Hämeen kapina
Hämeen kapina on paavi Gregorius IX:n 9. joulukuuta vuonna 1237 Upsalan arkkipiispalle lähettämässä kirjeessä kuvattu hämäläisten kääntyminen katolisesta uskosta takaisin pakanuuteen. Paavin kirje on vastaus Upsalan arkkipiispan Jarleriuksen lähettämään kirjeeseen, joka ei ole säilynyt.[1]
Kirjeen sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
»9.12.1237 Lateraani. Paavi Gregorius IX Upsalan arkkipiispalle ja hänen alaisilleen piispoille: Piispa Gregorius, Jumalan palvelijoiden palvelija, lähettää tervehdyksensä ja apostolisen siunauksensa kunnianarvoisille veljilleen Upsalan arkkipiispalle ja hänen alaisilleen piispoille. Herran oikea käsi istutti viinitarhan ja Hän tahtoi sitä kostutettavan poikansa verellä, niin että se Kristuksen kyljestä vuotava puron hedelmöittämänä tuottaisi viiniä, jonka suloisuuden virkistämänä korkea istuttaja iloitsisi.
Mutta voi tuskaa, katso, metsäkarju tuhoaa sen, katso, hirveä peto raatelee sen hampaillaan. Sillä niin kuin meille toimitetusta kirjestäänne ilmeni, ovat, joita kutsutaan hämäläisten kansaksi, joka aiemmin oli teidän ja edeltäjienne suuren vaivannäön ja innon avulla käännytetty katoliseen uskoon, nyt lähellä asuvien ristin vihollisten vaikutuksesta kääntyneet takaisin vanhan erhetyksensä petollisuuteen, niin että he muutamien raakalaisten kanssa Perkeleen auttaessa hävittivät täydelleen Hämeestä Jumalan uuden seurakunnan istutuksen. Pienet lapset, joille Kristuksen valo on kasteessa valjennut, he tempaavat väkivaltaisesti irti tästä valosta ja tappavat, täysikasvuisia, kiskottuaan heiltä ensin sisälmykset, he uhraavat pahoille hengille ja pakottavat toisia juoksemaan puiden ympäri aina hengenlähtöön asti, mutta muutamia pappeja he sokaisevat, muutamilta silpovat julmasti heidän kätensä ja muut jäsenensä sekä asettavat jäljellejääneet poltettavaksi ja tulen ruoksi ruumeniin käärittyinä. Siten Ruotsin valtakunta kukistuu pakanoiden julmuudesta ja usko siitä helposti tyystin tuhoutuu, ellei sitä riennetä tukemaan Jumalan ja apostolisen istuimen avulla. Mutta sitä halullisemmin on Jumalaa pelkäävien miesten noustava taistelemaan tällaisia luopioita ja raakalaisia vastaan, mitä pahemmin vahingoittaen nämä tahtovat runnella Jumalan seurakuntaa, nämä, jotka hämmentävät katolisen uskon niin inhoittavalla julmuudella.
Siksi määräämme apostolisella kirjeellä teidän veljellisyydellenne, että johdatte mainitussa valtakunnassa ja läheisissä saarissa asuvia katolisia miehiä terveellisin neuvoin ottamaan ristin merkin itselleen ja taistelemaan miehuullisesti ja voimallisesti samaisia luopioita ja raakalaisia vastaan. Huomautamme, että Jumalalle uskon puolustus on sitä mieluisampaa, mitä arvokkaammaksi usko on katsottava muiden hengen hyveiden edellä. Sen vuoksi kaikkivaltiaan Jumalan laupeudesta ja Hänen tämän asian vuoksi ristin merkin ottaville sellaisen synninpäästön ja haluamme, että he nauttivat sellaista koskemattomuutta kuin he saisivat, jo he henkilökohtaisesti lähtisivät Pyhään maahan.
Annettu Lateraanissa 9. joulukuuta paaviutemme yhdentenätoista vuonna.
Kirjeen yllä on merkintä: "Paavi Gregroiuksen hämäläisiä vastaan lähteville ristiretkeläisille myöntämät sellaiset aneet, jotka annetaan meren yli meneville.[1]»
Tulkintoja Hämeen kapinasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paavi Gregorius IX:n kirjeen on nähty edustavan kirkollista propagandaa kertomuksineen hämäläisten julmuuksista.[2] Kirjeen kuvaama rangaistus puiden ympäri juoksemisesta tunnetaan kuitenkin muinaisten germaanikansojen parista, joissa sitä on käytetty rangaistuksena pyhien lehtojen ja puiden turmelemisesta.[3] Kirjeen on tulkittu viittaavan venäläisiin kapinan yllyttäjinä, ja Rapolan muinaislinnan rakentamisen aloittaminen on myös yhdistetty kapinan seurauksiin.[2] Jouko Vahtola on esittänyt, että Gregorius IX olisi suunnitellut Suomen ja Baltian yhdistämistä yhdeksi kirkkoprovinssiksi lähettiläänsä Vilhelm Modenalaisen alaisuuteen. Nämä suunnitelmat olisivat kuitenkin kaatuneet Saulen taisteluun vuonna 1237, jossa kalparitarit kärsivät pakanoille tappion.[4]
Hämeen kapina puhkesi Tuomaan toimiessa Suomen piispana. Paavi oli määrännyt hänet Suomen piispaksi 1220-luvulla. Piispa Tuomas toimi tarmokkaasti Suomen kirkon lujittamiseksi, ja hänen on tulkittu aloittaneen myös Hämeen käännyttämisen.[2] Käännyttäminen ehkä tarkoitti muinaispitäjien uhrilehtojen ja hallintokeskusten eli moisioiden ja käräjien siirtämistä kirkollisen hallinnan alaisuuteen. On spekuloitu, että Tuomas-piispa olisi halunnut luoda samanlaisen hengellisen, vain paavista riippuvan valtion, jollaista Riian piispa Albert von Buxhövden rakensi Suomenlahden eteläpuolella Virossa. Sellaista ei kuitenkaan syntynyt, eikä sellaisen suunnittelustakaan ole todisteita.lähde?
Tuomaan seuraajan piispa Beron aikana pyydettiin jälleen apua Ruotsista. Perinteisen käsityksen mukaan Birger-jaarli, Ruotsin kuninkaan Erik XI:n lanko, teki Hämeen ristiretken mahdollisesti vuosina 1249–1250 ja laski samalla varsinaisesti Ruotsin vallan perustan Suomessa. Hämeen kapina vuonna 1237 voi mahdollisesti selittää, miksi Birger-jaarlin sotaretki tehtiin hämäläisiä vastaan. Se on voinut olla paavin pyynnöstä tehty kostoretki kapinasta. Toisen ristiretken seurauksena hämäläiset menettivät väitetyn meriyhteyden Halikon Rikalassa ja joutuivat alistumaan Ruotsin valtaan.lähde?
Juhani Rinteen ja Unto Salon tulkinnan mukaan Suomessa oli 1100-luvun puolivälistä lähtien ollut pakanallisesta reaktiosta johtuva piispaton kausi, joka päättyi vasta, kun Tuomas-piispa ja hänen seuraajansa ryhtyivät järjestelemään Suomen hallinnollisia ja kirkollisia oloja. Nousiaisten Myllymäen kalmiston arkeologiset tutkimukset ovat Salon mukaan vahvistaneet pakanallisen reaktion, joten myös Hämeen kapinassa on voinut olla kysymyksessä pakanallinen reaktio.lähde?
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010. ISBN 978-951-583-212-2.