Juuttiviha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juuttiviha
Päivämäärä:

15011512

Paikka:

Kalmarin unioni

Lopputulos:

Aselepo

Vaikutukset:

Tanska menetti Itämeren herruuden.

Osapuolet

Ruotsin kuningaskunta
Lyypekin vapaakaupunki

Kalmarin unioni

Komentajat

Sten Sture vanhempi
Svante Niilonpoika
Hemming Gadh

Tanska Hannu I
Tanska Kristiina
Tanska Henrich Krummeridge

Unionikuningas Hannu I:n sinetti.

Juuttiviha oli Kalmarin unionin hajoamiseen liittyvä sota, jonka aikana unionikuningas Hannu I:n joukot ahdistelivat Suomen rannikkoa.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalmarin unionin maiden unionikuningas Hannu I kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi marraskuussa 1497 tämän lyötyä valtionhoitajan Sten Sture vanhemman joukot Rotebron taistelussa syyskuussa 1497. Hannun yritykset vahvistaa kuninkaanvaltaa Ruotsissa aiheuttivat kuitenkin vastustusta, minkä seurauksena osa valtaneuvoksista nousi kesällä 1501 uuteen kapinaan. Seuraavana vuonna kapinalliset ulottivat valtansa myös Suomeen.[1]

Sodan tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1507–1509 kuninkaan joukot ahdistelivat laivoillaan Suomen ja Ahvenanmaan rannikkoja ja valloittivat väliaikaisesti Kastelholman linnan Ahvenanmaalla sekä polttivat muun muassa Porvoon ja Turun kaupungit. Turun tuomiokirkko menetti samalla merkittävän osan arvoesineistään. Merellä tanskalaiset kaapparit häiritsivät Viipurin kauppayhteyksiä. Nostoväki ei kyennyt torjumaan äkisti mereltä ilmaantuvia hyökkääjiä, eikä sitä voitu pitää jatkuvasti aseissa.[1]

Jälkiseuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyypekki ja sen hansaliittolaiset liittyivät 1509 sotaan kuningas Hannua vastaan, minkä seurauksena tämä joutui vetämään laivastonsa Juutinrauman suojaksi ja menetti samalla Itämeren herruuden. Merikaupan tappiot sekä sotalaivastojen ylläpitokustannukset saivat osapuolet solmimaan aselevon huhtikuussa 1512. Valtionhoitaja Svante Niilonpoika oli kuollut talvella, ja hänen seuraajastaan käytiin valtaneuvosten kesken ankaraa kamppailua. Seuraavana vuonna kuoli myös kuningas Hannu, jota seurasi hänen poikansa Kristian II.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haavisto, Lauri; Klementtilä, Hannele; Partanen, Jukka: Suomalaisen sotilaan historia, s. 45–47. , 2011. ISBN 978-952-266-006-0. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Suomalaisen sotilaan historia, s. 45–47.