Kommunistilait

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kommunistilait olivat Suomessa vuonna 1930 Lapuan liikkeen vaatimuksesta säädettyjä lakeja, joilla pyrittiin estämään kommunistien toiminta Suomessa. Niillä rajoitettiin kansalaisten paino-, yhdistymis- ja kokoontumisvapautta.[1] Niiden perusteella estettiin kiellettyihin järjestöihin aiemmin kuuluneiden asettuminen ehdokkaaksi valtiollisissa ja kunnallis­vaaleissa, sillä niiden nojalla voitiin evätä vaalikelpoisuus sellaisilta henkilöiltä, jotka viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana olivat kuuluneet valtiopetoksellisina pidettyihin järjestöihin tai muutoin suosineet kyseistä toimintaa.[2]

Lakiesitykset ja niiden sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitus antoi 30. kesäkuuta 1930 eduskunnalle ehdotukset seuraaviksi laeiksi: [3]

Tasavallan suojelulain mukaan presidentillä oli tietyissä tilanteissa valta asetuksella rajoittaa eräitä kansalaisten perusoikeuksia. ­­Valtio­päivä­järjestyksen muutoksella aiottiin säätää, että kansanedustajaksi ei voitu valita "sellaisen yhdistyksen, järjestön tai muun yhteen­liittymän jäsentä, jonka tarkoituksiin sisältyy Suomen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen väkivaltainen tai muutoin lainvastainen kumoaminen". Kunnallis­lakien muutoksilla aiottiin säätää, että tällaisten järjestöjen jäsentä ei voitu valita myöskään kunnallisvaltuuston jäseneksi. Vaalilain muutettavien säännösten mukaan vaalilautakuntien oli tarkastettava ehdokkaiksi asetettavista henkilöistä, ettei heillä ollut tällaista taustaa.[3] Paino­vapaus­lain muutoksella pidennettiin aika­kautisen paino­kirjoituksen pisin mahdollinen lakkautus­aika kolmesta kuu­kaudesta vuoteen.[4] Painotuote säädettiin rangaistavaksi muun muassa, jos siinä halvennettiin maan hallitusta, eduskuntaa tai laillista yhteiskuntajärjestystä tai jos se oli vaarana yleiselle järjestykselle.[5]

Käsittely eduskunnassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kommunistilakien käsittelyä varten eduskunta kutsuttiin koolle heinä­kuun alussa, mikä on Suomessa ollut täysin poikkeuksellista.[5] Laki­esitykset antanut Kallion III hallitus oli jo sitä ennen lakkauttanut eräitä kommunistisia lehtiä. Tässä asiassa sai edus­kunnalta luottamus­lauseen, mutta päätti kuitenkin erota, ja jo 4. heinäkuuta 1930 sen tilalle nimitettiin Svinhufvudin II hallitus.[6][7] Muutamaa päivää myöhemmin Lapuanliike järjesti talonpoikaismarssin.[6]

Sosialidemokraatit vastustivat lakeja, koska oli epäilyksiä, että niillä pyrittäisiin rajoittamaan kaikkea vasemmistolaista toimintaa. Alku­peräisten kommunistilakien ohella seuraavina vuosina säädettiinkin koko joukko lakeja, jolla pyrittiin estämään vasemmiston vaalimenestystä ja julkista esiintymistä.[8]

Koska valtio­päivä­järjestys oli perustuslaki, sen muutos oli säädettävä perustus­lain säätämis­järjestyksessä. Täten se oli joko hyväksyttävä jätettäväksi lepäämään seuraavien vaalien jälkeisiin ensimmäisiin valtio­päiviin saakka tai julistettava kiireelliseksi päätöksellä, jota kannatti vähintään viisi kuudes­osaa annetuista äänistä. Samoin oli laita tasavallan suojelulain, koska se sisälsi selvästi poikkeuksia hallitusmuodon säännöksistä. Muut esitetyt lait sen sijaan katsottiin voitavan säätää tavallisessa lain­säätämis­järjestyksessä.[3] Silloisen valtio­päivä­järjestyksen mukaan kuitenkin tavallisetkin lait voitiin jättää lepäämään, mikäli eduskunta hyväksyttyään lain päätti niin päätöksellä, jota kannatti vähintään kolmas­osa annetuista äänistä.

Eduskunnassa sekä tasa­vallan suojelu­lakia että valtio­päivä­järjestyksen muutosta ehdotettiin julistettaviksi kiireellisiksi, mutta kummankaan osalta kiireelliseksi julistaminen ei saanut vaadittua määrä­enemmistöä. Eduskunta kuitenkin hyväksyi molemmat lait jätettäviksi lepäämään seuraavien vaalien yli, tasavallan suojelu­lain äänin 108–53 ja valtio­päivä­järjestyksen muutoksen äänin 105–66.[9] Ehdotettuun valtiopäiväjärjestyksen muutokseen edus­kunta oli vielä lisännyt säännöksen, että vaali­kelpoisuutta vailla eivät olleet vain siinä tarkoitettujen yhteen­liittymien jäsenet vaan myös henkilö, jotka muulla tavoin oli vaaleja edeltäneiden kolmen vuoden aikana toiminut sellaisen yhteen­liittymän hyväksi tai muutoin edistänyt niiden tarkoituksiin tähtäävää toimintaa.

Eduskunta hyväksyi muutkin hallituksen esittämät lait. Vaalilain muutoksen se kuitenkin päätti jättää lepäämään. Eduskunnassa ehdotettiin muitakin lakeja jätettäviksi lepäämään, mutta äänestyksissä nämä ehdotukset eivät saaneet riittävästi kannatusta, jotta niin olisi tapahtunut.[9] Näin ollen tasavallan presidentti Relander vahvistikin 31. heinäkuuta 1930 kunnallislakien, kunnallisen vaalilain, painovapauslain ja rikoslain muutokset.[10]

Kun eduskunta oli jättänyt osan hallituksen esittämistä laeista lepäämään, presidentti määräsi 15. heinä­kuuta 1930 eduskunnan hajotettavaksi ja uudet vaalit pidettäviksi loka­kuun alussa.[6][7] Uudessa edus­kunnassa porvarilliset puolueet saivat entistä suuremman enemmistön, 134–66[6], ja eduskunta hyväksyi lepäämässä olleet lait. Tasa­vallan presidentti vahvisti ne 18. marraskuuta 1930.[11]

Lakien soveltaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lakien seurauksena kiellettiin kommunistiset sanomalehdet ja lakkautettiin muun muassa helsinkiläinen Suomen Työmies, oululainen Pohjolan Voima ja vaasalainen Nya Folkbladet. Kirjapainoja takavarikoitiin useissa kaupungeissa. Kommunisteiksi epäiltyjä pidätettiin, muun muassa 329 toimittajaa ja kirjaltajaa tuomittiin kuritushuone- ja vankeusrangaistuksiin.[12]

Voimassaolo ja kumoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tasavallan suojelulaki säädettiin määrä­ajaksi, joka päättyi vuoden 1935 lopussa. Samalla lakkasivat kaikki sen nojalla säädetyt asetuksetkin olemasta voimassa.

Valtiopäiväjärjestystä muutettiin uudelleen vuonna 1934. Nyt säädettiin, että vaali­kelpoisuutta vailla oli henkilö, joka oli tuomittu tai asetettu syytteeseen valtio­petoksesta tai maan­petoksesta taikka näistä jomman­kumman yrityksestä tai valmistelusta, siihen saakka, kunnes tuomitun rangaistus­ajan päättymisestä oli kulunut kuusi vuotta.[13][14] Tässä muodossa säännös oli voimassa, kunnes se kumottiin marras­kuussa 1944.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Historian äärelle 1930-luku (Linkki ei enää aukea) Viitattu 14.2.2009.
  2. Historia, Punainen Pispala Viitattu 14.2.2009.
  3. a b c Jukka Sarjala: ”Hallituksen esitykset nro 54-56/1930”, Kotomaamme outo Suomi, s. 141. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2013. ISBN 978-951-851.440-7.
  4. a b c d ”Suomi, historia”, Uusi tietosanakirja, 19. osa (SPE-SUO), s. 892. Tietosanakirja Oy, 1967.
  5. a b Vuosisatamme kronikka, s. 410–411. Gummerus, 1986. ISBN 951-20-2893-X.
  6. Jouni Heikniemi: Suomen oikeuden historiallisen kehityksen vaiheet 14.2.2009.
  7. a b ”Tiistaina 15. päivänä heinäkuuta 1930”, Valtiopäivät 1930, Pöytäkirjat, s. 1133-1134. Valtioneuvoston kirjapaino, 1930.
  8. Suomen asetuskokoelma 1930, s. 911–917. Valtioneuvoston kirjapaino, 1930.
  9. Suomen asetuskokoelma 1930, s. 1043–1048. Valtioneuvoston kirjapaino, 1930.
  10. Markku Kuusela: Työväen sananvapaus porvariston mielivallan alaisena Kirjatyö. viestintaliitto. Viitattu 14.2.2009.
  11. Laki valtiopäiväjärjestyksen muuttamisesta 25.5.1934
  12. Esko Hakkila: ”Valtiopäiväjärjestys (7 §)”, Suomen tasavallan perustuslait sekä eräitä niihin liittyviä lakeja, asetuksia ja säännöstöjä selityksin, s. 395–398. WSOY, 1939.
  13. Laki valtiopäiväjärjestyksen muuttamisesta 24.11.1944 (839/1944)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]