Hannes Kolehmainen
Sivulta puuttuu | Mitalit | |||
|---|---|---|---|
 Hannes Kolehmainen The New York Timesissa 1919 |
|||
Maa:  Suomi |
|||
| Miesten yleisurheilu | |||
 Olympialaiset |
|||
 Kultaa |
Tukholma 1912 | 5 000 m | |
| Kultaa |
Tukholma 1912 | 10 000 m | |
| Kultaa |
Tukholma 1912 | maastojuoksu | |
| Kultaa |
Antwerpen 1920 | maraton | |
 Hopeaa |
Tukholma 1912 | maastojuoksu joukkue |
|
Juho Pietari ”Hannes” Kolehmainen[1], tunnetaan myös nimellä Johannes Petteri Kolehmainen[2] (9. joulukuuta 1889[2] Kuopio – 11. tammikuuta 1966 Helsinki) oli suomalainen (1921 myös Yhdysvaltain kansalainen[3]) kestävyysjuoksija ja viisinkertainen olympiamitalisti, johon yhdistetään usein Suomen Urheilulehden 1939 keksimä ilmaus "Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle"[4].
Kolehmainen juoksi Tukholmassa 1912 Suomelle kaikkien aikojen ensimmäisen yleisurheilun olympiakullan. Kisoissa hän voitti kolme kultaa ja yhden hopean, sekä rikkoi kolme maailmanennätystä[5]. Parhaiten Kolehmainen muistetaan 5 000 metrin matkalta, jossa hän alitti ensimmäisenä maailmassa 15 minuuttia ajalla 14.36,6, ja voitti tiukassa kamppailussa viime metreillä ranskalaisen Jean Bouinin. Lisäksi hän voitti 10 000 metrin juoksun ja maastojuoksun. Siihen aikaan Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, ja vaikka Suomen joukkue oli olympialaisissa omana joukkueena, Venäjän lippu nostettiin salkoon Kolehmaisen voiton kunniaksi. Hänen kuultiinkin sanovan "olisin melkein toivonut etten olisi voittanut". Olympialaisten jälkeen Kolehmainen muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän kilpaili Irish American Atletic Club -urheiluseuran väreissä.
Ensimmäinen maailmansota keskeytti Kolehmaisen uran, mutta hän päätti jatkaa urheilua ja keskittyä pitemmille juoksumatkoille, erityisesti maratonille. Hän oli juossut ensimmäisen maratonin jo vuonna 1907. Kolehmainen sijoittui neljänneksi Bostonin maratonilla vuonna 1917[6]. Antwerpenin kesäolympialaisissa 1920 hän voitti maratonkultaa ensimmäisenä suomalaisena[7]. Kolehmainen palasi Suomeen kisojen jälkeen[8]. Hän osallistui vielä maratonille Pariisin kesäolympialaisissa 1924, mutta keskeytti.
Paavo Nurmen ja Ville Ritolan ohella Kolehmaista on kutsuttu nimellä "Lentävä suomalainen" (The Flying Finn). Toinen lempinimi oli "Hymyilevä Hannes"[4].
Hänet on haudattu Helsingin Kulosaaren hautausmaalle.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ura ennen Tukholmaa
Kasvissyöjänä tunnettu[9] Kolehmainen tuli urheilevasta perheestä, jossa veljet William ja Tatu olivat myös kovia pitkän matkan juoksijoita. Hänen alkuperäinen kotiseuransa oli Kuopion Reipas ja sittemmin Kuopion Riento. Muutettuaan Helsinkiin Kolehmainen urheili Helsingin Kisa-Veikoissa (HKV) vuosina 1909–1912. Keväällä 1912 ennen Tukholman olympialaisia Kolehmainen siirtyi Helsingin Jyryyn (HeJy), jota hänen veljensäkin edustivat. Hänet erotettiin työpaikaltaan jyryläisyytensä takia ennen kisoja. Tuohon aikaan poliittiset mielipiteet olivat jyrkkiä, eikä työläistaustaisen urheilijan valinta Suomen edustusjoukkueseen ollut itsestään selvä. Jyryläiset keräsivät varoja, joiden turvin Hannes pystyi matkustamaan ja valmentautumaan vuoden 1912 olympialaisiin. Suurimmat sankaritekonsa Hannes Kolehmainen teki Helsingin Jyryn edustajana (Helsingin Jyryn kunniajäsen nro 1).
[muokkaa] "Juoksi Suomen maailmankartalle"
Kolehmaisesta väitöskirjan Hymyilevä Hannes kirjoittanut Ossi Viita pitää Suomen maailmankartalle juoksua yksinkertaistettuna myyttinä, jota on käytetty muun muassa vahvistamaan suomalaisten uskoa huippu-urheiluun.[4] Viidan mukaan Tukholman olympialaiset eivät koskettaneet koko maailmaa, mutta Suomi ei ollut suinkaan yksin tekemässä siellä menestyneistä voittajistaan universaaleja sankareita.[4]
Menestyksen myötä Kolehmaiseen alettiin suhtautua kaksijakoisesti. Työväestön keskuudessa hänet nähtiin jonkinlaisena luokkapetturina. Valkoiselle Suomelle ja porvarilliselle lehdistölle hän oli puolestaan sankari. Eri intressiryhmät olivat kiinnostuneita ohjailemaan Kolehmaista milloin minkäkin tavoitteen saavuttamiseksi.[4] Kolehmainen toimi omasta halustaan esikuvana muun muassa nuorisolle ja raittiusaattelle. Hänellä oli myös keskeinen rooli suomalaisten olympiavoittajien keulakuvana.[4]
[muokkaa] Tunnustukset
Kolehmainen sai Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuren ansioristin vuonna 1947. Hän oli nostamassa olympialippua Paavo Nurmen kanssa Helsingin 1952 kesäolympialaisissa.[10]
Kolehmaisen syntymäkaupungissa Kuopiossa on nimetty katu hänen mukaansa. Kuopiossa on myös Kolehmaista esittävä patsas Väinölänniemellä.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ "Hannes Kolehmaisen kastanut pappi A. F. Granit käytti Hanneksesta puolittain ruotsinkielistä muotoa Johan Pietari. Nimenkirjoitustavan horjuvuutta osoittaa se, että kansakoulun päästötodistuksessa oli etunimenä suomenkielinen ja mitä ilmeisimmin juuri vanhempien tarkoittama Juho. Juhon lisäksi käytettiin nimeä Johannes, josta muodostui kutsumanimi Hannes." Lisäksi viitataan Kuopion seurakuntayhtymän arkistoon; Syntyneet ja kastetut Kuopion kaupungin seurakunnassa vuonna 1889, s. 45. Viite: Viita, Ossi: Hymyilevä Hannes. Työläisurheilija Hannes Kolehmaisen sankaruus porvarillisessa Suomessa., s. 397. JYU:n väitöskirja. Otava, 2003.
- ↑ a b Kolehmaisen veljekset Kuopion koululaitos 125 vuotta. Kuopion koulutuspalvelukeskus. Viitattu 11.1.2009.
- ↑ Hannes Kolehmainen, Marathon Champion, Is Now U.S. Citizen. The New York Times, 15.1.1921. Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.1.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Väitösuutiset: Väitös: Hymyilevä Hannes ei juossut Suomea maailmankartalle (Viita) 6.9.2003. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 11.1.2009.
- ↑ Nieminen, Mikko: SUL 100 vuotta - Hannes Kolehmainen 27.01.2006. Suomen urheiluliitto. Viitattu 22.4.2009.
- ↑ Hannes KOLEHMAINEN, Finland's Distance Pioneer, olympic.org Viitattu 08.01.2009.
- ↑ Kolehmainen Wins Marathon Race. The New York Times, 23.8.1920. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 11.1.2009. (englanniksi)
- ↑ Vasara, Erkki: Juoksija-Hannes, työväenliike ja porvarillinen Suomi Viitattu 08.01.2009.
- ↑ Smooth Stride Chief Asset of Kolehmainen; Great Finnish Distance Runner, Who Has Plucked Titles Galore, Trains Earnestly and Has Amazing Stamina. The New York Times, 5.3.1919. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
- ↑ Anna Korhonen: Yle Teema, Sininen laulu, osa 8 Yle. Viitattu 10.1.2009.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kestävyysjuoksijan harjoittelu: Hannes Kolehmaisen harjoittelu Tukholman Olympialaisiin 1912
- Hannes Kolehmaisen kansakoulutodistus
- Hannes Kolehmaisen haastattelu YLEn Elävässä Arkistossa
- Ossi Viidan tutkimus
- Antti O. Arponen: Kolehmainen, Hannes (1889 - 1966)(maksullinen artikkeli) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 30.10.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
|
1912: Hannes Kolehmainen | 1920: Joseph Guillemot | 1924: Paavo Nurmi | 1928: Ville Ritola | 1932: Lauri Lehtinen | 1936: Gunnar Höckert | 1948: Gaston Reiff | 1952: Emil Zátopek | 1956: Vladimir Kuts | 1960: Murray Halberg | 1964: Robert Schul | 1968: Mohamed Gammoudi | 1972: Lasse Virén | 1976: Lasse Virén | 1980: Miruts Yifter | 1984: Sa’id Awita | 1988: John Ngugi | 1992: Dieter Baumann | 1996: Vénuste Niyongabo | 2000: Millon Wolde | 2004: Hicham el-Guerrouj | 2008: Kenenisa Bekele |
|
1896: Spiridon Luis | 1900: Michel Théato | 1904: Thomas Hicks | 1908: Johnny Hayes | 1912: Kenneth McArthur | 1920: Hannes Kolehmainen | 1924: Albin Stenroos | 1928: Boughéra el-Ouafi | 1932: Juan Carlos Zabala | 1936: Sohn Kee-chung | 1948: Delfo Cabrera | 1952: Emil Zátopek | 1956: Alain Mimoun | 1960: Abebe Bikila | 1964: Abebe Bikila | 1968: Mamo Wolde | 1972: Frank Shorter | 1976: Waldemar Cierpinski | 1980: Waldemar Cierpinski | 1984: Carlos Lopes | 1988: Gelindo Bordin | 1992: Hwang Young-cho | 1996: Josia Thugwane | 2000: Gezahegne Abera | 2004: Stefano Baldini | 2008: Samuel Wanjiru |
