Nicole Kidman

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nicole Kidman
Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2001
Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2001
Syntymäaika 20. kesäkuuta 1967 (ikä 44)
Syntymäpaikka Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat
Oikea nimi Nicole Mary Kidman
Merkittävät roolit Satine Moulin Rouge! -elokuvassa (2001)
Suzanne Stone Maretto To Die For -elokuvassa (1995)
Aiheesta muualla
IMDb

Nicole Mary Kidman (s. 20. kesäkuuta 1967 Honolulu, Havaiji)lähde? on australialainen näyttelijä. Hänellä on sekä Yhdysvaltojen että Australian kansalaisuus.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus

Kidman syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1967, jolloin hänen isänsä työskenteli Washington D.C.:ssä. Perhe palasi Australiaan Kidmanin ollessa neljävuotias, ja Kidman varttui Longuevillessä lähellä Sydneyä.

Kidman alkoi harrastaa balettia kolmevuotiaana, ja hänen ensimmäinen kosketuksensa näyttelemiseen tapahtui koulun joulujuhlassa hänen ollessaan kuusivuotias. Hän innostui näyttelemisestä, jota opiskeli tanssin lisäksi teinivuosinaan. Hän liittyi 1980-luvun alussa Sydneyn Philip Street -teatteriin ja opiskeli North Sydney Girls' High Schoolissa, mutta jätti opintonsa kesken kun hänen äidillään todettiin rintasyöpä.

[muokkaa] Ura näyttelijänä

Vuonna 1983 Kidman esiintyi Pat Wilsonin musiikkivideossa Bop Girl. Samana vuonna hän sai sivuroolin televisiosarjassa Five Mile Creek sekä neljä muuta roolia, muun muassa elokuvissa BMX Bandits ja Bush Christmas, jota yhä esitetään Australian televisiossa jouluisin. Vuonna 1985 Kidman nimettiin Vuoden naisnäyttelijäksi Australiassa. 1980-luvulla Kidman esiintyi useissa australialaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, esimerkiksi sarjoissa A Country Practice ja Bangkok Hilton. Vuonna 1989 hän esiintyi ensimmäisen kerran yhdysvaltalaisessa elokuvassa nimeltä Dead Calm. Läpimurtoelokuvana voitaneen pitää elokuvaa Days of Thunder – ukkosta radalla (1990), jossa hän näytteli yhdessä Tom Cruisen kanssa. Kidman on voittanut urallaan lukuisia palkintoja, muun muassa Oscarin elokuvasta Tunnit.

[muokkaa] Yksityiselämä

Kidman näytteli vuonna 1990 ilmestyneessä elokuvassa Days of Thunder Tom Cruisen kanssa. Tuolloin Cruise oli naimisissa näyttelijä Mimi Rogersin kanssa, mutta erosi tästä avioituakseen Kidmanin kanssa. Häät pidettiin Telluridessa, Coloradossa jouluaattona 1990. Kidman ja Cruise adoptoivat kaksi lasta, Isabellan ja Connorin, ja perhe asui Los Angelesissa, Australiassa, Coloradossa ja New Yorkissa. Pari erosi vuonna 2001.

Kidman meni kihloihin muusikko Keith Urbanin kanssa vuoden 2006 alkupuolella. 25. kesäkuuta 2006 pari meni naimisiin Sydneyssä, Australiassa. Kidman ja Urban saivat 7. heinäkuuta 2008 ensimmäisen yhteisen lapsensa, kun tytär Sunday Rose Kidman Urban syntyi. Parin toinen tytär, Faith Margaret Kidman Urban syntyi 28.12.2010 sijaissynnyttäjän kautta. Lapsi on biologisesti Kidmanin ja Urbanin.[1]

Kidman kasvoi katolisessa perheessä, mutta vuosien aikana vietti aikaa myös skientologian parissa Cruisen kanssa. Avioituessaan Urbanin kanssa Kidman palasi lapsuutensa katoliseen kirkkoon.[2]

[muokkaa] Filmografiaa

  • BMX Bandits (1983)
  • Bush Christmas (1983)
  • Wills & Burge (1985)
  • Windrider (1986)
  • Nightmaster (1987) (Watch the Shadows Dance)
  • The Bit Part (1987)
  • The Year My Voice Broke (1987)
  • Emerald City (1988)
  • Rasvatyyni (1989)
  • Days of Thunder (1990)
  • Flirting (1991)
  • Billy Bathgate (1991)
  • Kaukainen Maa (Far And Away) (1992)
  • Malice (1993)
  • My Life (1993)
  • To Die For (1995)
  • Batman Forever (1995)
  • The Leading Man (1996)
  • The Portrait Of A Lady (1996)
  • Rauhantekijä (1997)
  • Practical Magic (1998)
  • Eyes Wide Shut (1999)
  • Moulin Rouge! (2001)
  • The Others (2001)
  • Birthday Girl (2001)
  • Tunnit (The Hours) (2002)
  • Dogville (2003)
  • Ihmisen tahra (2003)
  • Päämääränä Cold Mountain (2003)
  • Stepfordin naiset (The Stepford Wives) (2004)
  • Birth (2004)
  • Tulkki (The Interpreter) (2005)
  • Vaimoni on noita (Bewitched) (2005)
  • Fur: An Imaginary Portrait of Diane Arbus (2006)
  • Happy Feet (2006) (äänenä)
  • The Visiting (2007)
  • Untitled Noah Baumbach Project (2007)
  • The Invasion - Tunkeutujat (2007)
  • Kultainen kompassi (2007)
  • Emma's War (2007)
  • Australia (2008)
  • The Lady from Shanghai (2008)
  • Headhunters (2008)
  • Nine (2009)
  • The Danish Girl (2010)
  • Rabbit Hole - takaisin elämään (2010)
  • Just Go With It (2011)
  • Trespass (2011)

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nicole Kidman.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä