Töölön sairaala

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Töölön sairaala. Taustalla vuonna 1932 valmistunut valkoinen, vanhempi osa, etualalla vuonna 1959 valmistunut punatiilinen lisärakennus.

Töölön sairaala on Helsingissä Taka-Töölön kaupunginosassa sijaitseva HYKS:iin kuuluva sairaala. Sinne on sijoitettu plastiikkakirurgian, ortopedian ja traumatologian, käsikirurgian ja neurokirurgian erikoisalat.[1] Sairaalassa on ympäri vuorokauden auki oleva tapaturma-asemaksi kutsuttu päivystyspoliklinikka, jonne tuodaan traumapotilaita pääkaupunkiseudun ja ajoittain koko Etelä-Suomen alueelta. Tapaturma-asemalle tullaan pääsääntöisesti lähetteellä. Tapaturma-asemalla hoidetaan vuosittain noin 18 000 potilasta.[2] Töölön sairaalassa on myös toinen Suomen kahdesta vakavien palovammojen hoitokeskuksista. Lisäksi sairaalassa on Huuli-suulakihalkiokeskus HUSUKE, jonne on järjestetty huuli- ja suulakihalkiopotilaiden tutkimukset ja korjaukset sekä HUS:n suu- ja leukasairauksien päivystys. Töölön sairaalassa on oma röntgen ja laboratorio.

Töölön sairaala on nykyisin osa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä. Sairaala tunnettiin kuitenkin 1960-luvun alkuun saakka aiemmalla nimellään Suomen Punaisen Ristin sairaalana.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Punainen Risti käynnisti sairaalahankkeensa valmistelun jo 1919, osin sisällissodan kokemusten pohjalta. Alusta alkaen sairaala henkilöityi vahvasti kenraali Mannerheimiin, joka toimi sairaalatoimikunnan puheenjohtajana ja sittemmin aktiivisesti rakennustoimikunnan johdossa. Sopivan tontin löydyttyä Taka-Töölöstä ja rahoituksen järjestyttyä saatettiin sairaalaa ryhtyä suunnittelemaan. Kokovalkoinen sairaalarakennus valmistui 1932 arkkitehti Jussi Paatelan piirustusten mukaan. Arkkitehtonisesti rakennus edustaa siirtymävaihetta klassismista funktionalismiin ja siinä on paljon yhtäläisyyksiä mm. Paatelan toiseen samanaikaiseen sairaalatyöhön, Naistenklinikkaan. Sairaalan ensimmäiseksi ylilääkäriksi valittiin - professori Richard Faltinin kieltäydyttyä mm. ikäänsä ja sairauteensa vedoten - Simo Brofeldt. Brofeldtin kuoltua nimitettiin 1943 ylilääkäriksi dosentti Aarno Snellman. Snellman toimi sairaalan ylilääkärinä aina sen toiminnan lopettamiseen saakka.

Jo alusta alkaen sairaalan erityistehtäväksi asetettiin tapaturmatapausten hoidon kehittäminen ja toisaalta varautuminen niihin tehtäviin, joita SPR:llä sodan aikana olisi. Siten sairaalaan päädyttiin sijoittamaan SPR:n kenttäsairaalavarusteiden varasto. Sotaan varautumista oli nähtävissä myös sairaalan varustamisessa kaasusuojelulaitteistolla. Alkuvaiheessa käytettävissä oli 158 sairaansijaa. Sairaala profiloitui jo varhain Helsingin johtavaksi tapaturmapotilaiden hoitopaikaksi ja oli ilmeisesti Suomen ensimmäinen sairaala, jonka poli­klinikan yhteydessä toimi ensiapuasema.

Talvi­sodan ensimmäisinä kuukausina SPR:n sairaala toimi Helsingin väestönsuojelun sairaala-asemana, vastaten pommitusuhrien hoidosta. Tätä tarkoitusta varten sen käyttöön järjestettiin myös apusairaaloita, mm. Kalastajatorpan ravintolarakennus. Talvella 1940 se kuitenkin siirtyi puolustusvoimien lääkintäorganisaation alaiseksi sotasairaalaksi nimellä Punaisen Ristin sotasairaala (P.R. SotaS.), joka käsitti osastoja mm. naistenklinikassa ja sairaala Mehiläisen tiloissa. Välirauhan aikana aloitettiin pomminkestävän sairaala- ja leikkaussaliosaston rakentaminen sairaalan puutarhan alle ja sairaalan osaksi liitettiin uuteen sairaanhoitajaopistoon Tukholmankadulle sijoitettu ns. Invalidisairaala, jossa hoidettiin vaikeita raajavammoja, amputaatioita sekä leuka- ja plastiikkakirurgisia tapauksia. Tämän sairaalan ylilääkärinä toimi lääkintämajuri Sven Rehnberg, joka oli siviilissä SPR:n sairaalan alilääkäri. Jatko­sodassa Sotasairaala 54 muodostettiin Punaisen Ristin sairaalan ympärille. Molemmissa sodissa sairaalaan keskitettiin erityisesti aivo- ja hermovammatapauksia sekä vaikeita raaja- ja leukakirurgisia potilaita. Sotasairaalan johtajalääkäreinä toimivat sen vakituinen ylilääkäri, lääkintäeversti Brofeldt sekä lääkintämajuri Snellman, päällikkölääkäreinä alkuun professori, lääkintäeverstiluutnantti Arno Saxén ja hänen jälkeensä lääkintämajuri Bertel Miesmäki. Jaostosairaaloina 54. SotaS:ään kuuluivat SPR:n sairaala maanalaisine tiloineen (Jaos A), Invalidisairaala (Jaos B), Koelyseo (Jaos C) ja ruotsalainen tyttölyseo (Jaos D). Myöhemmin otettiin käyttöön erillisosastoina selkäytimeen haavoittuneita varten entinen varuskuntasairaala Lönnrotinkadulla ja päällystökoulun rakennus Tuusulassa. Vaikeita sotavammoja saaneiden hoito jatkui sairaalan tiloissa aina vuoteen 1946 saakka, jolloin vähitellen päästiin palaamaan rauhanaikaiselle kannalle.[3][4]

HYKS:n perustamisen myötä SPR:n sairaala ei voinut enää jatkaa toimintaansa aiempaan tapaan, ja järjestö myi sairaalakiinteistönsä HYKS:lle 1958. Nykyisen neurokirurgian klinikan, opetustilat ja poliklinikan käsittävä laajennusosa valmistui 1959. Laajennusosan valmistuttua sisäänkäynti siirtyi nykyiselle paikalleen, aiemman pääsisäänkäynnin sijaittua sairaalan nykyisen tontin poikki kulkeneen kadun, Punaisen Ristin kujan varrella, joka tällöin katkaistiin. Sodanjälkeisinäkin vuosina sairaalan keskeinen funktio oli tapaturmapotilaiden hoidossa, tosin vuoteen 1960 asti se toimi myös yleiskirurgisena hoitopaikkana. Tämän jälkeen sairaalan tiloissa aloittivat toimintansa HYKS:n I ja V kirurgian klinikka, erikoisaloinaan ortopedia ja traumatologia ja neurokirurgia. Sairaalan uudeksi esimieheksi (1960-1967) tuli professori K.E. Kallio. Vuonna 1960 sairaala päätettiin nimetä Töölön sairaalaksi omistussuhteita koskevien sekaannusten välttämiseksi. Tapaturma-asema siirtyi nykyisiin tiloihinsa Töölönkadun varrelle 1966. Samana vuonna sairaalassa aloitti nelipaikkainen traumatologinen teho-osasto.

Töölön sairaalaa voidaan perustellusti pitää suomalaisen neurokirurgian kehtona. Silloinen alilääkäri Aarno Snellman (sittemmin neurokirurgian professori) matkusti Tukholmaan 1935 perehtyäkseen moderniin neurokirurgiaan Herbert Olivecronan oppilaana Serafimer-sairaalassa. Palattuaan takaisin hän suoritti ensimmäisen aivoleikkauksensa syyskuussa 1935 ja seuraavana vuonna sairaalassa avattiin maan ensimmäinen varsinainen neurokirurginen osasto. Samoihin aikoihin myös sairaalan röntgenlääkäri, tohtori Yrjö Lassila perehtyi neuroradiologiaan Olivecronan työtoverin, Eric Lysholmin opissa. Neurokirurgisen osaston toiminta kehittyi pitkälti sodissa kallo-aivovammoista saadun huomattavan kokemuksen myötä. Koko jatkosodan ajan sairaalan pohjakerroksessa toimi aivovammapotilaiden hoito-osasto Snellmanin ja Teuvo Mäkelän johdolla. Neurokirurgian ohella ja siihen läheisesti kytkeytyen, sairaala oli edelläkävijä myös anestesiologiassa ja tehohoidossa. Ensimmäinen anestesialääkärin virka perustettiin jo 1952 ja neurokirurgian klinikan yhteyteen avattiin maan ensimmäinen teho-osasto 1959.

Veripalvelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[5] Sairaalan yhteydessä aloitti toimintansa nykyinen veripalvelu. Alkuvaiheessa verenluovuttajina toimivat pääasiassa partiolaiset. Verenluovutusta varten sairaalan kellariin oli sisustettu erityinen luovutustila jossa oli aluksi tavalliset hoitopöydät ja myöhemmin erityiset tarkoitukseen suunnitellut säädettävät lavitsat verenluovuttajia varten. Tilan yhteydessä toimi pieni alle kymmenen hengen kahvila verenluovuttajia varten.

Verenluovutus toimi yli neljännesvuosisadan ajan näissä varsin vaatimattomissa oloissa kunnes Punainen Risti sai valmiiksi uuden varta vasten suunnitellun ja rakennetun toimitalon Kivihaassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Töölön sairaala HUS. Viitattu 4.10.2008.
  2. Päivystys - tapaturma-asema HUS. Viitattu 4.10.2008.
  3. SPR:n sairaalan vuosikertomus 1940
  4. 54. Sotasairaalan toimintakertomus 1941-1943
  5. Helsingin kaupunginkirjasto
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.