Simo Häyhä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Simo Häyhä
17. joulukuuta 1905
1. huhtikuuta 2002 (96 vuotta)
Simo hayha honorary rifle.jpg
Simo Häyhä talvisodassa 17. helmikuuta 1940.
Syntymäpaikka Rautjärvi
Kuolinpaikka Hamina
Maa tai osapuoli Suomen lippu Suomi
Palvelusvuodet 19251926, 19391940
Ylin sotilasarvo vänrikki
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
talvisota
Korkeimmat kunniamerkit 1. ja 2. luokan Vapaudenmitali
3. ja 4. luokan Vapaudenristi
Siviiliammatti maanviljelijä

Simo ”Simuna” Häyhä (17. joulukuuta 1905 Rautjärvi1. huhtikuuta 2002 Hamina) oli suomalainen sotilas talvisodassa. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen tehokkaimmista tarkka-ampujista. Häyhän kolmen sotakuukauden aikana ampumien puna-armeijan sotilaiden määräksi on esitetty jopa 542 miestä, joskin oikeampi arvio lienee noin 200 sotilasta.[1] Puna-armeijan sotilaat nimesivät Häyhän ”Valkoiseksi Kuolemaksi” (ven. Belaja Smert, Белая смерть)[2].

Perhetausta ja nuoruusaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simo Häyhä, lempinimeltään Simuna, syntyi Karjalassa Rautjärvellä kahdeksanhenkiseen perheeseen toiseksi nuorimpana. Hän kävi kansakoulun Miettilässä ja viljeli kotitilaansa yhdessä vanhimman veljensä kanssa.[3] Perheessä harrastettiin ahkerasti kalastusta ja metsästystä.[4]

Suojeluskunta ja asepalvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heti täytettyään 17 vuotta Häyhä liittyi Rautjärven suojeluskuntaan, jossa harjoitti ampumataitojaan menestyen Viipurin Suojeluskuntapiirin ampumamestaruuskilpailuissa.[3][5] Vuonna 1925 Häyhä aloitti 15 kuukauden asepalveluksen Raivolassa, Polkupyöräpataljoona 2:ssa Valkjärvellä. Häyhä kävi aliupseerikoulun ja suoritti palveluksensa varusmiesaliupseerina Polkupyöräpataljoona 1:ssä Terijoella. Tarkka-ampujan koulutuksen Häyhä sai kuitenkin vasta yli yhdeksän vuotta varusmiespalveluksensa jälkeen Utissa.[3]

Talvisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodassa Häyhä määrättiin tarkka-ampujaksi, jona hän palveli aina vakavaan haavoittumiseensa asti aivan sodan loppuvaiheessa. Häyhä palveli muun muassa Kollaan rintamalla Jalkaväkirykmentti 34:n Aarne ”Marokon Kauhu” Juutilaisen 6. komppaniassa[6].

Saavutukset tarkka-ampujana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin lähteiden, kuten esimerkiksi sotahistoriaan erikoistuneen kirjailija Robert Brantbergin, mukaan Häyhä ampui kiväärillä jopa 542 puna-armeijan sotilasta.[7] Kansallisbiografian julkaiseman historioitsija, dosentti Risto Marjomaan artikkelin mukaan oikea uhriluku olisi noin 200 sotilasta[1], mikä sekin tekee hänestä yhden kaikkien aikojen tehokkaimmista tarkka-ampujista.[8]

Häyhän tarkka-ampujana kiväärillä surmaamien neuvostosotilaiden virallinen määrä perustui erityisesti nimitetyn tarkkailijan tai taistelutoverien havaintoihin.[7] Laskuja ei tehty usean ampujan ampuessa samaa kohdetta. Häyhä teki kaikki tapponsa vain kolmen kuukauden sisällä ennen haavoittumistaan. Brandtbergin mukaan Häyhä muun muassa ampui ennätykselliset 25 neuvostosotilasta yhden päivän aikana, 21. joulukuuta 1939.[3] Kolmen joulunaluspäivän yhteissaldo oli 51 miestä.[7] Osuman tuloksen lopullinen varmistaminen oli luonnollisesti mahdotonta, koska kohteet olivat venäläisten puolella.[1] Asiaa mutkistaa vielä se, että Häyhän saavutuksia käytettiin propagandan välineenä: lehdistö rakensi jo varhaisessa vaiheessa Häyhän ympärille sankarimyyttiä.[8]

Taktiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Häyhä käytti tarkka-ampujan tehtävässään suojeluskunta-asettaan, M/28-30 ”Pystykorva” -kivääriä (sarjanumero 60974), ja toisin kuin neuvostoliittolaiset vastustajansa hän suosi avotähtäimiä kiikaritähtäimen sijaan. Avotähtäimen avulla oli mahdollista saada nopeampi tähtäinkuva kuin kiikaritähtäimellä, jonka lasi lisäksi huurtui helposti talvella. Kiikaritähtäin myös heijasti toisinaan valoa paljastaen samalla ampujan sijainnin.[7] Kiikaritähtäin olisi myös edellyttänyt pään nostamisen muutamia senttejä korkeammalle, mikä saattoi olla kohtalokasta. Lisäksi Häyhä kehitti erityisesti talvisiin oloihin sopivaa ampumistaktiikkaa ja -tekniikkaa. Hän muun muassa jäädytti vedellä hangen, jottei lumi lennähdä laukaisun yhteydessä, sekä piti lunta suussaan jottei hänen hengityksestään syntyvä vesihöyry paljastaisi ampujaa. Paksu vaatetus tasasi pulssia ja hengitystä. Häyhän pienikokoisuudestakin oli hyötyä viholliselta piilouduttaessa. Pisin matka, jolta Häyhä tiettävästi ampui vihollisen tarkka-ampujan, on noin 450 metriä.[9]

Haavoittuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kollaan rintamalla 6. maaliskuuta 1940 Häyhä haavoittui vakavasti. Hän sai vihollisen ampuman räjähtävän luodin kasvojensa vasemmalle puolelle.[10] Häyhän kasvojen alaosa silpoutui ja hänen leukaluunsa murskautui.[4] Häyhä evakuoitiin tajuttomana selustaan, ja hän palasi tajuihinsa vasta 13. maaliskuuta, päivänä, jolloin rauha julistettiin. Haavoittumisen jälkeen suomalaisjoukkoihin levisi huhu, jonka mukaan Häyhä olisi kuollut vammoihinsa.[7]

Häyhää hoidettiin alkuun Jyväskylässä, 30. sotasairaalan leukavammaosastolla Kinkomaalla ja sittemmin Helsingissä sairaala Mehiläisessä ja SPR:n Invalidisairaalassa. Vamma vaati sodan jälkeen pitkällisiä hoitoja ja useita leikkauksia. Leukaluuta korjailtiin Häyhän lonkasta otetulla luulla. Vamman vakavuuden vuoksi Häyhää ei anomuksestaan huolimatta otettu jatkosotaan.[4] Päästyään sairaalasta Häyhä viljeli kotitilaansa jatkosodan ajan.[3] Tila jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle.[9]

Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marsalkka Mannerheim ylensi alikersantti Simo Häyhän vänrikiksi 28. elokuuta 1940. Kuvassa näkyy hänen talvisodan lopulla saamansa vamma.

Häyhälle myönnettiin 1. ja 2. luokan vapaudenmitalit, ja yleensä vain upseereille myönnettävät 3. ja 4. luokan vapaudenristit.[9] Ylimääräisenä huomionosoituksena Häyhä sai 17. helmikuuta vuonna 1940 ruotsalaisen Eugen Johanssonin lahjoittaman Sakon tarkkuuskiväärin. Häyhä oli tuolloin ampunut epävirallisen laskennan mukaan 219 puna-armeijan sotilasta.[1] Häyhä oli aiemmin saanut vastaavanlaisina huomionosoituksina muun muassa taskukellon ja villahansikkaat. Armeija järjesti lahjakiväärin luovutuksesta näyttävän tapahtuman.[8]

Hieman sodan jälkeen 28. elokuuta 1940 marsalkka Mannerheim ylensi Häyhän suoraan alikersantista vänrikiksi.[11][4] Häyhästä tehtiin myös nimitysesitys Mannerheim-ristin ritariksi vuonna 1941, esitys kuitenkin hylättiin.[12] Häyhä sai Kollaan taistelijoiden kunniamerkin Kollaan ristin hopeisen version numero 4.[9]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotien jälkeen Häyhä toimi maanviljelijänä Ruokolahdella. Hän metsästeli, ja Häyhän kanssa hirvimetsällä vieraili muun muassa presidentti Urho Kekkonen.[4][13]

Häyhä toimi Kollaan Taistelijoiden Veljesliitossa pitkäaikaisena johtokunnan jäsenenä.[8] Viimeiset vuotensa hän vietti Haminassa sotaveteraanien hoitokodissa. Hieman ennen 96-vuotispäiväänsä haastattelijan kysyessä tunteeko hän omantunnontuskia ampumisistaan, Häyhä vastasi kieltävästi. ”Tein sen, mitä käskettiin, niin hyvin kuin osasin.”[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Marjomaa 2004.
  2. Niskanen, Matti: Simo Häyhä Olli Kleemola & Janne Niemistö. Viitattu 210.12.2010.
  3. a b c d e Helsingin Reservin Sanomat 2006.
  4. a b c d e Heiskanen 2002.
  5. Lehtinen, Pasi: Vaatimaton legenda Iltalehti. 4.12.2009. Viitattu 20.12.2010.
  6. STT-IA: Valkoinen kuolema Verkkouutiset. 30.10.1998. Viitattu 20.12.2010.
  7. a b c d e Brandtberg 2004.
  8. a b c d Suuret suomalaiset 2004.
  9. a b c d e Lappalainen 2001.
  10. Räjähtävien luotien käyttö on kielletty jo Pietarin julistuksessa vuonna 1869 (Lappalainen 2001).
  11. Kuitenkin väite, että Suomen sotilashistoriassa kukaan muu ei ole koskaan saanut vastaavaa ylennystä, ei pidä paikkaansa. Valvontaupseereissa esimerkiksi Turun alatoimiston päällikkö Tauno Ellilä ylennettiin korpraalista vänrikiksi, mutta oikeutettiin lisäksi käyttämään kapteenin virkapukua. Päämajan komento-osaston esikuntakäsky n:o 11/41 (26.7.1941) Kasvottomien miesten sota. Sotahistorian laitos, Julkaisusarja 2 N:o 7
  12. Hurmerinta, Ilmari & Viitanen, Jukka (toim.): Suomen puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945, s. 522. Helsingissä: Ajatus, 1994. ISBN 951-9440-28-3.
  13. Tonder, Harri: Simo Häyhä: Tein sen, mitä käskettiin ja niin hyvin kuin osasin 3.3.2010. E-Karjala maakuntaportaali. Viitattu 20.12.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Simo Häyhä.