hänen ilmapiirinsä.Oy Opus:Kirjapaino oy savo Kuopio 1966
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Mustan Karhun Yhtye Suomen Äänitearkisto
- ↑ Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.
Sivulta puuttuu