Helsingin Jyry

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helsingin Jyry
Perustettu 1902, 1945
Lakkautettu 1931
Paikkakunta Helsinki
Värit          
Lajit yleisurheilu, melonta, suunnistus, joukkuevoimistelu, koripallo, triathlon
Puheenjohtaja Lasse Tynkkynen
Johannes Haapasalon veistos Nyrkkeilijät, jonka malleina olivat Uuno Pitkä ja Armas Wilkman.

Helsingin Jyry on vuonna 1902 perustettu suomalainen urheiluseura, jonka lajeihin kuuluvat aikuisurheilu (toimii yleisurheilun alla), yleisurheilu, triathlon (toimii yleisurheilun alla), joukkuevoimistelu, melonta, suunnistus ja koripallo. Aikaisemmin seuran lajivalikoimassa on ollut muun muassa eri voimailu- ja palloilulajeja. Vielä 1990 luvun lopussa seurassa harrastettiin muun muassa kaukalopalloa ja voimanostoa.

Helsingin Jyryn suuruuden aikakausi sijoittui 1900-luvun kolmelle ensimmäiselle vuosikymmenelle, jolloin se oli Suomen johtava työläisurheiluseura ja jäsenmäärältään parhaimmillaan koko maan toiseksi suurin urheiluseura. Viranomaiset kuitenkin lakkauttivat Jyryn vuonna 1931 kommunistilakien nojalla. Seura pääsi aloittamaan toimintansa uudelleen vuonna 1945, muttei koskaan enää noussut entiseen suuruuteensa. Ennen lakkauttamistaan Jyry oli 1920-luvun lopulla Työväen Urheiluliiton (TUL) suurin ja menestynein urheiluseura.[1]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Jyryn juoksijat tekivät 1910- ja 1920-luvuilla kuusi virallista ja kaksi epävirallista maailmanennätystä. Voimailulajeissa seuran urheilijat saavuttivat menestystä painissa ja nyrkkeilyssä. Tunnetuin Jyryn urheilija on kestävyysjuoksija Hannes Kolehmainen, joka voitti seuraa edustaessaan kolme olympiakultaa vuonna 1912 Tukholman olympialaisissa. Hänet nimettiin myös Jyryn ensimmäiseksi kunniajäseneksi vuonna 1914. Seuran toinen olympiamitalisti on painija Otto Lasanen, joka saavutti pronssia Tukholman kisoissa. Myöhemmin 1920-luvulla TUL:n urheilijoita ei poliittisista syistä ollut mukana olympialaisissa ja näin Tukholmasta saadut mitalit jäivät seuran ainoiksi. SVUL:n seuroihin siirtyneet jyryläiset kuitenkin voittivat useita mitaleja 1920- ja 1930-luvun arvokisoissa. Jyryn urheilijat saavuttivat myös lukuisia palkintosijoja 1920-luvun työläisolympialaisissa ja spartakiadeissa.[2] Viimeisin Jyryä olympialaisissa edustanut urheilija on maratoonari Anne-Mari Hyryläinen, joka osallistui Rio de Janeiron kisoihin vuonna 2016.[3]

Vuoden 1918 sisällissodan aikana tuli tunnetuksi seuran urheilijoista koottu Jyryn komppania, joka oli yksi punakaartin eliittiosastoista.[4] Jyryn urheilijat esiintyvät myös Helsingin julkisissa veistoksissa. Paasivuoren puistikossa sijaitsevan Johannes Haapasalon Nyrkkeilijät-veistoksen (1930) malleina oli kaksi nuorta Jyryn nyrkkeilijää.[5] Felix Nylundin veistämän Kolmen sepän patsaan (1932) malleina puolestaan oli Jyryn painijoista ainakin Paavo Koskinen.[6]

Tunnettuja Jyryn jäseniä ovat nykyään muun muassa ministerit Erkki Tuomioja,[7] Jacob Söderman[8] ja Tuija Brax[9] sekä kansanedustaja Esko Seppänen.[10] Aikaisemmin seuran jäseniä ovat olleet muun muassa sarjakuvataiteilija Ola Fogelberg sekä perustajajäseniin kuulunut kuplettilaulaja ja sanoittaja J. Alfred Tanner, joka myös suunnitteli Jyryn tunnuksen vuonna 1905. Seuran kerhotilat ovat 1940-luvun lopulta lähtien sijainneet Kallion kaupunginosassa 5. linjalla.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyryn urheilijoita 1920-luvulla.

Helsingin Jyry sai alkunsa Oulunkylän raviradalla 1890-luvun lopulta alkaen järjestetyistä Helsingin työväenyhdistyksen juoksukilpailuista, joiden osallistujat perustivat 22. elokuuta 1902 oman urheiluseuran työväenyhdistyksen alaosastoksi nimellä Helsingin Työväenyhdistyksen Voimistelu- ja Urheiluseura Jyry. Perustava kokous järjestettiin työväenyhdistyksen tiloissa Helsingin Yrjönkadulla, jossa sen puheenjohtajana toimi Työmies-lehden päätoimittaja Edvard Valpas-Hänninen.[2] Suomen ensimmäinen työläisille tarkoitettu urheiluseura Helsingin Ponnistus oli perustettu jo 1888, mutta vasta Jyryn myötä työläisurheiluun tulivat mukaan myös työväenliikkeen poliittiset tavoitteet sekä sosialistiset ihanteet. Seura hyväksyi jäsenikseen vain ammatillisesti järjestäytyneitä työläisiä.[11]

Jyryn keskeisimmiksi lajeiksi muodostuivat nopeasti paini, nyrkkeily, voimistelu ja yleisurheilu. Seura järjesti yleisurheilukilpailuja Oulunkylän raviradan lisäksi Kaisaniemen ja Hakasalmen puistoissa sijainneilla urheilukentillä, kunnes Eläintarhan kenttä otettiin käyttöön vuonna 1910. Ensimmäiset omat tilat Jyry sai 1908 Siltasaaren kaupunginosaan valmistuneen Helsingin työväentalon alakerrasta, jossa sijaitsi seuran urheilusali. Myöhemmin Jyryllä oli oma urheilukenttä Kyläsaaren kaupunginosassa. Vuonna 1909 seuraan perustettiin myös naisjaosto.[2]

Vuonna 1906 Jyry oli yksi Suomen ensimmäisen urheilun keskusjärjestön Suomen Valtakunnan Urheiluliiton perustajajäsenistä. Vuosina 1913–1914 Jyry yritti koota maanlaajuista työläisurheiluliittoa, koska työläisseurat eivät katsoneet saavansa tasapuolista kohtelua SVUL:ssa. Lisäksi keskusjärjestö oli luopunut massaurheilusta, jonka tilalle olympialaisten vuoksi tuotiin nationalismia korostava kilpaurheilu, minkä taas työväenliike koki itselleen vieraaksi.[2] Sosialidemokraattisen työväenliikkeen johto kuitenkin suhtautui hankkeeseen pidättyväisesti ja lopulta se haudattiin ensimmäisen maailmansodan myötä Suomen suuriruhtinaskunnassa voimaan tulleiden poikkeusmääräysten vuoksi.[12]

Jyryn 45-vuotisjuhla Helsingin työväentalolla 1947. Nyrkkeilykehässä Mikki Hiiri.

Suomen itsenäistyessä joulukuussa 1917, Jyry oli kasvanut maan toiseksi suurimmaksi urheiluseuraksi.[11] Vuoden 1918 sisällissodan aikana muodostettu Jyryn komppania oli yksi punaisten eliittijoukoista.[13] Se osallistui aluksi Antrean taisteluihin Karjalan rintamalla, jonka jälkeen osasto siirrettiin Hämeen rintamalle Lempäälään ja sodan loppuvaiheessa se oli vielä mukana Lahden taisteluissa. Sodassa kaatui tai haavoittui kymmeniä Jyryn urheilijoita, esimerkiksi Antreassa sai surmansa viisi jyryläistä.[14] Kaatuneiden joukossa olivat muun muassa komppanianpäällikkönä toiminut voimistelija Hjalmar Marttinen sekä vuoden 1912 olympialaisiin osallistunut painija Tatu Kolehmainen.[15] Sisällissodan jälkeen SVUL erotti jäsenyydestään kaikki seurat, joiden urheilijat olivat taistelleet punaisten riveissä. Tämän seurauksena työläisseurat perustivat vuonna 1919 Suomen Työväen Urheiluliiton, jonka toimintaa myös Jyry oli käynnistämässä.[16]

1920-luvun aikana kommunistien vaikutusvalta kasvoi Jyryssä ja vuosikymmenen loppuun mennessä heillä oli enemmistö jäsenistössä ja seurajohdossa.[17] Samaan aikaan myös TUL:ssä käytiin kommunistien ja sosialidemokraattien välistä valtataistelua, joka lopulta päättyi jälkimmäisten voittoon vuoden 1927 liittokokouksessa. Tämän johdosta järjestö kielsi urheilijoidensa osallistumisen Kominternin alaisuudessa toimineen Punaisen urheiluinternationaalin (PUI) järjestämiin Moskovan spartakiadeihin. Kommunistijohtoinen Jyry sen sijaan kannatti yhteistyötä PUI:n kanssa ja lähetti urheilijoitaan vuonna 1928 järjestettyihin Oslon talvi- ja Moskovan kesäspartakiadeihin.[18] Seurauksena Jyrylle annettiin helmikuussa 1929 puolen vuoden kielto kilpailujen järjestämiseen, jonka jälkeen se erotettiin TUL:stä elokuussa 1929, yhdessä 80 muun spartakiadeihin urheilijoita lähettäneen seuran kanssa. Joulukuussa 1929 perustettiin Jyryn aloitteesta Työläisurheilun Yhtenäisyyskomitea (TYK), jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli TUL:n yhtenäisyyden palauttaminen. Käytännössä siitä kuitenkin muodostui lyhytikäiseksi jäänyt kommunistijohtoisten seurojen keskusurheiluliitto.[19]

Jyryn urheilijoita Moskovan spartakiadeissa 1928.

1920-luvun aikana lukuisia Jyryn urheilijoita loikkasi SVUL:oon kuuluneiden porvariseurojen riveihin. Suurimpana syynä oli, etteivät TUL:n urheilijat päässeet tuolloin mukaan olympialaisiin tai muihin arvokisoihin, vaan osallistuivat ainoastaan vuodesta 1925 lähtien järjestettyihin työläisolympialaisiin. Jyrystä loikanneita urheilijoita oli yhteensä 29, jotka olivat lähinnä painijoita, nyrkkeilijöitä ja yleisurheilijoita. Myös useita jalkapalloilijoita siirtyi Suomen Palloliiton seuroihin, saadakseen mahdollisuuden esiintyä maajoukkueessa.[20] SVUL:n seuroihin loikanneista urheilijoista saavuttivat myöhemmin olympiamitalin painijat Väinö Kajander ja Väinö Kokkinen sekä nyrkkeilijä Bruno Ahlberg.[21]

Vuonna 1931 Helsingin Jyry lakkautettiin käräjäoikeuden päätöksellä saman vuoden tammikuussa säädettyjen kommunistilakien nojalla. Vuotta myöhemmin Helsingin työväenyhdistyksen alaisuuteen perustettiin korvaajaksi uusi seura Helsingin Tarmo, joka jatkaa toimintaansa edelleen.[22] Osa Jyryn urheilijoista kuitenkin siirtyi myös muihin seuroihin. Poliittisen tilanteen muututtua toisen maailmansodan jälkeen, Jyry aloitti toimintansa uudelleen vuonna 1945 ja samalla se hyväksyttiin myös takaisin TUL:n jäseneksi.[2]

Voimailulajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyryn alkuvuosien merkittävin laji oli paini, jonka systemaattinen valmennus aloitettiin seurassa jo heti perustamisen jälkeen vuonna 1903. 1910-luvulta lähtien Jyryn painivalmentajana toimi Kusti Pietikäinen. Vuosikymmenen tunnetuimpia Jyryn painijoita olivat muun muassa seuran perustajajäsen Alfred Salonen, puuseppä Thure Ahlberg, kivityömies August Jokinen, räätälimestari Kalle Anttila, leipuri Adam Malm ja rautatieläinen Alex Järvinen. Ennen Suomen itsenäistymistä Helsingin Jyry oli maan johtava painiseura, mutta sen asema heikkeni huomattavasti vuoden 1918 sisällissodan jälkeen, kun osa painijoista oli kaatunut rintamalla tai joutunut vankileireille ja osa taas oli paennut ulkomaille. Neuvosto-Venäjälle lähtivät maanpakoon muun muassa Thure Ahlberg ja Oskari Kumpu, kun taas valmentajiksi siirtyneet Robert Oksa ja August Jokinen muuttivat Ruotsiin.[23]

Jyryn painijoita vuonna 1910.

Sisällissodan päättymisestä lähtien Jyry oli yli vuoden verran ilman omia tiloja, kunnes Helsingin työväentalolla toiminut seuran painisali, ”Siltasaaren painitehdas”, avattiin jälleen elokuussa 1919. Seuraavan vuosikymmenen alussa Jyry menetti vielä lisää huippupainijoita, kun Emil Forsström, Väinö Multanen, Sigurd Sjöberg ja Otto Oksanen lähtivät siirtolaisiksi Pohjois-Amerikkaan. Tästä huolimatta Jyry hallitsi TUL:n painia aina lakkauttamiseensa saakka. Esimerkiksi vuoden 1926 TUL:n mestaruuskilpailuissa jyryläiset voittivat puolet sarjoista ja vuotta myöhemmin järjestetyillä TUL:n ensimmäisillä liittojuhlilla seitsemästä sarjasta neljä, vaikka mukana oli osallistujia myös Saksasta ja Latviasta.[23] Sotavuosien jälkeen toimintansa uudelleen aloittanut Jyry ei enää noussut samanlaiseksi mahtiseuraksi, mutta tuotti edelleen hyviä painijoita, kuten vuoden 1951 kotikisoissa vapaapainin MM-hopeaa voittaneen Ilmari Ruikan.[24]

Otto Lasanen on ainoa voimailija, joka saavutti olympiamitalin edustaessaan Jyryä. Hän paini pronssia Tukholman olympialaisissa vuonna 1912.[25] Jyryn perustajajäseniin kuulunut Alex Järvinen voitti MM-kultaa 1911 ja toinen perustajajäsen Alfred Salonen MM-pronssia samana vuonna. Antti Savolainen puolestaan saavutti EM-hopeaa 1909 ja August Jokinen 1914.[26] Jussi Juhola oli sarjansa paras vuonna 1928 sekä Oslon talvi- että Moskovan kesäspartakiadeissa ja voitti vielä työläispainijoiden maailmanmestaruuden vuonna 1930. SVUL:n seuroihin loikanneista jyryläisistä menestynein oli 1925 Helsingin Atleettiklubiin siirtynyt Väinö Kokkinen, joka voitti kaksi olympiakultaa vuosina 1928 ja 1932. Jyryn paidassa hän ehti painimaan voiton vuoden 1925 Frankfurt am Mainin työläisolympialaisten keskisarjassa. Vuonna 1930 työläispainijoiden maailmanmestaruuden voitti myös Väinö Kajander, joka Helsingin Kisa-Veikkoihin siirryttyään paini olympiahopeaa vuonna 1932.[21]

Pronssimitalisti Lasasen ja viidenneksi sijoittuneen Salosen lisäksi muita Jyryä vuoden 1912 kesäolympialaisissa edustaneita painijoita olivat kolmannella kierroksella pudonnut Oskar Wiklund,[27] sekä kreikkalais-roomalaisen painin keskisarjan avauskierroksella hävinnyt Oskari Kumpu.[28] Wiklund oli mukana myös vuoden 1911 MM-kilpailuissa, joissa hän sijoittui neljänneksi.[29]

Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetuin Jyryä edustanut nyrkkeilijä oli Suomen kaikkien aikojen parhaana nyrkkeilijänä pidetty Gunnar Bärlund, joka voitti sarjansa Moskovan spartakiadeissa 1928. Loikkauksensa jälkeen hän otteli vuoden 1932 olympialaisissa ja voitti EM-kultaa 1930. Ammattilaisuralle siirryttyään Bärlund arvioitiin vuonna 1938 raskaansarjan maailmanmestarin Joe Louisin kakkoshaastajaksi. Hänen kanssaan samaan aikaan KIF:ään loikannut Bruno Ahlberg sijoittui Oslon ja Moskovan spartakiadeissa toiseksi ja voitti myöhemmin olympiapronssia 1932, mikä on Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen nyrkkeilyn olympiamitali. Työläisolympialaisissa ja spartakiadeissa menestyneitä Jyryn nyrkkeilijöitä olivat myös 1925 Frankfurt am Mainin työläisolympialaisissa toiseksi sijoittunut Oiva Johtonen ja kolmanneksi tullut Sven Vilenius, Oslon spartakiadien kakkonen ja Moskovan kolmonen Urho Leskinen sekä Moskovassa raskaassa keskisarjassa toiseksi sijoittunut Albert Moll. Jyrystä Helsingin Voimailijoihin vuonna 1930 siirtynyt Veikko Huuskonen puolestaan voitti EM-hopeaa 1937.[21] Seuran paidassa otteli 1920-luvulla myös TUL:n silloisena ykkösnyrkkeilijänä pidetty nuori Hannes Hakkarainen, jonka ura kuitenkin jäi lyhyeksi,[30] sekä myöhemmin Etelä-Amerikassa urheiluvalmentajana vaikuttanut Tyko Tammi.[31] Jyryn viimeinen nyrkkeilyn olympiaedustaja on Jorma Taipale, joka osallistui vuoden 1976 Montrealin olympialaisiin.[8]

Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hannes Kolehmainen Tukholman olympialaisten 10 000 metrillä.

Jyryn kaikkien aikojen tunnetuin urheilija on juoksijasuuruus Hannes Kolehmainen, joka siirtyi seuraan vuoden 1912 alussa Helsingin Kisa-Veikoista. Seuraavana kesänä hän voitti Tukholman olympialaisissa kolme kultamitalia sekä maastojuoksun joukkuehopean.[12][32] Vuosina 1912–1920 Kolehmainen asui Yhdysvalloissa, josta palattuaan hän liittyi Turun Urheiluliittoon ja voitti 1920 Antwerpenin olympialaisissa vielä maratonin olympiakullan.[33]

Vuoden 1912 Tukholman olympiakisoissa oli mukana neljä Jyryn yleisurheilijaa, jotka kaikki olivat kestävyysjuoksijoita. Hannes Kolehmaisen lisäksi kisoihin osallistuivat Tatu Kolehmainen, Ville Kyrönen ja Aarne Kallberg. Muita menestyneitä Jyryn yleisurheilijoita olivat muun muassa 16-kertainen pikamatkojen TUL:n mestari Emil Elo, joka Frankfurt am Mainin työläisolympialaisissa sijoittui viidesti palkintosijoille, Jalmari Kaila, joka samoissa kisoissa oli mukana 3 000 metrin joukkuejuoksun voittaneessa Suomen joukkueessa, sekä Verner Laaksonen, joka sijoittui toiseksi 25 000 metrin juoksussa. Laaksonen loikkasi Helsingin Tovereihin keväällä 1928 ja osallistui samana kesänä Amsterdamin kesäolympialaisten maratonille. Vuoden 1912 olympialaisten maastojuoksussa seitsemänneksi sijoittunut Ville Kyrönen siirtyi Tampereen Pyrintöön 1924 ja osallistui olympiamaratoneille vielä samana vuonna Pariisissa sekä Los Angelesissa 1932.[21] Entisiä jyryläisiä olivat myös Helsingin Tovereihin 1923 siirtynyt Karl A. Ebb, joka vuotta myöhemmin sijoittui Pariisin olympialaisissa estejuoksun viidenneksi sekä Kuopion Urheiluveikkoihin 1923 loikannut Lauri Halonen, joka oli neljäs Pariisin olympiamaratonilla.[21]

Jyryn juoksijat tekivät 1900-luvun alussa kaikkiaan kuusi virallista ja kaksi epävirallista maailmanennätystä. Olympiamatkojen maailmanennätyksiä ovat Hannes Kolehmaisen 5 000 metrin ME-tulos 14.36,6 Tukholman olympiakisoista 1912 sekä Kalle Niemisen ja Tatu Kolehmaisen epäviralliset maratonin ME-tulokset vuosilta 1909 ja 1912. Lisäksi harvemmin kilpailuilla matkoilla maailmanennätyksiä juoksivat Hannes Kolehmainen 3 000 metrillä vuonna 1912, Ville Kyrönen 20 000 metrillä 1924, Viljo Kämäräinen 25 000 metrillä 1915 sekä Iivari Rötkö 25 000 metrillä 1928.[34]

Ola Fogelberg juoksi 1913 suomen ennätysajat 800m juoksussa 1.59,3 ja 1000m 2.32.8.

Muita merkittäviä saavutuksia vuosien saatossa Helsingin Jyryläiset yleisurheilijat ovat saavuttaneet yleisurheilussa esim. Teuvo Meskanen 1965 sm hopea maratonilla, Jukka Paajanen 1980 Kalevan Kisojen 3.s sija 400m juoksussa, Anne-Mari Hyryläinen saavutti sm hopea 2004 naisten maratonilla ja vuonna 2014 naisten maratonin Suomen Mestaruuden. Vuonna 2016 Anne-Mari Hyryläinen sijoittui olympia maratonilla sijalle 51. Edellä mainitut juoksijat ovat edustaneet Suomea eri maaotteluissa, kuten Minna Kangas.

Helsingin Jyryn näkyvä ja arvostettu maantiejoukkuejuoksu saavutus oli vuonna 1970 Palma Viestin (silloin epävirallinen Suomen Mestaruus maantieviestijuoksukisa voitto. Jyryn joukkue voitti Suomen ja Ruotsin parhaat kestävyysjuoksuseurat. Viesti juostiin vuosittain Hämeenlinnasta Lahteen kahdeksan jäsenisessä joukkuein, jossa Jyryn voittajajoukkueessa juoksivat: Eero Taipale, Matti Virtanen, Urho Juvonen, Pauli Pykäläniemi, Matti Nieminen, Lauri Maijala, Rainer Sundman ja Aki Loikkanen. Vuonna 1969 Helsingin Jyry oli samaisessa Palma Viesti maantiejuoksussa sijalla 3.

Maastojuoksun Suomen mestaruuskisoissa vuonna 1970 Saarijärvellä Helsingin Jyryn maastojuoksujoukkue: Eero Taipale, Matti Virtanen ja Urho Juvonen voittivat maastojuoksun joukkuekilpailun Suomen Mestaruuden.

Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallo tuli työläisurheiluseurojen viralliseen lajivalikoimaan vasta sisällissodan jälkeen vuonna 1920. SVUL:sta poiketen, lajilla ei TUL:ssa ollut pesäpallon kaltaista kilpailijaa, joten siitä kehittyi 1920-luvun aikana yksi suosituimmista työläisurheilulajeista. Suomen Palloliiton ja TUL:n seurat pelasivat eri sarjoissa, mutta parhaat työläisseurat, kuten Jyry, Helsingin Kullervo ja Töölön Vesa, kestivät hyvin vertailun SPL:n parhaiden seurojen kanssa.[35]

TUL:n jalkapallomestaruuden Jyry voitti vuonna 1927.[36] Seura pelasi loppuottelussa myös 1923, jolloin Jyry hävisi finaalin Kullervolle.[37] Vuonna 1948 Jyry osallistui TUL:n ja SPL:n yhteiseen Suomensarjaan ja tuli etelälohkossa 12. sijalle. Kyseessä oli tuolloin Suomen jalkapallon toiseksi korkein sarjataso.[38][39]

Jyryn pelaajia oli mukana TUL:n jalkapallojoukkueessa sekä vuoden 1925 Frankfurt am Mainin työläisolympialaisissa, että 1928 Moskovan spartakiadeissa. Frankfurtiin lähetetyssä joukkueessa Jyryn pelaajia olivat Reino Fri sekä Kaarlo ja Vilho Lehto. Moskovassa TUL:n joukkue koostui ainoastaan Jyryn ja Töölön Vesan pelaajista, joista jyryläisiä olivat Reino Frin ohella Viljo Halme, Leevi Kekkonen, Tauno Kekkonen, Lauri Präktig, Armas Savolainen, Gunnar Therman ja Brynolf Weckström.[2] Spartakiadeihin urheilijoitaan lähettäneet seurat erotettiin vuoden kuluttua TUL:n jäsenyydestä ja näin Jyryn lupaavana pidetty jalkapallojoukkue hajosi. Pystyäkseen jatkamaan uraansa, pelaajat siirtyivät pääosin SPL:n alaisiin seuroihin. Myöhemmin 1930-luvun aikana entisistä Jyryn pelaajista nousivat A-maajoukkueeseen Leevi ja Tauno Kekkonen, Viljo Halme, Vilho Lehto, Lauri Präktig, Lauri Taipale ja Veli Leskinen.[21] Viljo Halme oli vuoden 1936 Berliinin olympiakisoihin osallistuneen joukkueen varamiehenä.[40]

Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Jyry pelasi koripallon SM-sarjassa kuusi kautta 1950-luvulla, sijoittuen pronssille vuosina 1956 ja 1958.[41] Naisten SM-sarjassa Jyry pelasi myös kuuden kauden ajan 1950–1980-luvuilla. Joukkue voitti SM-kultaa 1977 sekä hopeaa 1978 ja 1979.[42]

Jyryn tunnettuja pelaajia ovat muun muassa Suomen joukkueeseen Helsingin olympialaisissa kuuluneet Eero Salonen ja Kalevi Sylander sekä koripallolegenda Reino Björn.[43] Nykyään seuralla on toimintaa harrastekoripallossa.[44]

Jääurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääpallossa Jyry voitti TUL:n mestaruuden vuonna 1924 ja sijoittui kolmasti hopealle 1926–1928.[2] Jyryn lakkauttamisen jälkeen osa pelaajista siirtyi vuonna 1932 perustetun Työväen Maila-Poikien joukkueeseen,[45] mutta esimerkiksi Sven Präktig loikkasi Suomen Palloliittoon kuuluneeseen HJK:iin ja nousi myöhemmin Suomen jääpallomaajoukkueeseen.[46] Jääkiekossa Jyry pelasi Suomen Jääkiekkoliiton sarjoissa parhaimmillaan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Maakuntasarjassa vuosina 1951–1955.[47] Myöhemmin 1990-luvulla Jyry pelasi kahdeksan kauden ajan Kaukalopallon SM-sarjassa, voittaen kolme Suomen mestaruutta vuosina 1994, 1995 ja 1998.[48]

Jyryn lajivalikoimaan kuului 1900-luvun alussa myös pikaluistelu. 1920-luvulla seura järjesti kansainvälisiä pikaluistelukilpailuja Eläintarhanlahdella.[2]

Muita lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voimistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyryn tunnetuin voimistelija on Pirkko Pyykönen, joka kuului vuonna 1952 Helsingin olympiakisoissa joukkuekilpailun viidenneksi sijoittuneeseen Suomen joukkueeseen.[49] Nykyään seuran ohjelmassa on joukkuevoimistelu, josta vastaa seuran naisjaosto.[50]

Uinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyryn lajeja ovat olleet myös kilpauinti, uimahyppy sekä vesipallo. Vuodesta 1922 lähtien Jyry ylläpiti Mustikkamaalla toiminutta Helsingin kaupungin rakennuttamaa uimalaitosta. Kaupungin tuen ehtona oli, että laitoksen käyttö oli ilmaista koululaisille, poliiseille ja palomiehille. Tunnetuin Jyryn uimareista oli Albert Moll, joka osallistui myös uimahyppyihin Moskovan spartakiadeissa 1928 ja pelasi Jyryn vesipallojoukkueessa TUL:n mestaruussarjassa.[51]

Melonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyryn melontajaosto perustettiin vuonna 1946 ja nykyään se toimii nimellä Helsingin Jyrymelojat. Seuran kanoottivaja sijaitsee Vantaanjoen rannalla Pihlajamäen kaupunginosassa.[52]

Suunnistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyryn suunnistusjaosto toimii seuran alaisuudessa nimellä Rasti-Jyry.[53]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lähteinen, Väinö: Kertomus Jyryn vaiheista 1902–1912. Helsinki: Helsingin Jyry, 1912.
  • Lahti, Pentti: Jyry 50 vuotta. Voimistelu- ja urheiluseura Helsingin Jyryn 50-vuotisjuhlajulkaisu. Helsinki: Helsingin Jyry, 1951.
  • Pääkkönen-Laine, Leena: Helsingin Jyry – 75 vuotta työläisurheilua. Helsinki: Helsingin Jyry, 1978.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Hentilä, Seppo: ”Punaista – ja vieläkin punaisempaa. TUL kansainvälisen työläisurheiluliikkeen hajaannuksessa”, Työväentutkimus vuosikirja 2009, s. 13. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2009. ISSN 0784-1272. Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ a b c d e f g h i Purme, Into: Helsingin Jyryn historiaa Helsingin Jyry. Arkistoitu 28.6.2012. Viitattu 21.4.2017.
  3. ↑ Rautavuori, Lauri: Olympiamaratoonari Anne-Mari Hyryläinen vaihtaa nauvolaiseen seuraan 15.12.2016. Turun Sanomat. Arkistoitu 21.4.2017. Viitattu 21.4.2017.
  4. ↑ Kokkonen, Jouko: Itsenäistyvässä Suomessa urheiltiin vilkkaasti. Liikunta & Tiede, 2017, nro 1, s. 21. Helsinki: Liikuntatieteellinen Seura. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Julkiset veistokset: Nyrkkeilijät 2001. Helsingin kaupungin taidemuseo. Arkistoitu 21.4.2017. Viitattu 21.4.2017.
  6. ↑ Julkiset veistokset: Kolme seppää 2001. Helsingin kaupungin taidemuseo. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 21.4.2017.
  7. ↑ Niemenkari, Jarmo: Eltsussa lentää saapas pitkälle 13.9.2012. Kansan Uutiset. Viitattu 21.4.2017.
  8. ↑ a b Hämäläinen, Timo: Helsingin Jyry – ihmisen arvoista liikettä 30.11.2002. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.4.2017.
  9. ↑ Lappalainen, Tuomo: Eduskunnassa vaikuttaa urheilupuolue – joka kolmannella kansanedustajalla on urheilutausta 18.3.2013. Suomen Kuvalehti. Viitattu 21.4.2017.
  10. ↑ Savonen, Tuomas: 60 vuotta huomenna: Heikomman puolella, rahavaltaa vastaan 14.2.2006. Turun Sanomat. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 21.4.2017.
  11. ↑ a b Syrjäläinen 2008, s. 22–23.
  12. ↑ a b Hentilä 2014, s. 89–90.
  13. ↑ Hentilä 2014, s. 91.
  14. ↑ Halonen, Alex: Suomen luokkasota: historiaa ja muistelmia, s. 256–261. Superior, Wisconsin: Amerikan Suom. Sos. Kustannusliikkeiden Liitto, 1928. Teoksen verkkoversio.
  15. ↑ Arponen, Antti O.: Vuoden 1918 kahinoissa kuoli viisi suomalaista olympiaurheilijaa 2013. Suomen Urheilutietäjät ry. Viitattu 21.4.2017.
  16. ↑ Hentilä 2014, s. 42.
  17. ↑ Syrjäläinen 2008, s. 61.
  18. ↑ Syrjäläinen 2008, s. 33.
  19. ↑ Syrjäläinen 2008, s. 26–28.
  20. ↑ Syrjäläinen 2008, s. 100.
  21. ↑ a b c d e f Syrjäläinen 2008, s. 145–161.
  22. ↑ Historia Helsingin Tarmo. Viitattu 21.4.2017.
  23. ↑ a b Viita, Ossi: ”TUL:n ykköslajilla eniten kansallisia kilpailuja”, TUL:n paini suomalaisessa painikentässä 1919–1938. CD-ROM. Helsinki: Suomen Painiliitto, 2006. Teoksen verkkoversio.
  24. ↑ Viita, Ossi: ”TUL mukaan vapaapainiin”, TUL:n paini suomalaisessa painikentässä 1939–1979. CD-ROM. Helsinki: Suomen Painiliitto, 2006. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  25. ↑ Hentilä, Seppo: Suomen työläisurheilun historia I. Työväen Urheiluliitto 1919–1944, s. 213, 257 & 263. Karisto, 1982. ISBN 951-23-2009-6.
  26. ↑ Arvokisamitalistit 1905–2017 1.4.2017. Suomen Painiliitto. Viitattu 21.4.2017.
  27. ↑ Oskar Wiklund 2001. Sports Reference. Arkistoitu 12.11.2012. Viitattu 19.4.2017.
  28. ↑ Oskar Kumpu 2001. Sports Reference. Arkistoitu 13.12.2012. Viitattu 21.4.2017.
  29. ↑ Wiklund, Oskar TUL:n painijaosto. Viitattu 21.4.2017.
  30. ↑ Syrjäläinen 2008, s. 110–111.
  31. ↑ Tyko Tammi Nälkälänmäen Urheilusosiologian laitos. Viitattu 21.4.2017.
  32. ↑ Syrjäläinen 2008, s. 130.
  33. ↑ Railo, Raimo: Sata vuotta ja ylikin suomalaista urheilua, osa 10 11.5.2000. Liikunnan ja Urheilun Maailma. Arkistoitu 27.1.2007. Viitattu 21.4.2017.
  34. ↑ Historiaa eli Jyryn yleisen sarjan ME- ja SE-tilastot sekä SM-mitalistit 1908 alkaen Helsingin Jyry. Viitattu 21.4.2017.
  35. ↑ Syrjäläinen 2008, s. 46.
  36. ↑ Pietarinen, Heikki: Finland - TUL Champions 14.7.2016. Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 21.4.2017.
  37. ↑ Laherma, Väinö & Koivula, Väinö: TUL:n 10-vuotisjuhlajulkaisu. Helsinki: Työväen Urheiluliitto, 1929.
  38. ↑ Pietarinen, Heikki: Finland - List of League Second Level Tables 2007. Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 7.2.2008.
  39. ↑ Pietarinen, Heikki: Finland - Divisional Movements 1930-2017 29.3.2017. Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 21.4.2017.
  40. ↑ Nygrén, Helge & Siukonen, Markku: Suuri Olympiateos 2, s. 1332. Jyväskylä: Scandia Kirjat, 1978. ISBN 951-94660-5-3.
  41. ↑ Korisliiga. Sarjan historia Suomen Koripalloliitto. Arkistoitu 2.2.2017. Viitattu 21.4.2017.
  42. ↑ Naisten Korisliiga. Sarjan historia Suomen Koripalloliitto. Arkistoitu 22.4.2017. Viitattu 21.4.2017.
  43. ↑ Rantala, Kalle: Rööri Björn – parkettien väriläiskä 21.5.2015. Tuuletuksia!. Viitattu 21.4.2017.
  44. ↑ Koripallo Helsingin Jyry. Viitattu 21.4.2017.
  45. ↑ Jääpalloilu ja TMP:n ensimmäinen ottelu Työväen Maila-Pojat. Viitattu 21.4.2017.
  46. ↑ Syrjäläinen 2008, s. 158.
  47. ↑ Helsingin Jyry JokeriWiki. Viitattu 21.4.2017.
  48. ↑ Maratontaulukot päivitetty 25.5.2016. Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto. Arkistoitu 23.10.2016. Viitattu 21.4.2017.
  49. ↑ Pirkko Pyykönen 2001. Sports Reference. Viitattu 21.4.2017.
  50. ↑ Tervetuloa Helsingin Jyryn naisosaston sivuille! Helsingin Jyryn naisosasto. Viitattu 21.4.2017.
  51. ↑ Purme, Into: Albert Moll Helsingin Jyrymelojat. Viitattu 21.4.2017.
  52. ↑ Helsingin Jyryn melontajaosto Helsingin Jyrymelojat. Viitattu 21.4.2017.
  53. ↑ Tietoa seurasta Rasti-Jyry. Viitattu 21.4.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Helsingin_Jyry&oldid=22309584”