Roinilan talossa (elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Roinilan talossa
Roinilan Anna (Rauni Luoma) ja Mauno (Toivo Palomurto) elokuvan romanttisena pääparina.
Roinilan Anna (Rauni Luoma) ja Mauno (Toivo Palomurto) elokuvan romanttisena pääparina.
Ohjaaja Erkki Karu
Käsikirjoittaja Artturi Järviluoma
Perustuu Minna Canthin näytelmään Roinilan talossa (1885)
Tuottaja Erkki Karu
Säveltäjä Toivo Palomurto
Kuvaaja Eino Kari
Leikkaaja Erkki Karu
Lavastaja Carl Fager
Pääosat Rauni Luoma
Toivo Palomurto
Eero Eloranta
Iivari Tuomisto
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 29. syyskuuta 1935
Kesto 103 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Katsojat 453 000[1] (ensi-iltavuonna)
Aiheesta muualla
Elonet

Roinilan talossa on suomalainen draamaelokuva vuodelta 1935. Erkki Karun viimeiseksi ohjaustyöksi jäänyt teos kuvaa rakkaus- ja perintösotkuja etelähämäläisessä ympäristössä. Elokuva perustuu Minna Canthin saman nimiseen näytelmään.[2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Näyttelijä  … Rooli  
 Iivari Tuomisto  … Roinilan isäntä  
 Rauni Luoma  … Roinilan Anna  
 Eero Eloranta  … Roinilan Eero  
 Toivo Palomurto  … Mauno, pehtoori  
 Laila Rihte  … Ojalan Elli  
 Kaarlo Kartio  … Ojalan Olli  
 Hemmo Kallio  … Meri-Matti  
 Kaija Suonio  … Leena  
 Kaisu Puuska  … Sillankorvan Sanna  
 Ida Salmi  … Fiina  
 Otto Al'Antila  … tuomari Pettersson  
 Kosti Reisto  … nimismies  
 Aino Pätiälä  … pikkutyttö keinumäellä  
 Eila Pätiälä  … pikkutyttö keinumäellä  
 Sanni Asikainen  … nuori neito keinumäellä  
 Hilkka Kaario  … nuori neito keinumäellä  
 Maija Kuusimurto  … nuori neito keinumäellä  
 Annikki Melasniemi  … nuori neito keinumäellä  
 Svante Kujanen  … haitarinsoittaja  
 Eija Hiltunen  … Kaisa, Roinilan palvelijatar  
 Tauno Majuri  … tuomari  
 Thorild Bröderman  … tuomari  
 Reino Wolanen  … tuomari  
 Uno Andersson  … Ojalan renki  
 Oskari Puukko  … Ojalan renki  
Kaarlo Kaartio juonittelee Ojalan Ollin roolissa.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jossain Etelä-Hämeessä viljavien vainoiden sylissä sijaitsee mahtava Roinilan maatila. Talon tytär Anna ja talon pehtori Mauno seurustelevat keskenään. Talon poika Eero on ihastunut edesmenneen Ojalan isännän kasvattityttäreen Elliin, joka on joutunut jättämään kotitilansa testamenttisotkun takia. Ojalaa hallitsee isännän veljenpoika Olli. Roinilan isäntä ja Mauno riitaantuvat. Olli taasen alkaa havitella Annaa likaisin keinoin. Ellin ja Eeronkin onni säröilee. Eero lähtee ottamaan selkoa Ojalan testamentin kohtalosta Meri-Matin kanssa, joka on Ojalan isäntävainaan sukua. Pitkän etsimisen jälkeen Eero ja Matti tapaavat tuomari Pettersonin, jonka hallussa on alkuperäinen testamentti, ja siinä Ojala määrää omaisuutensa Ellille. Tällä välin Maunon ja Annan välit ovat tulehtuneet entisestään, ja Mauno irtisanoutuu Roinilan pehtorin paikasta.

Kun Matti ja Eero lähtivät kaupunkireissulleen, tuuli vei Eeron hatun veteen. "Kylälehti" Sanna näki jonkun naaraavan hattua vedestä. Tapahtumapaikalta Sanna löysi hatun, jossa oli Eeron nimi. Pahansuopa Olli rakentaa juoru-Sannan kertoman perusteella tarinan, että Mauno olisi tappanut Eeron. Palatessaan kaupungista Matti ja Eero kohtaavat heitä etsimään lähteneen Ellin, jolle selviää tuulen lennättämän hatun aiheuttama väärinkäsitys ja se, että hän on Ojalan laillinen omistaja. Sanna huomaa Maunon matkaavan moottoripyörällään kohti Roinilaa. Sinne hälytetään kylän miehiä ja nimismies vangitsemaan murhaajaksi kuviteltua Maunoa. Eeron, Ellin ja Matin paluu Roinilaan selvittää väärinkäsityksen lopullisesti ja nimismies pidättääkin Ollin, joka hävitti Ojalan testamentin kopiot. Ellin ja Eeron kihlaus ilmoitetaan, ja Eerosta tulee Ojalan uusi isäntä. Maunon ja Annankin onni saa vihdoin sinettinsä. Matti saa myös oman lemmittynsä, Leenan.

Kuvausaika ja -paikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roinilan talossa kuvattiin kesä-elokuussa 1935. Kuvauspaikkoina olivat Pyhäniemen kartanon tilukset Hollolassa ja kirkonkylän pappilan päärakennus. Lisäksi kuvattiin Heinolassa ja Padasjoella. Kaupunkikohtaukset kuvattiin Helsingissä.[1]

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaiskriitikot antoivat elokuvalle Roinilan talossa suopeahkon vastaanoton. Helsingin Sanomien kriitikko piti Canthin näytelmän nykyaikaistusta onnistuneena. Suomen Sosialidemokraatin Vilho Toivari katsoi tekijöiden selviytyneen melko hyvin puutteellisesta kalustosta huolimatta. Ilta-Sanomien Veikko Sirviö kirjoitti: "Kuten maalaisidyllille sopii, on luonto suurin ja antoisin näyttelijä tässä elokuvassa." Kriitikon mielestä elokuva koostui lähinnä sarjasta irrallisia kohtauksia, jolloin taiteellinen eheys jäi saavuttamatta. Näyttelijöistä parhaiksi Sirviö arvioi Palomurron ja Rihteen suoriutumisen. Luoman näyttelijäntyössä hän näki pingoittuneisuutta.[1]

Televisioesityksen yhteydessä vuonna 1987 kriitikot näkivät Roinilan talossa -elokuvan lähinnä tekoaikansa ilmiönä ja filmattuna teatterina.[1] 2000-luvulla Arto Pajukallio jatkoi negatiivista linjaa luonnehtimalla osaa henkilöhahmoista tuskastuttavan vähämielisiksi, eikä aika hänen mukaansa ollut "hellinyt tulkinnan elokuvallista kerrontaa".[3]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roinilan talossa oli Erkki Karun kahdeksastoista ja viimeinen näytelmäelokuva. Rauni Luoma ja Toivo Palomurto esiintyivät siinä ensi kerran elokuvassa. Sannaa näytellyt Kaisu Puuska toimi myöhemmin Yleisradion kuuluttajana. Elokuvan pohjana ollut Minna Canthin samanniminen näytelmä oli yksi kolmesta, joiden filmausoikeudet SF hankki toimintansa alussa. Kaksi muuta olivat Agapetuksen Syntipukki (1935) ja Sam Sihvon Hevoshuijari (1943). Canthin alkuperäisnäytelmä sijoittuu Itä-Suomeen ja sai kantaesityksensä Suomalaisessa Teatterissa keväällä 1883. Painettuna se julkaistiin 1885.

Yleisömenestykseltään Roinilan talossa oli ensi-iltavuotensa paras Suomessa. Tuottajan osuus pääsylipputuloista oli noin 1 657 000 markkaa. Ensimmäisellä televisioesityskerralla helmikuussa 1975 elokuvaa katsoi yli kolmannes suomalaisista, lähes 1,8 miljoonaa katsojaa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Suomen kansallisfilmografia
  2. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 18/2012 sivu 25
  3. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 10.5.2012, sivu D 7

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]